Siitä on tänään tasan kolme vuotta. Esikoisemme opetteli laskettelemaan ja olimme Hervannan nyt jo lopetetussa laskettelukeskuksessa. Olin lähinnä kuopuksen kanssa pulkkamäessä esikoisen ja isänsä laskiessa ja totesin, että minulla on ikävä sitä tunnetta, jonka lautailusta sain. Mies sanoi, että vuokraa lauta ja kokeile. NO EN! Edellisestä kerrasta on 14 vuotta, en pysyisi sekuntiakaan pystyssä. No kokeile, kyllä sä osaat mies rohkaisi.
Polvet vetelinä menin vuokraamoon, pyysin kenkiä ja lautaa ja kävelin (joo ei todellakaan puhettakaan, että olisin aloittanut jollain naruhississä roikkumisella) lastenrinteen päälle, joka ei kummoinen töppyrä ollut. Laitoin laudan jalkoihin, mietiskelin hetken ja lähdin jollain epämääräisellä tyylillä alas. Pääsin alas, toistin saman muutamia kertoja. Lauta kääntyi toiseen suuntaan, mutta toiseen suuntaan mutkittelu meinasi olla mahdotonta. Mutta pääsin alas! Pääsin! Oli aika totaalinen voittajafiilis!
Miten aloittaa lautailu? Mistä oma lautailuni lähti?
Oma lautailukipinäni syttyi vuonna 1995 Iso-Syötteellä. Laudat olivat aika harvinaisia tuolloin, mutta tuntui, etten saa laskettelusta mitään irti. Se ei vaan sytytä. Menin äidin kanssa vuokraamoon ja vuokrasimme laudan ja otin yksityistunnin opetusta. Se oli järkyttävän vaikeaa. Siis aivan hirveän vaikeaa. Aluksi laskin vielä laskettelumonot jalassa, mikä oli virhe. Laji helpottuu kengillä huomattavasti.
Kenkiin vaihdoin ja sinnikkäänä itsekseni hinkkasin koko viikon alas rinteitä laudalla. Kaaduin tuhat kertaa ja usein niin suorin jaloin, että niskat retkahtivat. Muistan edelleen äärettömän vahvasti, kun palasimme lomalta kotiin ja kouluun ja itkin opettajalle, etten pysty tekemään kuperkeikkaa, niskoihin sattuu hirveästi. ”Älä valita, mitä se sellainen lautailu edes on, älä yritä keksiä tekosyitä”. Terve. Lautailu jäi siihen viikkoon silloin, sillä oli jo huhtikuun loppu ja Jyväskylä lumeton siltä talvelta.
Lautailin jonkin verran talvisin, mutta yksin oli tylsää lähteä rinteeseen. Keväisin olimme viikon Iso-Syötteellä ja nuo viikot laskin, mutta aika vähän kävin Jyväskylässä rinteessä. Kunnes tutustuin erääseen rinnakkaisluokkaiseen lukiossa, joka kysyi, lähtisinkö hänen kanssa rinteeseen, hänellä on kausikortti. Vaihdoimme numerot, koskaan en lähtenyt mukaansa lautailemaan, mutta tuolla lautailuun liittyvällä numeroiden vaihdolla oli aika pitkäkantoiset vaikutukset, kuten avioliitto ja kaksi tytärtä. <3
Miten päästä takaisin laudalle?
Kävimme aika vähän miehen kanssa laskemassa. Tyhmää, miksi emme käyneet enemmän! Joskus Laajavuoressa, joskus Riihivuoressa, kerran Tahkolla. Sitten se vaan jotenkin jäi. Muutimme Thaimaahan ja talvet menivät ohi ja harrastusta ei tullut jatkettua. Kuitenkin mielessä kummitteli se fiilis, joka kevätauringon paisteessa oli ollut Iso-Syötteellä. Se flow, se täydellinen keskittyminen tekemiseen, se onni siellä puuterissa suihkiessa.
Päätin siis nousta takaisin laudalle. Hervannan kokeilun jälkeen lähdimme Vuokattiin lomalle. Kaivoin oman lautani naftaliinista ja laskin siellä mäkeä, johon pääsi mattohissillä. Lapset olivat niin pieniä, että meidän piti laskea vuorotellen, enkä rohjennut lähteä yksin hisseihin tai isompiin mäkiin.
Vuotta myöhemmin oli ensimmäinen Rukan reissumme. Kokeilin vähän lasten mäessä. Palasimme keväthangille huhtikuussa ja silloin se syttyi, se kipinä, jonka olin kadottanut 15 vuodeksi. Pehmeät kevätrinteet, pitkät rinteet ja siirtymät, se onni! Palkkasimme lastenhoitajan muutamaksi tunniksi eräänä päivänä ja valloitimme rinteet miehen kanssa kaksin. Hänen avullaan uskasin taas ankkurihissiin ja tuolihissiin. En olisi lähtenyt rinteestä kulumallakaan.
Tämän talven lautailureissut sekä ihana Dopen Akin-lautailutakki
Viimeisen kuukauden sisään olemme laskujeni mukaan ollut rinteessä yhdeksän kertaa. Himoksella, Mustavuoressa, Laajavuoressa sekä tiistaina Sappeessa. Se on hyvä määrä. Ja se näkyy kaikkien laskemisessa. Mitä enemmän teet, sitä luonnollisempaa se on. Olin ihan hirveän ylpeä Sappeessa tiistaina – miehen jäädessä kuopuksen kanssa lasten alueelle, me esikoisen kanssa valloitimme niin siniset kuin punaiset rinteet, ankkurihissi meni jo vailla tuskanhikeä ja alastulo oli nautinto. Nyt on kamala kipinä pitää yllä tätä fiilistä ja se vaatii toistoja. Sappeen lastenrinne, jota arastellen laskin kaksi talvea sitten tuntui aivan liian pieneltä ja oli kiire isompiin. Sieltä se löytyi, se kipinä, se taito (en minä mikään mestari ole edelleenkään), se flow ja ilo. En saa samalaista tunnetta missään muussa lajissa kuin lautailussa. En löydä juostessa sitä tilaa, mikä rinteessä tulee. En joudu haastaamaan omaa uskallustani missään muussa lajissa samalla tapaa, joten sitä suurta onnistumistakaan ei tule.
Tällä viikolla testasin ekaa kertaa tilaamaani Dopen anorakkia, mallin nimi on Akin. Se teki lajista vielä himpun verran ihanampaa (liikkuminen on aivan ihanan helppoa!) ja takissa on hyvä olla! Haaveilen pastellisävystä, mutta ne olivat myyty loppuun. Takissa on aivan valtava määrä erilaisia taskuja, on hihataskuja, rintataskuja, on vetskareita joista voi tuulettaa hien iskiessä pintaan, on huppu ja superkorkea kaulus viimaa vastaan. Olen älyttömän tyytyväinen hankintaan! Dopella on paljon kuoritakki-tyylisiä takkeja, mutta en jaksa kerrospukeutua ja halusin ehdottomasti kovana palelijana toppamallin, jollainen Akin on. Selkeästi tehty tähän lajiin! Ridestorelta takki tuli kotiovelle viikossa. Kypärän hommasin jonain vuonna käytettynä Sappeen vuokraamosta ja lasit olen ostanut Rukalta. Pinkit toppikset ovat 10 vuotta sitten -70% alesta ostetut. Näkyy hyvin rinteessä niissä!
Saatteko fiiliksestä kiinni muut lautailijat ja laskettelijat? Toki se flow-fiilis voi tulla muussakin lajissa tai tekemisessä, mikä on sinun ehdoton lajisi saada ajatukset irti arjesta?
