Vetovoimainen Pirkkala – Iso-Naistenjärvi, Sankilan kartano, Reippi ja muut!

Kaupallinen yhteistyö Visit Tampere & Pirkkalan kunta

Pirkkala on jäänyt minulle läheisistä kunnista jotenkin arvoitukseksi. Samalla kun siellä tulee käytyä suht usein (koska siellä on Verkkokauppa ja Messuhalli, Bauhaus ja Motonet), on asioiminen jäänyt tasan tuohon kaupoilla käymiseen. Varsinaisesti keskustaa, luontomahdollisuuksia tai veistospuistoa en ole koskaan tutkinut. Muu perhe kävi kerran Pirunkiven luontopolulla ja joskus olemme käyneet suunnistamassa Pirkkalassa sekä useamman kerran kyläilemässä kavereilla. Mutta nyt oli aika tutkia Pirkkalaa lähemmin ja kuten kaikki muutkin Pirkanmaan kunnat, tämäkin yllätti positiivisesti! Tule mukaan tutkimusretkelle ja nappaa vinkit!

Se kuuluisin juttu – Järvien reitit ja Pyhäjärven pyöräily

Moni varmasti tietää, että Pirkkalassa menee paljon pyöräilyteitä ja osa Pyhäjärvireiteistä. Olen kerran pyöräillyt aiemmin Pyhäjärvireitin, sen noin 40 kilometriä kotiovelta ja nyt mentiin toista kertaa miehen kanssa. Innostun niin, että sunnuntaina, kun kävin Pirkkalassa passikuvassa, pyöräilin pidempää reittiä järven ympäri takaisin. Mietin, kuvittelinko pari päivää aiemmin, että autot väistävät Pirkkalan reiteillä todella hyvin, mutta en kuvitellut. Ilmeisesti pyöräilijöitä on sen verran paljon, että autot ovat tottuneet väistämään pyöriä. Baana on leveää ja maasto helppoa ja tietä sai aina. Haluan lähteä tänään uudelleen!

Tampereelta Pirkkalaan Pyhäjärven reittiä polkiessa näkee niin Pirkkalan palvelut kuin keskustan, voi tutkia erilaisia matkan varrelle jääviä juttuja ja pääsee polkemaan rantaan kauniita maisemia. Rajasalmen sillalla on hetkellisesti Nokian puolella ja taas palataan Tampereelle. Erittäin suositeltava kierros. Pyöräily on vielä suht mukavaa vaikka olisi helle, tuulenvire auttaa. Täältä näet järvien reitit ja täällä tarkemmin Pyhäjärvireitit. Myös lapsia näkyi polkemassa erityisesti sunnuntaina, eli pysähdyksillä saa kivan perhematkankin!

Mitä katsella pyörämatkalla Pirkkalassa? Vähäjärven veistospuisto

Aivan Pirkkalan keskustan vieressä on Vähäjärvi, jonka ympäri pyöräilimme ekstralenkkinä tutkiaksemme muun muassa veistospuistoa. Puistosta sanotaan seuraavaa:

Veistospuisto kulkee pitkin Pirkkalan kuntakeskusta ja Vähäjärven rantaa ja koostuu yli 30 julkisesta veistoksesta. Teokset ovat sulautuneet osaksi maisemaa ja pirkkalaisuutta. Veistospuiston teokset ovat valmistuneet pääosin neljässä Pirkkala Sculpture -tapahtumassa.

Vähäjärven ympäristö ihastutti muutenkin kuin vain veistosmielessä. Se on parin kilometrin valaistu hyvin siisti ja leveä ulkoilureitti, josta löytyy kivan näköinen uimaranta ja muun muassa hyvin varusteltu ulkokuntosali. Siellä järjestetään puistojumppaa ja kävelytestejä. Aikamoinen liikuntaihmisen paikka! Veistoksia löytyy myös ihan Pirkkalan keskustastakin, täältä voit ladata karttasovelluksen, josta näkyy kaikki veistosten paikat.

Pirkkalan kirkko sekä kirjasto

Suupantorilta, Pirkkalan keskustasta löytyy kirjasto, jossa on erilaisia näyttelyitä. Lapset katselivat toisella Pirkkalan reissullamme erittäin haaveillen Ransua ja karvakuonoja ikkunan läpi, valitettavasti kirjasto oli jo kiinni. Näytti todella mukavalta ja vierailun arvoiselta!

Pirkkalan kirkko puolestaan löytyy kivenheiton päässä Suupantorilta. Se on moderni, vuonna 1994 rakennettu kirkko, jota on helppo käydä tutkailemassa pyöräillessään.

Rantaniityn kahvila – suppailua ja herkullisia toasteja

Reitin varrelta löytyy Rantaniityn kahvila, jonne kannattaa ehdottomasti poiketa näin kesäaikaan. Kahvila on sympaattinen rakennus, jossa voi järjestää myös perhejuhlia ja siellä vuokrataan sup-lautoja 10e/tunti hinnalla. Uimaranta oli hyvä myös lapsille! Tosin tuulta oli jonkin verran ja lauta keikkui, eli tein hienon lennon järveen laudalta, mutta toisaalta tulipahan viilennettyä pyöräilyn lomassa, hih!

Rantaniityn kahvilassa nautimme hyvät toastit, feta-pinaatti sekä kana-aura olivat molemmat kesäpäivään ja pyöräretkeen sopivaa tankkausta. Jääkahvi toimisi varmasti myös! Lämmin suositus tälle paikalle! Paikka on auki maanantaista lauantainhin kello 12-18 ja sunnuntaisin kello 10-16.

Sankilan kartano – mieletöntä ruokaa ja kotieläinpiha lapsiperheille

Sankilan kartano onkin nyt aika uutta uutta Pirkkalassa, sillä sinne ovat muuttaneet Reipin tilalla ennen olleet eläimet sekä ravintolapalvelut. Paikka on hyvin monipuolinen palveluineen, siellä voi järjestää vaikka ponisynttärit, perhejuhlat tai tulla ihastelemaan eläimiä. Sankilan kartano on auki perjantaisin kello 16-20, sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-17.

Meidän saapuessamme vastassa oli kaatosade, mutta sisältäkin löytyy ruokailutilaa ja katos ulkona suojasi sateesta huolimatta. Päivän erikoisannos oli savustettua kalaa ja perunaa, lisäksi otimme listalta lohiburgerin ja lohisalaatin. Aivan älyttömän hyvää ruokaa, kehuimme kilpaa. Hyvät ainekset, ei mitään yksinkertaisinta linjaa ja kala oli taivaallista. Tännehän kannattaa tulla pelkästään syömään!

Kun sade hellitti, pääsimme tutkailemaan eläimiä. Pihalta löytyy pupuja, hevosia, aasi, lampaita, possu ja kanoja. On trampoliini lapsille ja poniratsastusta 4 euron maksusta. Lapsiperheitä näytti olevan paljon paikalla ja omatkin tytöt ihastuivat aivan valtavasti muun muassa pupuihin. Haave omasta pupusta ei ainakaan lieventynyt tällä reissulla! Ja aasi joka leikki olevansa kirahvi nauratti kyllä erityisesti.

Huomaathan, että kahvilatuotoilla pidetään yllä eläimiä, paikkaan muuten vapaa pääsy, eli omia eväitä ei voi tuoda mukanaan.

Reipin museo

Vain muutaman kilometrin päässä Sankilasta on Reipin museo, joka sekin sellainen alue, missä saisi koko päivän kulumaan. Meidät otettiin avosylin vastaan ja museoassistentti Vilja Saukko-Juvonen piti meille kierroksen museon tiloista. Tännekin on vapaa pääsy! Lapsiakin kiinnosti paljon nähdä entisajan ruoanlaittovälineitä, pesuväleineitä sekä metsästyksessä että viljanhoidossa käytettyjä esineitä. Reipin museon rakennukset ovat kaikki siirretty muualta ja vanhin niistä on noin 1700-luvulta. Ihana opettavainen pala historiaa! Opin muuten vasta mistä tulee sana sumppi ja mitä se tarkoittaa, kun juodaan sumppia. Värttinä oli lapsista jännittävä, ettei nyt vain nukahtaisi sadan vuoden uneen. Pihalla saimme pelata Varpaa, joka on vanha viikinkipeli. Kannattaa testata! Täällä oppi kaikenlaista!

Reipin museolla on luonnonsuojelualuetta, jossa laiduntaa muutama lammas. Hyvin hyönteisystävällistä aluetta, joka oli huomattavissa muun muassa perhosten määrästä. Olipa niitä paljon! Myös kepparirata on suunnitteilla!

Muinaisyhdistyksen väki on myös aktiivista Reipin museolla. He pitivät lauantaina kahvilaa ja mehujen sekä pullien jälkeen lähdimme tutkimaan Muinaisyhdistyksen Arja Rinneahon kanssa Muinaiskylää. Hän johdatti meidät paikalle läpi metsän, jossa menee myös omatoiminen luontopolku. Sen päässä oli aukio, jossa talkooväki oli töissä. Sinne aivan vapaaehtoisvoimin rakentuu Muinaiskylä, joka rakennetaan perinteisin menetelmin. Kuoritaan puut käsin ja tehdään kaikki kuten entisaikaan. Aika mahtavaa! Lasten viikinkikierroksia järjestetään alueella 22.7.2021 sekä 28.8.2021, kannattaa mennä tutustumaan.

Reipin alueella on myös yleinen sauna, iso uimaranta sekä leikkipaikka. Kävimme välissä viilentymässä järvessä. Edullinen paikka viettää lasten kanssa kiva kesäpäivä, kannattaa tutustua!

Iso-Naistenjärven laavu ja luontopolku

Pirkkalasta löytyy luontopolkuja useampikin, me kävimme tutkimassa Iso-Naistenjärven ympäristöä ja laavua. Oli todella siististi tehty paikka ja porukkaa tuntui riittävän. Pitkospuiden luona oli penkki ja vieraskirja, laavu oli hyvin siisti ja järven ympäri meni niin maastopyöräilijöitä kuin polkujuoksijoita. Näytti olevan suosiossa, enkä ihmettele. Juuri sopivan kokoinen kiertää lasten kanssa ympäri ja jäädä eväille laavulle. Mustikoita oli vaikka millä mitalla ja niitä ahmimme kävellessä.

Reitille on tehty myös ilmainen mobiilipeli, johon ohjeet löytyy puusta laavulta. Aika hauskaa ja taas erittäin edullista kesätekemistä lasten kanssa! Täältä voit lukea reitistä lisää, toimii monena vuodenaikana lasten kanssa.

Kuinka paljon kivoja juttuja sitä löytyykään lähiseuduilta ja palasin jo kerran tuolle Pyhäjärvi-reitille uudelleen, uskon, että vielä lastenkin kanssa täytyy käydä polkemassa pätkä. Upeaa luontoa ja paljon kivaa tekemistä. Kiitos Pirkkala, viihdyimme erittäin hyvin!

Saitko vinkkejä näistä, onko Pirkkala itsellesi tuttu? Tiesittekö, että Pirkkala on yksi Suomen vetovoimaisimpia kuntia?

Lisää rentoutta elämään

Kaupallinen yhteistyö Kasain kanssa

Te varmasti tiedätte, etteivät elämänmuutokset tapahdu nappia painamalla. Ne vaativat työtä ja halua muuttaa asioita. Ne ovat prosesseja, jotka eivät ehkä tule ikinä valmiiksi, mutta pienikin muutos voi tuoda apua elämään. Onko sinulla vaikeuksia iltaisin nukahtaa, koska stressi, ahdistus tai työasiat pyörivät päässä? Tuntuuko vaikealta lomalla levätä, koska aina pitäisi suorittaa jotain ikkunanpesusta pensaiden leikkuuseen ja torilounaasta uimarantaan? Tuntuuko pahalta, jos makaat päivän riippukeinussa lukien kirjaa? Jos vastaat ei, aivan mahtavaa! Jos taas koet, että rentoutuminen ja arjesta irtautuminen on sinulle haasteellista, lue eteenpäin. Ymmärrän sinua hyvin.

Suorittaminen ja itsemyötätunto

Minä olen ollut varmasti koko elämäni enemmän tai vähemmän suorittaja. Muistatteko kun kirjoitin tämän tekstin muutama kuukausi sitten? Halusin ja haluan muutoksia omiin ajattelutapohini. Aloin tuolloin käydä Kasain-yrityksen Anna-Marian vetämää Enemmän rentoutta vähemmän suorittamista-kurssia ja eniten toivoin, että voin olla joskus itseeni tyytyväinen. Siis että oppisin itsemyötätuntoa. Että minä riitän, minun yrittämiselläni ja työnteolla on väliä ja olen jossain ihan hyvä. Olen mielestäni onnistunut vähentämään suorittamista viime vuoden myötä, mutta sitä, että ajattelisin itsestäni ja tekemisistäni positiivisesti joudun todella työstämään.

Alkaessani käydä tuota kurssia, itkin monesti harjoitusten ja uusien kurssitehtävien tullessa. Ne tulivat kahdesti viikossa ja olivat minusta kooltaan todella hyviä. Ei liian kuormittavia, vaan juuri sopivan kokoisia juttuja katkaisemaan esimerkiksi negatiivisen ajattelun kehän. Sopivia välipaloja työarkeen. Yhdessä kurssimateriaalissa Ansku kertoi, että hän teki töitä soimaten samalla itseään siitä, että on monia, jotka tekevät saman asian paremmin. Niinpä! Monestiko itse ajattelen näin? On todella helpottavaa kuulla, etten ole ainoa ja saada työkaluja siihen, etten ajattelisi aina näin. Minä riitän, minä teen hyvin! Myös otsikko ”Millaisen elämän valitset”-kurssimateriaalissa pysäytti. Niinpä. Millaisena haluan, että minut muistetaan? Minä voin valita, miten suhtaudun elämään, miten käsittelen asioita ja millaista elämästäni tulee. Se vaatii ajattelutavan muutosta isosti.

Enemmän rentoutta, vähemmän suorittamista -kurssi on uudistunut!

Nyt tuo kurssi, jolle osallistuin on uudistunut! Sen sijaan, että tiettyyn aikaan alkaisi yhden ryhmän valmennus, on kurssi nyt ajaton,  eli sen voi aloittaa milloin vain. Kesto on 7 viikkoa ja uusi julkaisu ilmestyy kurssialustalle neljän päivän välein. Uudesta materiaalista tulee ilmoitus ja linkki sähköpostiin ja materiaali on käytössä kahden kuukauden ajan aloituspäivästä alkaen.

Ansku on mukanasi kurssilla monella tapaa. Kurssimateriaalit voi lukea tai ne voi kuunnella vaikka kävelylenkillä. On muuten itselleni ihan paras tapa saada ajatuksia rullaamaan – lenkki, joka tuottaa kehoon endorfiinia ja katkaisee tietokoneen edessä nyhräämisen. Lenkillä syntyvät parhaat ajatukset ja sitä edesauttaa, kun joku juttelee viisaita ajatuksia luureissa.

Materiaalien lisäksi on erilaisia harjoituksia kirjoitustehtävistä hengitysharjoituksiin. Näistä ei tarvitse ottaa stressiä, vaan ne kannattaa ottaa pieninä välipaloina silloin, kun itsellesi parhaiten sopii. Kaikki kurssille osallistuvat pääsevät suljettuun Facebook-ryhmään, jossa Ansku pitää välillä livejä ja on mukana valmentajana, jos tulee kysyttävää tai ajatuksia herää. Kerran stressasin yhtä pahasti pieleen mennyttä asiaa ja olin ihan solmussa itseni kanssa. Ansku oli läsnä tuolloin ja laittoi minulle viestiä ja toimintatavan, jolla päästää irti pahasta olosta. Se tuntui todella hyvältä.

Kuten sanoin, mikään muutos ei tapahdu nappia painamalla, vaan vaatii aikaa. Jos ajatusmallit ovat olleet vuosikymmeniä samat, minä ainakin tarvitsen tukea niiden muuttamiseen. Ja pienikin muutos on hyvästä! Miten hyvältä tuntuukaan ajatella, että hei, mähän hoidin tämän homman aika nappiin sen sijaan, että aina vaatisi itseltään enemmän?

Liity siis joukkoomme Facebookissa ja hyppää mukaan uudistuneelle kurssille. Mitä jos tänä vuonna lomalta palaisikin huolettomampana ja enemmän itseään arvostavana? Opit stressinhallintakeinoja, rentoutumista sekä armollisuutta. Kurssi antaa eväitä pitkälle arkeen, ei vain tuohon seitsemän viikon jaksoon. Kurssille pääsee mukaan täältä ja – normaali hinta on 79 euroa ja nyt kurssi on upeassa tarjouksessa: 18.7.2021 asti pääset mukaan 29 euron hinnalla! Sen jälkeen kurssi taas normaaihinnalla myynnissä, eli toki mukaan pääsee milloin vain!

Valitaan yhdessä elämä, jossa on rennompi olla ja tuntuu paremmalta! Onko ruudun takana suorittajia? Vertaistuki on todella hyvästä, oletko samaa mieltä?

Kesäpäivä Kangasalla – parhaat vinkit

Kaupallinen yhteistyö Visit Tampere & Visit Kangasala

Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen; niin kauas kuin silmään siintää, nään järviä lahtineen. Kas Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee, ja Roineen armaiset aallot sen rantoa hyväelee.

Voi miten kivat pari kesäpäivää saimmekaan viettää Kangasalla! Nähtiin ja koettiin paljon uutta ja niin lähellä kotia. Silti tuntui, kuin olisimme olleet pidemmälläkin reissussa. Kangasala on luonnossa liikkujan ja aktiivisen ihmisen unelmakohde, sillä erilaisia liikuntapaikkoja löytyy paljon ja kaupunki tarjoaa myös monenlaisia luontokohteita. Mutta entä ruoka? Sekin oli mielettömän hyvää joka paikassa! Hyppää mukaan meidän seikkailuihimme Kangasalla ja toteuta itsekin kesäpäivä siellä!

Automuseo Mobilia

Mobilian kokonaisuus on jo itsessään niin kattava, että siitä riittää koko päivän kohteeksi. Automuseo on hyvin laaja ja sieltä löytyy niin tekstejä kuin videoita, jotka avaavat näyttelyä lisää. Toisessa rakennuksessa on vielä yksityisomistuksessa olevat autot näytillä. Paikassa on myös rallinäyttely, joka on hyvin laaja katsaus rallin historiaan. Parasta on ehdottomasti nurkasta löytyvä Sega-rallipeli!

Mobiliassa saa päivittäin lounasta ja sen edessä on 4-12-vuotiaille lapsille soveltuva liikennepuisto, jonka maksu on vain 3 euroa. Lämmin suositus, lapset tykkäsivät todella paljon! Lisäksi edessä on leikkipuisto ja kiva uimaranta, täällä saa kyllä kesäpäivän sujumaan rattoisasti!

Mobilia haluaa tarjota lukijoilleni sisäänpääsyn 10 eurolla (norm.12 euroa), alennuksen saa kassalla kertomalla koodin ENERGIAA10 heinäkuun loppuun saakka. Lapsille museoon on vapaa pääsy.

Arboretum Frick

Tämän kesän uutuus Kangasalla on hämmästyttävä. Arboretumin takana on Erkki Frick, joka on rakentanut valtavaa 3,2 hehtaarin pihaa kasveineen jo pari vuosikymmentä. Hän on matkannut maailmalla ja tuonut kasvien siemeniä moottoripyörän laukussa tullessaan. Alueen koko hämmentää – miten kukaan pystyy pitämään kaikkia kukkia kunnossa? On erilaisia rakennuksia, puita ja kukkia ja upea järvimaisema. Arboretumissa kukkii aina jokin kukka, me olimme paikalla alppiruusujen aikaan ja näky oli ihastuttava! Arboretumissa toimii myös kahvila Ruusupuu, jonka leivosvalikoima on kattava. Lapset tykkäsivät valtavasti paikasta! Arboretum on avoinna yleisölle torstaisin ja sunnuntaisin kello 12-16, aiemmin se on ollut vain yksityiskäytössä.

Kaupunkikanootilla vesille

Tämä on minusta ihan huippujuttu, että Kangasala tarjoaa ilmaiseksi kanootteja käyttöön! Ei muuta kuin vesille ihailemaan kaupunkia. Kanootteja on eri paikoissa, täältä näet sijainnit. Aikuisten pelastusliivejä oli tarjolla, lapsia varten kannattaa olla omat matkassa. Me lähdimme melomaan Kaivannon keitaalta, joka on aivan tien varressa oleva levähdyspaikka. Ulospäin paikka ei näytä ihmeelliseltä, mutta älä anna ulkonäön hämätä, sieltä saa nimittäin hirmuisen hyvää ruokaa salaateista hamppareihin!

Kanootit löytyvät rannasta ja avaimen lukkoon saa pyytämällä Kaivannon keitaalta. Koska varauksia ei oteta vastaan, on mahdollista, etteivät kanootit ole paikalla. Me mahduimme hyvin nelistään yhteen kanoottiin ja lähdimme tutkimaan vesiltä käsin kaupunkia. Kangasalla suuria vesistöjä riittää ja kanoottien lisäksi on muitakin mahdollisuuksia liikkua vesillä. Esimerkiksi Kangasalan Melojat ry vuokraa retkikajakkeja ja sup-lautoja Vesijärvelle Vesaniemen rannalla ja Heikin leipä vuokraa kajakkeja, inkkarikanootteja ja sup-lautoja Roineen Saarikylissä. Ihanaa puuhaa näillä keleillä!

Vehoniemen automuseo, luontopolku ja näkötorni

Aivan kivenheiton päässä Kaivannosta sijaitsee Vehoniemen automuseo, jonka pihasta lähtee parin kilometrin mittainen luontopolku. Aikamoisia korkeuseroja sai kiivetä tuolla polulla! Lapset olivat ihastuksissaan, sillä nyt oli jo todella paljon ahomansikkaa ja mustikkaa kerättävänä. He huusivat rakastavansa luontoa ja sen herkkuja! Kun polulla on tarponut aikansa, kannattaa mennä tutkimaan museo, jonne on vapaaehtoinen euron pääsymaksu. Sielläkin riittää todella paljon tutkimista ja muun muassa historiaa sodasta. Myös ruokaa Vehoniemessä on tarjolla, me testasimme heidän munkkinsa!

Museon vieressä kohoaa näkötorni, jonne kipusimme ihailemaan vesistöjä. Ei ihme, että nämä maisemat ovat Topeliustakin innoittaneet runoilemaan! Metsä on suojeltu vuodesta 1983 alkaen ja metsää sekä järveä näkyy kauas tornista!

Kangasalan kirkkoharjun näkötorni ja kahvila

Siirrytään Vehoniemestä takaisin keskustaan, missä kohoaa Kirkkoharjun näkötorni. Auto täytyy jättää Kirkkoharjun koulun viereen ja kavuta siitä noin 400 metriä ylös näkötornille. Vuonna 1931 rakennettu torni on viettänyt hiljaiseloa aiemmin, mutta tänä keväänä viereen avautui kahvila ja aluetta on raivattu ja alettu kehittää. Elokuun ensimmäisenä tiistaina on kuulemma luvassa hevosten ns. kokoontumisajot, edellisellä kerralla hevosia oli paikalla nelisenkymmentä! Kahvilan yrittäjällä oli monenlaista ideaa ohjelmaksi.

Näkötornin kulmalta lähtee monenlaista lenkkimaastoa ja maastopyöräilijät näyttivät pysähtyvän kahville. Muutaman kilometrin päässä ovat myös uutukaiset Sorolan kuntoportaat.

Kahvilan valikoima on laaja, sieltä saa niin Vanhan Porvoon gelatoa kuin muhevaa raparperipiirakkaa tai mansikka-samppanjaleivoksia! Juomia on kombuchasta mehuun ja isot pisteet haudutetusta teestä. Herkut voi kantaa näkötornin ensimmäiselle tasanteelle, jossa on kiva terassi, siinä oli ihanaa ihailla maisemia!

Pazzi ja ravintola Paakari

Entä sitten se ruokapuoli? Kangasalan keskustassa on upouusi ravintola Pazzi, jonka ruoat olivat aivan napakymppi tarjoilusta puhumattakaan. Kun paikka on uusi, voisi ajatella jossain olevan alkukankeutta, mutta ei sinnepäinkään. Kaikki hoidettiin todella nappiin ja tyylikkäästi, jatkuvasti kysyttiin onko kaikki ok tai haluammeko lisää juomista. Annoskoot olivat täydelliset ja kaikki ruoat erittäin maistuvia. Kehuimme valtavasti tätä kokemusta! Erityisesti alkupalaksi nelistään jakamamme tapas-lajitelma ihastutti, se ei ollut vain rasvaista juustoa ja leikkeleitä, vaan mukana oli paljon raikkaita kasviksia. Todella hyvä! Kuopus mutusti kaikkien annosten päältä rucolan versot onnessaan. Tämä täytyy testata kun kaupunkiin menee, päätimme lähteä joku kerta uudelleen syömään Kangasalle! Ilahduimme myös lähituotteiden käytöstä.

Ihan lähellä Pazzia on perinteikäs ravintola Paakari. Sen alakerrassa on leipomo-kahvila ja yläkerrassa ravintola. Paikka hehkuu sellaista vanhan ravintolan arvokkuutta olematta kuitenkaan tunkkainen. Vanha rakennus on mielestäni jotenkin keskieurooppalainen fiilikseltään.

Menimme kolmistaan lasten kanssa lounaalle ja hämmästyin listaa. Siellä oli maksaa, kanaa, nautaa, kuhaa, parsakaalipaistosta… Siis todella monipuolinen menu! Alkuun pöytään tuotiin itse leivottuja juurileipiä ja hunajanäkkäriä, oli mielettömän hyvät leivät! Pisteet tarjoilijalle, että hän sanoi minulle, että löytyy myös esimerkiksi lihapullia, jos listalta ei löydy mieleistä lapsille. Mutta kyllä löytyi! Lapset ottivat kanaa ja minä kuhaa, annokset olivat mielettömän hyviä. Ja taas täydellinen annoskoko, samaa kuulin naapuripöydän kehuvan. Lasten välitön palaute pottumuusista oli ”ei muuten mitään koulun muussia” ja kuopus totesi herkkusienikastikkeen olevan parempaa kuin aiemmin nautittu munkki. Kävimme vielä aamiaisella seuraavana päivänä ja lohileipä, jossa oli mangossa marinoitua fenkolia oli varmasti paras syömäni lohileipä. Ihanan raikas ilman sitä perinteistä kananmunaa. Palvelu oli äärettömän ystävällistä, ihastuimme tähänkin paikkaan! Paakari on valittu useasti Suomen top 50-ravintoloiden listalle, eli moni muukin tykkää!

Kangasalan kirkko

Teimme ex tempore-kävelyretken hautuumaalle se olikin aika opettavainen kierros lapsille. Juttelimme sodasta ja katsoimme pari kirkonrotta-rastia, joita oli lapsille laitettu. Kangasalan kirkko on 250 vuotta vanha ja hautausmaa otettu käyttöön vuonna 1650. Kannattaa käydä katsomassa, upea rakennus aivan keskustassa!

Laaksolan ratsutila

Teimme piipahduksen Laaksolan ratsutilalle, sillä Lasten Löytöretkiviikoilla siellä oli avoimet päivät ja ilmaiseksi talutusratsastusta sekä kepparointia ja ponin hoitoa. Leukani loksahti kun ajoimme pihaan – miten valtava paikka. Oli suuri talli, kentät, maneesi, aitaukset ja jopa leikkipuisto! Aivan mielettömän upea kokonaisuus, asuin tallilla lapsuuteni, mutta aika paljon vaatimattomammassa paikassa. Olin ihastuksissani. Kuopus sai ratsastaa yksisarviskypärä päässään, mikä sai minut hihittämään pitkäksi aikaa. Kangasalla on paljon mahdollisuuksia hevosharrastajille!

Kuohu – hotelli ja uimahalli

Kangasalan Kuohu on perinteinen uimahalli, jossa on ihan kaikkea. Siellä olemme käyneet monesti aiemminkin ja lapset tykkäävät paikasta kovin. On lämmin lastenallas, vesiliukumäki, kuntoaltaat, vesijumppaa ja kiipeilyseinää sekä ihanan tilavat saunat. Todella kiva uimahalli. Oli ihanaa mennä hikisen päivän päätteeksi uimaan ja loikimme hiljenevässä illassa kaikki neljä ponnahduslaudalta veteen lukuisia kertoja. Älyttömän kiva ja siisti uimahalli!

Vain muutamat askeleet Kuohun ulko-ovelta ja olet hotelli Kuohussa, joka on uudehko itsepalveluhotelli. Vastaanottoa ei ole, vaan saat varatessasi ovikoodin puhelimeesi. Erittäin kontaktitonta hotellielämää! Meillä oli perhehuone ja lapsilta pääsi spontaani wau, kun avasimme oven. Tilaa oli hyvin, kaikki neljä sänkyä erillisiä kunnon sänkyjä mistä iso plussa! Hotellista on kävelymatka kaikkiin keskustan kohteisiin, eli sijantikin on hyvä. Aamiainen ei kuulu pakettiin, mutta tilava jääkaappi sekä kahvia ja teetä löytyy. Suosittelen kyllä lapsiperheille tätä huonetta lämmöllä! Oli viileää nukkua ja hyvät pimennysverhot pitivät huoneen pimeänä.

Hotellin alapuolella on myös ravintola Konnichiwa, josta löytyy sushibuffa iltakasiin asti. Jos ei ole sushin ystävä, ei huolta – heillä on paljon erilaisia muitakin lämpimiä ruokia, nuudeleita sekä riisiä, eli varmasti löytyy jokaiselle jotakin!

Tam-Silk, Neulomo ja Kalsarit

Sitten kotimatkalle! Pysähdyimme vielä Tam-Silkin tehtaalla ja tehtaanmyymälässä, löydät paikan Lidlin takaa. Täällä tehtaalla syntyvät Tam-Silkin neulokset ja heidän merkkejään ovat myös Neulomo sekä Kalsarit. Perinteikäs yritys on perustettu vuonna 1925 ja edelleen koneet pyörivät Kangasalan tehtaalla. Siellä valmistuu siis varmasti kotimaiset vaatteet. Tam-Silkin valikoimissa on kauniita Neulomon mekkoja ja tunikoita, erilaisia villasilkki-tuotteita niin lapsille kuin aikuisille sekä esimerkiksi bambuvaatteita, jotka ovat ihastuttavan pehmeitä.

Teki lapsillekin hyvää nähdä ompeiljat työssään ja jutella siitä, miten vaatteet syntyvät. Tekemällä ostoksia Tam-Silkillä tukee taatusti kotimaista ja läpinäkyvää tuotantoa. Mahtava paikka tuliaisostoksille ja käymisen arvoinen muutenkin, Tampereelta ei ole pitkä matka. Tehdaskierroksiakin järjestetään pyynnöstä.

Kannattaa käydä katsomassa laaja valikoima yrityksen verkkokaupassa ja koodilla ENERGIAA15 saat -15% kaikista tuotteista! Koodi on voimassa heinäkuun loppuun saakka. Minä nappasin mukaani turkoosin Neulomon Alina-mekon ja mietin yläkerrassa istuvia ompelijoita sitä sovitellessa. Ihanan lämminhenkinen porukka yrityksen takana!

Aina sitä hämmästyy, miten läheltä löytyy paljon tekemistä ja uusia paikkoja. Kangasalla saisi kulumaan vaikka kuinka paljon aikaa. On meillä mahtava Pirkanmaa! Löytyikö tuttuja juttuja, mikä on suosikkipuuhasi Kangasalla? Meillä oli todella kivaa joka kohteessa, palaamme taas!