Mietin viitsinkö tästä asiasta kirjoittaa. Maailmassa nimittäin tapahtuu koko ajan valtavasti vääryyttä, on epäoikeudenmukaisuutta ja hieman eri kategorian juttuja kuin tämä. Samaan aikaan mitätön asia, mutta silti sitä, mikä näissä sometouhuissa ärsyttää. Tulet hyvin herkästi ns. hyväksikäytetyksi. Olen muun muassa bongannut kuvani yrityksen fb-sivuilta, eikä siinä ole ollut minkäänlaista mainintaa alkuperästä. Se oli otettu Instagrammistani. Kun mainitsin asiasta, kuvassa oli 1200 tykkäystä. Eipä niitä enää hirveästi sen koommin tullut, kun äkkäsin homman ja kuvan yhteyteen lisättiin kuvaajan eli omat tietoni. Koska blogin sisältö ja Instagram ovat ns. julkista riistaa, häviää monesti se ajatus, mitä saa käyttää ilman lupaa. Se ”oho hups”-viesti on aika masentava, kun yrität taistella kuviesi oikeuksista. Monen kuvan ja postauksen takana on valtava määrä työtunteja, joten muun muassa sen takia ei ole ok, että niitä napsitaan mihin halutaan.

Kaksi vuotta sitten Kyproksen lomalla luin kirjan 10 unelmaani. Tein siitä hyvin pienen arvostelun toisen kirjan kanssa yhdessä, mutta tein kuitenkin. Joskus tänä keväällä löysin saman kirjailijan toisen teoksen, Kivi sydämeltä kirjakaupasta vitosen hinnalla. Viime vuonna suomennettu teos ei ole tainnut olla mikään jättimenestys, kun hinta oli heti noin alhainen. Otin sen matkaan ja lopulta aloin lukea Kreetalla. Voi että se tökki ja tökki, en päässyt ollenkaan vauhtiin. Tarina oli niin epäuskottava, kuin isojen tyttöjen prinsessasatu, että väkisin tuli silmienpyörittelyfiilis. On ihan ok lukea välillä hömppää, mutta jos tarinassa ei ole mitään uskottavaa enää, alkaa mennä fiilis.

No, oli miten oli. Typerä kirja, jonka kahlasin lopulta loppuun junassa matkalla Helsingistä Tampereelle. Kommentoin sitten Instaan saman tein, että olipa huono, älä lue. Sainkin kuulla, että jo aiemmin keväällä ilmestyneessä pokkariversiossa suosittelen tätä takakannessa. Siellä lukee, että ihanan hyväntuulinen kirja leppoisiin kesäpäiviin, sanoo Optimismia ja energiaa-blogi. Kun ihmiset olivat bonganneet storiesistani, että vasta luen tätä, se oli aiheuttanut vähän hämmennystä. Kuka tässä nyt huijaa ja ketä?

Aluksi nauratti, sitten alkoi hermostuttaa. Kyseessä oli kuitenkin minunkin uskottavuuteni ja se, että voin seistä sanojeni takana, enkä ole maksusta käynyt kehumassa pa***a kirjaa jota en ole edes lukenut. Hämmensi, että iso painotalo kuten Otava hoitaa duuninsa näin. Juttu, josta ”arvosteluni” oli otettu on kirjoitettu ennen kuin tätä uutta teosta on julkaistu. Kyseessä ei siis ole mikään vahinko, vaan varmasti asia on täytynyt huomata sillä hetkellä, kun teksti on blogistani irrotettu ihan eri jutusta.

Otin Otavaan yhteyttä. Ärsytti, että muka suosittelisin yhtä huonointa kirjaa, joita olen viime aikoina lukenut. Mutta eniten ärsytti, että kun itse yrität tehdä huolella, panostat ja oikoluet tekstejäsi, tulee iso painotalo ja painaa ”valheen” kirjan kanteen. Sain muuten usealta teistä viestejä, että jatkossa kannattanee jättää lukematta ne arvostelut kansista, kun ovat näin ”totuudenmukaisia”. Aloitin eilen uuden, OTAVAN kirjan ja naureskelin miehelle lukiessani kannen suosituksia. Että näinköhän.

Otava kommentoi ensin viestiini, että hupsan, valitse viisi kirjaa meiltä luettavaksi, voivat lähettää. Kun vastasin, että minusta heidän mokansa ja huolimattomuutensa on aika suuri, eikä sitä muutama kirja muuta mihinkään, lupasivat selvittää asiaa. Pyysin, etten haluaisi mitään oho hups-vastausta, että näitä sattuu. Sain myöhemmin vastauksen, jossa todettiin, että joku freelancer on tekstin laittanut kanteen ja oikoluku jäänyt (!!!!!). Oikeasti, vieritetäänkö näin syy freelancerille isolta painotalolta? Kaikki freet ketä itse tunnen, tekevät aika huolellista työtä (itseni mukaan lukien). Toki mokia sattuu, mutta että painoon asti.

No, siinä se. Oho hups, näin sattui, se oli jonkun freen moka ja me ei oikoluettu. Ei edes niitä kirjoja tarjottu enää. Jäin vähän hämmentyneenä miettimään, miten sitä saisi omille tekemisilleen suojaa. Tietenkään en olisi ikinä saanut rahaa tai muuta kommentista, vaikka se olisi ollut totuudenmukainen, mutta nyt syötiin niin minun kuin Otavan uskottavuutta.

Olen kai jollain tapaa liian sinisilmäinen tai naiivi, kun uskon vielä niin monesti painettuun sanaan. Kirjan kannet ja sanomalehdet ovat täyttä totta. Sanomalehdessä mokan voi vielä oikaista seuraavana päivänä (luen aina oikaisutkin), mutta tätä nyt on pahempi lähteä oikomaan. Ja se, että blogini saa ”ilmaista mainosta” ei valitettavasti lohduta yhtään. Vaikka 100 ihmistä kävisi täällä kirjan perusteella, se ei tuo minulle mitään. Minusta on väärin tehdä työnsä näin puolittain ja ns. myydä kirjaa väärin perustein.

Mitä mieltä? Onko ison toimijan ihan ok polkea pienempiä vain sanomalla oho hups? Ymmärrättekö varsinkin somealaa tai freelancer-juttuja tekevät, miksi on niin raivostuttavaa, kun omia oikeuksia yrittää hakea ja niillä ei ole mitään väliä?

Aidosti Suomesta. Lukee siinä väärin lainatun tekstin alla.