Vauvavuosi. Tuo aika, jonka aikana samalla tapahtuu ihan hirveästi kaikkea ja välillä päivät ovat puolestaan järisyttävän pitkiä ja samanlaisia. Vuosi, joka varsinkin ensimmäisellä kerralla muuttaa koko elämän ja opettaa puolisot isäksi ja äidiksi. Tuon vuoden aikana käydään läpi monenlaisia tunteita ja nähdään, millainen toinen on vanhempana ja äärimmäisen väsyneenä. Muistaako kukaan koko vauvavuodesta mitään jälkikäteen?
Itse olen kokenut kaksi vauvavuotta, joista ensimmäinen oli monella tapaa todella paljon mullistavampi kuin toinen. Toisen kohdalla olen monessa mennyt ajatuksella ”näin tehtiin ensimmäiselläkin kerralla” ja sain juuri huutia, että suositukset ovat muuttuneet kolmessa vuodessa. No tietenkin, sama sairaala opetti minua nukuttamaan lapset eri asennoissa, kun syntyivät kolmen vuoden välein. Kun ne suositukset.
Ensimmäisen vauvavuoden mullistuksiin, iloihin ja kipupisteisiin pureutuukin Karoliinan uutuuskirja Vauvavuosi, jonka kirjajulkkareita vietettiin reilu viikko takaperin. Ihana intiimi tilaisuus, jossa syötiin ihan superhyviä Hanko sushin ruokia uudessa Ratinassa ja juteltiin – no aika paljon lapsista. Kyselin Karoliinalta, miten hän muistaa vielä vauvavuodesta jotain, kun tuntuu, etten muista omistani juurikaan. Ja toinen vauvavuoteni päättyi vasta viime vuonna. Selvisi, että hän on kysellyt paljon mm. kavereiltaan, mutta kun aloin lukea kirjaa älysin, että muistanhan minä ja paljonkin. Moni asia kirjassa tuntui todella tutulta.
Kirja on jatkoa Tee se itse vauva-kirjalle, jossa käytiin läpi esikoisen odotusta sekä Juha-isän että Usva-äidin näkökulmasta. Uudessa kirjassa vauva on syntynyt ja kaikki on ihanaa, vai onko sittenkään? Kirja on sävyltään positiivinen, mutta käy hyvin läpi hämmennystä, joka ensimmäisen lapsen kohdalla valtaa. Nauratti, kun kirjassa Usva tuskailee, että vauvalle ei saa laittaa aurinkorasvaa, mutta millä suojaat sitten esim. kämmenselät? Siihen Juha toteaa rauhallisesti, että josko laitetaan luomurasvaa niihin kämmenselkiin, ei voi olla kovin paha juttu, jos muuten on ne uv-vaatteet eikä rasvaa. Muistan elävästi oman riehumiseni 1-vuotiaan kanssa ja tuskan, ettei alle 2-vuotiaalle saa laittaa aurinkorasvaa. Ja sen, kun mieheni rauhallisesti ehdotti, että ei voi olla niin paha, jos laitetaan vain käsiin.
Muutenkin elin kirjan mukana kuin omaa elämääni. Ymmärsin imetystuskat, hirveän hikoilun lastenvaatedroppien ilmestyessä, erinäiset stereotyyppiset ihmiset perhekerhossa, sormiruokailu-uskonnon, väittelyn subjektiivisesta lastenhoito-oikeudesta, facebook-kirpparit. Kaikki on siis hyvinkin samaistuttavaa pienten lasten vanhemmille. Kuvaus siitä, kun Juha lähtee ostamaan rintapumppua yksin ja myyjä kyselee yksityiskohtaisia asioita on kuin suoraan omasta elämästäni. Lähetin miehen ostamaan nimittäin rintakumia esikoisen ollessa pariviikkoinen ja apteekissa hän sitten tutkaili farmaseutin kanssa mikä koko olisi minulle hyvä (en todellakaan tiennyt niitäkin olevan montaa kokoa). Tilanne oli kuulemma vähän… hämmentävä, niin kuin moni muukin asia vauvavuonna.
Vaikka kirja on hyvä samaistumispinta tuoreille vanhemmille, on se varmasti kivaa luettavaa myös esikoistaan odottaville. Toki kirjassa tuodaan tietyt asiat karrikoidusti esille, eikä niitä kannata odottajan säikähtää. Paljon on kuitenkin ihan todellista kotiäitielämää, tietoa, jota harvasta paikasta saa imeä ennen lapsia. Suosittelen siis lukemaan, jos olet esikoisen odottaja!
Lopussa nousi pala kurkkuun. Oli niin monta hetkeä, kun kirjan henkilöt miettivät, että tässä on kaikki mitä kaipaan, tässä on onni. Vaikka monenlaista kipuiluakin vuodessa oli, meni se yks kaks hurjan nopeasti ja siitä selvittiin yhdessä. Viimeisellä sivulla nyyhkin kyyneleitä omia vauvavuosia miettiessä.
Niin ja se nuorempi vauvani. Lastenhoitaja sairastui kirjajulkkareiden aikaan, joten kaveri otti esikoisen matkaansa puistoon ja kuopus tuli matkaani julkkareihin. Hän istui kuin isompikin ihminen, esitteli tyllihamettaan, tutki kiinnostuneena uutuuskirjaa ja söi 8 palaa sushia. Siis se vauva, jonka kanssa viime vuonna vielä vietin vauvavuoden loppua. Aika juoksee. Vauvavuoden vinkkini onkin, että ota ainakin paljon kuvia!
Kiitos Karoliina, että johdatit minut kirjallasi muistoihin ja sait useaan otteeseen hymyilemään! Ja onnea tuhannesti vielä siitä, että olet kirjoittanut niin kivan kirjan, ahmaisin sen aika nopeasti!
Joko siellä ruudun toisella puolella on kirjan lukeneita? Mikä on päällisin muistosi vauvavuodesta vai vieläkö se on edessä?