Herotreenit – positiivisen kautta, ihminen kokonaisuutena huomioiden

Eilen oli aivan upean voimaannuttava aamu Helsingissä, josta valitettavasti jouduin karkaamaan hieman kesken kaiken. Takkatulen ääressä St. Georgen Winter Gardenissa nautimme aamiaista, katsoimme mielettömän Oona Kivelän tankotanssiesitystä harppumusiikin tahdissa ja kuuntelimme puheenvuoroja. Nainen tuosta vain tanssi paikalle tuodun tangon päädyssä pienessä tilassa, huih! Koko homman takana oli Herotreenit ja niiden takana oleva porukka.

Ovatko Herotreenit sinulle tuttu juttu? Kyseessä on siis erilaisten ammattilaisten muodostama kokonaisvaltainen treenien ja mielen paketti, jossa ei unohdeta mitään tärkeistä elementeistä: ei ruokavaliota, treenejä, palautumista, mielen harjoituksia eikä liikkuvuuspuolta. Ja mennään aina positiivsen kautta! Tiimiin kuuluu eri lajien ammattilaisia, joten siellä on taustalla monipuolista osaamista. Herotreenien nettisivuilla et näe ennen ja jälkeen kuvia vartaloista, sillä tarkoitus on keskittyä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, missä ei ykkösjuttu ole se, miltä ihminen näyttää. Nanna Karalahti puhuikin siitä, että usein into elämänmuutokseen tai liikuntaan lähtee vihan kautta, eli emme ole tyytyväisiä kroppaamme ja lähdemme sitä kiukulla muokkaamaan. Herotreeneissä keskitytään ajatukseen, että terveys ja hyvinvointi ovat niin isoja asioita, että itselleen haluaa olla hyvä ja pitää itsestään huolta. Hyvän ja monipuolisen ruokavalion ja kuntoliikkumisen myötä muokkaantuu se kroppakin vaikkei kävelisi mittanauha kädessä senttimetrejä laskemassa.

Kuulimme aamussa muun muassa faskiakalvoista ja siitä, kuinka ne jumahtavat nykyään niin staattisessa elämäntyylissä. Lonkankoukistajat ja takareidet huutavat apua jatkuvasta istumisesta. Tiedämme varmasti kaikki, että ihminen istuu nykyään liikaa. Kun käyt kahvi- tai vessatauolla, pyöritä käsiäsi ympäri matkalla oli vinkki. Olkanivelet kiittävät. Liikkuvuus on valtavan iso osa hyvinvointia ja vammojen ehkäisyä ja parasta on, että kroppaa ”käytetään” säännöllisesti sekä hyvin monipuolisesti. Pienikin liike auttaa ja saa nesteet kiertämään (mikä taas poistaa jumeja).

Uusimpia lisäyksiä Hero-tiimiin on Varpu Hintsanen, joka puhui mielen voimaannuttamisesta ja sen merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Positiivinen ajattelu ei ole pelkästään syntymässä toisille annettu lahja, vaan sitä voi opetella. Suhtautuuko kaikkeen aina uhkakuvien vai sellaisen ajattelun kautta, että tästä selviää ja elämä kantaa? Minua kosketti Varpun puheenvuoro eniten, sillä hän on vasta viime vuonna menettänyt tyttärensä syövälle ja varmasti tietää mistä puhuu, kun mainitsee sanan vastoinkäyminen. Sen sijaan, että edessämme olisi seisonut elämälle katkera ihminen, hän seisoi siinä puhumassa positiivisesta ajattelussa. Se pysäytti ja herätteli näkemään omaakin elämää aika eri valossa. Kyyneliltäni en eteeni nähnyt, mutta kuulin Varpun sanat ja mietin, että jos itse jotain kaipaisin, niin hänen henkistä valmennusta! Ajatus jäi kytemään, tämä olisi kiva toteuttaa! Varpu pitää myös omia valmennuksia Heron lisäksi.

Kipa Tiivola oli taas tapaansa ihana energiapommi, joka puhui siitä, miten pienistä valinnoista voi kasvaa iso puro. Kun valitsee joka päivä muutaman kerroksen portaita hissin sijaan, se vastaa 11 pizzaa vuodessa. Puhumattakaan eduista mitä tulee, kun hengästyt ja käytät lihaksiasi seisomisen sijaan. Hyvinvoinnin ei tarvitse olla mikään valtava elämänmuutos, vaan pienet jutut merkkaavat ihan kauheasti kokonaiskuvassa! Siinä allekirjoittanut kiitteli mm. hissikammoaan, jonka vuoksi olen aina valinnut mieluummin portaat, hih!

Harmikseni jouduin skippaamaan vikana esiintyneen, iki-ihanan Karita Tykän puheenvuoron, jota kovasti somessa hehkutettiin. Hän alkaa vetää uutta Hero relax-valmennusta maaliskuun alusta. Kuinka huippua, itsekin kaipaisin kovien treenien sijaan tai niiden rinnalle (kovia treenejä teen ihan into piukeana aina) rentoutumista, palautumista sekä mielen valmennusta.

Tilaisuudessa saimme myös kotiinviemiseksi Puhdistamon kollageenipatukoita, jotka olivat ihan järisyttävän hyviä, ainakin appelsiiniversio, jonka söin kotimatkalla. Lisäaineeton, kollaagenia ja proteiinia sisältävä tuote, joka tekee hyvää mm. hiuksille, iholle ja nivelille. Suosittelen maistamaan, jos ei ole vielä tuttu.

Ja hei! Olin tammikuussa Nannan vetämässä kehonpainotreenissä ja vaikka se oli suht lyhyt, se oli huiman tehokas ja monipuolinen koko kropan treeni. Helsingissä järjestetään 22.2. koko päivän Herotreenipäivä, jossa luentoja ja treenejä piisaa. Minä arvon saamani lipun jollekulle onnekkaalle, sillä en itse pääsekään tuonne osallistumaan! Hyppää siis IGn puolella @optimismiakatja mukaan, jos tuollainen treenipäivä kiinnostaa!

Oletko itse tutustunut Herotreeneihin?

Kiitos aamupäivästä Herotreenit ja Domakers!