MM-kisahuumaa, kesän paras pizza ja muita kivoja asioita

Ihanaa kesäkuuta ystävät ruudun toisella puolella! Blogi on päivittynyt jälleen hurjan harvoin, työn alla on mm. toinen postaus Tallinnasta, kun ehdin muilta puuhilta. Mitä täällä onkaan puuhailtu? Paljon näette tietenkin Instagrammin puolelta, mutta on myös teitä, ketkä ette siellä käy, niin kerrotaan täälläkin!

Jääkiekon MM-kisahuuma vei yllättävän paljon mennessään lopulta. Aluksi hermostuttivat ruuhkat keskustassa, eri reittiä kiertävät bussit jne., mutta kun Suomi eteni kisassa ja aurinko paistoi, alkoi kisahuuma tarttua. Miehelleni oli kehuttu rautatieasemalla olevaa Fanzonea, joten hän ehdotti, että käydään. Mieheni ei siis koskaan ikinä ole lätkää katsonut, joten yllätyin. Kävimmekin viikonloppuna siellä tutkailemassa menoa, otimme lipputatskat poskiin ja saimme liput matkaamme. Tuli katsottua niin lauantain kuin sunnuntain pelit ja maanantaina kävin esikoisen kanssa vielä kultajuhlissa Hakametsässä. Hän ei valitettavasti oikein nähnyt lavalle massasta ja lähdimme kesken pois, mutta tuli nähtyä Haloo Helsinki, Vesala, Suomen joukkue ja taivaalla vinhasti pyörineet Hornetit. Aika hienoa, että tällaista oli Mansessa!

Kaupinojan sauna testissä

Viime perjantaina päätimme pitkästä aikaa lähteä suosikkipaikkaamme, Kaukajärven saunaan saunomaan ja uimaan. Kuinka ollakaan, sehän olikin remontissa pari viikkoa, juuri sen hetken, kun saimme aikaiseksi lähteä!

Koska kamat olivat pakattu ja saunaintoa oli, päätimme suunnata Kaupinojalle ensi kertaa. En itse välitä kuuluisasta Rauhaniemestä, minusta siellä on likaista ja liian pienet pesutilat. Mutta koska olemme Suomen saunapääkaupungissa, vaihtoehtoja kyllä riittää!

Kaupinoja oli iso, tilaa riitti ja siisti. Väkeä kyllä oli perjantai-iltana aivan valtavasti, Kaukajärvellä viehättää juuri se rauha. Voisin silti ehdottomasti mennä uudelleen, tykkäsin ja tilat olivat mukavat. Tampereella kannattaa ehdottomasti testata yleisiä saunoja!

Pizzahommia – kesän paras pizza

Viime syksynä ostimme Mustangin pizzauunin poistomyynnissä puoleen hintaan ja viikonloppuna oli sen verran lämmin, että otimme sen esille ja käyttöön. Olin bongannut IG:sta ravintolan pizzan, johon tuli brie-juustoa, päärynää, pistaasipähkinöitä ja chilihunajaa. Päälle muistaakseni vielä rucola. Testasimme, teimme sellaisen version, missä oli kanaa, briejuustoa, päärynää ja pistaasipähkinöitä. Pähkinät kävivät pizzauunissa vain hetken, eli mies vetäisi pizzan ulos uunista, minä heitin nopeasti pähkinät päälle ja vielä pieni hetki uunissa. Ne kärähtävät nopeasti. Oli muuten ihan parasta pizzaa. Chilihunajaa meillä ei ollut, voisi olla ihana kruunu tälle!

Kirjauutuus Hildur ensi viikolla kaupoissa

Tällä viikolla piipahdin Helsingissä parissa tilaisuudessa, joista toinen oli Satu Rämön kirjajulkkarijuhla Islannin suurlähettilään kotona. Satu on sellainen ihminen, jota katson ihan hirveästi ylöspäin. Taitava, aivan valtavan tuottoisa, menestyvä ja ennen kaikkea ystävällinen ja avoin. Hän auttaa aina, jos tällainen aloittelevampi yrittäjä kaipaa jeesiä. Satu on myös todella taitava kirjoittamaan ja hänen kirjansa ovat olleet hyvin suosittuja.

Nyt Satu kirjoitti ensimmäisen fiktiivisen kirjan, joka on kaupoissa viimeistään 10.6. Siinä hän yhdisti kaksi kulttuuria, joissa elää, eli suomalaisen ja islantilaisen kulttuurin. Satu piti julkkareissa spontaanin puheen, jossa kertoi, miten tarina alkoi hahmottua. ”Mietimme mieheni kanssa, jos muuttaisimme maalle Reykjavikista ja kokeilsimme uutta elämää. Kun muutimme Isafjörouriin, alkoi pandemia. Aikaa oli ja aloin pienellä paikalla miettiä, kuka näyttää epäilyttävältä ja kenet voisi tappaa”. Tämä siis toki huumorilla sanottu. Mutta tästä lähti idea dekkariin, jossa Hildur on islantilainen poliisi, joka saa seurakseen suomalaisen komean Joonaksen. Odotan todella innolla, että saan kirjan käsiini, varmasti hyvä! Katsoessa islantilaista tv-sarjaa Loukussa koukutuin islantilaisiin maisemiin ja uskon dekkarissa olevan oma tunnelmansa tapahtumamaan vuoksi. Onnea vielä Satu ja kiitos kutsusta!

Oli myös kivaa nähdä pitkästä aikaa livenä pikkuserkkuani Isyyspakkauksen Tommia. Ja siis ylipäätään ihmisiä, halleluja! Aivan mahtavaa!

Uusia koulutuulia

Kuten kerroin postauksessani, missä vinkkasin kivoista muistamisista opeille, meilläkin on molemmilla lapsilla muutoksen tuulia edessä. Pienempi jättää päiväkodin taakseen ja siirtyy koululle eskariin (samassa rakennuksessa sattuu olemaan myös isosiskon luokka!) ja isommalla ns. hajotettiin luokat, kun kolmesta tokaluokasta tehtiin kaksi kolmosluokkaa. Tänään kävimme tutustumassa eskariin ja voi miten kiva tunne oli kaikilla, kun paikka on tuttu ja kaikki parhaat kaverit ovat samassa ryhmässä. Tytöt olivat yhtä hymyä siellä eskarijonossa. Ajattelin, että tällä kertaa ei itketä kuten esikoisen kohdalla, mutta vielä mitä. He olivat niin iloisia ja innokkaita ja supisivat toisilleen, että alkoi itkettää onnesta.

Samalla tuli fiilis, että teki mieli heittää vieressä olevan miehen kanssa ylävitoset – katso mitä me saatiin aikaiseksi! On hassu tunne, kun tietää, että maailmassa on tasan yksi ihminen, kenen kanssa voi jakaa tämän tunteen. Toki jokainen katsoo omaa lastaan onnessaan, mutta on vain yksi lisäkseni, joka tuntee niin läpikotaisin tuon tytön, hänen kaverinsa ja mielenlaatunsa. Oli ihanaa seistä rinnakkain katsomassa innokasta tyttöä.

Sellaisia puuhia täällä! Meillä jatkuu päikky ja kesäkerho vielä ensi viikon ja sitten olisi tarkoitus lasten lomailla pitkään, aikuisten vähän vähemmän. Yritän saada piakkoin ulos tuon Tallinna-jutunkin!

Mitä teille kuuluu, aloittako moni lomailun jo?

Ei vieläkään normiarkea!

Olipa muuten mielenkiintoista kirjoittaa otsikko – mikä on edes normaali arki? Kaikkihan puhuvat siitä, että tämä nykyinen tilanne on niin sanotusti uusi normaali vielä pitkään. Korona elää keskuudessamme ja syksy tulla puksuttaa päälle ja sen mukana tietenkin myös perinteiset nuhat, kurkkukivut ja muut. Siinä missä ennen olisi pienessä nuhassa liikkunut vielä vapaammin (milloin on sellainen aika syksyssä, etteivät lapset niiskuta yhtään?) on nyt erilaiset säännöt. Olen katsellut somesta, että hyvin moni on joutunut jäämään jo kotiin, vaikka kouluakin on takana vasta kaksi viikkoa. Odotettavissahan tämä oli.

Päiväkodin aloitus ja arjen odotus

Olin odottanut tätä viikkoa aika pitkään – kuopuksella on neljä päikkypäivää ja minä teen hommia ensi kertaa yksin sitten maaliskuun! Olin kasannut niin hervottoman listan itselleni hommia, etten ehkä kaikkiin kykene, mutta parhaani yritän. On nimittäin vähän kasautunut tässä viime viikkoina, kun kuopus on vaatinut yksin kotona ollessaan viihdytystä. Hän on jo selkeästi kaivannut päiväkotia ja kavereita. Sinne hän lähti aamulla, uuteen päikkyyn, ensi kertaa. Hyvällä mielin oli kuulemma mennyt, minä jäin kotiin sillä… Esikoisella on nuha. Hyvin pieni, kuumeeton ja testissäkin käyty, mutta silti nuha. Eli kotoilua nyt ainakin hetki. Täysin ei päästy normiarkeen kiinni vieläkään, mutta onpa muuten aika paljon helpompaa olla kotona 7-vuotiaan kuin nelivuotiaan kanssa. Hänet uskallan jopa jättää hetkeksi yksin, täytyy nimittäin käydä hakemassa koululta kirjat ja läksyt vielä tänään.

Viikonlopun iloiset tunnelmat Jyväskylästä

Mutta vaikkei päästy normiarkeen vielä kiinni, niin voi että miten kiva viikonloppu oli! Oltiin miehen kanssa kaksin hotellissa yötä perjantaista lauantaihin hääpäiväjuhlinnan merkeissä ja Jyväskylässä oli ihanan väljää. Ravintolassa syödessä ei ollut lähelläkään muita, tuntui kuin olisimme olleet suunnilleen kaksin. Hotellissa ja aamiaisella oli väljää. Lauantaina päätimme käydä katsomassa miehelle farkkuja ja olimme suunnilleen ainoat ihmiset koko kauppakeskus Forumissa. Yritin miettiä oliko Jyväskylässä ennen näin tyhjää? Ovatko ihmiset kadonneet Kauppakeskus Seppään? Pysyvät kotona pandemian takia? Joka tapauksessa, ei tullut koko reissulla pienintäkään stressiä turvaväleistä, mikä oli todella ihanaa.

Toinen viikonlopun hirveän iloinen juttu oli, kun lapset kävivät lauantaiaamuna isomummon luona. Hän oli vihdoin saanut kuulokoneen ja kuuli huomattavasti paremmin kuin ennen ja kuulemma nauroi kippurassa lasten jutuille, kun vihdoin hyvin kuuli ne ja sai selvää. Ihanaa! Kyllä sai pitkään odottaa tuota ihmettä, jonka saamista pandemia viivytti, kun vanhukset jäivät keväällä kotiin. Äitini mukaan hän aivan kikatti lasten jutuille. Jäipä hyvä mieli!

Harju, Lyseo ja hääkirkko

Me aloitimme perjantain istumalla hetkisen Harjulla, Lyseon takana, jossa tapasimme ensi kertaa. Hääkirkosta näkyi talojen takaa huippu. Oli varmastikin kesän viimeinen lämmin ilta ja ihmettelin ääneen, missä Harjun nuorisoporukat ovat perjantai-iltana? Siellä oli mielestäni aina porukkaa ysärillä! Istuskelimme ja fiilistelimme Jyväskylää siinä hetkisen ennen siirtymistä hotelliin. Mietiskelin 15 vuoden takaista hääpäivää ja elämää Jyväskylässä – yhtäkkiä tuntuikin todella kaukaiselta siellä asuminen, vaikka jatkuvastihan me siellä käymme. Tuntui, että sinne täytyy päästä kristallihääpäivääkin viettämään. Laitoin päälleni 10 vuotta sitten ostamani mekon ja mietin, että se on ollut minulla reissussa ainakin viidessä eri maassa – ja hei, vielä valkoinen!

Näin siis lähti viikko täällä käyntiin, ekaluokkalainen on katsonut jo kaksi leffaa äidin puuhatessa töitään. Josko seuraavaksi sitten haen ne läksyt ja toivotaan, että nuha hellittää pian. Pieni niiskustushan kestää parhaimmillaan pari viikkoa, mutta Tampereen kaupunki löyhensi ohjeitaan juuri viime viikolla siitä, milloin voi palata kouluun.


mekko SEPPÄLÄ/ kengät Kreetalta/ takki VERO MODA/ korvikset UHANA DESIGN/ panta PIECES

Kuinka moni on jo joutunut ottamaan lapsen pois hoidosta tai koulusta? Oletko itse säilynyt terveenä? Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille!

Miltä tuntuu koulun aloitus syksyllä 2020?

Eilisen postauksen kommenteissa minulta kysyttiin fiiliksiä koulun aloituksesta ja päätin tarttua aiheeseen heti, sillä kyllähän aihe on aika tapetilla tällä hetkellä. 5 yötä. 5 yötä kouluun! Huih, mihin se kesä nyt sitten meni! Tiistaina starttaa Mansessa koulutyö ja me olemme varautuneet tulevaan juttelemalla asiasta paljon, tekemällä koululaiselle oman huoneen eri kerrokseen ja ostamalla koulurepun. Hän on ollut aika tohkeissaan omasta huoneestaan ja nukkunut siellä tämän viikon. Olen palanut halusta tehdä uudesta huoneesta postausta, mutta meillä on vielä kesken pulpetin kunnostus, odotan että saadaan se joskus yön pikkutunneilla valmiiksi ja palaan sitten aiheeseen!’

Miltä tuntuu aloittaa koulu?

Kyllähän lasta jännittää. Vielä on arvoitus ketä kaikkia luokalla onkaan, vaikka parhaita kavereita sai luokalleen toivoa ja kaksi parasta ovat ainakin samalle luokalle tulossa. Kolmesta eskariryhmästä muodostui kolme ekaluokkaa, mutta porukka sekoitettiin keskenään. Nyt tiedossa on ainakin kuusi tyttöä, jotka tulevat samalle luokalle ja eskariryhmässä niitä oli kahdeksan, eli melkein kaikki jo tuttuja keskenään, mikä on todella kiva. Mutta kuka on ope? Sekin mietityttää onko hän mies vai nainen? Opettaja on ihan arvoitus ja se on ehkä lapselle suurin jännitys, sillä eskariopeen kiinnyttiin todella kovasti, hän on ihana.

Itse olin ajatellut, ettei kouluun meno ole niin iso juttu kuin viime kesänä jännitetty eskari, sillä eskari toimii koululla ja samassa rakennuksessa eka- ja tokaluokkien kanssa. He ovat tehneet paljon yhteistyötä ja opettajatkin tulleet tutuiksi. Sama käytävä, sama rakennus kuin viime talvena. Minusta tuntuu, että meillä jännitettiin viime kesänä paljon enemmän, kun siirryttiin koululle päiväkodin ympyröistä. Enkä ihmettele, vitsi miten pieniä eskarit ovat kutosluokkalaisten vieressä!

Kuitenkin paljon muutoksia on edessä eskarin leikinomaisesta oppimisesta koulumaailmaan. Ihmettelin, kun lapsi pohti miten kouluun mennään sisälle. Vastasin, että sama ovi kuin eskariin, mutta hän pohtikin milloin sinne mennään. Sitten vasta tajusin asian, että eskariin saatettiin aamulla sisälle asti ja koululaiset menevät kun kello soi. En vanhempana edes muuten ajatellut tuollaista! On oma pulpetti (joo mä äiti tiedän, niissä on nimikyltit), alkaa saksan opiskelu, on lukujärjestys, onhan siinä paljon kaikkea. Sen perusteella, että lapsesta eskarivuoden arvioinnissa sanottiin, että hän on kaikkien kaveri, hyvin sosiaalinen ja reipas en ole huolissani tai osannut jännittää kouluvuoden alkua. Toki se vähän kuristaa kurkkua, kuinka ”iso” lapsi ykskaks on, mutta toisaalta onneksi vielä pieni ja juttelee avoimesti vanhemmilleen.

Omissa silmissä lapsi on vielä kovin pieni, mutta itse hän on kovin tohkeissaan siitä, miten iso on. Että on kännykkä ja saa omat avaimet ja saa mennä koulumatkan yksin! Meillä on onneksi hyvin turvallinen ja lyhyt koulumatka ja tuttu, sillä samaa reittiä mentiin eskariin viime talvi. Äitiä mietityttää edelleen miten vihaisia kotona oltiin kun hukkasin ekaluokalla kotiavaimet ja ihmettelin, että miksi se nyt niin iso juttu on ja miten pelotti matkalla välillä esimerkiksi kiusaamisen takia. He ovat niin kovin pieniä syksyn pimeässä isoine reppuineen! Tai miten pieni pärjää, jos edessä on ysin tai kympin aamu ja me muut joudumme lähtemään aiemmin? Pääsekö hän yksin liikenteeseen?

Se mikä täytyy tsempata (ehkä teen heti nyt!) on Wilman lataaminen. Meillä oli vielä kesään asti käytössä Helmi, joka nyt vaihtuu Wilmaan ja tunnukset tekemättä. Josko sieltä löytyisi esimerkiksi tieto monelta koulu alkaa?

Koulukiusaamisen pelko

Viime syksynä, juuri näinä päivinä oli eskariin tutustuminen edessä. Hölmöä ehkä, mutta minä jouduin keräämään itseäni hommaa varten todella paljon. Esikoinen oli kotona 5 vuotta ja sitten yhden talven päiväkodissa 10 päivän kuukausisopimuksella, eli edessä oli meille ensi kerta, kun lapsen tarvitsisi lähteä jokaisena arkiaamuna johonkin. Edessä oli myös ensi kerta, kun minä suostuin menemään vapaaehtoisesti koulun alueelle sitten 1990-luvun. Olin pahiten koulukiusattu eka- ja tokaluokalla ja kiusaaminen alkoi uudelleen, kun lähdin yläasteelle. Minulla oli ysiluokalla aamukampa ja päätin, etten ikinä edes mene koko Säynätsaloon tai Lehtisaareen, kun kerran sieltä pääsen pois. Lehtisaareen en ole palannut yli 20 vuoteen.

Tuntui siis pelottavalta mennä koulun alueelle ja laittaa lapsensa laitokseen, jossa voi itse niin pahoin. Puhuin kaksin eskariopenkin kanssa pelkojani ja hän otti ne todella hyvin ja sanoi, ettei mitään kiusaamiseen viittavaa ole näkynyt. Silti olin aika herkkänä, jos lapsi kertoi että jotain kiusaamista oli tapahtunut. Kyllähän lapsilla erimielisyyksiä tulee, joita he usein nimittävät sanalla ”se ja se kiusasi”, se on ihan normaalia. Täytyi tsempata aika paljon viime syksynä oman menneisyytensä kanssa, jotta pystyi olemaan iloinen ja rohkaiseva. Kaiken lisäksi mieskin on pahasti ollut koulukiusattu, joten me emme vanhempina ratkenneet riemusta edessä olevan kanssa. Nyt asia on jo käsitelty meidän menneisyyden osalta enemmän käsitelty, tosin edessä on ihan uudenlaista haastetta, jota omassa lapsuudessa ei ollut, kuten nettikiusaamiset ja whatsapp-ketjuissa huutelu tai esimerkiksi poisjättäminen. Toisaalta asioihin nykyään varmasti puututaankin eri tavalla, koen jääneeni 1980-luvulla hyvin yksin koulukiusaamisen kanssa, kun en kotonakaan kehdannut kertoa saavani kotimatkalla aina lumipesut yms.

Uusi päiväkoti

Sen lisäksi, että koulu alkaa, alkaa kuopuksella uusi päiväkoti. Sanoisin, että sitä on jännitetty ja itkeskelty paljon enemmän kuin koulun alkua. On ollut painajaisia siitä, että tädit ovat kauhean tiukkoja ja pelkoa siitä, ettei saa kavereita. Päikyn alkuun on kaksi viikkoa ja kohta täytyy aloittaa tutustuminen. Siellä on ainakin kaksi entuudestaan tuttua tyttöä vastassa, joista toisen luona kuopus oli eilen leikkimässä, eli uskon ja luotan, että homma lähtee sujumaan. Olen vähän epäillyt itse rakennuksen kuntoa ja ikää, mutta toisaalta on niin paljon helpompi viedä hänet lähipäikkyyn, josta sitten lapset jatkavat samaan eskariin ja kouluun, jos emme satu muuttamaan. Pieni on ollut aivan sydän sykkyrällä ja ikävöinyt koko kesän kahta parasta päikkykaveriaan, jotka siirtyivät eskariin, eli kuitenkin tiet olisivat eronneet.

Lisäksi olen miettinyt ensimmäistä kertaa pitäisikö ottaa kuopukselle kokopäiväinen sopimus. Olen ajatellut, että 15 päivän sopimus säästää rahaa ja lasta, mutta nyt tässä töitä tehdessä elokuun ajan taas lasten kanssa, alkaa tuntua siltä, että lapsen olisi parempi olla vaikka lyhyt päivä päikyssä joka päivä kuin minun seurassa yksin kotona, jos en pystykään olemaan läsnä.

Miltä tuntuu aloittaa koulu korona-aikana?

Tämähän on nyt yksi asia, jota ei ole aikaisempina vuosina tarvinnut miettiä. Aina on ollut kyllä vähän ahdistus päikyissä ja kouluissa kiertävät taudit ja esikoinenhan aloitti eskarin 10 päivän sairastelulla, joka oli kehittymässä keuhkokuumeeksi. Nyt täytyy sanoa, että ei ole paljon tullut vatsatautiajatuksen kanssa surtua. On vähän isommat taudit ja pelot vastassa. Kesän aikana on matkusteltu ulkomaille yllättävänkin paljon ja juuri luin IG:sta (@marjonmatkassa) keskustelusta, jossa perhe meinasi lähteä nyt loppukesästä Espanjaan ja sieltä suoraan kouluun. Pelottaa kyllä, minkälaiseksi kouluvuosi muodostuu. Kuinka repaleinen siitä tulee. Tuntuuko se hirveän turvattomalta? Edessä on ihan uudenlainen uhka, jollainen ei tullut edes omassa lapsuudessa mieleen. Luin tällä viikolla Aamulehdestä, että erilaisiin hybridimalleihin on varauduttu, mutta lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että eskarit ja 1-3 luokat saavat jatkaa lähiopetuksessa. Saas nähdä.

Se kaksiviikkoinen, jonka eskarit ehtivät olla paikalla keväällä antoi toki osviittaa tulevasta. Heidän piti syödä eristyksessä, nopeammin, aikaa oli vähemmän, leikkiä ns.talon takana eristyksissä muista, pestä vimmatusti käsiään ja vanhemmat eivät saaneet mennä sisälle rakennuksiin, ulkoa piti soittaa kun tuli hakemaan. Mietityttää kovasti, millaisen jäljen tämä korona-aika jättää lapsiin ja koulunkäyntiin osaltaan?


paita ZARA/ hame POMP DE LUX/ korvikset MAJO DESIGN (saatu)/ kengät CONVERSE

Tällaisissa fiiliksissä siis kohti tiistaita, tässä rustaamisen lomassa latasin ne Wilma-tunnuksetkin! Miten siellä? Onko kodissanne ekaluokkalaisia? Mikä mietityttää tai jännittää eniten? Vanhemmilla tai lapsella?