Kuten jossain postauksessa kerroin, meillä on tehty erittäin onnistunut elämänmuutos noin kuukausi takaperin. Pitkään puhuimme, että makuuhuoneet pitäisi vaihtaa päikseen. Esikoisen huoneessa tilaa oli ehkä kolmasosa siitä, mitä makkarissamme ja lastenhuoneen lelumäärä ja käyttöaste… No tiedätte. Emme vain saaneet muutosta aikaiseksi, ensiksi piti odottaa, että kuopus on tarpeeksi kasvanut, sitten piti keksiä vielä miten muutos toteutetaan. Makkarissamme oli muun muassa vanhat verhot kodista, jossa asuimme vuodelta 2006 ja minä olin käynyt siellä viime aikoina hyvin satunnaisesti, kun nukuinkin paljon tänä vuonna sohvilla. Muutosta siis kaipasi moneen juttuun, mutta mistä osaisi aloittaa?
Kesällä sain aikaiseksi ottaa yhteyttä Ihastus Designiin, sisustusliikkeeseen, jonka Noora suunnitteli meille muutama vuosi sitten kaiken kylppäristä vessan laattoihin, saunan muotoon ja tapetteihin. Nooralla on nykyään kollega Salla. Aloitimme suunnittelun siitä, että hän tuli käymään meillä. Kyllä muuten nolotti, missä kunnossa huoneet olivat, mutta sisustus on jäänyt vähän retuperälle vauvavuoden pyörityksessä! Salla mittasi huoneita, kyseli mitä toivoimme ja alkoi tehdä suunnitelmaa sekä ehdotuksia.
Toivoin apua kulmikkaan huoneen kanssa, jossa on vähän joka suunnassa vinokattoa. En keksinyt yhtään miten sijoitella tavaroita. En tiennyt, tehdäkö toisesta huoneen päädystä esikoisen ja toisesta kuopuksen pääty, kun ovia on vain yksi. Sallan avulla päädyttiin suunnitelmaan, jossa huone jaettiin rauhalliseksi nukkumasopeksi ja leikkitilaksi. Näin lelut eivät huutaisi leikkimään nukkumaan mennessä ja nukkumapuolelle jäi hyvä tila nojatuolille, jossa rauhoitutaan iltasadun ääressä. Toivoin lisätilaa lelusäilytykseen ja kolmanneksi toivoin, ettei muutos olisi kovin kallis.
Sallan suunnitelma oli selkeä. Nukkumatila ja leikkitila jaettaisiin Ikean Kallax-hyllyllä, joka tuo paljon lisää säilytystilaa. Hän ehdotti nurkkaan telttaa tai tiipiitä ja seinään lamppua lukemista varten. Lisäksi olemassa olevat kalusteet oli suunnitelmassa piirretty mittakaavaan, me vain järjestelimme. Tuon ison Kallaxinkin löysin fb-kirpparilta siistinä ja erittäin halvalla, jes!
Yllä olevassa kuvaparissa suunnilleen sama kohta ennen ja jälkeen.
Samaan rakoon osui yhteydenotto lastentarvikeliike Jollyroomilta, joka on minulle entuudestaan tuttu firma. Heidän valikoimissaan on ihan mitä vaan lasten kanssa voi kaivata leluista säilytysratkaisuihin, sisustuselementteihin, vaatteisiin ja lastenvaunuihin. Löytyypähän sieltä aikamoinen määrä niitä leikkiteltta-tiipiitäkin, joita kaipasimme. Lopulta päädyimme tilaamaan pinkit lasten nojatuolit, valokirjaimet tyttöjen nimien mukaan sekä tuon tiipiin. Ne toimitettiin postiin viikon kuluessa ja pääsimme kasailemaan tiipiin, tuoleihin piti kiinnittää jalat.
Elokuun aikana teimme huoneita pala kerrallaan. Kasasimme toisen samanlaisen vaatekaapin, siirsin vaatteet jo toiseen huoneeseen. Lopulta liikkuivat sängyt ja sitten oltiin jännän edessä. Miten he nukkuvat, nukkuvatko ollenkaan? Muutamat ensimmäiset päivät nukkumaanmeno oli aika taistelua, mutta rauhoittui sitten tilanteeseen, jossa molemmat menevät paremmin nukkumaan ja nukkuvat yönsä paremmin kuin koskaan aiemmin. Oli äärettömän hyvä veto laittaa heidät vierekkäin, varmasti saavat turvaa toisistaan vielä.
Turhaan tyhjänä ollut tila on nyt täydessä tohinassa ja leikkikäytössä. Tiipii on hitti, se on ihanan iso, jotta molemmat mahtuvat sinne sisälle leikkimään lelujensa kanssa. Pienet pinkit nojatuolit aiheuttivat suurta huokailua ja niissä on muun muassa odotettu bussia ja imetetty vauvoja. Pienet lapset saavat vinokattoisenkin tilan käytettyä ihanan tehokkkaasti ja olkkaria vallanneet lelut on saatu siirrettyä lastenhuoneeseen.
Minä istuin montaa iltaa nojatuolissa ihastellen aikaansaannostamme ja hoin, että tämä huone on ihana. Taisin itse ihastua pinkkiin maailmaan ja siihen, että lapsilla on niin kivasti tilaa leikkiä, mutta samalla sellainen nurkka mihin vetäytyä unille. Tiipii menee tukevana majana ja ei taida olla lasta, joka ei haluaisi piiloutua johonkin majaan leikkimään. Siellä haluttiin nukkua kaikkia päiväunista yöuniinkin, päiväuniin suostuinkin.
Jos ovat tytöt tai äiti ihastuneet tähän lastenhuoneeseen, niin voi kuinka innoissani olen ollut siitä, miltä entinen lastenhuone nyt näyttää! Palaan siihenkin vielä omassa postauksessaan. Loppujen lopuksi tämä muutos ei ollut aivan valtava töiltään tai rahalliselta panostukseltaan, mutta muutti huoneen täydellisesti. Paljon paremmaksi ja arjen paljon sujuvammaksi!
Mitä pidätte muutoksesta? Onko muilla samassa huoneessa nukkuminen parantanut öitä?
*postaus yhteistyössä Jollyroomin kanssa. Linkit eivät mainoslinkkejä.