*kaupallinen yhteistyö Prime Hotels/Hotel Sveitsi kanssa

Meillä oli kyllä tosi kiva viikonloppuloma, minun tulee ikävä! Näin ilmoitti 3-vuotiaamme, kun poistuimme sunnuntaina Hyvinkäältä. Olin asiasta ihan samaa mieltä ja totesinkin miehelle, että vaikka aina kritisoidaan näitä ”maksettuja mainoksia”, niin kehuimme kaikki kokemuksiamme viikonlopun aikana hyvin spontaanisti ja aidosti. Haluatteko kuulla, miksi ihastuimme niin kovasti Hyvinkäällä sijaitsevaan Hotel Sveitsiin? Minäpä kerron!

Hotel Sveitsi on minulle tuttu erinäisistä blogijutuista, joita olen siellä vierailleilta lukenut. Olen monesti miettinyt, että vaikuttaa niin meidän näköiseltä paikalta kaikkine aktiviteetteineen, että voi kun päästäisiin paikalle! Ja pääseehän sitä, hyvin helpostikin, reilu tunti Tampereelta ja olemme paikalla. Miten sitä ei vain monesti saa aikaiseksi järjestää näitä kotimaan pieniä irtiottoja? Vuorokausi yhdessä kivan puuhan parissa ja olimme kaikki todella hyvällä tuulella sekä iloisia maanantaiaamuna. Meillä oli ollut perheenä todella kivaa viikonlopun ajan. Tartuin siis innolla heti kutsuun, kun Sveitsistä kyseltiin, kiinnostaisiko meitä siellä vierailla.

Kokemuksia paikasta ei siis ollut, eikä ennakko-oletuksia siitä, että Hotel Sveitsi olisi vanhentunut korpihotelli (bongasin erään blogijutun kommenttikentästä tällaisen oletuksen) ei siis ollut. Uusittu ja remontoitu hotelli näytti päinvastoin upealta vaikuttajien kuvissa ja hämmästyin, kun ajoimme sen pihaan. 1970-lukulainen rakennus ei ollut ulkoapäin nimittäin ollenkaan niin hieno, vaan juuri se korpihotellin näköinen, muttei anneta julkisivun hämätä! Sisältä hotelli oli todella kaunis, uusittu ja yksityiskohdat esimerkiksi terassilla tarkkaan mietitty. Logona oleva käpy toistui niin logoina, koriste-esineinä kuin luonnonkäpyinä. Kesäterassi sisäpihalla oli kaunis valoineen ja kukkaloistoineen!

Siirryimme perhehuoneeseen ja tytöt avasivat kylpyhuoneen oven innoissaan, huutaen kauhuissaan pettymystään: siellä ei ollut ammetta. Tämä oli vähän oma aivopieruni, kun olin lukenut blogijuttuja paikasta, oletin vain, että meilläkin on amme ja kylpytakit huoneessa ja olin luvannut vaahtokylvyn. Tietenkään joka huoneessa ei ole ammetta, enkä ollut asiaa varmistanut ja selvisi, että kylpytakitkin kuuluvat Superior-huoneeseen, meillä oli lasten iästä johtuen Family-huone. Kipitin respaan sormet ristissä ja keksin mielessäni selityksiä lapsille, miksei kylpyä tulekaan. Mutta kappas, respan henkilökunta oli hurjan ystävällistä ja naps vain, olimme siirtyneet kerrosta ylemmäksi ammeelliseen huoneeseen. Huh!

Hotel Sveitsihän on tällaiselle aktiivisuuspöhinäperheelle ihan unelmapaikka. Tosin kun aikaa oli vuorokausi, teki mieli revetä ihan joka paikkaan, vaikka tiesimme, ettei se ole mahdollista. Hotellimajoittujille kuuluu niin uimala kuin kuntosali, joten mies aloitti vierailumme kuntosalilta. Siellä oli uudehkot laitteet, paljon tilaa ja mikä mahtavinta, virtuaalitunteja! Minä aloitin sitten sunnuntaiaamun bodypumpilla yksikseni videotykin kanssa. Ihan mahtava fiilis! Tiloissa on myös lapsiparkki, jossa on valvottuakin lastenhoitoa, mutta näytti siellä sunnuntaina olevan vain ovi auki ja joku itsekseen leikkimässä. Olisimme ehkä siis voineet myös olla yhtä aikaa salilla, jos tytöt olisivat viihtyneet tuolla.

Salilta siirryttiin uimaan. Koska kylpytakkeja ei ollut ja vaatteita emme jaksaneet raahata, menimme ihan vain uikkareissa ja pyyhkeissä käytävillä. Hotellissahan parhautta on myös se, että saman katon alla on uimahalli, leffateatteri, Superpark, Fitpark eli kuntosali ja ravintolat – ulkovaatteet saa heivata kun sinne saapuu. Ihanaa helppoutta lasten kanssa!

Uimahalli on sitten uimahalli, eikä mikään kylpylä, mutta itse asiassa parempi niin. Siellä oli nimittäin iso lastenallas, kuntouintiradat ja pieni vesiliukumäki, jotka riittivät meille mainiosti. Suorastaan parempi vaihtoehto kuin kylpylä, sillä nämä urheiluhullut vanhemmat kävivät molemmat sitten uimassa välillä itsekseen kuntouintiradalla, joka oli ihan lastenaltaan vieressä. Toimi! Saimme niin kuntoilla kuin olla yhdessä perheenä. Uinnin jälkeen siirryimme respaa vastapäätä löytyvään ravintola Tilaan, joka on itse asiassa hyvin kaunis ravintola metsänäkymällä ja katon taideteoksella. Meille kerrottiin, että siellä järjestetään paljon esimerkiksi juhlia ja buffet-kattauksia on juhlapäivinä, viimeksi vappuna ja seuraava nyt tulevana äitienpäivänä.

Ravintola Tilan lista oli napakka, mutta monipuolinen ja hauska. Siis oikeasti, milloin olen viimeksi hihittänyt lukiessa menua? Sieltä löytyi muun muassa annoksia nimeltään ”No pieni vihreä” tai ”Ukkeli” ja ”Kanuli”. Piti melkein ottaa Kanuli sen nimen vuoksi (kyseessä on siis kanahamppari), mutta päädyin Sveitsin landeen eli alkupalakasviksiin sekä lohiannokseen. Mies söi puolestaan Lankuta babyn eli alkupalalankun sekä härkää.

Ihastuin ravintolan rauhalliseen tunnelmaan, ystävälliseen palveluun ja kiireettömyyden tuntuun täysillä. Ja paljonko ihastuin alkupalaani! Ihan täydellisen rapeita, ei poltettuja lehtikaaleja, avokadoa ja kurpitsaa. Oli hurjan hyvää. Tytöt olivat haltioissaan omista alkupaloistaan, joissa oli hedelmiä mansikoista meloneihin ja syötäviin kukkiin! Ne katosivat hetkessä viimeistä palaa myöden ja seuraavaksi katosivat lapset. Leikkimään kokkia leikkipaikalle, joka löytyy aulasta myös.

Aamupalalla samassa ravintolassa huokaisin ihastuksesta nähdessäni haudutettua samovaari-teetä olevan tarjolla. Taivas. Hotelliaamiaiset pussiteellä ovat hirveä antikliimaksi. Harmi, että tee oli vähän viileää, joten kokemus ei ollut täydellinen, mutta buustasin sitä sitten kuumalla vedellä. Kehuin kovasti miehelle rauhaa, sillä yritäpä mennä sunnuntaiaamuna kello 10 aamiaiselle Tampereen ravintoloihin. Et pääse eteenpäin. Aamu alkaa paremmin, kun ei tarvitse jonottaa, kukaan ei töni ja paikassa on hiljainen rauha.

Virtuaalipumpin, vaahtokylvyn ja rauhaisan aamupalan jälkeen siirryimme hotellia vastapäätä sijaitsevaan SeikkailuSveitsiin. Minua jännitti ehkä eniten edessä oleva puihin kapuaminen. Kärsin lievästä korkeanpaikankammosta ja mietin, olenko yksi makaroni siellä puussa.

Saimme valjaat päällemme perinpohjaisen opastuksen kera ja siirryimme harjoituspätkälle, jossa varusteita testattiin. Kiinnitys köysiin on nerokas, jos toinen smart-lukoista on auki, toinen ei aukea. Idioottivarma systeemi siis, joka toi turvallisen olon. Harjoittelun jälkeen siirryin esikoisen kanssa perheradoille ja 3-vuotias puuhasteli innoissaan naperoradalla.

Jännää oli. Vaikka tiedät olevasi valjaissa kiinni, eli tippua ei voi, alkoi välillä jaloissa tuntua vetelältä. Esikoinen halusi välttämättä päästä isoille medium-radoille ja kiipesimme reippaasti ylös. Ekassa kohdassa meinasi tulla liian jännät paikat, kun olimme korkealla puussa (mitä sanoisin, 10-15 metriä?) ja esteen palaset olivat vähän liian kaukana toisistaan 6-vuotiaalle päästä eteenpäin. Auttaminen on aika hankalaa, sillä jos kiipeät radalle yhtä aikaa, se alkaa heilua hervottomasti. Kovasti tsemppasimme pientä eteenpäin ja hän lopulta pääsi perille. Odotin itse puussa niin kauan, että lähdin häneen peräänsä jo todella makaronina. Edetessä ei muista sitä korkeutta, mutta odottelu meinasi olla liikaa! Samoin pienellä ihmisillä meinaa loppua luisuissa vauhti, joten saimme varuiksi yhden tyypin henkilökunnasta mukaamme radalle, jotta hän voi auttaa luisuissa. No, sitten kun hän tuli, apua ei enää kaivattukaan.

Sain kyllä hurjat kiksit siitä medium-radasta jo ja ajattelin, että esikoinen on kauhuissaan, kun oli hetkellisesti jumissa, mutta hän totesi alhaalla sen olleen kivaa ja kaiken hyvin. Rohkea neiti. Mies meni saman radan yksinään ja koska jouduimme vuorottelemaan isoja ratoja, olimme puistossa lopulta kolme tuntia. Lopuksi mies sanoi, että kai me menemme Suomen pisimmän liu’un, 500 metriä pitkän ja 40 metriä korkean radan rotkon yli? Hahhah, katselin silmiin häntä onko hän tosissaan. Siis sen suhteen, että rouvakin sinne menisi. Oli se, piti ihan itsestäänselvyytenä sitä. Oi voi. Tytöt jäivät henkilökunnan kanssa odottelemaan, kun me menimme luisuun ja kyllä jännitti! Mutta ei se ollutkaan paha! Luisu olikin helpompi, kuin odotella pitkään siellä korkealla puussa. Onneksi menin, se oli hurjan hauskaa. Takaisinpäin pitkä luisu lähtee vielä korkeammalta ja mietin siellä yksinäni rotkon päässä (mies oli mennyt edeltä), että täällä ylhäällä sitä on sitten ihan up yours. Tältäkö Matistakin tuntui. Sitten kevyesti kiljaisten hyppäsin matkaan ja perillä oli adrenaliinit katossa ja ihminen yhtä hymyä. Mitkä kiksit, mikä paikka! Mahtavaa!

Siirryimme vielä hotellille lämmittelemään ja syömään lohisalaattia sekä hamppareita SveitsiSnacksiin. Olimme pääasiassa hyvässä kelissä puistossa, mutta saimme yhden räntä/raesateenkin niskaan, joten lämmittelyä ja ruokaa jo kaivattiin. Ruoan jälkeen kuopus julisti, kuinka hänellä tulee paikkaa ikävä, oli todella kiva loma! Sanoin itsekin, että olisi tehnyt mieli jatkaa uimaan ja saunaan siitä, ehkä vielä leffaan. Monta päivää menisi heittämällä aktiviteeteissa!

Ylipäätään minusta hotellissa oli todella helppo ”jakautua”, jos haluaa urheilla ja harrastaa. Joissain paikoissa vaihtoehtoina on jäädä hotellihuoneeseen katsomaan telkkaria tai mennä pienelle leikkipaikalle, jos toinen vanhemmista haluaa kuntoilla ja toinen jää lasten kanssa. Hotel Sveitsissä oli vaikka mitä vaihtoehtoja jakaa neljän hengen poppootamme niin, että kaikilla oli kivaa ja saimme samalla miehen kanssa urheilla itseksemmekin. Lenkkipolut näyttivät myös ihan mahtavilta, mutta niihin ei ollut nyt aikaa, eikä flunssan ja lumisateen vuoksi niin intoakaan.

Aktiivisille ihmisille Hotel Sveitsi on ihan unelma! Niin pariskunnille kuin lapsiperheillekin, varmasti löytyy tekemistä todella monen ikäisille. Me nautimme suuresti aktiiviviikonlopustamme ja lähdimme kotiin hyvin väsyneiden neitien kanssa. Kuinka paljon sitä ehtiikään vuorokaudessa!

Kiitos Hotel Sveitsi! Onko paikka tuttu sinulle? Ja hei, saa suositella kiipeilypuistoja ympäri Suomen, syttyi aikamoinen palo itsensä voittamisesta!