Eilisen postauksen kommenteissa minulta kysyttiin fiiliksiä koulun aloituksesta ja päätin tarttua aiheeseen heti, sillä kyllähän aihe on aika tapetilla tällä hetkellä. 5 yötä. 5 yötä kouluun! Huih, mihin se kesä nyt sitten meni! Tiistaina starttaa Mansessa koulutyö ja me olemme varautuneet tulevaan juttelemalla asiasta paljon, tekemällä koululaiselle oman huoneen eri kerrokseen ja ostamalla koulurepun. Hän on ollut aika tohkeissaan omasta huoneestaan ja nukkunut siellä tämän viikon. Olen palanut halusta tehdä uudesta huoneesta postausta, mutta meillä on vielä kesken pulpetin kunnostus, odotan että saadaan se joskus yön pikkutunneilla valmiiksi ja palaan sitten aiheeseen!’
Miltä tuntuu aloittaa koulu?
Kyllähän lasta jännittää. Vielä on arvoitus ketä kaikkia luokalla onkaan, vaikka parhaita kavereita sai luokalleen toivoa ja kaksi parasta ovat ainakin samalle luokalle tulossa. Kolmesta eskariryhmästä muodostui kolme ekaluokkaa, mutta porukka sekoitettiin keskenään. Nyt tiedossa on ainakin kuusi tyttöä, jotka tulevat samalle luokalle ja eskariryhmässä niitä oli kahdeksan, eli melkein kaikki jo tuttuja keskenään, mikä on todella kiva. Mutta kuka on ope? Sekin mietityttää onko hän mies vai nainen? Opettaja on ihan arvoitus ja se on ehkä lapselle suurin jännitys, sillä eskariopeen kiinnyttiin todella kovasti, hän on ihana.
Itse olin ajatellut, ettei kouluun meno ole niin iso juttu kuin viime kesänä jännitetty eskari, sillä eskari toimii koululla ja samassa rakennuksessa eka- ja tokaluokkien kanssa. He ovat tehneet paljon yhteistyötä ja opettajatkin tulleet tutuiksi. Sama käytävä, sama rakennus kuin viime talvena. Minusta tuntuu, että meillä jännitettiin viime kesänä paljon enemmän, kun siirryttiin koululle päiväkodin ympyröistä. Enkä ihmettele, vitsi miten pieniä eskarit ovat kutosluokkalaisten vieressä!
Kuitenkin paljon muutoksia on edessä eskarin leikinomaisesta oppimisesta koulumaailmaan. Ihmettelin, kun lapsi pohti miten kouluun mennään sisälle. Vastasin, että sama ovi kuin eskariin, mutta hän pohtikin milloin sinne mennään. Sitten vasta tajusin asian, että eskariin saatettiin aamulla sisälle asti ja koululaiset menevät kun kello soi. En vanhempana edes muuten ajatellut tuollaista! On oma pulpetti (joo mä äiti tiedän, niissä on nimikyltit), alkaa saksan opiskelu, on lukujärjestys, onhan siinä paljon kaikkea. Sen perusteella, että lapsesta eskarivuoden arvioinnissa sanottiin, että hän on kaikkien kaveri, hyvin sosiaalinen ja reipas en ole huolissani tai osannut jännittää kouluvuoden alkua. Toki se vähän kuristaa kurkkua, kuinka ”iso” lapsi ykskaks on, mutta toisaalta onneksi vielä pieni ja juttelee avoimesti vanhemmilleen.
Omissa silmissä lapsi on vielä kovin pieni, mutta itse hän on kovin tohkeissaan siitä, miten iso on. Että on kännykkä ja saa omat avaimet ja saa mennä koulumatkan yksin! Meillä on onneksi hyvin turvallinen ja lyhyt koulumatka ja tuttu, sillä samaa reittiä mentiin eskariin viime talvi. Äitiä mietityttää edelleen miten vihaisia kotona oltiin kun hukkasin ekaluokalla kotiavaimet ja ihmettelin, että miksi se nyt niin iso juttu on ja miten pelotti matkalla välillä esimerkiksi kiusaamisen takia. He ovat niin kovin pieniä syksyn pimeässä isoine reppuineen! Tai miten pieni pärjää, jos edessä on ysin tai kympin aamu ja me muut joudumme lähtemään aiemmin? Pääsekö hän yksin liikenteeseen?
Se mikä täytyy tsempata (ehkä teen heti nyt!) on Wilman lataaminen. Meillä oli vielä kesään asti käytössä Helmi, joka nyt vaihtuu Wilmaan ja tunnukset tekemättä. Josko sieltä löytyisi esimerkiksi tieto monelta koulu alkaa?
Koulukiusaamisen pelko
Viime syksynä, juuri näinä päivinä oli eskariin tutustuminen edessä. Hölmöä ehkä, mutta minä jouduin keräämään itseäni hommaa varten todella paljon. Esikoinen oli kotona 5 vuotta ja sitten yhden talven päiväkodissa 10 päivän kuukausisopimuksella, eli edessä oli meille ensi kerta, kun lapsen tarvitsisi lähteä jokaisena arkiaamuna johonkin. Edessä oli myös ensi kerta, kun minä suostuin menemään vapaaehtoisesti koulun alueelle sitten 1990-luvun. Olin pahiten koulukiusattu eka- ja tokaluokalla ja kiusaaminen alkoi uudelleen, kun lähdin yläasteelle. Minulla oli ysiluokalla aamukampa ja päätin, etten ikinä edes mene koko Säynätsaloon tai Lehtisaareen, kun kerran sieltä pääsen pois. Lehtisaareen en ole palannut yli 20 vuoteen.
Tuntui siis pelottavalta mennä koulun alueelle ja laittaa lapsensa laitokseen, jossa voi itse niin pahoin. Puhuin kaksin eskariopenkin kanssa pelkojani ja hän otti ne todella hyvin ja sanoi, ettei mitään kiusaamiseen viittavaa ole näkynyt. Silti olin aika herkkänä, jos lapsi kertoi että jotain kiusaamista oli tapahtunut. Kyllähän lapsilla erimielisyyksiä tulee, joita he usein nimittävät sanalla ”se ja se kiusasi”, se on ihan normaalia. Täytyi tsempata aika paljon viime syksynä oman menneisyytensä kanssa, jotta pystyi olemaan iloinen ja rohkaiseva. Kaiken lisäksi mieskin on pahasti ollut koulukiusattu, joten me emme vanhempina ratkenneet riemusta edessä olevan kanssa. Nyt asia on jo käsitelty meidän menneisyyden osalta enemmän käsitelty, tosin edessä on ihan uudenlaista haastetta, jota omassa lapsuudessa ei ollut, kuten nettikiusaamiset ja whatsapp-ketjuissa huutelu tai esimerkiksi poisjättäminen. Toisaalta asioihin nykyään varmasti puututaankin eri tavalla, koen jääneeni 1980-luvulla hyvin yksin koulukiusaamisen kanssa, kun en kotonakaan kehdannut kertoa saavani kotimatkalla aina lumipesut yms.
Uusi päiväkoti
Sen lisäksi, että koulu alkaa, alkaa kuopuksella uusi päiväkoti. Sanoisin, että sitä on jännitetty ja itkeskelty paljon enemmän kuin koulun alkua. On ollut painajaisia siitä, että tädit ovat kauhean tiukkoja ja pelkoa siitä, ettei saa kavereita. Päikyn alkuun on kaksi viikkoa ja kohta täytyy aloittaa tutustuminen. Siellä on ainakin kaksi entuudestaan tuttua tyttöä vastassa, joista toisen luona kuopus oli eilen leikkimässä, eli uskon ja luotan, että homma lähtee sujumaan. Olen vähän epäillyt itse rakennuksen kuntoa ja ikää, mutta toisaalta on niin paljon helpompi viedä hänet lähipäikkyyn, josta sitten lapset jatkavat samaan eskariin ja kouluun, jos emme satu muuttamaan. Pieni on ollut aivan sydän sykkyrällä ja ikävöinyt koko kesän kahta parasta päikkykaveriaan, jotka siirtyivät eskariin, eli kuitenkin tiet olisivat eronneet.
Lisäksi olen miettinyt ensimmäistä kertaa pitäisikö ottaa kuopukselle kokopäiväinen sopimus. Olen ajatellut, että 15 päivän sopimus säästää rahaa ja lasta, mutta nyt tässä töitä tehdessä elokuun ajan taas lasten kanssa, alkaa tuntua siltä, että lapsen olisi parempi olla vaikka lyhyt päivä päikyssä joka päivä kuin minun seurassa yksin kotona, jos en pystykään olemaan läsnä.
Miltä tuntuu aloittaa koulu korona-aikana?
Tämähän on nyt yksi asia, jota ei ole aikaisempina vuosina tarvinnut miettiä. Aina on ollut kyllä vähän ahdistus päikyissä ja kouluissa kiertävät taudit ja esikoinenhan aloitti eskarin 10 päivän sairastelulla, joka oli kehittymässä keuhkokuumeeksi. Nyt täytyy sanoa, että ei ole paljon tullut vatsatautiajatuksen kanssa surtua. On vähän isommat taudit ja pelot vastassa. Kesän aikana on matkusteltu ulkomaille yllättävänkin paljon ja juuri luin IG:sta (@marjonmatkassa) keskustelusta, jossa perhe meinasi lähteä nyt loppukesästä Espanjaan ja sieltä suoraan kouluun. Pelottaa kyllä, minkälaiseksi kouluvuosi muodostuu. Kuinka repaleinen siitä tulee. Tuntuuko se hirveän turvattomalta? Edessä on ihan uudenlainen uhka, jollainen ei tullut edes omassa lapsuudessa mieleen. Luin tällä viikolla Aamulehdestä, että erilaisiin hybridimalleihin on varauduttu, mutta lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että eskarit ja 1-3 luokat saavat jatkaa lähiopetuksessa. Saas nähdä.
Se kaksiviikkoinen, jonka eskarit ehtivät olla paikalla keväällä antoi toki osviittaa tulevasta. Heidän piti syödä eristyksessä, nopeammin, aikaa oli vähemmän, leikkiä ns.talon takana eristyksissä muista, pestä vimmatusti käsiään ja vanhemmat eivät saaneet mennä sisälle rakennuksiin, ulkoa piti soittaa kun tuli hakemaan. Mietityttää kovasti, millaisen jäljen tämä korona-aika jättää lapsiin ja koulunkäyntiin osaltaan?
paita ZARA/ hame POMP DE LUX/ korvikset MAJO DESIGN (saatu)/ kengät CONVERSE
Tällaisissa fiiliksissä siis kohti tiistaita, tässä rustaamisen lomassa latasin ne Wilma-tunnuksetkin! Miten siellä? Onko kodissanne ekaluokkalaisia? Mikä mietityttää tai jännittää eniten? Vanhemmilla tai lapsella?