*kaupallinen yhteistyö J.Rinta-Jouppi Oy
Autoilu on itselleni vähän akilleen kantapää. Haluaisin olla ekoihminen, joka ei ajele autolla juurikaan, mutta en ole. Se nimittäin vaikeuttaisi elämää aika tavalla. Vaikka asumme paikassa, mistä on esimerkiksi hyvät julkiset yhteydet keskustaan, olisi lapsiperhe-elämä aika haasteellista ilman autoa. Lähimpään kauppaan on matkaa, päiväkoti on useiden kilometrien päässä ja tuo matka kuljettiin kyllä ennen räntäkelejä pyöräkärryillä ja harrastukset menevät niin, että kello 17.15 alkavaan harrastukseen olisi suorastaan mahdoton ehtiä työpäivän jälkeen. Sinne tulisi kiertää kahden bussin taktiikalla menemällä ensin keskustaan ns. väärään suuntaan ja sieltä perille.
Itse asiassa jopa yhdellä autolla pärjääminen on välillä haasteellista. Minä taitan aina julkisilla matkat Helsinkiin, mutta jos ajaa muutamia kymmeniä kilometrejä lähikuntaan töiden vuoksi, on auto melkein pakollinen. Yhden auton taktiikka vaatii välillä tiukkaa sopimista ja aikatauluttamista – jos mies menee autolla aamukuudelta uimaan, hänen on ehdittävä sieltä kotiin puoli kahdeksaan mennessä, jotta voimme jatkaa kohti päiväkotia sillä autolla.
Saimmekin marraskuun alussa kokeilla viikon ajan elämää kahden auton taktiikalla ja kyllähän se oli yllättävän helppoa, eikä aikataulut niin kriittisiä. Vaikka jatkammekin elämää ehdottomasti yhden auton taktiikalla, en voisi suoraan sanottuna kuvitella tämän paketin pyörittämistä ilman autoa kokonaan tai ainakin se vaatisi joistain harrastuksista luopumista.
Autohan on meillä miehen aina hankkima ja päättämä ja minä vain sitten ajan. Tosin olen niin tykästynyt samaan merkkiin, että meillä on ollut vain yhden merkin autoja, nyt viides sellainen menossa (ja eka farmari, hommattiin lasten myötä). Olen tykästynyt tiettyihin ominaisuuksiin (kuten ilmastointi ja neliveto), mutta mistään tehoista, moottorin koosta tai vastaavasta ymmärrystä on huonosti. Kulutuksesta sentään jotain tajuan! Myöskään siitä, kannattaako bensa-auto, hybridi sähkö vai mikä en voi sanoa tajuavani. Niinpä en lähtisi yksin autokauppaan, vaan vähintään isäni kanssa, jos päätyisin hommaamaan auton yksin. Ja voin kuvitella, että olisin vähän statisti miesten maailmassa.
Kun kävelin yksin J. Rinta-Joupin ovista sisään, sain todeta tämän ajatuksen olevan kyllä vähän pöljä ja vanhanaikainen. Autokaupoille tulee paljon nykyään naisia ihan yksin ja minua vastassakin oli naismyyjä Sari Vaitovaara! Se lisäsi rohkeutta kummasti, kun vastassa oli nainen. Ja se, että naisille on monesti tärkeää vaikkapa auton väri ei ole yhtään pöljä juttu. Jotenkin olen kammonnut ”miesten kauppoja” siitä asti, kun vuonna 2006 lähdin ostamaan maitokahvin väristä maalia rautakaupasta yksin. Ajattelin, että sen niminen väri varmaan löytyy. Miesmyyjä nauroi minulle ääneen kaverinsa kanssa, että sehän riippuu siitä paljonko kahviin laittaa maitoa ja iski käteeni värilätkät. Tuli nöyryytetty olo ja ajattelin, etten enää ikinä puhu missään väreistä, kun pitäisi puhua moottoreista tai pulteista. Nykyään on kuulkaa saatavana vaikka mitä värejä ja Sari oli sitä mieltä, että auto on niin iso sijoitus, että totta kai värilläkin on väliä. Sitä paitsi metallinhohtoiset värit vielä suojaavat ruosteelta vähän enemmän. Tutkailin metallivärimalleja ihastellen, ne tuovat hintaan pienen lisän ja yllätyin, että kallein väri oli snow white, marianne-karkin kimmeltelevä valkoinen.
Lielahden Green (eli mahdollisimman ”vihreisiin” autoihin erikoistuneessa) myymälässä Sari on ainoa naismyyjä, eikä heitä montaa ketjussa ole, mutta ihanaa oli asioida hänen kanssaan! Istuimme alas ja aloimme teemukin ääressä pohtia sitä, minkälainen tarve meillä on autolle. Ajammeko paljon kaupunkiajoa (kyllä!), montako istuinta kyytiin pitää mahtua, täytyykö mahtua rattaita, vaunuja, kenties koiria? Sari kysyi muun muassa paljonko suunnilleen ajamme vuodessa ja minä kaivoin nolona luurini esiin, tähän tämä nyt sitten meni – whatsapp-viestiin miehelle. Ajamme kuulemma siis noin 17 000 km vuodessa selvisi tämän puhelun myötä (isoimmat kilometrit lienevät mm. ajoista mummilaan ja takaisin sekä Kuusamon reissuista). Sen nyt sentään tiesin, että pääsääntoisesti arkiajomme on päiväkoti-, ruokakauppa- ja harrasteajoa, eli paljon liikennevaloja ja pysähdyksiä. Tämän perusteella meille sopisikin hyvin bensa-hybridiauto.
Sitten kartoitettiin tilan tarvetta. Hullua, mutta kaukalo-, vaunu- ja nyt jopa tuplakärryajat alkavat olla tiessään. Lapset ovat kuitenkin niin pieniä, että istuimet heillä on ja uusista autoista löytyykin aina Isofix-kiinnitys turvaistuimille. Minkälaisia varusteita haluaisin? Peruutustutka kustantaa noin 150 euroa lisää, mikä on lopulta auton hinnassa pieni lisä, mutta arjessa siitä on iso apu.
Päädyimme siihen, että perheemme testaisi ihan uutta Kian XCEED-mallia, joka on ensimmäinen cross over-muotoiltu auto Kialta. Sari näytti kädestä pitäen kuinka takakonttia saa suurennettua, mistä toimii mikäkin asia (etsin kuskin penkin alta vipua mistä nykiä penkkiä lähemmäs tajuamatta, että uusissa autoissa tämäkin toimii sähköllä). Ei siis tarvinnut ottaa avaimia käteen ja istua orpona ihmettelemään autoon, mistä saan penkkiä siirrettyä, mistä saan navin päälle ja niin pois päin, Sari näytti kaiken.
Viikon verran ajelimme XCEEDillä ja onhan uusi auto aina uusi auto. Tunsin olevani matkustaja, kun panin päälle maantiellä välimatkaa arvioivan vakionopeudensäätimen ja auto sen myötä hidasti ja kiihdytti itse. Puhumattakaan automaattivaihteista, olen aina ajanut manuaalilla joten sai muistutella kytkimen puuttumisesta itseään vähän joka välissä. Ja kun palasin takaisin omaan autoon, unohdin pienentää valoihin vaihdetta ekalla kerralla. Näin sitä ihminen sopeutuu. Teimme yhden viikonloppureissun autolla ja totesimme, että vielä jos joudumme ottamaan kärryt mukaan siinä on ehkä hieman naftisti tilaa, mutta muuten tykkäsimme. Takapenkiltä tuli mutinaa, sillä kun auton sammuttaa ja nousee ylös, se sähköllä automaattisesti peruuttaa penkkiä, jotta on helpompaa päästä ulos. Kuskin takana istunut esikoinen totesi tämän hänen litistysominaisuuden huonoksi (no, ei hän oikeasti litistynyt), sen sijaan kattoikkuna ihastutti takapenkin prinsessoja kovasti!
Tietyt asiat ovat edelleen hirveän sukupuolivärittyneitä, vaikkei niiden tarvitsisi olla. Nainen pärjää yksin autokaupassa ja hänen ei tarvitse tietää kaikkea pientä nippelitietoa, sen takia myyjät ovat apuna. Sari kertoikin saaneensa palautetta naisasiakkaaltaaan, joka oli muutaman viikon uudella autolla ajon jälkeen sanonut, että mistä sinä tiesit millaisen auton juuri minä tarvitsen? Autokauppaa ei tarvitse pelätä, siellä on ammattilaiset apuna. Sanoisin, että oli itse asiassa hauskaa olla vähän uunona yksin paikalla kysymässä kaikkia kysymyksiä, jotka ovat miehelle itsestäänselvyyksiä ja joiden kohdalla olen sitten hiljaa vieressä, kun miehet asioivat keskenään. Ihan uusi ulottuvuus!
Mikä on oma suhtautumisesi autoihin, onko teillä perheessä yksi, useampi, ei ollenkaan? Miten hyvin lapsiperheessä pärjää ilman, kuinka hoidatte harrastukset? Oletko itse ollut yksin autokaupoilla naispuolisena?