Oodi niin varhaiskasvatukselle kuin kotimaisuudelle!

Viides päivä koululla käynnissä. Kipuilin päätöksen kanssa aivan valtavasti, mutta samalla lisääntyvät työt ja lasten kaipuu hoitopaikkoihin saivat meidät päätymään siihen, että kyllä, hoitoon menevät. Kyllähän se ensimmäinen aamu oli erikoinen. Kaikki olivat vähän jännittyneitä sekä häkeltyneitä ja mietittiin miten uudet säännöt toimivat. Lapset olivat istuneet innosta puhkuen vaatteet päällä odottamassa aamuseiskasta lähtien ja niin ovat tehneet kaikkina viitenä aamuna. On ainakin tullut todettua, ettei ole epämieluista mennä varhaiskasvatukseen. Toki tiesin heidän siellä viihtyvänkin, mutta tämä into on ollut ihan häkellyttävää.

Olisimmeko pärjänneet kotona vielä, miksi varhaiskasvatus?

Olisimme me pärjänneet, jos olisi ollut pakko. Totuus on kuitenkin se, ettei miehestä ole juuri ”apua” työpäiviensä aikana, hän on hyvin tiiviisti sitten töissä. Joten minä olen tehnyt pakolliset vähän silloin kuin pystyn, mutta onhan itsellänikin mennyt valtavasti aikaa lasten kanssa ulkoilemiseen, ruoanlaittoon ja muuhun arjen pyörittämiseen. Olen siis tehnyt ne pakolliset ja se into ja ajatus yrityksen kehittämisestä mihin jäin maaliskuussa tosiaan jäi. En ole yhtään ehtinyt miettiä mitään ekstraa. On inhottanut näyttää lapsille kevään ajan mallia, että taas äiti hakkaa konetta, mutta esimerkiksi Espanjaan tekemäni työt ovat sellaisia, että he soittavat hyvin äkkiä perään, jos en heti vastaa sähköpostiin. Sieltä luvattiin tälle viikolle isompaa projektia, joka liimasi minua entistä enemmän koneen ääreen ja olin todella helpottunut, ettei tarvinnut samalla yrittää pyörittää kotihommia. Minun aivoni menevät solmuun metelistä ja eri kielien pyörittämisestä, saatan kirjoittaa ihan sekavia.

Uusi normaali tuntuukin ihan normaalilta

Siis tämä. Tämä onkin ihan normaalia. Lapsista oli 9 viikon kotoilun jälkeen hyvin normaalia, ettei ketään halata hoidossa, että käsiä pestään tauotta ja etteivät vanhemmat tule koulurakennukseen. Mielenkiinnosta kysyin eskarilta, miten esimerkiksi kouluruokailu toimii. Aterimet ovat valmiina tarjottimella, ruoka annetaan keittäjän toimesta ja heidän ryhmä on eristetty johonkin sermin taakse, siis muita ryhmiä ei yhtä aikaa siellä ole. Syödä pitää vähän nopeammin kuin aiemmin. Leikkivät kuulemma piilosta koululaisilta, eli pihallakaan ei nähdä, vaan on menty eri talon taakse leikkimään. Kaikki erilaiset varaovet on otettu käyttöön, niin ettei ryhmien tarvitse kulkea samasta ovesta. Ja kaikki on lapsista ihan normaalia ja kivaa on.

Sen sijaan päiväkodin puolellahan meno on vielä enemmän normaalia – lapsen saa tuoda naulakolle, toki hekin leikkivät pihalla keskenään ja eivät saa ottaa itse ruokaa ja näin pois päin, mutten oikeasti muista viedessäni ja hakiessani ns. pelätä tai miettiä. Lapsen ja vastassa olevien varhaiskasvattajien ilo ja se normaali jutustelu on niin ihanaa. On ihanaa nähdä heitä taas ja nähdä, miten oikeasti ovat kaivanneet lapsia. Siinä missä aiemmin ”pelkäsin” jotain vatsatauteja, olen kyllä unohtanut ajatella niitä aivan täysin. Ja suojaahan jatkuva käsipesu taudeilta kuin taudeilta. On niin normaalia hypätä aamulla pyöränselkään ja viedä heidät hoitoon, että tulee ihan kyyneleet silmiin. Että normaali arki tai se uusi normaali arki voisi tuntua näin hyvältä!

Arvostus on suuri siihen, mitä varhaiskasvattajat joutuvat nyt miettimään työssään ja mitä kaikkea he tekevät eri tavalla. Mielessä pyörii välillä ”mihin tämä kaikki johtaa”, mutta kyllä tämä on tuntunut niin hyvältä. Minkäänlaista tarvetta päästä esimerkiksi ravintolaan ei ole, ei ole ollut edes ikävä. Sen sijaan aamulla eskariin pyöräily on saanut minut itkemään ilosta. Ja se lapsen onni, kun näkee kavereita ja saa sanoa ihan virallisesti heipat rakkaalle eskariopelle, se on ollut korvaamatonta katseltavaa.

Ja se oodi kotimaisuudelle – Aarre, Purewaste ja Samaskoru

Olen koko kevään pukeutunut trikoisiin, enkä ole nähnyt mitään ideaa siinä, että aamulla vaihtaisin pyjaman heti pois. Miksi ei tekisi töitä siinä pyjamalookissa saman tien? Mutta ne kerrat, kun olen lähtenyt pois kotoa, on ollut aivan ihanaa pukeutua. Olen huomannut, että kun ei pyöri kaupungilla, ei tule tehtyä mitään heräteostoksia (tämä on kyllä harventunut muutenkin aika paljon viime aikoina). On tullut mietittyä ne muutama hankinta tarkkaan ja olen päättänyt hankkia vain kotimaisia juttuja tänä keväänä. Kestäviä ja laadukkaita sijoituksia, joista olen ollut todella iloinen. Lapsille tilasin kesäksi Gugguuta ja itse olen yhdistänyt tässä asussani useamman kivan kotimaisen merkin.

Aarre ja Koto Designmarket

Kävimme syksyllä Visit Jyväskylän vieraina Koto Designmarketissa, josta löytyvät kaikki mahtavat kotimaiset merkit. No ei kaikki, mutta hyvin monet niistä mitä itsekin rakastan. Somessa näin sitten aivan ihanan näköiset culottes-housut, jotka oli tilattu Koto Designmarketista ja olivat merkiltään Aarre. Tilasin itsekin ja siinä sitä lasten kanssa vauhdilla tehdessä olin ilmeisesti täpännyt vahingossa kohtaa ”kotiinkuljetus”. No, toki se koskee vain Jyväskylän aluetta, mutta yllätys oli aika suuri, kun itse yrittäjä ilmestyi ovelleni Tampereella ja toi housut. Toki hänellä oli muutakin tekemistä ja asiaa Tampereelle, mutta vähänkö mahtava ylläri! Olin todella iloinen, että tilasin heiltä housut, enkä joltain isolta ulkomaalaiselta toimittajalta, joissa aina harmittaa se pakkausmateriaalin määrä ja monesti laatuunkin pettyy. KIITOS! En unohda!

Samaskoru ja Purewaste

Värikkäät korvikset ovat ihan ykkösjuttu pukeutumisessani ja pääosin kaikki korvikseni ovat joltain kotimaiselta merkiltä, tällä kertaa Samaskorun sulat ovat korvissa. Tilasin myös perhoset violettina ja keltaisena, voi miten kesältä ne näyttävät!

Pitkään olen jo etsinyt tavallista peruspaitaa. Siis t-paitaa, jonka voi laittaa monen vaatteen alle, pitää sellaisenaan ja… No t-paitaa, tiedätte. Perinteiset halvat muotiketjujen paidat ovat joko sellaisia pyllyn alle asti ulottuvia toppeja, inhoan niitä tai jäävät ekan pesun jälkeen napapaidoiksi. Missä on laadukas, järkevän mittainen paita? Sitten törmäsin Valeäidin stooreihin IGssa – tadaa, siellä! Hannella oli päällään täydellisen mittainen paita ja vielä kotimainen.

Purewaste tekee vaatteensa tekstiilijätteestä, 100 % vain käytetyistä materiaaleista, joka säästää valtavasti vettä ja energiaa. Katsokaapa heidän sivuiltaan video, se saa taas pysähtymään, kun seuraavan kerran tekee mieli ostaa joku vaate. On hurjaa, mitä vaateteollisuus tekee luonnolle! Tilasin siis t-paidan heiltä ja on muuten aivan täydellisen ihana ja olin ylpeä kertoessani lapsilleni, että äidillä on ”roskista” tehty paita (olin aiemmin kertonut, että Batokon papukaijauikkarini on myös ”roskauikkari”). Niin pehmeä ja mukava päällä, että nukuinkin yksi yö tässä teepparissa, oho hups. Minulla ollut käytössä vasta parisen viikkoa, mutta Hanne vannoi kestävyydenkin nimiin.


paita PUREWASTE/ kengät CONVERSE/ takki ONLY/ KORVIKSET SAMASKORU/ HOUSUT AARRE/ aurinkolasit RAYBAN

Kuten huomasitte, olen keskittynyt muihin töihin viime päivät ja tuli ihan karmeasti asiaa yhteen postaukseen. Mutta oli niin ihania kotimaisia juttuja ja olen niin innoissani ollut tästä uudesta arjesta! <3 Millä fiiliksillä siellä? Onko tuttuja kotimaisia merkkejä?

Aurinkoista päivää ja lupaan, että nämä olivat kevään vikat kirsikat, en tiedä mitään ihanampaa! <3 Ja arvatkaa mitä – satoi aivan täysillä lunta juuri ennen kuvia ja niistä putosi paidan sisään lumipaakkuja. UAAH! Onneksi en ole sokerista, viilentävä kokemus!