Tämä kesä on ollut kyllä täynnä yllätyksiä ja suunnitelmat muuttuvat joka päivä. Tähän mennessä yllätykset eivät ole olleet kauhean positiviisia, mutta tällä kertaa oli.

Mietin miten taustoittaisin asiaa, mutta sanon tiivistetysti, että välillä elämä vie. Tarkoitus ei ole puolustella, vaan vähän valaista miten äkkiä elämä juoksee eteenpäin.

Kun ainoa kummityttömme syntyi 13 vuotta sitten, asuimme vielä Englannissa. Kun tapasin hänet ensi kertaa, oli lääkäri väläytellyt ajatuksia omasta lapsettomuudestani. Että näyttää siltä, että niin voisi käydä. Elämäni ja ajatukseni myllersivät kovasti, etsin niin töitä, tein gradua kun aloin työstää asiaa, että me olemme sitten ehkä kaksin aina. Halusin takaisin ulkomaille tavalla tai toisella ja käänsin itseäni suojellakseni ajatukset vauvoista ja perhe-elämästä sellaiseksi, etten minä olisi sitä halunnutkaan. Sitten olimme useamman vuoden Thaimaassa. Kummityttö eli pikkulapsiaikaa. Kesäisin halusimme hoitaa synttärimuistamisen aina jollain elämyslahjalla, sillä koin, että ne olisivat hetkiä, jotka jäisivät mieleen. Kävimme Särkänniemessä, Muumimaailmassa ja leffassa. Lasten maailma oli silti minulle hyvin vieras, enkä ollut juuri tekemisissä lasten kanssa ikinä missään.

Yks kaks minun elämäni oli taas yhtä härdelliä, oli pieni vauva, sairas koira ja oikeustaistelu talosta. Olin hyvin uupunut ja kaikki ylimääräinen karsiutui elämästä. Kun vihdoin olin päässyt siihen lasten maailmaan, äkkäsin, että se pieni kummityttö onkin jo aika iso. Kävimme Muumimaailmassa vielä, kun hän oli 8-vuotias ja oma taaperomme 1-vuotias. En esimerkiksi koskaan tajunnut, että olisimme voineet pyytää hänet yökylään ja lapset rakastavat yökyläilyä, toisaalta kun esikoinen valvotti 2,5 vuotta pelkäsin pyytää ketään lapsivieraita taloon. Olisi ehkä pitänyt älytä, ettei koululaiset enää hillu taaperon tavoin. Kuten sanottu, lasten maailma oli minulle vieras, enkä osannut ajatella.

Vasta omien lasten myötä olen päässyt oikeasti kiinni lasten elämään ja vähän siihen, mikä on minkäkin ikäiselle tärkeää ja kuinka vanha uskaltaa lähteä yökylään. Esikoinen on rakastanut yökyläilyjä niin kummeillaan kuin serkkulassa. Lähtenyt vähän jännittäen, palannut ihan uuvuksissa, mutta puhunut niistä pitkään ja innoissaan. Olen joskus harmitellut, että missasin tilaisuuden pyytää pientä kummityttöä meille yöksi omien vauvavuosien pyörityksessä.

Juhannuksena sain viestin, jossa kyseltiin, voisiko tuo 13-vuotias neiti tulla meille yöksi. Oli tulossa Tampereelle treffaamaan kaveriaan ja kysyi yökyläpaikkaa. Olin yhtä hymyä. Vastasin, että totta kai ja aina ja niin paljon kuin sielu sietää. Olin jo vähän tyhmästi ajatellut että ”tämä juna meni jo, hän on iso, eikä kiinnosta yökyläily kummien luona”, joten olin todella otettu, että omasta ehdotuksestaan halusi tulla. Kun hän saapui tiistaina, tytöt totta kai omivat hänet hetkeksi, mutta ehdimme paljon jutella. Ja kävi niin, että hän jäi toiseksikin yöksi.

t-paita ONLY/ hame & korvikset LINDEX/ aurinkolasit ja kukkapanta H&M/ kengät MIGATO (ostettu Kreetalta vuonna 2016, Migato löytyy Haniasta)

Olen ollut hyvin iloinen, että ehdimme tutustua puolin ja toisin. Harmi, että mies on ollut töissä, mutta kerroin kyllä juurta jaksain illalla kaiken. Tämä juna ei mennytkään vielä, vaan vielä ehtii luoda yhteyden teini-ikää lähestyvään neitoseen. Olin todella iloinen tästä kesäyllätyksestä. Mieleeni tuli kesä, kun lähestyin itse 13 vuoden ikää ja kummini olivat meillä Jyväskylässä kylässä. Olimme keskustassa ja yks kaks kummisetäni häipyi Sokokselle ja tuli hetken päästä ulos heiluttaen lippuja (1990-luvun alussa liput ostettiin Sokoksen lipunmyynnistä eikä mistään Internetistä!). ”Ostin sinulle liput Green Dayn keikalle”, hän iloitsi. Haukoin henkeäni. En ollut ikinä ollut missään isolla keikalla, olin vasta 12-vuotias, pääsisinkö, mitä äiti ja isä sanovat? No, totta kai pääsin kummisedän kanssa, ehkä he olivat jo asian puhuneetkin. En ikinä unohda tuota iltaa, vihreiden tukkien määrää ja kummisedän ylläriä.

Ei ihmisten tarvitse loppujen lopuksi olla elämässä paikalla koko ajan. Riittää, että tietää, että jossain on ns. ekstra-aikuisia, jotka ottavat sinut avosylin vastaan ja ovat kiinnostuneita elämästäsi ja siitä, miten sinulla menee. Minä olin tänä keväänä ensimmäistä kertaa ikinä leffassa kummitätini kanssa. Käytiin teellä ja juteltiin. Olin todella onnellinen päivästä.

Meidän kummitytön ensimmäinen yökyläily kotonamme venyi kahteen yöhön. En unohda ihan hevillä tätä kesäylläriä ja toivon, että saadaan ottaa pian uusiksi. Ihana nuori neiti. <3

Millainen suhde sinulla on omiin kummeihisi tai kummilapsiisi? Erilaisia tarinoita on varmasti loputtomiin, kuulisin niistä mielelläni!

P.S. Kuvat ovat otettu vain joitakin tunteja sen jälkeen, kun mies oli palannut sairaalasta käden leikkauksesta. Tuntia ennen, kun esikoinen oksensi noihin kenkiini. Tulivat kuvat mieleen näistä kesän ylläreistä. ;)