Joululoma takana ja arki startattu

Vähän on saanut täällä hakea arkirytmiä loman jälkeen, onko muilla sama ongelma? Kahdeksaksi koululle tarpominen tuntui ihan hurjalta maanantaiaamuna, kun oli pari viikkoa viettänyt maailman hitaimpia aamuja. Lasten harrastuksetkin alkoivat vauhdilla ja tajusin, että eväsvarastomme ovat vähän huonot. Esikoinen tarvitsee siis eväät aamuisin matkaansa neljänä arkipäivänä viidestä. Kahdeksalta koululla etsin jotain ihmistä avaamaan lapsen luokan ovea, sillä kirjat jäivät sinne joululoman alkaessa ja kevätlukukausi alkoi eri rakennuksessa kieliopiskelulla. Kirja saatiin tunnille, eväslaatikko täytetty ja niin edespäin, eli tästä se lähtee taas!

Joululoma 2022-23

Lomalle ei oikeastaan ollut mitään suunnitelmia. Tavoitteena oli levätä, urheilla, tyhjentää kuopuksen kaapista liian pienet vaatteet ja siivota oma vaatekaappi. Kaikki muut hommat toteutuivat, paitsi tuo viimeinen. Huomenna vien vaatteita myyntiin Relovelle, joten viimeistään tänään on käytävä sen kaapin kimppuun! Mitään niin kamalaa ette varmasti ole nähnytkään, kuin minun vaatekaappini, joten hommaa piisaa.

Hitaita aamuja tuli vietettyä ja lähes joka yö nukuin 9-10 tuntia. Sen osalta meni nappiin. Hektisen loppuvuoden jälkeen ei ollut mitään parempaa kuin nukkua ja miettiä aamulla, että minkä yhden jutun tänään tekisi. Katselin dokkareita, lapset leikkivät, kävin salilla, hiihtämässä ja juoksemassa, kävimme lautailemassa ja luistelemassa. Lasten kaveri yökyläili, lapset yökyläilivät. Teimme vuorokauden Helsingin reissun. Mies oli normaalisti töissä, eli senkään takia en ihan hirveästi ympännyt ohjelmaa. Toinen menoa jarruttava oli lasten nuha, pari päivää meni tuijotellessa Disney-leffoja, jossa olen kyllä erittäin hyvä! Zootropolis on vaan ihan ykkösleffa, sanoisin!

Huomasin kyllä, miten uupunut olin. Niin kauan, kun painaa tukka putkella en jotenkaan huomaa väsymystä, mutta pysähtyessä se kolahti. Vaikka nukuin pitkään ja sikeästi, aamuisin oli silti vähän vaikeuksia nousta. Tuli hyvään saumaan kyllä saada lepoa!

Parasta oli tehdä asioita aina eri kokoonpanoilla. Olimme viikonloppuna kolmisin lautailemassa kuopuksen yökyläillessä. Olin kuopuksen kanssa kaksin hotellissa, esikoisen kanssa kaksin katsomassa Lumikuningatarta jne. Se aina vähän muuttaa dynamiikkaa, kun ollaan eri kokoonpanoilla ja lapset arvostavat sitä kovasti.

Vuosi 2023

Vuosi on startannut aikamoisella lumipyryllä ja tuiskuista on tässä omassa yrittäjyydessäkin. Nyt pari ensimmäistä päivää on mennyt töitä etsiessä. Tiedän, että aiemminkin on ollut tällaisia suvantovaiheita ja sitten töitä on kuitenkin riittänyt. Silti, kun tietoa tulevasta ei ole ja kalenteri huutaa tyhjyttään, se kyllä ahdistaa. Kovasti kävin eilen Työkkärinkin sivuja läpi, täytyy vain olla aktiivinen ja toivoa, että kyllä se vielä tärppää.

Ja usein saa vinkkauksia työpaikoista myös mm. IG:n yksityisviesteissä, kiitos niistä! Kaikkea saa kyllä vinkata ja ehdottaa, otan ilolla vinkit vastaan. Kirjoitushommia, sisällöntuotantoa, oikolukuja, asiakaspalveluhommia, tiedotteen tekemisiä, somehommia… Täällä ollaan intoa täynnä valmiina hommiin!

Aloitetaan vuosi Matkamessuarvonnalla, eli laitan huomenissa pari lippua arvontaan Facebookin sekä Instagramin (@optimismiakatja) puolella. Olkaa siis kuulolla, jos ensi viikon Matkamessut ovat suunnitelmissa!

Millä fiiliksin teillä on lähdetty uuteen vuoteen tai vietetty joululomaa?

Joulu ja koko vuosi 2022

En yhtään ymmärrä, mihin taas hurahti reilu viikko. Ajattelin, että joululomalla on sitten aikaa kuroa kasaan niitä postauksia, jotka ovat jääneet kirjoittamatta, mutta ei. Eilinen aattokin meni rinteessä ja mieluummin tartun kirjaan tai katselen leffan, kuin avaan läppärin. Mutta jonkinlainen koostehan täytyy tehdä kuluneesta vuodesta aina vai täytyykö? Huomasin eilen, että eniten mietin maailmanmenoa ja tämän vuoden töitä, kuin monia jo menneitä asioita. Esimerkiksi lapsen terveyshuolet keväällä tuntuivat jo kaukaisilta asioilta. Ei niitä jää vatvomaan, jos kaikki järjestyy hyvin. Sitä elää enemmän hetkessä ja tulevaisuudessa. Näin ainakin omalla kohdallani.

Tänään näin Instagrammissa otsikon, jossa luki ”10 asiaa, joista olen kiitollinen vuodessa”. Sen voit lukea pikkuserkkuni Isyyspakkaus-blogista. Ajattelin, että kiva idea. Näin saa käytyä vuoden läpi, ilman että kävisi läpi kaikki tapahtumat, surut ja ilot. En käy tässä läpi maailmantilannetta ja pelkoja sekä ahdistusta mikä meillä kaikilla on, vaan listaan vain omia kiitollisuudenaiheita.

Joulu 2022

Joulu tuli ja meni ihan hirveän nopeasti. Tytöt olivat onnellisia lahjoistaan, erityisesti kiittelivät pyjamista. Esikoinen pääsee mummin kanssa teatteriin joululahjaksi ja vanhempani kustansivat meille majoituksen Sappeesta joululahjaksi. Enoiltaan puolisoineen lapset saivat Lintsin rannekkeet. Todella kivoja juttuja ja kotiin ei kannettu mitään leluvuorta. Elämysjutut ovat parhaita!

Hauskin tapahtuma oli tapaninpäivänä ollut suunnistustapahtuma Tapanin tyrmäys. Veljeni siitä höpötti koko joulun, muttei itse päässyt osallistumaan. Me päätimme kokeilla! Paikalla tuntui olevan vain todellisia harrastajia, mutta otimme hauskuuden kannalta. Rastit olivat lapsuudenmaisemissani Keljonkankaalla, joten ehdin turista monta juttua lapsuudestani ja koulustani tytöille siinä suunnistaessa. Kivaa!

Mutta sitten niihin viime vuoden kiitollisuusasioihin!

1. Terveys

Kuten jo aiemmin viittasin, keväällä oli pidempään huolta terveysasioista ja tutkimuksia tehtiin valtava läjä. Kiittelin vakuutusta, pelkästään magneettikuvaus maksoi useita satoja euroja. Terveys on sellainen asia, mistä osaa olla ihan liian vähän kiitollinen. Lapsiperheissä pyörii räkää ja oksennustauteja, mutta se on niin pieni asia oikeasti vakavien juttujen rinnalla. Jalkani meni kesällä sököksi useaksi kuukaudeksi ja juoksin välillä kiukulla kipua vastaan, mutta useasti en juossut. Kun se lopulta parani (totaalilepo oli se avain sitten kuitenkin), oli aivan uskomaton tunne juosta ilman jatkuvaa kipua. Siltikin aivan mitätön juttu isossa mittakaavassa. Se tunne, kun pelkäät tosissasi oman lapsesi puolesta on musertava. Siksi todella kiitollinen aina, kun elämme päivän terveinä.


Kuva Saara/ Mimi & Nöde Photography

2. Perhe, isossa mittakaavassa

Minusta tuli kuukauden sisällä ensin tupla- ja sitten triplatäti. Oli kahdet ristiäiset, saimme nähdä niissäkin pientä sukuamme kahdesti. Kaikki pääsivät paikalle, kukaan ei ollut kipeänäkään.

Mummoni täytti 96 vuotta. Hän ensi kertaa alkoi puhua lapsuuden jouluistaan, kun vierailimme itsenäisyyspäivänä hänen luonaan. Nielin tauotta kyyneleitäni. Mitä kaikkea hän onkaan nähnyt. Miten hän edelleen muistelee 15 vuotta sitten menehtynyttä ukkiani lämpimästi. Kyynelten takaa hymyilin, kun mummoni muisteli, miten ukkini kantoi hänet

kynnyksen yli uuteen kotiin 1950-luvulla. Miten romanttista! Miten arvokkaita ovat tällaiset tarinat omienkin lasteni kuulla. Kiitollinen, kun minulla on vielä kaksi mummoa keskuudessamme. Onnistuimme viemään mummon yllätyksenä kesäretkellekin.

Ja hyvin kiitollinen olen myös siitä, kuinka paljon omat vanhempani osallistuvat elämäämme ja tukevat. Se ei ole itsestäänselvyys ja se on todella tärkeää myös tytöille.

3. Talvi ja talviurheilu

Meillä oli upea talvi aina huhtikuuhun asti viime vuonna. Rakastan sitä, että voimme harrastaa yhdessä. Hiihtää, luistella tai useimmiten toki lautailla. Se vaatii aina tietyt lähtötuskat, se saattaa vaatia muutamat kiukut rinteessä, mutta useimmiten päällimmäiseksi jää hyvä mieli sekä punaiset posket. Minulla alkaa olla vaikeuksia pysyä rohkeiden ja taitavien tyttöjen perässä. Ja saan sydämentykytyksiä, kuten eilen, kun kuopus kaatui selkäni takana, eli en nähnyt tilannetta. Kun käännyin, hän makasi ylösalaisin rinteessä paikallaan. Sydän jätti kirjaimellisesti pari lyöntiä väliin, kun hänellä oli silmät kiinni, kun menin luokseen. Silmät olivat kiinni lumisateen vuoksi ja hän ei liikkunut, koska otti päähän kaatua. Ei siis pienintäkään hätää, mutta mielessä aina välillä käy lajin riskit. Mutta miten ihanaa se on, että pääsemme nelistään menemään!

4. Reissut

Rukan keväthanget, iltamelonta Ahvenanmaan Käringsundissa. Minigolfaus Ahvenanmaan helteessä. Loputtomat uintitouhut Turkissa. Pitkään haaveilemani iltapäivätee miehen 40v reissulla Lontoossa. Kissakammon selättäminen Kööpenhaminassa kissavahtina. Kreetan lämmössä työskentely. Pyöräretki Tallinnassa. Paradox-museo Tukholmassa. Kaikkea kivaa tuli koettua!

5. Työt, upeat työt

Kulunut vuosi oli töiden kannalta aikamoinen aaltoliike. Kiljuin välillä ilosta, välillä itkin katkerasti ja välillä menin jännityksestä täristen paikalle. Kuten haastatellessani Peter Franzenia loppuvuodesta. Että jännitti! Mutta sitä kai se yrittäjyys on, pohjamutia, sieltä nousemista, onnistumista ja taas uusien töiden metsästämistä. Olikin ihanaa olla palkallisena loppuvuosi joulutorilla. Mennä töihin, tehdä kaikki mahdollisimman hyvin ja lähteä kotiin. Ajattelematta mitään laskutuksia, yeliä tai muuta työhön liittyvää. Ihanaa vaihtelua! Ja ihanan sosiaalista!

Kaikki lehtityöt, jota olen saanut tehdä olen tehnyt suorastaan riemusta kiljuen. Ne ovat edelleen unelmatöitäni. Isoimpina juttuina mieleeni ovat jääneet juttu Anssin kaupasta, sillä Anssi lienee maailman positiivisin ihminen, joka on tsempannut somessa koko vuoden tammikuun jutun jälkeen! Toisekseen mieleen on jäänyt syyskuun työreissu Ruotsin Korkearannikolle, joka oli hämmästyttävän upea. Sieltä on pitänyt kirjoittaa myös blogiin juttu ja aivan varmasti sen jossain välissä teen!

6. Nelikymppisyys

Odotin innolla ja kauhulla. Kyllähän sitä kehosta jo huomaa, että palauttelua tarvitsee aivan eri tavalla kuin aiemmin. Nelikymppiseni olivat ihanat ja ne kruunasi livemusa. Vappuna oli myös aivan ihanat miehen parhaan ystävän nelikymppiset!

7. Pieni yhteisö

Hyppäsin mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan syksyllä. Paljonhan siihen ei tarvitse tehdä, mutta parit kokoukset ovat olleet todella mukavia. Joulujuhlassa oli aivan ihanaa olla myymässä kahvilassa ja huomasin, kuinka paljon ihmisiä sitä jo tuntee tältä alueelta. Oli sellainen onnellinen yhteisöllinen olo, ihana tapa virittäytyä jouluun!

8. Elämykset

Olen kokenut todella monta upeaa elämystä tänä vuonna. Olen syönyt esimerkiksi ruususta juustoa, kokenut Tallinnan pyöräillen tai ollut monessa teatteri- tai konserttiesityksessä. Voi miten ihana olikaan Disney-konsertti Tampere-talossa marraskuussa! Lumikuningatar viime perjantaina! Come from Away TTT:ssa. Anastasia-musikaali. Ravintola Myllärit. Ihanaa, kun on päässyt kokemaan livenä kaikkea!

9. Arki

Se perusarki. Se, joka tuntuu välillä kaikkein tylsimmältä, onkin sitä maailman parasta. Se, kun lapsi illalla sanoo ”minulla on tosi onnellinen ja turvallinen olo” ja halaa. Kun on selkeät aikataulut ja sitten niitä kivoja yhteisiä hetkiä. Arki oli ihanaa viimekin vuonna.

10. Liikunta

Liikunta kuuluu arkeen oleellisesti ja nousi tähän listalle, kun kävin tänään vuoden ensimmäisessä jumpassa. Rakastan ryhmäliikuntaa, mutta voi että se on jäänyt vähälle viime vuonna! Jokaisesta kerrasta kun kävin, nautin hurjasti. Nautin juoksulenkeistä pääsääntöisesti, kaikesta liikunnallisesta. Siitä tulee maailman paras mieli!

Tästä postauksesta jäivät nyt huonot asiat pääsääntöisesti pois. Loppuvuosi ei ollut helpoin ja uupumus ja ahdistus ovat yrittäneet päästä niskan päälle. Yritän kuitenkin keskittyä hyvään ja toivon, että tämä vuosi tuo tullessaan uusia tuulia!

Mitä sinulle jäi mieleen vuodesta 2022? Moni on sanonut, ettei tule ikävä. Suhtaudutko pelolla vai ilolla nyt alkaneeseen vuoteen? Hyvää uutta vuotta kaikille!

P.S. Postausideoissa on muun muassa se Ruotsin Korkearannikko, pari juttua Kreetalta, vuoden 2022 luetut kirjat, vinkkejä Tallinnaan ja Tukholmaan sekä uusin Itämeren ylpeys MyStar. Kiinnostavatko nämä tai olisiko jotain, mistä toivoisit postausta?

Joulun suuret tunteet

”Joulu on taas riemuitkaa nyt…”, ”Tonttu Torvinen on salainen ja pukin tärkein alainen…” ”Mantelit puuroon mantelit puuroon mantelit puuroon piilottaa…” ”Hipsishopsis pimpelipompeli hiiri se kissalle takkia ompeli…” ”..mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijäänsä, onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha…”.

Kolme viikkoa joulutorilla on ohitse. Mieletön määrä juttutuokioita, kivoja kohtaamisia ja asiakkaita. Mieletön määrä tuttuja moikkaamassa. Tauoton joululaululista päässä. Luulin ennen osaavani sanasta sanaan joulubiisit, mutta nyt ne vasta osaankin! Oli ihanaa vaihtelua olla töissä joulutorilla ja tiimi siellä taustalla on myös mieletön!

Joulun suuret tunteet

Joulu on hyvin tunteita herättävä tapahtuma. Toiset rakastavat, toiset eivät. Toisille se herättää ikäviä muistoja. Toiset ovat yksin, moni töissä. Kuulin ensi kertaa tänä vuonna, millaisia olivat 96-vuotiaan mummoni joulut hänen lapsuudessaan. Hän ei ole halunnut niistä puhua. Itku tuli kuunnellessa.

Minä rakastin lapsena joulua. Sitä, että vanhemmilla ei ollut töitä. Sitä, että sai olla pyjamassa. Kaikki vain olivat. Ei lapsena kiinnostanut, onko koti puunattu tai mitä ruokia on, silloin kiinnosti yhdessäolo. Oli todella tärkeää, että isovanhempani Helsingistä jaksoivat matkustaa Jyväskylään. Se ensimmäinen vuosi, kun eivät enää jaksaneet, tuntui todella pahalta. Joulua ei ehkä tule, kun mummo ja ukki eivät tule! Tuli se. Mutta kaipasin heitä kovin.

Tuli teini-ikä, jolloin kolme päivää kotona veljien ja vanhempien kesken oli vähän liikaa. Onneksi alkoivat laskea lukioiässä tapaninpäivänä kavereille. Tuli Thaimaan vuodet, kun joulu oli ”pakko” olla Thaimaassa. Se tuntui aluksi hirveältä. Siellä ollessa ei, sillä oli hektisin aika töissä, eikä joulu oikein näkynyt. Ei jäänyt mistään paitsi, kun ei joulua siellä hehkutettu tai lunta kaivattu. Paitsi…

Vaikea joulu 2007

Ensimmäinen joulumme Thaimaassa oli vuonna 2007. Ukkini kuoli joulukuun puolivälissä ja minä veljieni kanssa olen ainoa lapsenlapsi. Olimme ajatelleet, että Thaimaassa menee yksi talvi ja siksi perheeni vierailut oli sovittu siihen. Pikkuveljeni olivat tulossa jouluksi Thaimaahan, kun koulusta oli loma. Koko ajatus joulusta kaksin oli vanhemmilleni vaikea, mutta he lupasivat tsempata. Kun ukkini kuolema osui joulun alle, oli se ns. vähän liikaa. Isäni on ainoa lapsi ja kaipuu kolmesta lapsesta ei ollut todellakaan ainoa kaipuu sinä jouluna. Kipuilin itse kovasti sen suhteen, mitä pitäisi tehdä ja missä olla. Katselin kyynelsilmin kuvia Suomesta.

Elämäni paras joulu

Osaisitko nimetä elämäsi parhaan joulun? 40 joulua, joista tämä on jo 22. yhteinen mieheni kanssa. Kolme joulua Thaimaassa, kaikki muut vanhempieni luona. Mieleen on jäänyt muistaakseni joululta 2003 autoilu Petäjävedelle. Mummoni asui silloin Petäjävedellä ja lähdimme myöhään illalla mieheni kanssa viemään häntä Jyväskylästä kotiin. Kotimatkalla mies ajoi tien sivuun ja kysyin, mitä teet? Hän vastasi, että katso miten upea pakkaskeli ja tähtitaivas, istutaan hetki katselemassa.

Mieleeni on jäänyt myös joulu 2000, kun olimme todella kipeitä, kaikki muut paitsi isäni. Hytisimme kovassa kuumeessa, mutta silti tunnelma oli lämmin.

En muuten muista erityisesti lahjoja, jotka olisivat tehneet joulusta erityistä. Kyllä se eniten on se yhdessäolo. Mieleen jäi vuonna 2014 saamani Kööpenhaminan matka, mies oli nähnyt kovasti vaivaa sitä varten. Mieleen on jäänyt myös noin vuonna 1993 saatu Akun Ankan jättikirja, jota luin kahteen asti yöllä.

Vuonna 2018 saapuessamme Jyväskylään odotti pihassa palju, jonka äitini oli hommannut yllätyksenä vuokralle. Siitä tulikin muutamaksi vuodeksi perinne, jonka jätimme tänä vuonna väliin.

Toki mieleeni ovat jääneet lasteni ensimmäiset joulut, kuinka esikoinen nukahti mummin syliin, ennen kuin lahjat oli jaettu. Joulu on täynnä hajuja, makuja, tunteita, musiikkia, laulua ja naurua. Piirrettyjä, lautapelejä, juustoja, ulkoilua.

Joulu 2022

Kirjoitan tätä tekstiä matkalla mummilaan. Vettä sataa ja maisema on pikimusta. Oli aika, kun kelillä oli merkitys joulumieleeni. Se aika on kaukana takana. En toki toivoisi vesisadetta, mutta perheeni on ympärilläni. Ensi kertaa ikinä on saman katon alla mummilassa viisi serkusta. Viisi! Joista kaksi viettää ensimmäistä jouluaan! Luvassa on siis varmasti villiä menoa, mutta samalla paljon yhdessäoloa.

Tein juuri 35 päivää putkeen töitä ilman vapaapäivää. Eilen, kun oli 36. päivä, tein vain vähän töitä. Silti olin miettinyt, että jos ei mennäkään mummilaan tänä jouluna. Ettei tarvitsisi pakata tai voisi nukkua omassa sängyssä. Lapset olivat järkyttyneitä koko ehdotuksesta. Vielä ihmettelin sitä ja juuri kirjoitin, ettei joulua meinannut tulla, kun mummo ja ukki puuttuivat. Päätimme siis saapua mummilaan.

Tänä jouluna kiitän teitä, jotka olette jaksaneet Instassa ja blogissa olla mukana ja vielä kommentoida! Se kun on niin harvinaista nykyään! Kiitän perhettäni, niin ”pienessä” kuin ”isossa” mittakaavassa. Kiitän upeita yhteistyökumppaneita.

Ja halaan teitä, joilla joulu on syystä tai toisesta vaikea. Maailmanlaajuisesti tilanne on vaikea monestakin syystä. Toivon kaikille kaikkea hyvää ja lämpöä sekä rauhallista joulua 2022!

Kuvat Saara/Mimi & Nöde Photography