Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere
Ette usko millaisella innolla ja riemulla tätä postausta on tuotettu! Tai ehkä se onkin näkynyt esimerkiksi Instagrammissa jo, miten kivaa on ollut kiertää Pirkanmaan kohteita perheen kanssa! On oikeasti ihmeellistä miten paljon uutta voi itsekin löytää kivenheiton päästä ja samalla aivan ihanaa, että saan jakaa teille esimerkiksi lempparihiihtopaikkani vinkiksi tuleville talvilomaviikoille. Toivottavasti saatte ideaa kotimaan matkailuun, uskon, että tästä saa inspiraatiota ihan jo Pirkanmaalla asuvat. Tätä juttua varten on kerätty pitkälti yli tuhat kuvaa, paljon makuja, iloisia punaisia poskia pakkasessa ja ihania perhehetkiä. Mutta vinkit toimivat niin lapsilla kuin ilman, eli pariskunnat ja muut kokoonpanot, napatkaa teille sopivat jutut talvilomaan Pirkanmaalla. Tiivistettynä pakettina jutut löytyvät myös Instastani (@optimismia_katja) kohokohdasta nimeltään Hiihtolomalle? Tässä vielä kootusti mitä kaikkea suosittelemme lämpimästi!
Aktiviteetteja talvilomalle Pirkanmaalla
Hiihto: Hiihtäminen on tällä hetkellä ihan parasta (no okei, ei kaikkien mielestä mutta hittilaji kuitenkin tänä talvena) ja Tampereen ladut ovat hyvässä kunnossa. Hiihtolatuja on helppo kurkata mSkista, sieltä näkee kartat sekä latujen kunnon. Oma lempparipaikkani hiihdolle on Niihaman ympäristö. Voit hiihdellä Niihamasta Kauppiin, Kaupista Niihamaan päin tai jatkaa Atalaa kohti. Omalla autolla on helppo saapua Niihamaan ja bussi kuljettaa puolestaan Kaupin latujen lähelle. Niihamassa on kahvila, josta saa herkkuja ja mehua on ulkona tarjolla, eli ei tarvitse mennä sisälle halutessaan. On potkukelkkoja joilla viilettää järven jäällä, napakelkka ja luontopolku. Monen ikäiset viihtyvät varmasti, joko hiihtäen tai muuten ulkoillen!
Luistelu: Luistella voi vaikka missä tällä hetkellä, kun pakkasia on piisannut. Tohlopissa ja Näsijärvellä pääsee retkiluistelemaan ja monet pienemmät luistelukentät ovat huippukunnossa. Tämän talven uutuus oli Tampereella Sorsapuiston jää, joka on tekojää, eli vaikka muut alkaisivat jo sulaa se pysyy kunnossa ja oli ensimmäisenä jäädytetty, kun talvi alkoi. Sorsapuistosta löytyy penkkejä ja pukukoppeja luistimien vaihtoa varten ja paikka on lähes keskustassa – erittäin helppo saapua kävellen tai bussilla, jos majoittuu vaikka keskustahotellissa. Parkkipaikkoja on vähän kehnosti, eli isot parkkihallit lähellä, kuten Tullintorin parkki ja Hämppi palvelevat parhaiten!
Jäämäet: Tampereen kaupunki on jäädyttänyt jäämäkiä puistoihin kiitos upean talven. Eivät näytä hirmu hurjalta, mutta luistavat erittäin hyvin! Käy testaamassa kun vielä ovat kunnossa! Täältä löydät kaikki puistot mäkineen, niitä on keskustan alueellakin hyvin!
Gegwen Getaways
Siis huskyajelulle Pirkanmaalla? Kyllä, sekin onnistuu! Lempäälästä löytyy Erkki sekä hänen 10 työkoiraa, tarkemmin siperian huskyja. Heidän vetämänään pääsee rekiajelulle lentämään Lempäälän pelloille. Ja sanon lentämään, koska siltä se kyyti aluksi tuntuu, kun koirat kiitävät innoissaan eteenpäin ja me perässä reessä! Ihanasti mahtui koko perhe rekeen ja lapset kikattivat innoissaan kiitäessämme läpi lumisen maiseman. Pienetkin ihmiset pärjäävät kyydissä hyvin!
Hintaan kuuluu myös kahvit, mehut ja makkarat kodalla ja koiria saa rapsutella. Olivat hieman rauhallisempia jälkeen lenkin ja rapsuteltavissa. Esikoinen ihastui valtavasti koiriin ja meistä kaikista tuntui, kuin olisimme kaukanakin kotoa. Koko perheen retki eväineen kustantaa 70 euroa ja etukäteisvaraukset täältä. Kyllä siinä nautti taas täysillä talvesta, kun meni perheenä sylikkäin ja nautti kyydistä. Reissuun kannattaa varata noin tunti aikaa, mutta kiirettä pois ei ole, koirat rauhottuvat lenkin jälkeen ja niihin saa tutustua rauhassa.
Erkillä on 32 vuoden kokemus huskyjen kanssa toimimisesta, eli jos yhtään haluaa tietää koirista ja esimerkiksi niiden alkuperästä enemmän, kannattaa jutella Erkin kanssa. Tiesittekö, että huskyt ovat kultakuumeen myötä levinneet? En minäkään tiennyt, enkä paljon muutakaan kyseisistä koirista! Kannattaa ehdottomasti kysellä, kun paikan päällä on, oppii varmasti uutta!
Hiihtokeskus Sappee
Pälkäneellä sijaitseva Sappee on perheiden ykköspaikka laskemisessa, eikä suotta. Heidän Family Parkinsa on aivan mahtava ja erittäin hyvä paikka aloittaa laskeminen. Pelkästään sillä alueella on kaksi mattohissiä, sompahissi ja sekä useampi rinne. Karuselli ja pujottelua, hyppyreitäkin sekä pulkkamäki. Mattohissi on ensi kertaa laskeville niin paras! Pienin valloitti sompahissin laudalla ensi kertaa viimeksi käydessämme ja täytyy lausua iso kiitos hissimiehille, jotka maskit kasvoilla auttavat todella hyvin kaikkia lähdössä!
Ja ei Sappee ole pelkästään perheiden paikka, löytyy sieltä ihan kunnolla laskettavaa kokeneemmillekin. Monentasoiset rinteet ja kauniit maisemat ihastuttavat ja laskettavaa riittää. Ihan meidän perheen toinen koti tänä talvena.
Hiihtolomille Sappeen majoitukset alkavat olla täynnä ja ruuhkia rinteessä on odotettavissa, mutta nyt voikin ajatella jo ensi talven laskuja etelän lumivarmimmaksi keskukseksi itseään mainostavassa paikassa. Sappeen Snow Challenge on käynnissä ja myynnissä on kausikortti hintaan 129 euroa (normaali 540e). Kortti pitää varata 6.4.21 mennessä ja kampanja toteutuu tähän hintaan, jos kausareita varataan 8888 kappaletta. Olemme miettineet kovasti täytyyköhän varata meillekin näitä kortteja, sen verran ahkerasti on kulutettu Sappeen rinteitä tänä talvena!
Yöpyminen Pirkanmaalla sekä ihastuttava Vaihmalan hovi
Mitä jos kokeilisit majoituksena jotain muuta kuin hotellia keskustassa? Vaihmalan hovi sijaitsee ihan Lempäälän keskustan liepeillä, upeissa maisemissa järven rannalla, noin puolen tunnin matkan päässä Tampereelta. Olen käynyt paikassa kerran ennen tätä äitienpäivälounaalla ja jo silloin toivoin pääseväni yöksi. Nyt se toive toteutui! Paikka on yhdellä sanalla sanottuna ihastuttava! Maalaisromanttinen kauniisti sisustettu rakennus, jossa jokaisella huoneella on oma nimensä ja ruoka on aivan taivaallista. Söimme parhaan aamiaisen miesmuistiin. Takaovelta lähtevät golfkentälle tehdyt ladut eli hyvinkin tasaiset sellaiset ja Vaihmalassa on myös spa sekä ihastuttava kaksikerroksinen myymälä vaatteineen ja sisustustavaroineen. Täällä kerta kaikkiaan sielu lepää!
Meillä oli kaksi huonetta väliovella, eli oikeastaan yksi todella tilava huone. Kaksi vessaa, viisi sänkyä, kaksi telkkaria – aivan loistava ratkaisu lapsiperheelle! Ja mikä hiljaisuus oli nukkua yöllä! Jos vakuutuin äitienpäivälounaalla, niin pettyä ei tarvinnut nytkään. Illallisen mieletön kasvisruoka vei kielen mennessään, lapset ihastuivat itse tehtyyn jätskiin ja aamiainen oli mieletön. Meitä odotti katettu pöytä, jossa oli lämpöisiä leipiä, mehua, haudutettua teetä, kahvia, hedelmiä ja herkkuja. Lisäksi aamiaislistalta sai valita yhden lisukkeen, munakasta, vohvelia tai puuroa. Mieletön tapa aloittaa aamunsa, todellista luksusta tällainen pöytiin tarjoilu! Vaihmalaa voin suositella todella lämmöllä!
Ravintolaelämyksiä Pirkanmaalla
Kahvila Siiri
Parin kilometrin päässä Vaihmalan Hovista, aivan Lempäälän keskustan liepeillä sijaitsee kahvila Siiri. Nimensä se on saanut aikanaan Kalajoelle perustetusta ensimmäisestä kahvilasta, joka nimettiin omistajarouvan ensimmäisen lapsenlapsen mukaan. Sattuipa niin, että myös tuon tilan entisen emännän, jonne ensimmäinen kahvila Siiri Kalajoella perustettiin nimi oli Siiri, eli nimi oli helppo valita.
Siiristä saa lounasta arkena ja viikonloppuisin pizzaa, piirakoita ja leivonnaisia. Rakennus on ihastuttava ja myös upealla paikalla järven vieressä. Ulkoilun jälkeen voi tulla nauttimaan korvapuustin, joka on aivan ykköstuote mielestäni heillä. Et ole maistanut niin ihanaa puustia kuin Siirissä on, tämän voisin vannoa!
Panimoravintola Plevna
Legendaarinen Panimoravintola Plevna löytyy Tampereen keskustasta Finlaysonin alueelta. Vuodesta 1994 toiminut ravintola on oluen ystävän taivas, hanasta löytyy kuuluisalle listalle ”1000 olutta jotka täytyy maistaa”-olut, mutta muutenkin juomalista on kattava ruokalistasta puhumattakaan. Löytyy salaatit, pihvit, makkarat, mustamakkarat (tietenkin!), kalat ja pyttipannut.
Lapset oli otettu hyvin huomioon ja paikallamme oli värikyniä sekä väritettävää jo kun saavuimme. Siitä iso kiitos! Manselainen lapsi halusi valita listalta Tapolan mustamakkaraa ja on ihanaa, että lapsillekin on muuta kuin nakkia ja ranskalaisia. Ruokalista on lehden muodossa ja joka ruoan perästä löytyy myös olutsuositus.
Plevna sopii mainiosti minusta niin perheille, pariskunnille kuin porukoillekin ja lista on niin laaja, että kaikille löytyy varmasti syötävää. Minä ihastuin oman salaattini pahoilaisenhilloon – kerrankin hillo, jossa maistui chili kunnolla.
Muusa
Tuomiokirkon vierestä Olympiakorttelista löytyy Ravintola Muusa. Jos vielä löytyy ihmisiä, jotka sanovat, että kasvisruoka on mautonta, vie heidät tänne! Aivan mielettömän värikkäitä annoksia, uusia makuja ja sellaisia juttuja, joista et todellakaan arvaisi syöväsi kasvisruokaa. Aivan ihania makuja.
Ja ei hätää, löytyy myös jonkin verran kalaa ja lihaa listalta, eli koko seurueelle jotakin – vegaanisenakin saa vaikka mitä! Me maistelimme alkuun legendaarisia bang bang-kukkakaaleja, joihin erityisesti esikoinen ihastui. Lisäksi röran, joka oli kuin skagenia, enkä ihan oikeasti olisi tiennyt etten syö rapuja! Mieletön, maista! Tom kha-keitto lämmitti pakkasessa.
Pääruokana maistelimme lihalankun sekä vegelankun ja lohisalaatin. Lapsia ihastutti silmusalaatti ja uusi tuttavuus vesimeloniretiisi, äitiä ja isää ihastutti ihan kaikki. Kehuimme makuja ja värikkyyttä kilpaa. Ja kaiken kruunasi jälkkäri – miten kaunis voi olla kakkuannos! Ei olisi arvannut sitä tilatessa, aivan ihanasti laitetut yksityiskohdat annoksessa. Cocktail-lista on myös vaikuttava, eli alkupalat cocktailin kera toimivat vallan hyvin siinä missä illallinen perheen kanssa. Ihanan ystävällinen palvelu ja kaikin tavoin kehumisen arvoinen, vähän erilainen kokonaisuus! Myös heidän brunssilleen suuri suositus!
Ostoksia Tampereella – lapsiystävällinen Ratina
Kyllähän se niin on, että siitä asti kun Kauppakeskus Ratina avasi muutama vuosi sitten, se on ollut meidän perheen ykkösostospaikkoja. Miksi? Aikanaan siellä oli helppo rullailla aikanaan kärryjen kanssa, tilaa on hyvin. Nyt arvostan parkkitilan määrää, jos saapuu omalla autolla. Ja sitä, ettei tarvitse tunkea hissiin päästäkseen sieltä parkkihallista ostoksille vaan rullaportaat vievät sinut hetkessä sisälle. Saman katon alta löytyy erittäin hyvä ruokakauppa, kirjoja, lastenvaatteita, leluja, muotiliikkeitä, kosmetiikkaa ja sisustusta, apteekki, smoothiebaari, kampaamo, teekauppa… Lista on pitkä.
Aloitimme tällä kertaa syömisellä, sillä saa varmistettua itselleen helpoimman ostosreissun. Ravintolavaihtoehtoja Ratinassa riittää, me valitsimme Linkosuon kahvilan, josta äiti sai ihanan salaatin, lapset valitsivat toasteja ja totta kai nappasimme pullatkin pöytään, olihan laskiaissunnuntai! Minä sitten rakastan kahviloita, joissa saa haudutetun teen, se ohjaa usein askeliani onko paikassa haudutettu irtotee vai pussitee.
Linkosuo on Tampereen ylpeys, jo vuodesta 1936 toiminut yritys, jolla on 14 lounasravintolaa ja kahvilaa. Siellä käydessään tietää tukevansa paikallista!
Tällä kertaa meillä oli etsinnässä esikoiselle kevätkengät, jotka löytyivät helposti ja jopa tuurilla puoleen hintaan kolmannen kerroksen kotimaisesta Jesper Juniorista. Lisäksi kävimme ostamassa uudet kiilusilmät ensimmäisen kerroksen XS-leluista, haimme käsisaippuaa ihanasta sisustusliikkeestä Granitista toisesta kerroksesta, hoidimme lapsille uudet vitamiinit, illaksi ruokaa ja äidille meikinpoistoaineen. Kaikki suht nopeasti, saman katon alta. Oli väljää tehdä ostoksia, käsidesitelineitä löytyy paljon ja maskisuositusta noudatettiin hyvin.
Meillä on ollut niin kivaa perheenä käydä eri paikoissa ja löytää uusia paikkoja sekä makuja Mansesta ja sen lähiympäristöstä. Aikamoinen määrä puuhaa Pirkanmaalla on vai mitä? Ja tässähän oli vasta murto-osa! Kattava lista siitä, mitä kaikkea talvilomalla voi puuhata Pirkanmaalla löytyy täältä. Toivottavasti innostuit jostain uudesta tai sait inspiraatiota! Oliko sinulle tuttuja vai uusia juttuja?
Tänään alkaa monella varmasti hiihtoloma, joten nauttikaa lomasta ja keleistä kaikki lomalaiset! Muistetaan lomallakin olla vastuullisesti turvavälein, maskein ja käsidesein. Kyllä me osataan vai mitä? Nautitaan kotimaan matkailusta täysillä!
Ihanaa alkavaa viikonloppua (tästä listahan voi napata ihan siihenkin vinkkejä) ja lomaa kenellä se alkaa tänään!