Sain joitakin päiviä sitten viestin Instagrammissa, jossa kiiteltiin ideaa Teeleidin kuukausittaisesta lähetyksestä ja todettiin, että se olisi kiva lahja esimerkiksi opettajalle, kun heidän muistamisensa on kohta edessä. Heräsin tuon viestin myötä itsekin ajatukseen – no niinpä on, kouluthan (ja sen myötä eskari) loppuvat kahden päivän kuluttua! Olen elänyt jossain elokuussa, kun hommat alkoivat kuin alusta pyöriä pari viikkoa sitten. Ei mutta nyt onkin toukokuu! Ja toiset puhuvat lomasta! Minusta tuntuu, että olin kevään vähän kuin toinen jalka lomalla koko ajan lasten ollessa kotona. Nyt kun palasivat hoitoon, olen päässyt taas kaikkiin hommiin paremmin kiinni. Mikä, alkaako nyt kesäloma jollain? Eikö olekaan elokuu? Käsi ylös, kenellä on mennyt vähän vuodekierto sekaisin?
Kun pandemia alkoi
Tiedätte, että kun pandemia alkoi, olimme Kuusamossa ja olin odottanut todella paljon taas sitä rauhaisaa perheen yhdessä tekemistä. Sitähän sitä monesti perhelomilta odotetaan, ettei kukaan höösää töitä eikä harrastuksiin ole kiire, vaan ollaan vaan. Syödään kaikki ateriat yhdessä, saunotaan iltaisin ja nautitaan loputtomasti ulkoilusta. Eipä arvattu siellä, että edessä olisi kuukausia yhdessäoloa – emme ole tuon viikon jälkeen käyneet vielä muissa kaupungeissa (no kahdesti kyllä metsäretkellä), eikä meillä käy edelleenkään kaverit sisällä tai meidän lapset muilla. Tästä keväästä jää paljon hyvääkin käteen, kyllä yhteinen aika on ollut todella erityistä ja arvokasta.
Paluu harrastuksiin pandemian jälkeen
No tämäkin sitten! Harrastuksethan alkavat perinteisesti syksyllä. Mutta nyt käykin niin, että ensi viikolla starttaa uudelleen kevään tauolla ollut esikoisen parkour ja kuopuksen temppukerho. Koska ne ovat kevään korvaavia kertoja ja olimme jo ajatelleet, että maksu meni ja sille ei voi mitään, voi olla, että auringon paistaessa ei tule lähdettyä sisäharrastuksiin. Mutta ei oteta niistä paineita, mennään jos siltä tuntuu. Jotenkin kaikessa on kevään myötä ihmeellisesti rennompi ote. Uskon, että kevät on jotenkin muuttanut itseäni. On ollut aikaa miettiä. Ensi viikolla alkaa myös urheilukoulu ja oli todella kiva, että sen ikähaitari on 4-7 vuotta. Sain siis tytöt samaan ryhmään, kentällä jaetaan lapsia vain ikäryhmittäin pienempiin ryhmiin. Aika paljon mielekkäämpää viedä molemmat yhtä aikaa johonkin kesäharrastukseen! Sen sijaan uimaleiri, johon olimme kesäkuulle ilmoittautuneet ei toteudu, sillä uimahallia ei saanut kuulemma käyttää leiriin vaikka se muuten aukeaakin. Hammashoitolasta on tullut soittoja ja molemmille lapsille ajat, kaikki on vähän kuin… elokuussa!
Mitä tehdä kesällä korona-aikaan? Uskaltaako mennä mummilaan?
Tämä asia onkin meillä ihan täysin auki. Olen tehnyt yhden pienen varauksen Ähtäriin heinäkuulle, mutta kesäkuu menee vielä hoito/työhommissa, kotona harrastuksissa. Suurin kysymys on ollut mummila. Olemme olleet Jyväskylässä todella usein ja lapset ovat olleet siellä keskenäänkin. Tänä vuonna sellaisia kertoja, että olisimme olleet koko perhe mummilassa ja isovanhemmat vielä kotona, on pyöreät 0. Tammikuussa tytöt olivat Jyväskylässä muutaman päivän kaksin, maaliskuussa yövyimme tyhjässä mummilassa yhden yön matkalla Kuusamoon ja vanhempani olivat mm. helmikuussa Tampereella meillä yötä. Mutta koskaan, lukuun ottamatta ulkomailla asuttuja vuosia ei ole mennyt viittä kuukautta, ettemme olisi olleet porukalla vanhemmillani. Ei ole tullut pakattua kenenkään vaatteita maaliskuun 12.päivän jälkeen. Se on outoa, kun yleensä reissaamme aika paljonkin.
Milloin uskaltaa mennä? Niin, siinäpä se. Emme ole avanneet piiriämme kuin eskarin ja tarhan myötä, mutta sehän on jo valtava määrä kontakteja se. Vanhempani ovat sanoneet, että saa tulla, jossain vaiheessa ns. riski on vain otettava. En sitten tiedä millainen riski se on, vanhempani eivät ole riskiryhmää, me tönötämme miehen kanssa suht tiiviisti kotona ja on puhuttu, etteivät lapset niin rajusti tautia levittäisi. Silti mietityttää mennäkö, mutta yllättävän rauhallinen tilanne on ollut ainakin vielä!
Tulvat ja myöhästynyt kesä
Meillä alkaa omenapuu työntää ensimmäisiä kukkiaan nyt esiin. Parina edellisenä vuotena kukat ovat jo poissa tähän aikaan. Ensimmäistä kertaa ikinä palellutin myös kesäkukkani, yleensä tuo samainen lajike on kestänyt äitienpäivän jälkeen ulkona. Kevät on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Eilen oli ihana lämmin päivä, joka tuntui saavan kaikki sekaisin. Esikoinen rallatteli menemään sano KOO, sano EE jne. SE ON KESÄ! Niin on, nyt se tuntuu vihdoin olevan täällä. Pohjoisessa sulaa valtavat lumimassat (sitä lunta oli todella paljon!) ja odotellaan tulvia. Toivottavasti menee mahdollisimman pienillä vahingoilla ohi!
Mitä minä odotan kesältä? En oikeasti osaa sanoa, koska en oikein ymmärrä mikä vuodenaika nyt on. Perheaikaa, terveyttä ja lämpöä. Niitä iloisia hetkiä, joita näissä kuvissakin on. Kuvissa, joissa oli minusta ihana tunnelma, mutten ole uskaltanut julkaista ennen kuin on varma, etten rohkaise ketään matkustamaan keväthangille. Nyt ei ole enää hankia ja tähän sekavaan mikä maa mikä valuutta mikä vuodenaika-oloon sopivat ihan väärän ajan kuvatkin, vai mitä? :D
Miten siellä? Tuntuuko ihan toukokuun lopulta vai oletteko yhtä pihalla kuin minä? Onko siellä valmistujaisjuhlia tiedossa viikonloppuna, miten meinasitte viettää näin poikkeusaikana?
P.S. Kiitos ihanista kommenteista liittyen Teeleidin arvontaan! Vähänkö niistä tuli hyvä mieli, paikka on monelle tuttu ja tärkeä! Anne on tehnyt upeaa työtä luotsatessaan Teeleidiä. Arpaonni potkaisi Olgaa blogin puolella, olen laittanut sinulle sähköpostia! Kiitos kun osallistuitte ja jaoitte mietteitänne!
