Jouluaaton mekko talven ihmemaassa

Sinne se meni, jouluviikko. Oli ihan mielettömän ihania päiviä. Vietimme koko viikon kotikotona eli taaperon mummilassa Jyväskylässä. Möllötettiin, pelattiin lautapelejä ja pulkkailtiin. Nähtiin paljon kavereita ja oltiin koko ajan perheen kesken. Mies oli viikon kanssamme. Tänään palailtiin kotiin ja hörpin täällä uudessa joululahjapyjamassa joululahjateetä. Taapero meni puolestaan unille nauraen, kun oli niin onnellinen uudesta muumilakanastaan. Ehdimme käydä vielä kotona pulkkamäessä, tuo keli on aivan täydellinen! Odotan koko ajan, että ensi viikon plussakelit eivät pitäisi paikkaansa…

 

 

Olo on siis haikea ja onnellinen. Palataan kuvissa jouluaattoon ja aattopäivän mekkoon, joka on aiemminkin blogissa nähty vintagemekko Forget me not-liikkeestä. Koruna oli täydellisesti jouluun sopiva Herkkusuu-korujen kaulakoru. Jouluna vaivasi laiskuus tukan laittamisen suhteen, joten pipo oli pelastus (tai oikeastaan syy lättänään kuontaloon) kuvissa. Ihanan rannekorun voitin Annan blogiarvonnassa ja se oli jouluna ensimmäistä kertaa käytössä.

 

mekko second hand/huivi ja pipo Pomp de Lux/koru Herkkusuukorut/

kengät Prahasta/takki Vila

 

Huomenna se sitten alkaa, arki ja sen sijaan että ympärillä kuhisisi rakkaita ihmisiä, olemme kaksin taaperon kanssa taasen. Onneksi jäi läjä kivoja muistoja, mitä voi sitten arjen pyörityksessä miettiä. Kiitos teille, jotka olitte osana viikkoamme, olette tärkeitä kaikki.

 

Kenellä muulla alkaa huomenna arki? Entä millainen oli oma jouluasusi?

 

Pala lauantailta: päivän asu ja tukkataiat

Lauantai oli hektinen päivä. Laskin, että jos VR tuo minut ajallaan illalla Tampereelle, minulla on reilu puoli tuntia aikaa ennen kuin synttärivieraat saapuvat. Siinä sitten sytyteltiin kynttilöitä, pilkottiin viimeisiä salaattijuttuja ja laitettiin ruokia tarjolle, joten kiittelin onneani että olin päättänyt valita asun, jossa pärjäisin aamusta iltaan. Tein löytöni Forget me not-liikkeestä Aleksanterinkadulta, tämä käytettynä ostettu mekko oli mielestäni todella kaunis ja menisi niin päivällä kuin illalla, eikä rypistyisi matkan varrella. Vaihdoin illaksi värittömät sukkikset ja eri korut, mutta mekko pysyi samana.

 

Koska aikaa laittautua uudestaan ei ollut, päätin myös etukäteen, että ammattilainen saa laittaa hiukseni aamulla niin, että kampaus pysyy seuraavan vuorokauden ajan. Ja kyllä muuten pysyi! Minua hieman jännitti, sillä luottokampaajani Jenna lähti maailmalle ja aikaa oli etsittävä muualta. Päädyin Aleksanterinkadun Glohairiin Sirun käsittelyyn, enkä pettynyt. Jutustelu sujui leppoisasti ja kampaus oli juuri sellainen, kuin olin toivonut, ehkä jopa kivempikin. Aamukasilta aloitin päivän istumalla yksinäni kampaajalla, kun ulkona oli vielä pimeää ja Tampere vasta heräili tihkusateiseen päivään. Tämä oli oikea prinsessasynttäripäivä!

 

Helsingissä nappasimme Saaran kanssa asukuvia Tuomiokirkon edessä, lämpömittari oli lähes nollassa ja tuuli hyytävä, joten melkein hymy hyytyi. Mutta vain melkein!

 

 

Itse Indiedaysin tilaisuudessa alkoikin pian lämpötila nousta talvipuutarhan täyttyessä ja olin hyvin tyytyväinen asuvalintaani. Ei puristanut tai kiristänyt, ei ollut kylmä tai kuuma, kengät olivat helpot ja mukavat, mutta sain punaisella asuun pientä persoonallista juttua mukaan.

 

 

takki Desigual/huivi Becksöndergaard/mekko second hand, Forget me not/sukkikset Seppälä/kengät Nizzasta/rannekoru Guess (voitettu Nooran blogista).

 

Kuvista kiitos Saaralle! Kerrankin onnistuin luomaan lookin, jossa todella viihdyin koko päivän.

 

Innostaako teitä sinipunainen kokonaisuus?