Mä muistan sen kirkkaan päivän
Sen kesän ja sen valon häivän
Heinä haisi, puut tuoksui, linnut lauloi vaan

Tällaisista maisemista on varmasti lähtenyt innoitus muun muassa Aknestikin yllä olevaan lempparibiisiini, ajattelin eilen, kun saavuin kuopuksen kanssa Kangasalan Saarikyliin. Niin upean idyllinen Suomi-maisema ja mikä keli, +23 oli mittarissa eli aivan kesä edelleen. Hiekka pöllysi, pellot jatkuivat loputtomiin, järvi kimmelsi kauniina. Olimme saapuneet idyllisen Heikin leivän pihaan, paikkaan, josta en ollut ikinä kuullutkaan, mutta jonne kuopus halusi ehdottomasti tuoda isin ja siskonkin! Ihanan idyllinen kesäpaikka, josta saa varmasti ihanaa tuoretta leipää ja nyt uutuutena esimerkiksi kaura-kirsikkaolutta! Täytyy tutkia olisiko vielä mahdollisuus piipahtaa jonain viikonloppuna, sieltä löytyy nimittäin Suomen vanhin taikinajuuri! Mutta eilen tuo paikka oli tosiaan kiinni ja me olimme saapuneet avustajahommiin televisiokuvauksiin. Millaista se olikaan?

Millaista on olla televisiokuvauksissa?

Minusta kaikkea uutta on aina kokeiltava, jos siihen on mahdollisuus. Ihan vain tietääkseen millaista se on. Me olemme olleet muutamia kertoja televisiokuvauksissa ja ovathan nuo kerrat olleet hyvin erilaisia. Vuonna 2005, syyskuussa, minusta ja miehestä tehtiin jakso Sunnuntaivekkariin (kuka muistaa ohjelman?). Olihan se nyt ihan superjännää, mennä sinne Pasilan studioon aamulla, maskeeraus ja hip hei kameroiden eteen haastateltavaksi, ohjelma kesti ainakin puolisen tuntia? ”Otetaan tämä kerralla purkkiin oli ohje” ja nieleskelin alkumusiikkien soidessa, auttakaa! Tilanne oli kuitenkin hyvin luonnollinen, haastattelijat kivoja ja homma äkkiä purkissa. Sitten sai aina hätkähtää kun näki itsensä telkkarissa, ohjelma tuli monesti uusintana.

Vuonna 2017 olimme esikoisen kanssa Pikku Kakkosen Seikkailukoneen kuvauksissa Tohlopissa. On todella mielenkiintoista nähdä miten ohjelmia tehdään ja miten esimerkiksi lapsilauma otettiin eteen istumaan yksikseen ja vanhemmat jäivät taakse. Oma tytär oli juuri täyttänyt 4 vuotta ja kun hänet valittiin sinne lavalle tekemään tehtävää, olin kaukana takarivissä ja jännitin kauheasti, miten hän pärjää siellä yksinään tietämättä yhtään, missä kaukana äiti katsoo. Hyvin pärjäsi ja sama homma, vielä tänä keväänä, kolme vuotta myöhemmin on tullut viestejä, että hei neiti on telkkarissa! Montako kertaa se on tullut uusintana!

Eilen oli vuorossa kuopus, joka oli kahdeksan muun lapsen kanssa avustajana Herra Heinämäen uuden tuotantokauden kuvauksissa. Jaksot tulevat ulos suunnilleen alkuvuodesta 2021, eli sitten nähdään monessako ruudussa hän näkyy. Toivottavasti jossain, koska voin kuvitella miten odottaa näkevänsä itsensä siellä!

Herra Heinämäki ja lapsiavustajat

Lasten kanssa on aina vähän arvoitus, jaksavatko he odotteluja, sanovatko kokonaan en halua vai suostuvatko tekemään pyydetysti. Eilen vastassa oli Legenda TV:n iso koneisto, se on hullua miten paljon porukkaa tarvitaan ohjelman teossa! Oppii arvostamaan kun katsoo seuraavan kerran vaikka Pikku Kakkosta! On äänimiestä, valoja, ohjaajaa, maskeeraajaa, joka piti huolta RatiRitiRalla-tontun meikeistä. Lapsia kohdeltiin minusta ihan todella kivasti, heille juteltiin tuotantotiimin puolesta, oli mehua, vettä, smoothieita, lakuja ja jätskiä varattu lapsille. Odotteluhan se oli tylsintä, mutta tutkimme Heikin Leivän ympäristöä, nautimme kelistä ja maisemista, siinä se sujui.

Sitten tuli lasten vuoro esiintyä. Voi pieniä, että jännäsi. Mutta kuinka äkkiä tilanne laukeaa, kun edessä on mukavia aikuisia! Ensiksi kuopus oli hädissään mihin äiti menee kameran edessä, vain pari minuuttia myöhemmin kuulin, kun hän selitti ohjaajalle ”ei meidän telkkarissa näy enää Herra Heinämäkeä” ”no se näkyy Yle Areenassa sanoi ohjaaja” ”jaa, ei meidän äiti osaa käyttää Yle Areenaa”. Hahha, joskus lipsautettu valkoinen valhe miksei saa katsoa koko ajan piirrettyjä osui nyt omaan nilkkaan!

Kun ohjelmassa tehtiin lumiukkoa rehupaaleista, kuopukseni ilmoitti hyvin päättäväisesti ”ne ovat traktorinmunia!”. Ja seuraavaksi valisti ihmisiä, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon, ei niitä siellä metsässä ole!

Ei siis jännittänyt enää yhtään. Lasten tehtävänä oli vikassa kohtauksessa juosta ympäriinsä ja sehän heiltä sujui. Kun juoksivat siinä ruutupaidoissaan ison myllyn edessä peltomaisemassa sydämeni ihan läikähti – todellakin upea Suomi-idylli jostain menneestä ajasta. Ihanan näköistä! Ihana nähdä lopputulos!

Meillä oli siis todella mukava ja vähän erilainen päivä kuopuksen kanssa ja uskon, että hänellekin jäi todella hyvä mieli. Ja mikä uusi hieno paikka löydettiinkään Pirkanmaalta, sekin iso plussa!

Nyt on siis kaikki oltu osaltamme telkkarihommissa, hyvin erilaissa tilanteissa ja ovat olleet mahtavia kokemuksia! Kaikkea kannattaa kokeilla ainakin kerran, se on mottoni. Kiitos Legenda TV:n porukka, oli todella hyvin hoidettu, iloinen ja leppoinen tilanne lapsille ja vanhemmille, kivan säänkin tilasitte!