”Äiti, et saa lukea iltaisin tuollaista kirjaa, lue vain päivällä” sanoi topakasti 3-vuotiaani. Olin juuri kertonut, että heräsin yöllä painajaiseen luettuani illalla kirjaa ja ajattelin, että joku puukkomies seisoo sänkyni vieressä. Hyvä etten apua huutanut. Hah! Kannattaako tällaisia kirjoja edes lukea, jotka menevät alitajuntaan? En tiedä, mutta valtavan viihdyttävä, joskin loppua kohden vähän epäuskottavaksi menevä kirja oli.
Minä luen koko ajan jotain kirjaa. On ihan kurjaa mennä nukkumaan, jos ei ehdi tai jaksa lukea, ihan joka ilta ei tietenkään ehdikään, mutta pyrin siihen, että lukisin edes palasen joka ilta. Lukemiselle voi repiä aikaa vähän kummallisistakin tilanteista. Kirjan voi ottaa vaikka kampaajalle mukaan ja lukea, kun värit vaikuttavat päässä. No, koska urheilullekin on välillä vaikeaa löytää aikaa, olen useamman kerran mennyt juoksukamoissa kampaajalle ja juossut takaisin. Tämän viikon kampaajalta pingoin kirja kädessä kotiin, olin nyhtänyt illasta aikaa tukalle, juoksulle ja kirjalle. Mahtoi olla erikoinen näky, kun joku ravaa yli 500-sivuinen teos hyppysissään! Kampaaja nauroi, että toiset juoksevat nilkkapainot jalassa, toiset sitten kirja kädessä. Niinpä! En vain malttanut laskea tätä teosta käsistä, kun vikat sivut lähenivät.
Kirjan nimi on siis Menneisyyden jäljet ja kirjailijana toimii ennenkin minua ihastuttanut Karin Slaughter. Kirja alkaa rajulla vauhdilla, kun äitinsä Lauran kanssa kahvilassa istuva Andy saa todista ostoskeskusammuskelun lisäksi äitinsä outoa toimintaa tilanteessa. Äiti lähettää Andyn kauas pois kotoa ja alkaa matka, jonka aikana Andy joutuu kiperiin tilanteisiin ja ottaa selvää siitä, mikä hänen äitinsä oikeastaan on ja tunteeko hän äitiään ollenkaan.
Kirja pitää mahtavasti otteensaan ja valittelinkin miehelle, että kestä, 250 sivua takana enkä yhtään arvaa mikä on jutun juoni. Eikö aina ole joku aavistus siitä, mitä tapahtuu, kuka on syypää ja mihin ja…? Nyt ei ollut pienintäkään käryä ja ärsytti suunnattomasti! Haluan tietää mitä tässä tapahtuu! Ja kun tapahtumat alkavat selvitä, on lopputulos aika hurja. Oikeastaan jenkkileffan käsikirjoitus olisi tässä kasassa. Kirja valoittaa yhtä lailla nykypäivää kun samalla taustoittaa vuotta 1986 ja kertoo, mitä Andyn äiti teki silloin ja mitä kaikkea pinnan alla piilekään.
Huh! Olipa jännä ja mukaansatempaava dekkari! Onko joku lukenut, tykkäsitkö? Mitä tuumitte, ajattelin järkätä kirja-arvonnan siitä kirjasta joka nyt on kesken. Innostaako eniten IG, FB vai blogiarvonta?
Leppoista sunnuntaita, ihan paras päivä hörpätä teetä, napata pari palaa suklaata ja nauttia lukemisesta!