Avainsana-arkisto: häät

Hääpäiviä kasassa 16 kappaletta

20.8.2021
Vastaa

Miten minusta tuntuu, että olen vähän väliä kirjoittamassa jotain hääpäiväämme liittyen? Aina vain yksi vuosi lisää otsikossa. Lasten myötä ajankulu on vain kiihtynyt ja uusi elokuu tulee nopeammin vastaan kuin koskaan aiemmin.

Tämä aamu on mennyt aikamoisissa muisteloissa. Itse asiassa etsin yhtä tiedostoa ulkoiselta kovalevyltä ja jäin samalla jumittamaan vanhoihin valokuviin. Selailin läpi hääalbumiamme, sellaista perinteistä, mihin valokuvat ovat liimattu. Sellaisia vielä tehtiin 16 vuotta sitten.

Millainen oli päivämme 16 vuotta sitten?

Häähommiin hurahtaminen

Minä hurahdin häätouhuun aivan täysillä. Niiden suunnittelu oli maailman parasta. Toki stressaavaankin, kun kaikki maksaa ja esimerkiksi bändit olivat kalliimpia kuin olin osannut kuvitella. Mutta kylläpä oli hyvä bändi lopulta se valitsemamme!

Halusin ehdottomasti, että tulee hyvät bileet. Kenenkään ei tarvitse miettiä kyytejä ja meininki on mahdollisimman rentoa. Tämän takia järjestimme bussikyydin sekä kirkolta juhlapaikalle että juhlista takaisin keskustaan. Toimi todella hyvin. Taisimme olla kaveriporukan ekat, jotka menivät naimisiin ja kaikki olivat tappiin asti juhlissa, kenelläkään ei vielä ollut lapsia. Bileistä tuli todella kivat ja viihdyin ainakin itse valtavan hyvin!

Olin ihmeellisen varma siitä, että tämä on oikea ja hyvä juttu astellessani alttarille, vaikka olimme niin kovin nuoria. Perheeni on aika helposti liikuttuvaa sorttia, joten itkeä tihrustimme kirkossa kaikki ihan tosissamme. Isäni jäi keskelle kirkon käytävää seisomaan ja itkemään ja äitini noukki hänet penkkiriviin istumaan. Tuo tunteiden määrä, mikä hääpäivässä on on hurja! Mieheni oli varannut taskuun yhden nenäliinan JOS alan itkeä ja ojensi sen minulle heti kun pääsimme alttarille. Niitä olisi ehkä pitänyt olla taskussa paketillinen! Päivä on ihmeen hyvin mielessäni edelleen pala palalta ja ne tunteet, ne nousevat vieläkin pintaan ajatellessani tuota päivää.

Joskus kirjoitin vähän enemmänkin häistämme tähän postaukseen.

16 vuotta myöhemmin

Tekisinkö jotain toisin nyt? No toki, panostaisin vielä enemmän kuviin nykyään (ajat ovat muuttuneet), mutta ennen kaikkea en lähtisi sunnuntaina heti häämatkalle. Olimme hääyön hotelli Yöpuussa (aivan ihana paikka, pääsisinpä uudelleen vielä!) ja sunnuntaina oli jo kiire suunnata Tampereelle. Siellä kodissamme odottivat pakatut matkalaukut. Nappasimme ne ja matkasimme suoraan kohti lentokenttää. Olimme yötä kentällä äidin yllärinä ostamissa paidoissamme, joista toisessa luki Just ja toisessa married. Säästimme sillä yöpymishinnan missään, sillä lento lähti jo kuudelta aamulla. Kyllä nauratti, ensimmäinen päivä avioparina ja nukuimme huppareissa lentokentän kovilla penkeillä! Olisi ollut kivaa fiilistellä sunnuntai perheen kanssa, en tiedä miksi matkalle ei olisi voinut lähteä vaikka viikon päästä.

Mutta se nyt on pikkujuttu. Muuten en kyllä tekisi mitään eri tavalla. Oli ihana päivä. Kaikkein ihaninta on, että saamme olla yhdessä edelleen, vaikka on tämä aikamoista vuoristorataakin välillä ollut. Olemme edelleen samanlaisia tyyppejä kuin tuolloin 16 vuotta sitten – vähän hölmöjä, kaikesta innostuvia ex tempore-ihmisiä. Sisupusseja ja tulisieluja. Edelleen saamme hyviä ideoita lennosta ja toteutamme ne heti (tämä tuli todettua juuri Kyproksella, kun hetken mielijohteesta esikoinen ja mieheni lensivät yhtäkkiä taivaalla) ja lapsenmielisyys ei ole kadonnut meistä mihinkään, vaikka yritämme esittää välillä aikuisia.

Me ollaan edelleen me. Erittäin kiitollinen tästäkin hääpäivästä, kiitos kaunis mieheni. On mietitty menneitä, tehty töitä ja woltattu aamiainen Bär Barista, joka oli niin iso, että osa siitä päätyi lounaaksi.

Sitten kohti 17. aviovuotta, voi hurja! Isovanhempani ehtivät olla naimisissa 53 vuotta ennen ukkini poismenoa (katselin häntä juuri hääkuvista) ja vanhemmillani on kasassa 44 aviovuotta, että siinä meillekin tavoitteita!

Vuosi sitten maailma oli erilainen

31.8.2020
Vastaa

Voi että miten nopeasti on vuosi vierähtänyt. Veljeni ja kälyni viettävät tänään 1-vuotishääpäiväänsä. Muistatteko postaukseni häistä? Pari viikkoa myöhemmin kävin vielä paremmin kuvia läpi ja fiilistelin. Oli aivan ihanaa ja tunteet olivat hyvin pinnassa, kun perheen nuorin asteli avioon ja kombo oli sama kuin omissa häissä, sama kirkko ja juhlapaikka. Elokuun vika oli ihana ja siitä alkoi vauhdikas syyskuu, sellainen, joka tuntuu nyt aivan käsittämättömältä.

Häät ja alkava keuhkokuume

Tässä nyt on ensimmäinen juttu, mitä ei voisi tänä päivänä harrastaa. Esikoinen alkoi tulla häissä kipeäksi. Kuume nousi ja laskimme sitä särkylääkkeillä, mutta häneltä meinasi mennä vähän juhlat ohi. Onneksi pääsi ajoissa nukkumaan! Tuostahan alkoikin niin pitkä tauti, että käytimme muutaman kerran lääkärissä ja se, mitä sanottiin ekan viikon ajan vain lenssuksi, kääntyi toisella viikolla alkavaksi keuhkokuumeeksi ja saimme lääkkeet. Miettikää mikä paniikki nyt iskisi, jos joku tulisi kipeäksi isoissa juhlissa!

Häiden jälkeen suuntasin Marskiin Helsinkiin yhdeksi yöksi ja sitten parin päivän pressireissulle Pärnuhun, joka oli yksi parhaista reissuista millä olen ollut. Meitä oli vain muutama tyyppi matkassa, kaikki oli superupeasti järjestetty ja ohjelma aivan mahtavaa. Oli alpakoita, ralliajelua (apua se oli niin pelottavaa!), suppailua merellä, purjehdusta ja mahtava majoitus hierontoineen. Vannoin, että tuon perheeni Pärnuhun seuraavana kesänä, mutta toisin kävi senkin suhteen. Ota vinkkejä ylös jos suuntaat Pärnuhun, vitsi miten kivoja juttuja teimme! Kaiholla muistelen!

Vuotta myöhemmin meillä on uudenlainen maailma

Vuotta myöhemmin en hyppää vapaasti junaan, ratikkaan, laivaan ja muihin kulkuvälineisiin, joita tuolla reissulla tarvittiin. Pressireissuja ei juuri järjestetä, se yksi mihin piti huomenna mennä jääkin väliin, kun on vähän lenssua jäljellä. Tällä hetkellä sitä eniten toivoo, että jonkinlainen suhteellisen normaali arki pyörisi. Että lapsi pääsisi kouluun ja se pysyisi auki, pienempi pääsisi päikkyyn ja saisi leikkiä kavereiden kanssa. Että pääsisimme harrastamaan. Ettei kirjastoja suljettaisi, niitä niin kaipasimme keväällä. Että pääsisimme jotenkin osallistumaan lasten serkun synttäreille, ajatuksena oli pihajuhlat, mutta nekin vaativat että vieraat ja järjestäjät ovat terveenä. Viime syyskuussa olin Helsingissä, Pärnussa, Visit Jyväskylän vieraana (ihan mieletön majoitus Laukaassa oli muuten sielläkin), juoksin puolimaratonia Jyväskylässä ja… Kaikki se oli ihan normaalia ja tavallista. Nyt kaikki nuo jutut tuntuvat todella kaukaisilta!

Tämä ajatus vähän pysäytti. Miten paljon maailma on muuttunut vuodessa ja miten epävarmaksi kaikki on mennyt. Ei sitä voinut arvatakaan viime syksynä viipottaessa. Tänään vietämme kuitenkin ilolla kuopuksen vikaa vapaapäivää, otimme hänelle kokopäiväisen päiväkotisopimuksen alkaen syyskuusta, eli perjantai ja nyt tämä maanantai menee kotosalla.

Voi vehvilä miten vähän sitä on esimerkiksi nähnyt ihmisiä viimeisen puolen vuoden aikana! Ihan hurjan vähän. Miten paljon sitä arvosti, että koululainen pääsi aamulla matkaan ja tänään on koulukuvaus, korona vei keväällä eskarikuvauksen. Mutta se on linjattu, ettei luokkakuvaa oteta, vaan lapset photoshopataan yksilökuvista ryhmäkuvaan. Olisitteko uskonut, että tällainenkin kielto tulee? Pysäyttäviä juttuja, kun miettii viime syksyä ja vertaa tähän.

Joka tapauksessa, nautitaan siitä mahdollisimman normaalista arjesta jota meillä nyt on ja elokuun vikasta! Onko syyskuulle suunnitelmia? Oikein kivaa alkanutta viikkoa ja ihanaa hääpäivää veli ja käly!

Kun meistä tuli kristallia – mitä kaikkea on ehtinyt 15 vuodessa tapahtua?

20.8.2020
12

There’s a calm surrender
To the rush of day
When the heat of a rolling wave
Can be turned away
An enchanted moment
And it sees me through
It’s enough for this restless warrior
Just to be with you

15 vuotta sitten lähes juuri näihin aikoihin, noin 14.20 sanoin reippaasti, hieman itkuisella äänellä TAHDON. En epäillyt hetkeäkään mitä olin tekemässä. Avioliitto on ollut aina minulle se juttu, mitä halusin. En osaa sanoa itsekään miksi, ehkä isovanhempieni 53 vuotta kestänyt avioliitto osaltaan vaikutti näkemyykseni. Omat vanhempani viettivät puolestaan tänä keväänä 43-vuotishääpäivää. Tällä päivämäärällä 15 vuotta sitten meillä oli ihan hurjan hauska päivä ja hyvät bileet, joita muistelen lämmöllä edelleenkin. Bändi soitti ja kaikki jammasivat loppuun asti Jyväskylässä elokuisen illan lämmössä. Tänään on ollut ihan tavallinen, hyvin kiireinen arkipäivä, enkä ole edes ehtinyt nähdä miestäni. Jotain erityistä siinä kuitenkin on, vähän joka hetkessä mieleen on pulpahtanut, että tänään liitostamme tuli kristallia. Kristallihääpäivä. 15 vuotta naimisissa. Tuntuu yhtä aikaa ihan lyhyeltä ajalta, mutta aika pitkältä, jos istahtaa pohtimaan, mitä kaikkea siihen on mahtunut.

Häämme vuonna 2005 ja mitä 15 vuodessa on tapahtunut?

Kirjoitin neljä vuotta sitten häistämme jonkinlaisen postauksen. Todennäköisesti nyt kirjoittaisin aivan erilaisen, mutta täältä voit kurkkia hieman sitä, millaiset häät meillä oli. Palasimme juhlapaikkaan 14 vuotta myöhemmin, sillä viime vuonna veljeni meni naimisiin samalla Jyväskylän Kaupungin kirkko + Savutuvan apaja-kombolla. Ihastuttavat häät olivat nekin ja tunne oli pinnassa tuossa paikassa juniorille morsiamineen puhetta pitäessäni. Mihin aika katosi? Mitä kaikkea meille on tapahtunut?

No vähän kaikkea. Ja ennen kaikkea ollaan oltu ihan järkyttävän tiiviisti yhdessä koko ajan. En muista, että olisin ollut miehestä erossa yhtään yötä tänä vuonna helmikuun jälkeen? Ja näin se on mennyt koko ajan. Kaikki on tehty niin pitkälle kaksin, että välillä on pelottanut milloin toinen kyllästyttää. Tässäpä todella pikakelauksella 15 vuotta – mitä on jäänyt vuosista mieleen?

2006 Kolmisen kuukautta häiden ja häämatkan jälkeen lähdimme vaihto-opiskelemaan Englantiin. Vaikka opiskelimme eri yliopistoissa, saimme samaan vaihtopaikat samaan yliopistoon ja olimme aika kummajaisia siinä porukassa. Naimisissa, mitä? :D

2007 Muutimme Thaimaahan töihin. Samaan firmaan totta kai. Tuli kahden viikon ero, sillä mies meni edeltä ja minä painoin gradua kasaan vielä kaksi viikkoa ja lensin perässä. Thaimaassa hän opetti minut sukeltamaan, sinnikkäästi, itse ei ole sitä koskaan pelännyt, mutta minun kanssa piti heti temuta, ennen kuin siitä tuli lempparihommaa. Kesällä olin pari viikkoa yksin Tansaniassa tekemässä graduhaastatteluja ja mies lensi sinne perästä töitteni jälkeen ja menimme safarille. Unohtumaton vuosi.

2008 Tältä vuodelta jäi parhaiten mieleen se, että ajoin moottoripyöräkortin ja ostimme talouteen toisen prätkän. Sinnikkäästi mies minua opetti, sillä ajotunnit eivät ihan riittäneet. Taas opetti johonkin, joka oli hänelle itsestäänselvyys.

2009 Suuri vuosi! En liity ikinä someen mieheni liittyi FB:hen, kun olin kaksi viikkoa matkaopaskurssilla ja halusi sitä kautta katsella, jos päivitän jotain. Kirjoitimme sähköposteja toisillemme – ei ollut whatsappeja tai videopuheluita, ei edes nettiä puhelimessa! MUOKS. UNOHDIN! Mehän olimme 2kk syksyllä erossa, minä Thaimaassa ja mies Suomessa vielä, tuli perässä Thaimaahan jouluna. Pisin eromme ikinä oli tuona vuonna siis!

2010 Palasimme Suomeen ja meistä tuli koiravanhemmat. Sitä pennunkin kanssa joutuu heräilemään öisin ja stressaamaan töissä, hih!

2011 Tältä vuodelta ei mieleeni nouse mitään isoa asiaa. Olin hyvin pitkälti koko vuoden töissä, kävimme mm. Italiassa reissamassa, puuhasimme koiran kanssa ja… Perusarkea.

2012 Positivinen raskaustesti. Muutto nykyiseen asuntoon. Kahden viikon reissu New Yorkiin. Omat 30v bileet yllärinä, joiden päätteeksi mies tunsi esikoisen potkut ensi kertaa. Olihan siinä. <3

2013 Tyttären syntymä ja parisuhteen mylly, kun valvottiin ja hometalorumba alkoi.

2014 Aika raskas ja väsynyt vuosi. Kesällä pääsimme muuttamaan takaisin kotiin 8 kk:n jälkeen. Syksyllä aloitin Helsingissä opinnot ja olin kerran kuussa yötä Helsingissä ja mies teki jotain kivaa esikoisen kanssa. Se oli ihanaa. <3

2015 Samalla viikolla kuin vuonna 2012 positiivinen raskaustesti ja laskettu aika neljän päivän erolla. Olimme hämmentyneitä ja onnellisia. Odotus oli hyvin haastava ja kuopus meinasi syntyä keskosena, joten se määritti aika paljon arkeamme.

2016 Toisen tyttären syntymä. Olin ihan onneni kukkuloilla, jotenkin olo tokalla kierroksella oli niin paljon varmempi.

2017 Ensimmäinen puolimaratonimme. Sain päähäni alkaa juosta miehen rinnalla ja kahden lenkin jälkeen ilmoitin, että mäkin lähden puolikkaalle. Hah! Mikä idea! Mutta niin lähdin! Reissattiin perheenä paljon, Vuokatissa, Kyproksella, Ahvenanmaalla, Pärnussa ja en muista edes missä.

2018 Olikohan tämä se vuosi kun elvytin 14 vuoden jälkeen lautailuharrastukseni? Ja niin me olimme taas hiihtohississä lautoinemme nenät vastakkain pussailemassa, ihan niin kuin 2004 vuonna viimeksi! Juostiin myös paljon yhdessä.

2019 Mies tuki täysillä sitä, kun halusin yrittäjäksi. Kaikkeen pystyy, kun toinen tukee täysillä.

2020 6 kuukautta perheenä yhdessä, ei yhtään yötä erossa miehestä, muutamia lapsista. 15 vuotta avioliittoa takana. Niin monen monta yhteistä kokemusta. Arki.


kuva Saara/Mimi&Nöde Photography

Arkirakkaus on parasta

Tänä vuonna sitä on nähnyt, miten kivaa toisen kanssa on olla. Vaikka ympyrät ovat pieniä, on juttelun aihetta riittänyt. Ajattelin eilen, että pitäisikö tänä aamuna olla jotain spesiaalia odottamassa. Mutta miksi, kun ei edes nähty aamulla? Suurin asia on kuitenkin se arkirakkaus. Se, kun toinen pussaa töistä tullessaan. Se, kun hikoilin pari yötä sitten endokivuissani ja herätin miehen yöllä yhdeltä kysyen ”voitko painaa alaselästä” ja hän tuli ja hieroi vaikka pilkki vähän itsekin. Arvostin valtavasti. Se, kun piriformikseni särkee juoksusta jatkuvasti ja toinen jaksaa sitä survoa kyynärpäällä auki. Se, kun toinen sanoo illalla ”mä voin lukea iltasadun” kun näkee, että toinen alkaa uupua ja monta hommaa on vielä kesken. Se kun saa herätä viikonloppuisin valmiiseen puuroon ja joka ikinen aamu on lehti haettu laatikoista kuistille. Niitä pieniä tekoja on loputtomiin ja niistä ei aina muista kiittää, mutta niistä se arki, rakkaus ja yhdessäolo syntyy.

15 vuotta myöhemmin tahdon edelleen, ehkä kovemmin koko ajan. Miestä katsellessani olen usein ajatellut, että miehet kyllä komistuvat iän myötä. Heihin tulee varmuuttaa ja katseeseen syvyyttä, ohimoille ekat harmaat. Korona-aikaan lapset löysivät 10 valkoista partakarvaa ja hihittivät kippurassa. Minä hymyilin onnellisena. On suuri, suuri on onni löytää rinnalleen ihminen, jonka kanssa on niin kivaa, johon voi aina luottaa ja joka ehdottaa, että lähdetäänkö ajelemaan Särkkään Hypellä kun on hääpäivä. Se me tehtiin viime viikolla, huomenna vielä jotain pientä juhlaa ja sitten kohti 16. aviovuotta. Toivottavasti saamme niitä vielä paljon lisää.


neljä alinta kuvaa Marina Rotkus Photography

KIITOS. <3 TAHDON!