Joko tai

Bongatessani tämän haasteen useammasta blogista ja lukiessani mietteissäni Jonnan vastauksia, ajattelin että haasteeseen on helppo vastata. Mutta eipä todellakaan ole, asiat eivät usein ole joko tai vaikka haluaisin niin ajatella. Osaisitko itse vastata helposti tämän haasteen kysymyksiin? Valita siis kahdesta vaihtoehdosta paremman? Myönnän myös, että eilen lukaisin muutamaa blogia ekaa kertaa kuukausiin. En ole kesällä avannut kuin pääasiassa oman blogini kiitos kelien (olin aina pihalla) ja ajanpuutteen. Instaa ja storieseja on tullut jonkin verran katseltua, siellä kommentointikin on niin helppoa. Ja näin on tainnut käydä monelle muullekin, olen saanut Instassa viestejä useastikin ihmisiltä, jotka eivät kuulemma blogin puolelle tule ollenkaan. Oletteko huomanneet ilmiön?

Mutta siihen haasteeseen ja kysymyksiin! Valitaan siis parempi!

Suihku illalla vai aamulla?
Poikkeusetta illalla, koska yleensä urheilen illalla ja aamulla ei vain lasten kanssa ehdi. Tietysti jos satun urheilemaan aamulla vaikka viikonloppuisin, siirtyy suihku aamuun. Mutten ikinä ehtisi pestä ja kuivata hiuksia aamuisin!

Suunniteltu vai ex tempore?
Mahdollisuuksien mukaan aina ex tempore. Niin syntyy parhaat reissut. Tietyt asiat on pakko suunnitella, mutta tykkään elää hetkessä mahdollisuuksien mukaan.

Kaupungin ydin vai luonnonläheisyys?
Ajattelin heti, että tämä on helppo. Vaan eipä ole. Haluan asua kaupungissa, mutta luonnossa ja metsässä on ihanaa liikkua ja mieli lepää veden äärellä.

Kirkkaat vai neutraalit värit?
Kirkkaat. Neutraalista tulee mieleen beige, joka on inhokkini numero 1 niin puketumisessa kuin sisustuksessa.

Tee vai kahvi?
Tarvitseeko tähän vastata? Onko vielä joku, joka ei tiedä, etten ole ikinä juonut kuppiakaan kahvia?

Kevät vai syksy?
Olisin ennen tätä kevättä vastannut ehdottomasti syksy, kuulaat kirkkaat aamut, mahtavat juoksukelit, omenat ja kynttilät. Glögi! Mutta tämä kevät oli upeista upein ja nautin kyllä täysillä toukokuun helteistä sekä omenan- ja kirsikankukista. Keväästä tulee mieleen huhtikuu, josta en tykkää sitten yhtään!

Aamut vai myöhäiset illat?
Olen ehdottomasti iltaihminen ja tykkään valvoa myöhään. Lasten kanssa se ei valitettavasti vain usein kannata, kun herätys on aina 7.30. Kesäaamuissa on kyllä taikansa, kun lähtee juoksemaan auringon ensi säteissä. Mutta talven pimeät aamut ja aamujen tahmeus. Hyi.

Ylipukeutunut vai alipukeutunut?
Yli, ehdottomasti.

TV-sarjat vai elokuvat?
Sarjat. Leffoja ei vain nykyään ehdi katsomaan, yksi jakso sarjaa on juuri sopiva!

Korkokengät vai matalapohjaiset kengät?
Tämäkin on helppo, rakastan tennareita ja ne miellyttävät minua esimerkiksi asukuvissakin enemmän kuin korkkarit!

Suklaa vai karkki?
Ei epäilystäkään, karkki. Suklaata voin syödä yhden palan, mutta irtokarkkeja pystyn syömään aivan liikaa kerralla.

Puhelimen kalenteri vai paperinen?
Puhelimen. Paperilla kulkee jatkuvasti kuitenkin muistilista to do-asioista!

Lauantait vai sunnuntait?
Vielä kuusi vuotta sitten ihmettelin, miksi kalenterissa täytyy olla sunnuntai. Se on sellainen masentunut töidenodotuspäivä, jolloin ei saa mitään aikaseksi, kun miettii vaan maanantaiaamua. Kotona oleminen on muuttanut tätä, viimekin sunnuntaina kävin lenkillä tyhjillä Helsingin kaduilla, olin mummoni kanssa ja kälyn babyshowereissa – niistä on tullut ihan oikeita päiviä! Mutta silti, ehdottomasti lauantai.

Tanssiminen vai laulaminen?
Laulaminen. En osaa, mutta laulan ihan koko ajan. Juostessa laulan ääneen, lapsille laulan, keksin paljon omia hoilotuksia joille lapset nauravat, laulamme yhdessä… En jaksa miettiä meneekö nuotilleen, kun laulattaa! Sanat voivat olla hyvin voimakkaita laulaessa!

Auringonnousu vai lasku?
Lasku. Ne upeat etelän auringonlaskut, parina viime päivänä pinkiksi värjäytynyt taivas. Ihanaa!

Kulta vai hopea?
Tämäkin on ehdoton, hopea!

Kysymysten esittäjän vai vastaajan rooli?
Hmm. Kunhan saa puhua! Tenttaan kyllä uusilta ihmisiltä heti iät ja nimet ja kaikki, kun kiinnostaa, sain tästä joskus 10 vuotta sitten noottia, että joku ahdistui kun tenttasin ja olin liian tuttavallinen heti. Yritin ottaa opiksi.

Tulppaani vai ruusu?
Tulppaani. Ruusut ovat kauniita, mutta jollain tapaa ”mummo”kukkia.


toppi VERO MODA/ shortsit LIDL by Heidi Klum/ tennarit CONVERSE/ takki NOISY MAY/ korvikset H&M/ arskat RAYBAN (saatu)

Jonnan blogissa oli vielä kesäekstrakysymykset, mutta vastailin niihin kesän alussa, niin skippaan ne. Olipa yllättävän vaikeita kysymyksiä muutamaa itsestäänselvyyttä lukuun ottamatta! Mikä olisi itsellesi vaikea kohta?

Kuvat ovat lauantailta, joka taisi olla hetkeen viimeinen todella lämpöinen päivä. Minä sitten rakastan lapsuusmaisemia Helsingin kivitalojen keskellä, se fiilis mikä tulee sisälle tuolla kävellessä on jotain, mitä ei saavuta muualla.

Mitä pidät asusta? Iloista tiistaita kaikille!

P.S. Olen täysin unohtanut täällä huudella, että asuäänetyksen heinäkuun osalta voitti 100-0 asu nro 5 ja arpaonni suosi kosmetiikkapaketin kohdalla Marikkia. Kiitos osallistuneille!