Maaliskuisten tuplasynttärit ihanine herkkuineen

Kakut ja piirakat kaupallisessa yhteistyössä Valkoinen Puu kanssa

Jatketaan vielä syntymäpäiväteemalla maaliskuun postauksia! Viikonloppuna vietimme jälleen lasten sukulaissynttäreitä ja olin todella iloinen, että kaikki jaksoivat ajella pidempien matkojen takaa. Pieniä serkkuja mennä töpötti ympyrää ja talo täyttyi rakkaista läheisistä. Se on kyllä parasta syntymäpäiväjuhlissa! Rakastan järjestää juhlia ja nähdä sukulaisia.

Syntymäpäivien tarjoilut ihastuttivat

Syntymäpäivien tarjoilujen kohdalla en ole koskaan hirveästi itse puuhannut keittiössä, koska en varsinaisesti leipomisesta nautin. Onkin ihanaa laittaa tarjolle herkulliset leipomukset, jotka tarvitsee vain asetella esille.

Meillä oli suolaisina piirakoina Valkoisen Puun pesto-tomaatti-fetapiirakkaa sekä sweet chili-vuohenjuusto-broileripiirakkaa. Kun kannoin piirakoita kahvilasta autoon, en voinut lakata hämmästelemästä miten paljon ne painoivat – todellakin täyttä tavaraa. Pestopiirakan tuorepesto on kahvilassa itse valmistettua, pohja on luomuspelttiä ja pohjan saa myös gluteenittomana. Itse rakastuin vuohenjuustopiirakkaan, joka on valtavan mehevä. Piirakat ovat niin ruokaisia, että niistä riittää suht pieni pala ja syötävää monelle. Koot ovat 4-6 hlö:n piirakka tai 8-16 hlö:n piirakka, meillä oli isommat versiot. Paljon kuulin kehuja piirakoista!

Makeaa puolta toimittivat Valkoisen Puun Key lime sekä Salaisen puutarhan suklaakakku, joka on kahvilan klassikko. Key lime pie oli kirpeydessään ehkä enemmän aikuisten makuun ja lapsivieraat ihastuivat suklaakakkuun. Parille vierasta lähti kotiin suklaakakkua mukanaan, se on nimittäin myös hyvin riittoisa!

Valkoisesta Puusta olen aiemmin ostanut muun muassa kauniin vaaleanpunaisen tarjoiluastian, joka oli Key lime pien alla pöydässä. Keramiikka-astioita näkee myös Tampereen Keskustorin kahvilassa, joka avattiin tasan neljä vuotta sitten.

Lisäksi meillä oli pöydässä kasvistikkuja, pikkupizzoja, karkkia, keksejä, sipsejä… Kaikkea helppoa, mikä maistuu myös lapsille.

Lahjat ja ohjelma hymyilyttivät

Lahjatoiveet olivat suht selkeitä korvakoruista ihan niiden korvien rei’ittämiseen. Kaikkein eniten yllätyin kuopuksen paketista tulleesta stetsonista, jonka hän oli toivonut salaa mummilta. Saimme kyllä hyvät naurut siitä, mainio! Lisäksi tytöt saivat lahjakortteja, lukemista ja virkkausvälineitä. Kaikki oli todella mieleistä ja kuopus oli hurjan yllättynyt siitä, että sai kuin saikin lahjakortin korvien rei’itykseen.

Sen kummallisempaa ohjelmaa ei ollut kuin onginta, jossa parasta oli aikuisten onkimat hassut jutut. Muun muassa veljeltäni oli jäänyt sukka meille, joten hän sai yllärinä onginnasta oman sukkansa. Minusta tuntuu, että aikuisia nauratti enemmän kuin lapsia, mutta kyllä hekin ottivat tyytyväisinä vastaan suklaamunia onginnasta.

Ihana fiilis jäi näistäkin juhlista, kivaa että lähes kaikki pääsivät ja jaksoivat tulla paikalle ja tarjoiluista tuli paljon kiitoksia.

Kiitos rakkaat ihmiset ja onnea molemmat tyttäreni!

Täältä pääset Valkoisen Puun verkkokauppaan, jossa niin herkkuja kuin keramiikkaa.

Thé Hidden – Tampere on saanut uuden täydellisen teehuoneen

Tampereelle on avattu tänä vuonna oikea rauhan tyyssija, jossa teehifistelijä saa nauttia täysillä. Jos miettii perinteistä kahvilaa, niin meteli on monesti aika kova. Musiikki soi, puheensorina ja astioiden kilinä kuuluu. Jos kahvila on kauppakeskuksen sisällä, saa ”nauttia” myös jatkuvista mainoksista kaiuttiminen kautta. Kun astuin ensi kertaa sisälle Thé Hiddeniin, mietin jääväni sinne tunneiksi. Miten hiljainen ja rauhoittava paikka olikaan kyseessä!

Thé Hidden Tampere – kivenheitto Koskikeskuksen vilinästä

Uusi teehuone on suoraan vastapäätä Koskikeskusta, ihmisvilinän vieressä. Sisälle astuessa avautuu vaalea ja valoisa teehuone, jossa on yksinkertainen, mutta selvästi harkittu sisustus. En päässyt juuri oviaukkoa pidemmälle, kun jo tervehdittiin ja kyseltiin tilausta.

Ihana idea paikassa on laittaa jokaista teelaatua pieneen kippoon nähtäville. Siitä näkee selkeästi mitä eroa teelaaduissa on, voi tuoksutella ja tutkia niitä ennen tilaustaan. Asiantuntemus tiskin takana on taattua ja teet tulevat suoraan Kiinasta. Kiinalaisethan eivät juo maustettua teetä, Keisarin morsiamet ja mustaherukkateet ovat suomalaisten juttu. En löytänyt Englannissakaan asuessa ikinä maustettua teetä (poikkeuksena toki legendaarinen Earl Grey) ja itsekin kallistun nykyään yleensä maustamattomiin. Minulle sanottiin, että teehuoneeseen saattaa tulla jatkossa enemmänkin maustettuja teelaatuja, koska suomalaiset niistä pitävät. Maku kuitenkin peittää varsinaisen alkuperäisen teen maun, minkä takia niitä ei niin paljon ole valikoimissa.

Tämän sanottuani maistoin itse Smile of Princessia, joka on kevyesti maustettu, mutta hyvin kevyesti. Oli minusta aika puhtaasti musta tee pienellä vivahteella. Siis aivan täydellinen, en voi muuta sanoa.

Teetä ja sympatiaa – myös kahvinjuojille

Thé Hiddenissa on tarjolla myös kahvia, eli kahvinjuoja voi tulla teenjuojan seuraksi fiilistelemään rauhaa ja hiljaisuutta. Tiskissä on erilaisia herkkuja juustokakusta matchakakkuun. Tee valmistetaan rauhassa ja hyvin oikeaoppisesti ja saatavilla on myös jääteetä.

Minä rakastan mustaa teetä aina vaan, vaikka maistelin kevään aikana ihan hyviäkin vihreitä. Pyysin saada mustaa teetä ja henkilökunta yritti taivutella vihreään. ”Mustaa juodaan talvella, se lämmittää silloin. Nyt on kuuma ja vihreän aika.” En taipunut ja sain mustan teeni, joka oli niin täydellisesti valmistettu, että harvoin saa. Rakastan myös sitä, ettei pöytään tuoda puruja tai pyydetä itse lilluttelemaan pussia missään, vaan tee on täydellisesti valmistettu ja valmis juotavaksi.

Sen lisäksi, että paikasta nauttii teehifistelijä, se on erittäin hyvä paikka testata uusia makuja ja tutustua teehen. Asiantuntemusta henkilökunnalta löytyy ja jos olet juonut pussiteetä aiemmin ja todennut, ettet ole teenjuoja – testaa miten suuri ero on hyvällä, oikein valmistetulla teellä. Kannattaa antaa mahdollisuus! Tai jos olet kahvi-ihmisiä, fiilistele hiljaisuutta ja rauhaa, joka paikassa on.

Toivon kovasti menestystä paikalle, sillä haluan tunnelmoida siellä talven pimeinä ja kylminä hetkinäkin. Ihana uutuus Tampereen kahvilatarjonnassa!

Oletko testannut jo Thé Hiddenia? Jos et, käy pikimmiten!

Thé Hidden Tampere
Hatanpään valtatie 6 B
ma-pe 10-19
la 11-19
su 12-19

Uusi Neula Sky Cafe: herkkuja upean Tampereen yllä!

*ruoat ja juomat saatu

Tampere on kyllä kehittynyt viime aikoina valtavasti ja nyt meillä on niin upea joulu-Manse valoineen, joulutoreineen ja jouluikkunoineen, ettei paremmasta väliä. Lumi puuttuu, mutta voi millainen tunnelma on siitä huolimatta keskustassa ja mitkä tuoksut leijuvat vastaan joulutorilta!

Me aloitimme viikonloppumme ihanasti, sillä pääsimme kurkkaamaan uuteen Neula Sky Cafehen Näsinneulassa. Uudistunut 120 metrin korkeudessa oleva lounge näyttää yläilmoista sen, miten upea keskusta on tällä hetkellä, kannattaa käydä katsomassa! Joulutorin kuusi näkyy upeana talojen keskellä!

Neula Sky Cafe – tapasherkkuja yläilmoissa

Näsinneulan aukioloaikoina pääset hurauttamaan elämyshissillä 120 metrin korkeuteen, josta löytyy uudistettu kahvila. Näsinneulan hissit ovat käyneet läpi remontin ja ovat aika upeita valoineen ja peileineen tällä hetkellä. Tunnustan, etten käynyt Näsinneulassa kertaakaan tänä kesänä ja hissejä olen ihaillut aiemmin vain somesta. Laitteissa kiertäminen vie yleensä niin paljon aikaa, että olemme saattaneet käydä Koiramäessä kesäisin, mutta muut kohteet jäävät yleensä kiertämättä. Joulukuisena perjantaina kahvilassa oli pari asiakasta lisäksemme, eikä hisseihin tarvinnut jonottaa. Toimi hyvin!

Kahvilassa on tällä hetkellä tarjolla muun muassa jouluisia pipareita, Suklaapuodin konvehteja, croissantteja sekä deli-lautanen, joka maistui meille erinomaisesti (mitä nyt juustoista vähän tapeltiin :D). Touhumme oli vähän hössötystä, sillä Näsinneulan aulasta saimme joululahjan, joka olisi ollut pakko repiä heti auki. Samalla tytöt saivat eteensä vaahtokarkkikaakaot, joita olivat kovasti odottaneet Koiramäen joulusta. Minä yritin ottaa edes pari kuvaa ennen kuin lahja on revitty ja kaakaot kumottu, joten enpä sitten ottanut yhtään yleiskuvaa sisustuksesta – mutta suosittelen menemään ja kokeilemaan itse! Ehdimme juuri hämärän aikaan paikalle ja katselimme, kun paikka kietoutui pimeään ja valaistus ulkona pääsi loistamaan. Nautimme herkkuja joululaulujen soidessa ja paketista paljastunui muun muassa yksisarvispiparimuotti, joka aiheutti ihastusta! Ihana rauhallinen viikonlopun aloitus kattojen yllä!

Akvaario palvelee myös talvisin

En ole muuten ikinä käynt akvaariossa talvisin, en oikeastaan edes ajatellut, että se on avoinna. Kun lähdimme alas Neula Sky Cafesta, piipahdimme vielä akvaariossa. Olimme ainoat koko paikassa ja ensimmäistä kertaa ikinä sai tutkittua tosissaan rauhassa paikan asukit ja höpöttelimme mitä kaloja näimmekään Thaimaassa asuessamme. Ihanan rauhallista ja koronavapaata, talvellahan siellä kannattaa käydä jos joskus!

Neula Sky Cafe on avoinna Näsinneulan aukiolopäivinä kello 11-21 ja sen voi varata myös yksityiskäyttöön. Näsinneula-lippu maksaa 7,90 €. Neula Sky Cafen aukioloaikoina lipulla saa kahvilasta kaupan päälle kahvin, teen tai mehun tai vaihtoehtoisesti alennuksen kuohuviinilasillisesta.

Akvaario on puolestaan auki kello 11-20.30.

Kannattaa käydä teellä tai kuoharilla katsomassa, miten upeat maisemat Näsinneulasta on ja syödä ihana Suklaapuodin konvehti samalla. Nyt talviaikaan on ihanan rauhallista, joten kannattaa käyttää tilaisuus hyödyksi! On meillä upeita juttuja Tampereella.

Kuka on testannut jo? Kuuluuko Näsinneula aina Särkänniemi-reissuihisi?