Hyvää juhannusta kaikille! Meidän perheemme viettää kotijuhannusta nauttien tyhjentyneestä kaupungista. Ajattelin tässä koneella istuessa vinkata teille yhdestä Tampereen aktiviteetista, jonka testaamista olen miettinyt vuosikausia. Kyllä.
Olen aiemminkin sanonut, että kotikaupungissa ei tule tehtyä niin helposti asioita – esimerkiksi Turussa sitä menee heti maauimalaan, Jyväskylässä kahvilaan ja Tampereella… Ei saa aikaiseksi. 24 vuotta Tampereella ja nyt saimme aikaiseksi.
Kävimme siis eilen testaamassa vihdoin kolmisin lasten kanssa Koulukadun minigolfin. Niin kivaa, niin helppo mennä ja edullista. Eilisilta oli loistava aika, löytyi parkkipaikka suoraan kohdalta ja ruuhkia ei ollut. Ainoa miinus oli aika puuskittainen tuuli, joka sai pallot välillä vierimään omiaan. Mutta kivaa oli silti!
Koulukadun minigolf – jo vuodesta 1997
Minigolf on mielestäni siitä kiva laji, että sitä ns. osaavat kaikki. Ei tule samanlaisia suorituspaineita kuin monissa lajeissa, mieluummin lähden minigolfaamaan kuin esimerkiksi padelia kokeilemaan.
Olemme minigolfanneet muun muassa Ahvenanmaalla, mutta sen verran aikaa oli edelliskerrasta, ettei kuopus muistanut hommaa tehneensä. Hänellä on kuitenkin suuri tarmo lajiin kuin lajiin, nyt mennään eikä meinata!
Meillä meni ilman ruuhkia kolmistaan suoritettuihin 18 rataan noin 1,5 tuntia. Ehkä hieman vähemmän, en niin tarkkaan seurannut. Lisäaikaa toi kadonnut pallo, jota etsimme aikamme ympyrää pyörien. Kumma homma, että pallot ovat punaisia, keltaisia ja niin edelleen!
Kolme vaikeustasoa ja hinnoittelu
Koulukadun minigolfissa on mielestäni huikean laajat aukioloajat – se on auki joka päivä kellon ympäri nyt kesäaikaan, eli kello 10-22. Varmasti ehtii päivän aikana paikalle! Radat maksavat aikuisilta 9-11 euroa ja lapsilta (alle 15 vuotta) 5-6 euroa riippuen radasta.
Vaikeustasoja on kolme. Betonirata luvattiin helpoimmaksi, huoparata vaikeimmaksi ja eterniittirata oli jotain siltä väliltä. Meille riitti aivan tarpeeksi haastetta betoniradassakin. Vaikeusaste ei noussut lineaarisesti, vaan esimerkiksi seitsemäs lyöntipaikka oli aika haastava aloittelijoille – pallo piti saada lentämään nurmikon yli suht kauas.
Kävimme tutkimassa muitakin ratoja ja huoparadalla pallo täytyy saada nousemaan ylämäkeen yhdellä suorituspaikalla yms. Eli ainakin näin lasten kanssa tuo betonirata oli ehdottoman toimiva. Pienimmälle sai muuten myös lyhyemmän mailan.
Paikasta löytyy myös terassi ja kioski jätskeineen ja limuineen, eli oikein toimiva konsepti. Pyynikin kauniissa maisemissa on kivaa golfata ja vieressä on myös leikkipuisto pienemmille, jotka eivät välttämättä jaksa rataa kiertää. Toimii siis monen ikäisten kanssa.
Meidän tyttötrio suosittelee lämpimästi minigolfia Koulukadulla, eikä varmasti jäänyt viimeiseksi kerraksi tämä reissu. Nyt kun vihdoin saatiin se ensimmäinen kerta käytyä!
Ja ryhmille saa alennuksen, jos kaipaat tekemistä porukalle kesällä.
Oletko käynyt täällä minigolfaamassa, mitä tykkäsit? Ja suurkiitos hyvästä palvelusta henkilökunnalle!