Läsnäolo. Siinäpä vasta nykyajan vitsaus. Koko ajan erilaiset virikkeet, älylaitteet ja muut repivät huomiotamme ja esimerkiksi pienille lapsille (no isommillekin!) ei taida olla mikään niin tärkeää kuin läsnäolo. Mutta miksi se on niin vaikeaa? Vai onko se itsellesi helppoa?
Pysähdyin miettimään tätä viikonloppuna ollessani yksin reissussa ja miehen ollessa kotona tyttöjen kanssa. Hän tuntui olevan ihan 101% läsnä. Sunnuntaina vastassa oli kaksi ihan superiloista ja onnellista tyttöä ja mietin, että olen vähän kateellinen miehelle. Hän oli yhtä lailla varmaan minulle, kun sain nukkua yksin hotellin lakanoissa. Siis tiedätte, sellainen haikeus käväisee mielessä.
Mies ja tytöt kävivät lauantaina ystävien kanssa usean tunnin metsäretkellä. Hakivat kaupasta aineita ja tekivät yhdessä alusta loppuun hampurilaisia. Viettivät sitten saunaillan. Sunnuntaina oli kuulemma maailman parhaat leikit isin kanssa. Jyväskylästä käsin katselin kuvia puhelimessani ja mietin, miksen minä pysty koskaan olemaan noin läsnä. No, tiedän toki syynkin. Olen aina enkä koskaan töissä. Tiedätte. Aina olisi joku sähköposti johon vastata, aina joku asia mitä valokuvata. Kun kotona on viikonloppuna molemmat, lähdemme herkästi vuorotellen urheilemaan ja toinen on yksin lasten kanssa, sitten siivotaan, pitää käydä kaupassa ja tehdä ruokaa. Viikonlopuistakin tulee usein sellaisia, että joku pomppii jossain omilla teillään. Ollaan liian vähän nelistään. Siksi halusinkin viikko sitten Jyväskylän reissulla mennä porukalla uimahalliin. Yksi ihan parhaista paikoista pienten lasten kanssa. Siellä ei oteta puhelimia käteen, siellä mennä touhutaan vain perheen kesken. Sauna on toinen täydellinen paikka, jossa saa keskittyä vain perheeseensä. Välillä tosin sauna lämpeää vasta lasten nukkuessa, sillä se tuntuu ajoittain olevan mahdotonta istua aloillaan. Mutta tiedättekö, tämäkin menee paremmin kolmisin. Me alamme herkästi miehen kanssa jutella toisillemme lasten ”yli”, jolloin he alkavat puuhata kaikkea villiä saadakseen huomiomme. On jännä huomata, että kolmisin on joskus helpompaa kuin nelistään. Saatteko kiinni ajatuksesta?
Kuopus ei meillä ole kokopäiväisessä hoidossa, joten minulle jää lokakuussa noin kolme päivää viikossa tehdä kaikki tarvittava. Olen nyt uutena yrittäjänä niin onnekkaassa asemassa, ettei se meinaa riittää. Joten iltahommia tai viikonloppuhommia tulee väkisin. En ole aikoihin ollut lomalla, johon mukaan ei olisi lähtenyt läppäriä. Kun saan hommat pyörimään, päätin, että joku täysin tyhjä viikonloppu täytyy järjestää. Jättää kaikki laitteet kotiin, uida ja puuhata vain perheen kesken.
Toisaalta siinä on vapautensakin. Sen sijaan, että joutuisin kiskomaan lapset joka aamu superaikaisin ylös, kuopuksen vapaapäivinä syödään aamiainen kotona ja viedään isompi ysiksi eskariin. Haen hänet myös aiemmin. Eilen miehen lähdettyä kuuden jälkeen aamulla salille kuopus heräsi ja kömpi kainalooni. Nukahdin välittömästi takaisin ja havahduin puoli kasilta siihen, että siinä pieni nukkua tuhisee rinnallani, unipupu oli läntätty naamalleni. Oli ihanaa herätä arkiaamuna rauhassa, katsoa hetki yhdessä Pikku Kakkosta ja halata molempia. Oli ihanaa nähdä eilen kahtakin ystävää (todella harvinaista!), saada iltapäivällä ystäviä kylään kuten kotiäitiaikoina ja laittaa kolmistaan lasten kanssa ruokaa. Sen hinta on sitten se, että paukuttelin iltaysiltä sitä läppäriä tai kaivan sen esiin viikonloppuisin. Niin. Mikä sitten on niin paha, voisi arki olla aika paljon hektisempääkin mietin eilen. Innostuin tästä ystävien näkemisestä niin, että tänään lähti muutamalle perheelle kutsu iltateelle. Miten sitä unohtaakin stressin jutellessaan ystäviensä kanssa!
Ja siinä missä minä mietin, että olisipa viikonloppu joskus minullekin vain viikonloppu, mies varmaan toivoo, että voisipa joskus kölliä aamukasilta lasten kanssa sängyssä arkena. Tulin lopulta siihen tulokseen, että on rikkaus, että meillä on ne omat aikamme, jolloin voi unohtaa työt ja velvoitteet. Itse vielä opettelen sopivaa komboa, kun varsinaisia työaikoja ei ole. On ehkä parasta stressin purkua keskittyä tekemään kolmevuotiaan kanssa palapeliä, sitäkin mietin eilen. Ei tarvitse aina höhkätä, vaan voi istua lattialla kasaamassa palapeliä ja nähdä sen onnen pienen naamasta, kun äiti on vielä niin tärkeä ja yhdessä tekeminen ihanaa.
Tasapaino, sen löytäminen on varmasti jokaiselle meistä haastavaa. Eilen illalla miehen lähtiessä lasten kanssa harrastushommiin, mietin, että nyt olisi 1,5 tuntia aikaa tehdä vaikka mitä. Läppärillä jotain, jotain kotihommia. Pistin lenkkikamat niskaan ja juoksin kympin tihkusateessa. Olen todellakin varma, että kannatti. Pää pursusi ideoita sen jälkeen, uni tuli helposti ja mieli oli iloinen. Työ, uni, perhe, urheilu, koti ja ystävät, siinä kombo jota moni pyörittää ja kokee varmasti ruuhkavuosina huonoa omatuntoa jostain. Sitten taas ne pienet läsnäolon hetket ovat ihan kultaakin kalliimpia ja painuvat kaikkien mieleen. Vaikka eivät kestäisi kuin puoli tuntia, se on iso pala päivästä omistaa täysin jollekin tärkeälle.
mekko NANSO/ sukkikset KAIKO CLOTHING/ kengät DR.MARTENS/ takki ONLY/ korvikset LINDEX/ laukku A+ MORE
Ja sitä läsnäoloa pitää muistaa antaa myös itselle! Lukea kirjaa, istua hiljaa saunassa tai loikkia lenkkipoluilla ihan vain itsensä ja ajatustensa kanssa.
Onko sinulle läsnäolo helppoa vai vaikeaa? Mistä koet huonoa omatuntoa, missä koet onnistuneesi?