Tampereella kehittyy vauhdilla uusi kaupunginosa – tee päiväretki katutaiteen ja tehdashistorian keskelle

Kesäviikonloppu vailla suunnitelmia? Niitä meillä on ollut tänä kesänä useampia! Mietin, että olisi kivaa tehdä jokin retki lähialueella ja käydä jossain, missä ei ehkä olisi vielä käynyt. Haasteensa asettaa myös lasten kasvu – siinä missä pienet ihmiset nappaa mukaansa minne vain, teini-ikään tulevaa ei innosteta niin helposti.

Mietittyäni asiaa ehdotin perheelleni, josko mennään ratikalla Hiedanrantaan. Toki sinne autollakin pääsee, mutta tässä oli taka-ajatuksena kuopusta kiinnostava tekosaari. Vuonna 2022 Lielahden vieressä alkanut tekosaaren rakennus on kiinnostanut häntä, kun paikan ohi on ajettu treeneihin lukuisia kertoja. Sinne on päästävä! Miltä tuntuu mennä tekosaareen?

Varsinaisesti emme nyt kuitenkaan siellä kävelleet, mutta ratikkahan viuhahtaa tekosaaren läpi. Kuopus oli tyytyväinen, nyt siellä on käyty!

Ratikalla Hiedanrantaan

Ratikkaa ei tule arjessa käytettyä, joten sitä tuntee olonsa täysin turistiksi mennessään sen kyytiin. Hyppäsimme keskustasta ratikan nro 1 kyytiin ja lähdimme kohti Länsi-Tamperetta. Matka Hiedarantaan kestää noin 12 minuuttia. Jäimme pois Tehdas-pysäkillä.

Tuossa pysäkin ympäristössä ihastutti valtavasti sinne tehdyt istutukset. Olipa kauniisti laitettu kukat, jopa mansikat kasvoivat radan vieressä. Ihana näky vs. hiekkaa ympärillä. Siinä kun kykin kuvaamassa kukkia, meni parikin ratikkaa ohitsemme. Iloisesti kuskit vastasivat vilkutukseen, kun lapsi päätti heille vilkutella. Kiitos siitä!

Autollakin toki pääsee perille ja ainakin omana retkipäivämme oli hyvin tilaa ilmaisissa parkeissakin. Ja toki pyöräily perille onnistuu hyvin myös!

Katutaidetta ja herkkuja Hiedanrannassa

Mitä periltä sitten löytää? Hienon kokonaisuuden, jonka rakentaminen toki kehittyy vielä vuosien ajan. Alueesta on tarkoitus tehdä oma kaupunginosansa, jonne ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan vuonna 2026.

Tällä hetkellä Hiedanrannasta löytyy mm. katutaidepuisto, joka käsittää tuhansia neliömetrejä ja sinne on yli 200 taiteilijaa tehnyt teoksia. Vanha sellutehdas punatiilineen luo hienon kontrastin modernille katutaiteelle. Itse ainakin pidän tällaisesta ympäristöstä. Zane Praterin luoma Cygnus Cygnus -seinämuraali, joka esittää joutsenta, on valtavan hieno.

Katutaidepuistossa on myös vapaasti maalattavissa olevaa tilaa, jonne voi käydä harjoittelemassa. Kannattaa tarkistaa mihin saa maalata täältä!

Hiedanrannan Pajassa on myynnissä suuri määrä käsityöläisten tuotteita, jotka valmistuvat Hiedanrannassa.

Toki myös ravintoloita löytyy useampia ja alueella on myös jäätelökioski. Meitä kiehtoi eniten Tehtaan Terassi, jossa neljä ravintolaa on avoinna kesäaikaan päivittäin klo 12-19 (säävaraus!). Terassilta löytyy Muona, Katuravintola Leidi, Ramona ja Ravintola Palkki. Päädyimme näistä viimeiseen (vaikka toki terassille voi ostaa eri paikoista vaikka jokainen oman annoksensa). Lapset kehuivat juusto- ja pekonihampparinsa taivaisiin ja minunkin kasvishampparissa oli loistavasti makua (vaihdoin vegaanisen juuston tavalliseen).

Olimme siis hyvin tyytyväisiä tähän kokonaisuuteen! Terassialue oli esikoisen mielestä samanlainen kuin katukeittiöalue, jolla söimme Kööpenhaminassa. Totta! Viihtyisä alue!

Tekemistä Hiedanrannassa

Alueella on myös sauna, joka on auki tiistaisin ja torstaisin klo 17-21 (maksu 8 euroa aikuisilta). Sekasaunassa saunotaan uikkarit päällä ja suihku löytyy pihalta. Tämän haluaisin ehdottomasti vielä testata tänä kesänä!

Saunan saa vuokrata myös yksityiskäyttöön, eikä hinta ollut minusta kauhean paha – arkena yksityisesti saunoo hintaan 45 euroa/tunti. Yhtä aikaa saunaan mahtuu 10 henkeä. Ehkäpä porukka kasaan, saunomaan ja syömään?

Toinen asia, minkä haluaisin kokea on elokuun alussa pidettävät ulkoilmaleffat. Näytöksiä on kolme ja ne järjestetään 7., 8. ja 9.8. Kurkkaa leffat täältä.

Lisäksi ohjelmassa on kesäjoogaa, konsertteja ja alueellahan viihtyy vain ulkoillen ja ihastellenkin. Tai voi loikkia omia parkour-ratojaan, kuten lapset innostuivat tekemään. 16.8. luvassa on Hiedanrannan Puutarhajuhlat.

Meillä oli todella kiva lähialueen retki Hiedanrantaan, edellisestä käynnistämme oli ehtinyt vierähtää muutama vuosi. Tuolloin perille ei vielä päässyt ratikalla ja kaikkialla oli aika tyhjää. Miltäköhän alue näyttääkään muutamien vuosien kuluttua, kun asukkaita sekä palveluita alkaa tulla enemmän ja enemmän?

Oletko käynyt Hiedanrannassa viime aikoina? Mitä pidät vanhan ja modernin yhdistelmästä? Ehdottomasti matalan kynnyksen suht edullista kesätekemistä Tampereella!