Sitähän se on tällä hetkellä ollut, yhtä satumaata tämä Suomen talvi! Mietimme, onko tylsää mennä taas Vuokattiin lomalle, samalla viikolla kuin viime vuonna ja tehdä vielä samoja juttuja, mutta ei ollut. Oli aivan ihanaa vain.
Yksi vaikutuksen tehnyt juttu oli huskysafari, vaikkemme viime vuonna ajaneet kuin Nupun ja Nallon kierrosta, jossa mennään kohtuu pientä ympyrää. Kun olimme todenneet, että pienetkin lapset pärjäävät mukana, varasimme tälle vuodelle Alfonsin metsäretken.
Saapuessamme Vuokatti Safarisin pihaan Kimmo huuteli jo ovella, että tervetuloa, tehän osaattekin jo tämän homman! Esikoinen ryntäsi sisään ja alkoi kertoa kadonneesta (oikeammin hyvässä tallessa kotona olevasta) huskyajokortista, jonka sai vuosi sitten. Saivat sitten heti kättelyssä uudet omilla nimillään, kuopuskin kajautti kovalla äänellä nimensä ja pyysi omaa korttia. Jo viime vuonna jäi mieleen, kuinka ystävällinen yrittäjäpariskunta tämän yrityksen takana puuhailee ja kuinka he jaksavat loputtomiin höpöttää lasten kanssa. Meidän tytöillä nimittäin juttua riittää. Niin oli nytkin ja höpöttelyä riitti lomapuuhista pizzoihin!
Viime vuonna tuli yllärinä, että valjakkoa pitää ajaa itse. Vähän kauhistuin silloin, kun olin ajatellut vaan fiilisteleväni reessä, mutta nyt tuo puoli oli tiedossa eikä tullut yllätyksenä. Meitä lähti lopulta metsäretkelle kahdeksan valjakkoa oppaat mukaan lukien, eli homma aloitettiin kunnon opastuksella siihen, miten valjakkoa ajetaan. Me olimme sen verran tiiviisti reessä tyttöjen kanssa, että skippasimme kuskin vaihdon ja mies sai ajaa koko matkan. Halutessaan sai puolivälissä vaihtaa kuskia.
Retkelle saa paikan päältä myös varusteita, ettei pakkanen puraise. On saappaita, rukkasia ja haalareita, eli naama on ainoa, joka saattaa pakkaselta jäädä vähemmälle suojalle. Sen verran kipakka keli meidänkin safarilla oli, että olimme sen pituuteen tyytyväisiä. Itse ajolenkki kesti jonkin verran alle puoli tuntia. Pihalla ohjeistusta jatkettiin ja myönnän, tytöt kuuntelivat ohjeet paremmin kuin äiti, joka heilui kameran kanssa. Mutta kun, mutta kun… Olimme sopineet, että mies ajaa, niin. No, sieltä huudeltiin Katjaakin kuuntelemaan, köh.
Joka tapauksessa rekeen päästiin ja juuri mahduttiin kolmestaan, ensi vuonna pitäisi ottaa jo kaksi rekeä. Se voima ja into mikä koirissa on on käsittämätön. Vaikka mies seisoi reen jarrulla ja me kolme olimme kyydissä, se vähän nytkähti jo kahden koiran ollessa kytkettynä rekeen. Yhteensähän yhtä valjakkoa vetää kuusi koiraa. Halutessaan nuo koirat saavat vedettyä vaikka mitä, kuulemma jopa henkilöauton.
Kahdeksan valjakkoa, joissa jokaisessa kuusi aivan intona olevaa koiraa. Voitte kuvitella lähdön hetken, voi sitä menoa! Me olimme vielä pitämässä peräpäätä, eli saimme odotella hetken ennen kuin koirat pääsivät vauhtiin. Aina jos pysäyksiä tuli kesken reissun, koirat kääntyivät hyvin kysyvinä katsomaan kuskia ja odottelemaan matkan jatkumista, intoa piisasi.
Ja kun reki lensi vauhtiin ja läpi valkoisen metsän, olihan se nyt aivan mieletöntä. Siinä maisemassa ja hetkessä on jotain satumaista ja olin onnellinen, että mahduttiin vielä yhteen kyytiin perheenä ja saatiin höpötellä matkalla. Esikoinen huusi minulle ”kato äiti miten upeaa, ota kuvia”, hyvin on äidin kuvausinto mennyt luihin. Minä huokailin ihastuksesta ja huutelin välillä miehelle, että muistathan jarruttaa, kun isompia mutkia tuli. Oli upean näköistä, kun niin monta valjakkoa meni peräkkäin ja esimerkiksi peltoaukealla näit yhtä aikaa ne kaikki.
Kyyti oli satumaista, jännää ja yhtä lailla leppoisaa, sillä loppuvaiheessa huomasin taaperon nuupahtavan. Saapuessamme perille hänet sai kantaa sisälle kahvilapuolelle nukkumaan, minä jatkoin esikoisen kanssa koiratarhaan tutustumaan. Ihan joka ikisen koiran nimi oli nimittäin luettava ja ihmeteltävä viime kesän pentuja.
Vielä fiilistellessämme sisätiloissa reissua takkatulen äärellä ja hörppiessämme teetä sekä mehua kuopus nukkui. Kannoimme hänet seuraavaksi autoon, jossa hän edelleen nukkui. Olipa mahtava nukutuskyyti, ei kotona tällaista näe!
Kaikki siis nautimme reissusta taas kovasti ja valtavan kauniista luonnosta. Kiitos taas Kimmo, Päivi ja muut!
Oletko kokenut huskysafaria jossain? Mitä pidit? Tai onko suunnitelmissa?
*minun reissu ilmainen, loppuperheen omakustanteinen