Hyvä italialainen hakusessa? Tsekkaa uusi Il Posto!

*söimme ja joimme veloituksetta

Myönnetään heti alkuun, etten ole mikään vuosisadan pizza-asiantuntija. Kyllähän hyvän pizzan tunnistaa kun sellaista syö, mutta sitten siihen liittyy niin monta makukysymystäkin. Pitääkö pizzan reunojen olla rapeita vai pehmeitä? Itse tykkään pehmeämmistä versioista ja sellaista sainkin maistaa uudessa, HERVANTAAN avatussa Il Posto-ravintolassa. Oli täysi yllätys, että toukokuussa Insinöörinkadulle, ihan Hervannan keskustaan ja lähelle ratikkatyömaita on perustettu uusi Trattoria, josta saa laadukasta pizzaa. Kun kutsu kävi ja ravintoloitsija Yusef Alush kutsui meidät syömään, mehän menimme. Hän toimi itse kokkina lähes 500-asteisen pizzauunin vieressä, jossa paistaminen vie vain 45 sekuntia! Kylmänä heinäkuisena iltana uuni lämmitti myös ihanasti tyylikkäästi sisustettua, joskin tosiaan hieman viileää ravintolaa.

Pizzoissa käytetään samoja jauhoja kuin napolilaisissakin pizzoissa ja taikina tehdään alusta asti itse. Se on hyvää. Ilahduttavin pizzapohjasta tehty ylläri löytyi vuohenjuustosalaatin reunalta. Pohjasta oli tehty ”leivänpala”, jonka keskellä oli juustoa ja valkosipulin paloja. Palat oli käytetty uunissa, ne olivat lämpimiä ja juusto sulanut. Ihan sairaan hyviä!

Il Poston lista koostuu pääasiassa pizzoissa, lisäksi on pari alkuruoat sekä muutama salaatti ja pasta. Päädyimme tilaamaan pizzaa sekä yhden salaatin, joka oli mielestäni todella hyvä salaattigenressä! Alkuun antipasto Miston, jossa oli niin hyvää Provolone-juustoa, että tytöt ihastuivat kovasti. Lisäksi savustettu miekkakala hävisi lasten suihin vauhdilla, todella hyvää! Sen sijaan toinen alkuruoka tomaateista ja mozzareilloista oli perinteinen, mutta ehkä vähän tylsä.

Pizzoista valitsimme Parman, Margheritan sekä vegaanisen pizzan erikoislistalta. Parmankinkkua sisältänyt Parma nousi muun porukan suosikiksi, minä ihastuin vegaaniseen pizzaan, jossa oli munakoisopyrettä eikä se ollut niin valtavan tuhti. Siinä oli ihanasti vihreää ja muun muassa granaattiomenansiemeniä, hyvää! Tosin parin suupalan jälkeen tajusin, että listassa lukeneet saksanpähkinät uupuivat annoksesta ja ne tuotiin erillisessä kipossa. Pizzat olivat maltillisen kokoisia ja saimme hyvin muutaman pizzan tuhottua. Maut olivat freesejä ja reuna pehmeää ja ihan superherkkua itse tehdyn chiliöljyn kanssa. Vitsi siinä öljyssä maistui mm.valkosipuli, nam!

Rouheasti sisustettu ja tyylikäs trattoria on aika oiva lisä Hervannan ravintolatarjontaan. Ruoat olivat maukkaita ja uskallan ehdottomasti suositella paikkaa pizzan ystäville! Lounaskin on tarjolla arkisin! Tarjoilu ehkä vähän junnasi, emmekä mm. ikinä saaneet alkupalojen kanssa pyytämiämme lisälautasia, eikä mitään suositeltu listalta tms. Siinä puolessa vielä selkeästi alkukankeutta. Jäi myös mietityttämään, löytääkö ravintola asiakaskuntaansa ratikkatyömaan keskeltä hieman kalliimmilla (mutta toki laadukkaammilla) pizzoilla, kuin peruspizzeriat tarjoavat. Toivottavasti, oli suositeltava paikka! Tytöt kehuivat ruokia kovasti ja erityisesti ihastuivat kalaan!

Oletko ehtinyt testaamaan? Minkälainen on lempparipizzasi? Kiitos kaunis kutsusta!