Liekki pimeässä päivässä

Kuinka moneen tämä pimeys vaikuttaa? Tuntuu, että tänään oli ihan erityisen pimeää ja harmaata ja tihkusade tiputti naamaan kun pyöräilimme kohti kerhoa. Uuvutti. Pimeydessä on puolensa, on helpompi nukkua, mutta kyllä oma jaksaminen vähän tahmeaa on monestakin syystä. Mieliala oli niin paljon korkeampi, kun viime viikolla veti tyttöä kerhoon pulkassa kauniiden hankien tuodessa valoa pimeyteen.

Niinpä kotiin palattuani sytytin pari kynttilää, joita tarttui matkaani Havin tehtaanmyymälästä pari viikkoa takaperin. Onhan se nyt toisaalta kivaa, että kynttilöitä voi aivan hyvin polttaa heti aamusta, kun on niin pimeää. Nämä tuoksukynttilät tuovat kotiin tuoksua nimeltään caramel almonds, joka tuoksuu ihanan makealle ja jotenkin jouluiselle.

Havin tehtaanmyymälä sijaitsee Riihimäellä ja pääsin vierailemaan myymälän lisäksi tehtaankin puolella, joka on Suomen suurin kynttilätehdas. Pitkät perinteet omaavassa tehtaassa ei valmistu esimerkiksi näitä tuoksukynttilöitä, mutta kruunukynttilät, perinteiset joulupukkikynttilät ja esimerkiksi tuikut siellä tehdään. Havin tehdas on ollut pystyssä 187 vuotta ja tuottanut kynttilöiden lisäksi aikanaan myös pesuaineita (kukapa ei tuntisi Havin mäntysuopaa!).

Kuulimme illan aikana aikamoisen määrän historiaa ja muun muassa kynttilöiden turvamääräyksiä, joita Havilla noudatetaan tarkasti. Kynttilä ei saisi lepattaa isolla liekillä tai savuttaa, se kertoo ongelmista valmistuksessa. Havin 30 metriä pitkästä tuikkulinjastosta on mahdollista valmistaa 1,5 miljoonaa tuikkua vuorokauden aikana. Siis valtava määrä ja näin sesonkiaikaan niitä todellakin valmistetaan urakalla!

Havi tekee yhteistyötä niin Nanson, Samujin kuin Muumien kanssa ja näihin liittyen myynnissä on tyylikkäitä oheistuotteita, joista itse nappasin mukaan tyylikkäät Muumi-aiheiset jouluservetit. Olivat samaan aikaan niin tyylikkäät kuin lapsille sopivat. Hommasin muuten myös joulukuun arvontoihin teille näitä servettejä, pysyhän kuulolla jos kiinnostuit!

Tässä tunnelmia Havilta Riihimäeltä, nämä fiilikset sopivat ihan täysillä tähän synkkään päivään piristämään, eikö?

havi11 havi1 havi2 havi10 havi6 havi7 havi8 havi9 havi3 havi12 havi4 havi5

Havi’s-sarja on uusi tuotemerkki, joka kätkee alleen eri vuodenaikaan sopivia sisustustuotteita kynttilöistä servetteihin ja huonetuoksuihin. Oletko itse tutustunut jo tähän sarjaan?

Kuka on kynttiläfani? Meilläkin kynttilöiden polttelu on vähän rajoittunutta tällä hetkellä, mutta olen nauttinut niistä niin iltaisin kuin päiväuniaikaan. Joulua odotellessa!

P.S. Tee se itse vauva-kirja on arvottu ja arpaonni potkaisi tällä kertaa Heliä. Kiitos osallistumisesta kaikille!