Miten voi sattua näin paljon?

Maanantaita ihmiset! Täällä kävelen kuin ankka, jalat ja pakarat ovat täysin tulessa, lapojen väliin sattuu kamalasti ja portaat ovat tuskaa. Että mitäkö olen tehnyt? Käytiin miehen kanssa lauantaina Megatreeneissä Pirkkahallilla. Koko päivän kestäneessä tapahtumassa olisi ollut vaikka minkälaista jumppaa tarjolla, me osallistuimme iltapäivällä Kipan ja Nikon vetämään bodyattackiin sekä Nanna Karalahden kehonpainotreeniin. Ja eilisen sekä tämän aamun olen miettinyt, olenko ikinä harrastanut mitään liikuntaa, sattuu niin paljon.

Bodyattack sisältää aikamoisen määrän hyppyjä; askelkyykkyhyppyjä, kerähyppyjä, lumilautahyppyjä, haarahyppyjä, juoksua ja taas hyppyjä. Kävin ennen useamman kerran viikossa kyseisellä tunnilla, mutta nyt on ollut pitkä tauko. Juokseminen ottaa ihan eri paikkoihin kuin räjähtävät hypyt, sen huomaan. Päälle vedetty kehonpainotreenit oli sekin todella paljon hyppyjä. Lopussa oli kahden minuutin burpee-setti, joka ryydytti totaalisesti. Jalat ovat niin kipeät ja puhki, ettei ikinä!

Tuon kehonpainotreenin voisi tehdä hyvin vaikka kotipihassakin. Siinä tehtiin yhtä liikettä 18 sekuntia, samanlainen palautus ja seuraava liike. Oli burpeeta, askelkyykkyhyppyä, hyppynaruhyppyä ja muita yksinkertaisia liikkeitä. Ja hauskaa oli, vaikka tuntuukin pahasti nahoissa. Megatreenit olivat GoGo-kuntosalin yksi juhlanumero, kun juhlivat 30v juhlia. Ja edelleen vetäjissä on ohjaajia, joita on ollut silloin alkujaankin!

Kyllä täytyy sanoa, että jumppapirkko minussa heräsi taas. Täytyisi mennä useammin jumppiin, juoksu on ajankäytöllisesti niin helppoa, että tulee usein valittua se. Voi mennä mihin vuorokauden aikaan vain ja lähteä heti kotiovelta. Ja kuinka hauskaa oli hikoilla miehen kanssa! Vuosi aikaa edellisestä yhteislenkistä, joten tämä teki tosi hyvää. Kunhan lihakset palautuvat, kuinka paljon voi sattua!

Onko ruudun takana muita attack-faneja? Onko ryhmäliikunta oma juttusi?

Ensimmäisenä Suomessa: The TRIP

Ja sitten mennään, mikä fiilis?” huutaa ohjaajamme Karo ja porukka hihkuu innoissaan. Screenillä alkaa pyöriä ensimmäisenä Suomessa Les millsin uutuustunti, The TRIP ja tunnelma kokeiluporukalla on katossa. Itseäni vähän jännittää, miltä tämä tuntuu, alkaako vaikka huipata? Seuraavat 40 minuuttia tutustumme virtuaalispinningin maailmaan ja äkkiseltään tunti vaikuttaa hirmu hauskalta! Aikamoinen hauskuus keskelle jouluviikon tohinaa olisi tiedossa!

Kun sain kutsun GoGolle tutustumaan uuteen virtuaalispinningiin, mietin miksi näitä uutuustunteja tulee niin huimaa vauhtia. Itse olen aloittanut aerobicin 1990-luvulla, jolloin ohjaajat keksivät vielä tuntinsa itse ja elänyt mukana Les Millsin konseptituntien tulon Suomeen. Aluksi olin vastaan niitä, sitten hurahdin muun muassa bodystepiin ja attackiin. GoGon jäsen olen ollut vuosikaudet ja heillä on kaikki Les Millsin tunnit lukkarisssaan. Suorastaan asuin keskuksessa ennen vuotta 2017, kun hurahdin juoksemiseen ja jumppakerrat ovat vähentyneet.

thetrip+gogopark gogo+thetrip lesmills+thetrip

Polkiessani tuntia ymmärsin, miksi uutuuksia tarvitaan. Minäkin kävin aikanani, kymmenisen vuotta sitten hirveästi spinningissä. Välillä se mustan seinän tuijottaminen oli aika puuduttavaa, oli tunti kuinka hyvä tahansa. 30 sekunnin spurtti saattoi tuntua iäisyydeltä, ei se nyt lopu millään! The TRIP herätti innostukseni uudelleen. 40 minuutin mittaisella tunnilla matkataan koko matka screenin edessä ja virtuaalitodellisuus todellakin tuntuu. Ylämäessä noustaan seisomaan, välillä sukelletaan pinnan alle ja väistellään uppeluksissa manta rauskuja. Spurtti kestää sen aikaa kun alamäki kestää, eli näet missä ”maali häämöttää”. Sivulta sivulle kallistelu ja puikkelehtiminen tuntui minulla eniten, oikeasti tuntui kuin pyörä kallistelisi ja alamäki otti mahasta.

The TRIPillä ihmiset treenaavatkin tutkitusti kovempaa kuin luulevat, meille kerrottiin ennen tuntia. Kun oli mitattu ihmisten sykkeitä ja fiilistä siitä, kuinka kovaa treenasi, suurin osa tunsi virtuaalispinningin jälkeen tehneensä vähemmän kuin teki. Homma vie mennessään, sitä keskittyy maisemiin, kallistuksiin ja mäkiin ja huomaamattaan on polkenut 40 minuuttia yllättävän kovaa. Itse vilkaisin sykemittaria spurtin jälkeen ja hämmästyin sen tikkaavan 165 kertaa minuutissa – ei muuten yhtään tuntunut siltä! Entisenä Thaimaan asukkaana ilahduin mantarauskuista sekä taivaalle lähetytyistä lyhdyistä videolla, olin ajatuksissani välillä jossain kaukana.

gogo+spinning+thetrip gogo+thetrip+uutuus

Urheilussa on parasta, kun se vie mennessään. Ettet tuijota kelloa ja mieti joko tämä on ohi. TRIPillä vastukset pyörään saa säätää itse, joten homma sopii monen tasoisille kuntoilijoille, kun jokainen polkee omalla tasollaan. Minä olisin mielelläni polkenut pidempäänkin ja vannoin, että palaan tälle tunnille vielä, kun se 2.1.2018 alkaa pyörimään lukujärjestyksessä päivittäin. Hämmästyin tuntien määrää, kyllä nämä uutuudet varmasti vetävät!

Kilpailu jäsenistä liikuntakeskuksilla on kovaa, sen kertoi meille Taru Vähätalo, toinen GoGon perustajasiskoksista. GoGolla on Tampereella kolme pistettä, yksi Hämeenkadulla, yksi Hämeenpuistossa ja kolmas Hermiassa. Virtuaalispinning pyörähtää käyntiin Hämeenpuistossa, johon screen on rakennettu. Taru kertoi, että viiden vuoden sisään on tarkoitus tehdä sukupolvenvaihdos ja yritystä vetämään tulevat Tarun kolme tytärtä, Vuokko, Varpu ja Vilja. Olen ollut kaikkien tyttöjen vetämillä jumppatunneilla ja varmasti on yritys jatkossakin hyvissä käsissä, on tässä perheessä iloa ja energiaa sen verran!

gogo+tampere+thetrip gogo+salaatti

Minä kiitän, että pääsin testaamaan tuntia ennakkoon, olisi helposti jäänyt menemättä muuten. Sen verran liikaa spinningiä aikanaan vedin, mutta into heräsi uudelleen. Jopa selitin miehelleni kotona, että lähden joku aamu kello 7 alkavalle tunnille ja olen aamusta tehokas, mihin hän hymähteli aamu-unisuuteni tietäen. No, saas nähdä kuinka käy! Kurkkaa täältä pätkiä miltä tunnilla näyttää!

Oletko itse ryhmäliikuntatyyppejä tai tykkäät spinningistä? Innostaisiko virtuaalitodellisuus? Onko suunnitteilla jokin uusi juttu liikuntaan uuden vuoden myötä?

*ensimmäisen kuvan minusta otti GoGon Heini, neljäs kuva Kristan.