Kun pyysin teiltä mahdollisia postaustoiveita sunnuntaina julkaisemassani postauksessa, sainkin monenlaisia erilaisia ehdotuksia, kiitos niistä. Valitettavasti minusta ei ole esimerkiksi toivotun laukkupostauksen toteuttajaksi, sillä itse kannan räjähtänyttä vanhaa laukkua, jonne on survottu aikanaan vaipat ja harsot, nyt kamerat, pinnit, hiuspannat ja muumitikkarit ja josta en löydä ikinä mitään. Laukut ovat pudonneet asukuvistakin, kun aina on matkassa se sama vanha! Sen sijaan jäin miettimään kahta toivetta, kysymystä siitä, mistä unelmoin ja toisaalta siitä, mikä voimaannuttaa.
Olen koko viikon pyöritellyt tuota unelma/haaveiluajatusta. Ensiksi ajattelin, etten minä mistään unelmoi. Tai jos unelmoin, torppaan heti sen ajatuksella ”ei tule kuitenkaan mitään”. Toisaalta olen toteuttanut monen monta haavetta, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Ulkomailla asuminen on yksi niistä, mistä en osannut haaveilla, mutta sen koettuani olen haaveillut jatkuvasti. Näen unia siitä, että jonain päivänä asumme kaukana ja kuljemme taas joka päivä läpsyissä. Sitten samaan aikaan järki sanoo, että jos nyt on hankalaa olla kaukana isovanhemmista, niin entä sitten kun on oikeasti kaukana. Lapset saisivat Suomessa hyvän koulutuksen, heillä alkaa olla todella hyviä kavereita ja itse olen koko elämäni kaivannut takaisin lapsuuteen, joka pysähtyi hetkeksi, kun 6-vuotiaana muutimme Helsingistä Jyväskylään. Tuntuu, että silloin minusta tuli paljon arempi ja koko se turvallinen lähiöympäristö ystävineen repäistiin pois. Monesti minulle on sanottu, että ihmiset muuttavat koko ajan, mutta samalla olen vastannut, että minua satutti muutto tuolloin niin, etten halua tehdä sitä lapsilleni. Kauheita ristiriitoja!
Mutta haaveidenhan ei tarvitse olla niin valtavia, kuin muutto ulkomaille. Kun lähestyin asiaa vähän pienemmästä näkökulmasta, tajusin, että haaveilen esimerkiksi hotelliyöstä miehen kanssa. Vaikka Helsingissä, mutta rauhallisesta illasta ilman nukutustaisteluja ja katkeamattomasta yöstä. Haaveilen usein reissuista ja onnekas olen, kun olen niitä saanut paljon toteuttaa ja tiedossa on yksi reissu huhtikuulle ja toinen toukokuussa. Haaveilen tällä hetkellä siitä, että pystyisin ainakin seuraavan vuoden työllistämään itse itseni edes jollain tasolla. Kun eskari alkaa, pystyisin olemaan paremmin läsnä, eikä tarvitsisi välttämättä maksaa niin aamu- kuin iltapäivähoitoa. Yritin tehdä tälle haaveelle jotain ja kävin tällä viikolla tapaamassa entistä työkaveria Uusyrityskeskuksessa, vähän kyllä nousi pala kurkkuun, onko minusta sittenkään tähän. Mutta siinä yksi unelma, joka on varmasti toteutettavissa kun vaan jaksaa tehdä töitä sen eteen.
Sitten on niitä haaveita ja unelmia, joiden ei edes tajua olevan unelmia. Kuten haave, että haluan juosta puolimaratonin. Sen toteutin ja juoksin. Seuraava haave oli juosta se alle kahteen tuntiin. Senkin tein. Moni unelma ja haave on päättäväisyydellä ja työnteolla onneksi toteuttavissa! Kun olin tällä viikolla yksin Helsingissä, mietin lukuisia kaupunkilomia, joita olemme tehneet miehen kanssa kaksin. Aloin haaveilemaan muutaman päivän irtiotosta kaksin johonkin. Ja tästä aasinsillalla ei mihinkään liittyen tuli mieleen, että haaveilen monesti vähän siistimmästä kodista ja vaikka sen eteen tekee töitä päivittäin, se tuntuu olevan aika kova haaste tällä hetkellä!
Sitten on paljon niitä toiveita, joita mietin mielessäni iltaisin. Kuinka toivon, että lapseni saisivat elää terveenä ja hyvinvoivana. Kuinka kovasti toivon, että mieheni kolme kuukautta vaivannut rasitusvamma paranisi ja juoksisimme taas yhdessä. En oikeasti tiennyt, että voisin sellaisestakin haaveilla joskus, pitkästä yhteisestä juoksulenkistä. Kun ne jäivät pois vamman myötä, huomasin mikä vaikutus niillä oli ollut arkeen. Molempien jaksamiseen, yhteisen tavoitteen tavoittelemiseen, liikunnasta tulevaan hyvään oloon, siihen jutteluhetkeen, mitä ehtii pulista 15 kilometrin aikana. Nuo lenkit ovat vaikuttaneet niin positiviisesti koko perheeseen, että mietin kohdanneeni taas yhden asian, jota valitettavasti älyää arvostaa vasta sitten, kun se otetaan pois. Olen yksin juostessani miettinyt joka kerta, miten onnekas olen, kun pystyn juoksemaan ja miten kiitollinen saan olla siitä.
Siitä pääsemmekin ihanaan aiheeseen, jota myös kysyttiin toivepostauksissa – mikä minua voimaannuttaa? Sekin on hassua, että sitä alkaa yleensä hakemaan ihan hirveän kaukaa ja vastaus onkin paljon lähempänä. Minua voimaannuttaa moni asia, joista ehkä yksin suurimpia on yhdessä tekeminen. Nelistään perheenä. Kävimme kolmihenkisenä perheenä iltarasteilla esikoisen kiikkuessa kantorepussa mukana ja tuo luonnossa liikkuminen ja ryntäily oli ihan parasta puuhaa maanantai-illoille. Siinä yhdistyi monta asiaa mitä rakastan: luonto, liikunta, perhe ja suoritus (hah, minun luonteella tämäkin pakko olla mukana). Yritimme aina parempaa aikaa ja ryntäilimme villinä pusikoissa naama onnesta loistaen, kun rasti löytyi. Emme oikeasti olleet kovin hyviä, mutta into oli sitäkin suurempi. Minua voimaannuttaa valtavasti lukeminen ja kirjoittaminen. Olen kirjoittanut koko ikäni jotain. Kirjeistä itse tehtyyn lehteen, koulun lehteen, kouluaineisiin, artikkeleihin ja nettijuttuihin joita olen saanut tehdä töissäni, kirjoittanut runoja yliopiston luennoilla, kunhan on saanut kirjoittaa. Se on aina ollut juttuni, jota ei toivottavasti koskaan viedä pois. Rakastan myös nykyään valokuvaamista, vaikka ärsyttää, etten ole siinä parempi.
hame, aurinkolasit ja t-paita H&M/ kengät MINNA PARIKKA/ takki GAP/ huivi VILA/ korvikset POOLA KATARYNA
Minua voimaannuttaa valtavasti auringonlaskut, saunominen ja meren tuijotus. Thaimaassa asuessa istuin joskus rannalla tuijottaen merta ja miettien, miten valtavan upea ja samalla pelottava elementti se on. Siinä istuin paikassa, josta tsunami vei useamman ihmisen. Opettelin sukeltamaan ja tutustumaan elämään pinnan alla. Opin kunnioittamaan ja suojelemaan parhaani mukaan meriä ja merestä tuli se, minkä äärelle haluan aina reissuissakin. Ei ole mitään mahtavampaa, kuin hypätä turkoosiin mereen.
Ja sitten palatakseni taas pienempiin asioihin – minua voimaannuttaa hirveästi hetket, kun lapset nukkuvat ja jaksamme jutella miehen kanssa niitä näitä. Pelata lautapeliä tai vaan jutella ja valvoa liian myöhään. Ainahan se kostautuu aamulla kun täytyy herätä seiskalta, mutta on se sen arvoista.
Haaveita on suuria, haaveita on pieniä ja pikkulapsiarjessa ne muuttuvat jopa haaveeksi päästä yksin vessaan. Tai miten valtava luksushetki oli vauva-aikana istua hetki yksin saunassa! Voimaantuminen voi tapahtua yllättäen hetkessä, se tuli todistettua viime viikonloppuna Himoksessa. Miten mahtava hetki olikaan laskea pitkästä aikaa yhdessä miehen kanssa ja vielä onnistua laskuissaan. Olin aivan fiiliksissä.
Mikä sinua voimaannuttaa tai mistä eniten haaveilet? Toivon jokaiselle valtavan onnistunutta huhtikuun ensimmäistä viikonloppua, nyt on ollut hurjan keväisiä kelejä, ensi viikolla taas näköjään viilenee.
P.S. Siihen asuäänestykseen vielä palatakseni, iso luonnonkosmetiikkapaketti lähtee Lotta V:lle ja maaliskuun suosikkiasuksi äänestitte puolestaan asun nro 8, vaikka Noshin mekko ja Pompin haalari taistelivat tiukasti kyllä, eli näiden kolmen kisa oli. Kiitos äänestäneille ja postausideoita jättäneille! <3