Te tiedätte jo varmasti, kuinka rakastan lukemista. Ei ole parempaa tapaa irrottautua arjesta, kuin hyvä kirja, joka vain ottaa ja vie mennessään! Noita kirjoja on usein vain haastavaa ”löytää” ja joidenkin kanssa joutuu heittämään pyyhkeen kehään. Koin suurta epäonnistumista, kun en vain päässyt Michelle Obaman kirjassa loppuun asti. Se oli niin kehuttu, mutta.. Ei vain lähtenyt. Se aiheutti jonkinlaisen ahdistuksen itselleni!

Ennen joulua nappasin VIP-hyllystä pari lainaa. Ihan minulle vieraan kirjan, Alex Michaelidesin Hiljaisen potilaan, jota sitten tahkosinkin jouluna aina kuin ehdin. Tarina oli mielenkiintoinen – alussa taidemaalari Alicia Berenson murhaa miehensä ampumalla tätä kasvoihin ja vajoaa täyteen mykkyyteen ja päätyy mielisairaalaan. Tätä mysteeriä, miksi Alicia on täysin hiljaa ja mitä oikeastaan tapahtui lähtee selvittämään psykoterapeutti Theo Faber. Hän haluaa lähestyä Aliciaa ihmisenä ja on varma, että pystyy murtamaan mysteerin, miksi nainen vaikeni.

Kyllähän alkuasetelma on jo niin herkullinen ja erikoinen, että kirjaa ei voi laskea käsistään. Mikään täydellinen trilleri ei minusta ole kyseessä, mutta erittäin koukuttava teos, joka onnistuu lopussa yllättämään. Ihan parasta! Suosittelen lämpimästi, jos et ole vielä kuullut tästä kirjailijasta!

Niin se kaksi viikkoa ruksutti ja vuoden ensimmäisenä päivänä minulla oli yksi päivä aikaa ja toinen VIP-laina lukematta. Mitä pitäisi tehdä, mietiskelin. Auswitzin tatuoijasta olen kuullut paljon hyvää, olkoonkin että sain myös kommentin, että siinä on paljon historiallisia puutteita. Koska kirjassa on vain 280 sivua, päätin, että äkkiäkös minä sen päivässä luen.

Ja niin tein. Kirjan päähenkilön, Lale Sokolovin tarina vei täysin mennessään. Kirjahan on tositarina ja Lale on itse kertonut tarinan ennen kuolemaansa. Se, onko kirjassa historiallisia virheitä ei haitannut minua pätkääkään ja uskon, että näin voi käydäkin, kun ihminen kertoo vuosikymmeniä sitten kokemistaan hirveyksistä.

Lale joutuu keskitysleirille ja selviytyy siellä vuodesta toiseen ja toimii uusien vankien tatuoijana. Eräs tatuoitavista tytöistä vie hänen sydämensä ja kaiken kauheuden keskellä kirja on ensi kädessä rakkaustarina.

On aivan järkyttävää lukea niistä kauheuksista, joita Auswitzistä tapahtui niinkin lähihistoriassa. Se epävarmuus ja hämmennys ja pelko, joka vangituilla ihmisillä oli on hyvin todentuntuista ja käsinkosketeltavaa. Ahdistaa lukea, samalla rakkaustarina antaa toivoa. Lopussa tuli väkisin itku.

Viime viikolla onnistuin siis lopettelemaan kaksi VIP-kirjaa ja vielä palauttamaan ne ajoissa! Viime aikoina onkin tullut luettua enemmän kuin aikoihin, mikä on superihanaa!

Tämä yhdessä iltapäivässä ahmimani kirja oli myös ehdottomasti lukemisen arvoinen, mitä olette mieltä? Sen on ainakin moni lukenut. Entäs Hiljainen potilas, onko tuttu? Nautinnollisia pyhäpäivän lukuhetkiä, saa taas heittää suosituksia!