MM-kisahuumaa, kesän paras pizza ja muita kivoja asioita

Ihanaa kesäkuuta ystävät ruudun toisella puolella! Blogi on päivittynyt jälleen hurjan harvoin, työn alla on mm. toinen postaus Tallinnasta, kun ehdin muilta puuhilta. Mitä täällä onkaan puuhailtu? Paljon näette tietenkin Instagrammin puolelta, mutta on myös teitä, ketkä ette siellä käy, niin kerrotaan täälläkin!

Jääkiekon MM-kisahuuma vei yllättävän paljon mennessään lopulta. Aluksi hermostuttivat ruuhkat keskustassa, eri reittiä kiertävät bussit jne., mutta kun Suomi eteni kisassa ja aurinko paistoi, alkoi kisahuuma tarttua. Miehelleni oli kehuttu rautatieasemalla olevaa Fanzonea, joten hän ehdotti, että käydään. Mieheni ei siis koskaan ikinä ole lätkää katsonut, joten yllätyin. Kävimmekin viikonloppuna siellä tutkailemassa menoa, otimme lipputatskat poskiin ja saimme liput matkaamme. Tuli katsottua niin lauantain kuin sunnuntain pelit ja maanantaina kävin esikoisen kanssa vielä kultajuhlissa Hakametsässä. Hän ei valitettavasti oikein nähnyt lavalle massasta ja lähdimme kesken pois, mutta tuli nähtyä Haloo Helsinki, Vesala, Suomen joukkue ja taivaalla vinhasti pyörineet Hornetit. Aika hienoa, että tällaista oli Mansessa!

Kaupinojan sauna testissä

Viime perjantaina päätimme pitkästä aikaa lähteä suosikkipaikkaamme, Kaukajärven saunaan saunomaan ja uimaan. Kuinka ollakaan, sehän olikin remontissa pari viikkoa, juuri sen hetken, kun saimme aikaiseksi lähteä!

Koska kamat olivat pakattu ja saunaintoa oli, päätimme suunnata Kaupinojalle ensi kertaa. En itse välitä kuuluisasta Rauhaniemestä, minusta siellä on likaista ja liian pienet pesutilat. Mutta koska olemme Suomen saunapääkaupungissa, vaihtoehtoja kyllä riittää!

Kaupinoja oli iso, tilaa riitti ja siisti. Väkeä kyllä oli perjantai-iltana aivan valtavasti, Kaukajärvellä viehättää juuri se rauha. Voisin silti ehdottomasti mennä uudelleen, tykkäsin ja tilat olivat mukavat. Tampereella kannattaa ehdottomasti testata yleisiä saunoja!

Pizzahommia – kesän paras pizza

Viime syksynä ostimme Mustangin pizzauunin poistomyynnissä puoleen hintaan ja viikonloppuna oli sen verran lämmin, että otimme sen esille ja käyttöön. Olin bongannut IG:sta ravintolan pizzan, johon tuli brie-juustoa, päärynää, pistaasipähkinöitä ja chilihunajaa. Päälle muistaakseni vielä rucola. Testasimme, teimme sellaisen version, missä oli kanaa, briejuustoa, päärynää ja pistaasipähkinöitä. Pähkinät kävivät pizzauunissa vain hetken, eli mies vetäisi pizzan ulos uunista, minä heitin nopeasti pähkinät päälle ja vielä pieni hetki uunissa. Ne kärähtävät nopeasti. Oli muuten ihan parasta pizzaa. Chilihunajaa meillä ei ollut, voisi olla ihana kruunu tälle!

Kirjauutuus Hildur ensi viikolla kaupoissa

Tällä viikolla piipahdin Helsingissä parissa tilaisuudessa, joista toinen oli Satu Rämön kirjajulkkarijuhla Islannin suurlähettilään kotona. Satu on sellainen ihminen, jota katson ihan hirveästi ylöspäin. Taitava, aivan valtavan tuottoisa, menestyvä ja ennen kaikkea ystävällinen ja avoin. Hän auttaa aina, jos tällainen aloittelevampi yrittäjä kaipaa jeesiä. Satu on myös todella taitava kirjoittamaan ja hänen kirjansa ovat olleet hyvin suosittuja.

Nyt Satu kirjoitti ensimmäisen fiktiivisen kirjan, joka on kaupoissa viimeistään 10.6. Siinä hän yhdisti kaksi kulttuuria, joissa elää, eli suomalaisen ja islantilaisen kulttuurin. Satu piti julkkareissa spontaanin puheen, jossa kertoi, miten tarina alkoi hahmottua. ”Mietimme mieheni kanssa, jos muuttaisimme maalle Reykjavikista ja kokeilsimme uutta elämää. Kun muutimme Isafjörouriin, alkoi pandemia. Aikaa oli ja aloin pienellä paikalla miettiä, kuka näyttää epäilyttävältä ja kenet voisi tappaa”. Tämä siis toki huumorilla sanottu. Mutta tästä lähti idea dekkariin, jossa Hildur on islantilainen poliisi, joka saa seurakseen suomalaisen komean Joonaksen. Odotan todella innolla, että saan kirjan käsiini, varmasti hyvä! Katsoessa islantilaista tv-sarjaa Loukussa koukutuin islantilaisiin maisemiin ja uskon dekkarissa olevan oma tunnelmansa tapahtumamaan vuoksi. Onnea vielä Satu ja kiitos kutsusta!

Oli myös kivaa nähdä pitkästä aikaa livenä pikkuserkkuani Isyyspakkauksen Tommia. Ja siis ylipäätään ihmisiä, halleluja! Aivan mahtavaa!

Uusia koulutuulia

Kuten kerroin postauksessani, missä vinkkasin kivoista muistamisista opeille, meilläkin on molemmilla lapsilla muutoksen tuulia edessä. Pienempi jättää päiväkodin taakseen ja siirtyy koululle eskariin (samassa rakennuksessa sattuu olemaan myös isosiskon luokka!) ja isommalla ns. hajotettiin luokat, kun kolmesta tokaluokasta tehtiin kaksi kolmosluokkaa. Tänään kävimme tutustumassa eskariin ja voi miten kiva tunne oli kaikilla, kun paikka on tuttu ja kaikki parhaat kaverit ovat samassa ryhmässä. Tytöt olivat yhtä hymyä siellä eskarijonossa. Ajattelin, että tällä kertaa ei itketä kuten esikoisen kohdalla, mutta vielä mitä. He olivat niin iloisia ja innokkaita ja supisivat toisilleen, että alkoi itkettää onnesta.

Samalla tuli fiilis, että teki mieli heittää vieressä olevan miehen kanssa ylävitoset – katso mitä me saatiin aikaiseksi! On hassu tunne, kun tietää, että maailmassa on tasan yksi ihminen, kenen kanssa voi jakaa tämän tunteen. Toki jokainen katsoo omaa lastaan onnessaan, mutta on vain yksi lisäkseni, joka tuntee niin läpikotaisin tuon tytön, hänen kaverinsa ja mielenlaatunsa. Oli ihanaa seistä rinnakkain katsomassa innokasta tyttöä.

Sellaisia puuhia täällä! Meillä jatkuu päikky ja kesäkerho vielä ensi viikon ja sitten olisi tarkoitus lasten lomailla pitkään, aikuisten vähän vähemmän. Yritän saada piakkoin ulos tuon Tallinna-jutunkin!

Mitä teille kuuluu, aloittako moni lomailun jo?

Eka ohi!

Kyllä meitä eilen nauratti, kun puhuttiin tästä eka ohi-lauseesta. Siis kyllä, täällä on ensimmäinen luokka ohi. Bongasin somesta, että Motonet jakaa todistusta vastaan viikon ajan mato-onkia ekaluokkalaisille ja kyllä hymyilytti. Viikko sitten esikoiseni nimittäin kertoi, että toiveena kesälomalla olisi päästä mato-ongelle ja isänsä lupasi viedä. Sitten bongasin, että Motonet jakaa heille ilmaiseksi oman ongen, jossa lukee EKA OHI! Hehkutin sitä perheelleni, jonka myötä tyttäreni, siis se ekaluokkalainen katsoi minua kummeksuen ja sanoi ”äiti, katsopa tätä onkikuvaa”. ”Niin mitä siitä, eka ohi, eka ohi, nyt sulla eka ohi!”. ”Äiti, siinä lukee kyllä eka ONKI.”. ”Häh? Ai kappas. No mut sulla on eka ohi!” ”Niin, mitä siitä?” ”NOOOO. En tiedä”. Mikäköhän armeijamoodi tuli itselleni pintaan?

Ensimmäinen kouluvuosi kasarilla ja vuonna 2020

Olen kertonut aiemmin, että oma huoleton lapsuus loppui, kun menin kouluun. Alkoi haukkuminen läskiksi, lumipesut, ahdistus, loputon pelko ja häpeä. Kun istuin yksin käytävällä ja pojat nauroivat luokassani huutaen ”ei päästetä läskiä luokkaan” kaipasin apua. Sanoin erityisopelle, joka käveli käytävää pitkin, että näin huudetaan. Hän vastasi, ettei voi auttaa, sinun täytyy odottaa omaa opea. Kun hän saapui ja sanoin asiasta, avasi hän oven ja sanoi, että pojat nyt ovat poikia ja tunnille on jo kiire, mene omaan pulpettiin. Sisuskaluni olivat romuna, häpesin itseäni, inhosin joka ikinen aamu mennä kouluun. Olisin ollut missä tahansa mieluummin.

Kun lapseni lähti ekaluokalle viime syksynä, olin kauhuissani. Olin vältellyt koulujen pihoja koko aikuiselämäni, sain pahan olon kellojen soidessa. Mutta nyt oli hetki, kun en saanut näyttää omaa ahdistusta yhtään, vaan piti tsempata lasta ja sanoa, että tästä tulee hyvä juttu.

Hyvä juttu siitä tulikin. On ollut Wilma, josta pamahtaa päivittäin viestejä. Luen ne kaikki heti, ilolla ja innolla (paitsi sen joudutte karanteeniin-viestin, heh). Haluan imeä kaiken lapseni koulupäivistä itseeni. Yrittäjyys (ja miehen etätyöt) ovat mahdollistaneet sen, ettei lapsi ole kertaakaan tullut tyhjään kotiin ja hän on saanut heti purkaa mahdollisen pahan olonsa heti, mutta yleensä ne hyvät hetket. Opettajaan on ollut whatsapp-yhteys ja hän on reagoinut heti, jos olen ollut yhteyksissä jostain, joka huolettaa. Vaikka on ollut poikkeusvuosi ja korona, olen ollut tauotta yhteyksissä opettajaan. Saanut varmasti paljon enemmän tietoa siitä miten lapsellani menee, kuin omat vanhempani ikinä 1980-luvulla. Olen oppinut luottamaan kouluun enkä itse enää koe ahdistusta koulun kellojen soidessa.

Ensimmäinen kouluvuosi – miten se meni?

Haluan muistaa aina nämä ekan kouluvuoden aamut. Meillä nimittäin esikoinen herää pääsääntöisesti ensimmäisenä, aina noin 6.30 aamuisin. Pukee, syö, pesee hampaat ja lähtee kohti koulua. ”Vilkutathan äiti taas?” hän kysyy joskus. Vilkutan, ihan aina ja varmasti ja lentosuukot vaihdetaan.

Siinä missä itse vihasin koulua aika pian sen alettua, on oma ekaluokkalaiseni noussut varhain joka ikinen aamu intoa puhkuen. Lähtenyt innolla, yleensä aina liian ajoissa kouluun. Nauttinut joka hetkestä. Opettajan palaute on ollut äärettömän positiivista ja hän on kertonut lapsen viittaavan tauotta, erityisesti uskonnossa. Hän haluaa keskustella, esiintyä ja kertoa oman mielipiteensä. Itse en uskaltanut ikinä viitata koulussa. Vastasin oikein tai väärin, punastuin, kun kaikki katsoivat. Siis parempi olla viittaamatta. Kuka on tämä käsi heiluen kaikkeen osallistuva lapsi? Minun tyttäreni?

Stipendi

Lapsi toi kotiin diplomin oppilaskuntatyöstä ja sai tikkarin hyvästä ruokalakäyttäytymisestä. Tänään tuli vielä stipendi taituruudesta, lapsi oli häkeltynyt kun koulusta saa rahaa! Mutta ennen kaikkea olen äärettömän iloinen siitä, että koulu on hänestä maailman parasta. Kavereita on tullut niin ykkösistä kuin kakkosista ja hän on maailmaa rakastava, avoin, iloinen, herkkä ja äärettömän sydämellinen tyttö. Koulu on maailman parasta. Ystäviä on paljon. Jos joku ei leiki, aina voi pyytää seuraavaa tyyppiä leikkimään. Hän on hämmästyttävän sosiaalinen enkä voi lakata ihmettelemästä, että näin arka ekaluokkalainen äiti sai aivan päinvastaisen tyttären kasvatettua. Isällään varmasti suuri osuus asiassa.

En mitään niin toivosi, kuin että elämä jatkuisi niin, että koulu on maailman parasta. Tietenkään se ei mene niin, niin naiivi en ole – aikaiset aamut alkavat viimeistään vitosluokalla ärsyttää ja aiemminkin homma kyllästyttää. Mutta ettei kiusaamista tulisi, että tuo avoimuus, maailmankatsomus ja asenne säilyisivät.

Tänään on eka ohi. En voisi olla iloisempi ja ylpeämpi pienestäni. Nyt lähdemme kohti Motonettiä hakemaan sitä onkivapaa, josta varmaan luen aina ja ikuisesti eka ohi-tekstiä eka onki sijaan. Suuret kiitokset lapseni opettajille, joilla on ollut iso merkitys siinä, että koulu tuntuu maailman parhaalta!

Aivan ihanaa lomaa kaikille koululaisille! 

Ei vieläkään normiarkea!

Olipa muuten mielenkiintoista kirjoittaa otsikko – mikä on edes normaali arki? Kaikkihan puhuvat siitä, että tämä nykyinen tilanne on niin sanotusti uusi normaali vielä pitkään. Korona elää keskuudessamme ja syksy tulla puksuttaa päälle ja sen mukana tietenkin myös perinteiset nuhat, kurkkukivut ja muut. Siinä missä ennen olisi pienessä nuhassa liikkunut vielä vapaammin (milloin on sellainen aika syksyssä, etteivät lapset niiskuta yhtään?) on nyt erilaiset säännöt. Olen katsellut somesta, että hyvin moni on joutunut jäämään jo kotiin, vaikka kouluakin on takana vasta kaksi viikkoa. Odotettavissahan tämä oli.

Päiväkodin aloitus ja arjen odotus

Olin odottanut tätä viikkoa aika pitkään – kuopuksella on neljä päikkypäivää ja minä teen hommia ensi kertaa yksin sitten maaliskuun! Olin kasannut niin hervottoman listan itselleni hommia, etten ehkä kaikkiin kykene, mutta parhaani yritän. On nimittäin vähän kasautunut tässä viime viikkoina, kun kuopus on vaatinut yksin kotona ollessaan viihdytystä. Hän on jo selkeästi kaivannut päiväkotia ja kavereita. Sinne hän lähti aamulla, uuteen päikkyyn, ensi kertaa. Hyvällä mielin oli kuulemma mennyt, minä jäin kotiin sillä… Esikoisella on nuha. Hyvin pieni, kuumeeton ja testissäkin käyty, mutta silti nuha. Eli kotoilua nyt ainakin hetki. Täysin ei päästy normiarkeen kiinni vieläkään, mutta onpa muuten aika paljon helpompaa olla kotona 7-vuotiaan kuin nelivuotiaan kanssa. Hänet uskallan jopa jättää hetkeksi yksin, täytyy nimittäin käydä hakemassa koululta kirjat ja läksyt vielä tänään.

Viikonlopun iloiset tunnelmat Jyväskylästä

Mutta vaikkei päästy normiarkeen vielä kiinni, niin voi että miten kiva viikonloppu oli! Oltiin miehen kanssa kaksin hotellissa yötä perjantaista lauantaihin hääpäiväjuhlinnan merkeissä ja Jyväskylässä oli ihanan väljää. Ravintolassa syödessä ei ollut lähelläkään muita, tuntui kuin olisimme olleet suunnilleen kaksin. Hotellissa ja aamiaisella oli väljää. Lauantaina päätimme käydä katsomassa miehelle farkkuja ja olimme suunnilleen ainoat ihmiset koko kauppakeskus Forumissa. Yritin miettiä oliko Jyväskylässä ennen näin tyhjää? Ovatko ihmiset kadonneet Kauppakeskus Seppään? Pysyvät kotona pandemian takia? Joka tapauksessa, ei tullut koko reissulla pienintäkään stressiä turvaväleistä, mikä oli todella ihanaa.

Toinen viikonlopun hirveän iloinen juttu oli, kun lapset kävivät lauantaiaamuna isomummon luona. Hän oli vihdoin saanut kuulokoneen ja kuuli huomattavasti paremmin kuin ennen ja kuulemma nauroi kippurassa lasten jutuille, kun vihdoin hyvin kuuli ne ja sai selvää. Ihanaa! Kyllä sai pitkään odottaa tuota ihmettä, jonka saamista pandemia viivytti, kun vanhukset jäivät keväällä kotiin. Äitini mukaan hän aivan kikatti lasten jutuille. Jäipä hyvä mieli!

Harju, Lyseo ja hääkirkko

Me aloitimme perjantain istumalla hetkisen Harjulla, Lyseon takana, jossa tapasimme ensi kertaa. Hääkirkosta näkyi talojen takaa huippu. Oli varmastikin kesän viimeinen lämmin ilta ja ihmettelin ääneen, missä Harjun nuorisoporukat ovat perjantai-iltana? Siellä oli mielestäni aina porukkaa ysärillä! Istuskelimme ja fiilistelimme Jyväskylää siinä hetkisen ennen siirtymistä hotelliin. Mietiskelin 15 vuoden takaista hääpäivää ja elämää Jyväskylässä – yhtäkkiä tuntuikin todella kaukaiselta siellä asuminen, vaikka jatkuvastihan me siellä käymme. Tuntui, että sinne täytyy päästä kristallihääpäivääkin viettämään. Laitoin päälleni 10 vuotta sitten ostamani mekon ja mietin, että se on ollut minulla reissussa ainakin viidessä eri maassa – ja hei, vielä valkoinen!

Näin siis lähti viikko täällä käyntiin, ekaluokkalainen on katsonut jo kaksi leffaa äidin puuhatessa töitään. Josko seuraavaksi sitten haen ne läksyt ja toivotaan, että nuha hellittää pian. Pieni niiskustushan kestää parhaimmillaan pari viikkoa, mutta Tampereen kaupunki löyhensi ohjeitaan juuri viime viikolla siitä, milloin voi palata kouluun.


mekko SEPPÄLÄ/ kengät Kreetalta/ takki VERO MODA/ korvikset UHANA DESIGN/ panta PIECES

Kuinka moni on jo joutunut ottamaan lapsen pois hoidosta tai koulusta? Oletko itse säilynyt terveenä? Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille!