Huono hemoglobiini ja tyhjät rautavarastot – miten tähän taas päädyttiin?

Kyllä harmitti. Olo oli lyöty pari päivää sitten, kun verikokeen tulokset tulivat. Vaikka olinhan minä sen tiennyt. Tunnistin jo olostani, lykkäsin menemistä verikokeisiin, ajattelin että kyllä se siitä korjaantuu. Oli kiire, oli paljon tehtävää, en nyt muka ehdi sinne verikokeisiin. Ja kun vihdoin päätin mennä miehen loman alkaessa, totuus oli silmieni edessä – olen taas pahasti aneeminen. Itketti. Lähinnä harmista, sillä raudan jatkuva syöminen on kamalaa. Itketti, kun tiesin, että on pakko, se korjaisi niin montaa asiaa. Itketti, kun haluaisin olla pitkäpinnaisempi ja elämäniloisempi, mutta välillä ei vaan pysty. Miksei? No tiesin jo vastauksen, toivoin, ettei ihan näin huonoilla arvoilla mentäisi.

Anemia 20 vuoden ajan

Tästä saattaa tulla aika pitkä postaus, ounastelen jo nyt. En hirveän mielelläni puhu ferritiineistä ja rauta-asioista, sillä siitä on tullut viime vuosina oikea ns. muotisairaus. Ja olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset kokevat sen eri tavalla. Hemoglobiini ollessa pari vuotta sitten 100 ja ferritiinien 3, olin lähdössä puolimaratonille. Olin tottunut oloon. Ennätykseni sen korjaamisessa on hemoglobiini 127 ja ferritiini 39 ja sillä arvolla olen jo ns. liekeissä.  Lisää taistostani alhaisia tasoja vastaan ja tekemistäni muutoksista löytää mm. täältä ja täältä.

Olin ensimmäisen kerran hemoglobiinissa 90 15-vuotiaana. Maha kesti ihan kohtalaisesti rautaa ja arvo nousi, mistään ferritiineistä ei ysärillä puhuttu. En tiedä sitten, missä arvoissa menin 2000-luvun, mutta raskausaikana jouduin taas rautakuureille. Kahden lapsen jälkeen mennä painoin täysillä juoksua ja olin menettänyt synnytyksissä verta, muttei kukaan tutkinut äitiä enää vauvojen ollessa maailmassa. Kävin valittamassa lääkärissä unettomuuttani ja… unilääkkeitä oli tarjolla. Kun vahingossa todettiin 2,5 vuotta, että rauta-arvoni ovat onnettomat ja kun sain ne nousemaan – tadaa! Unettomuus oli poissa ja nukuin todella hyvin. Miksei kukaan ollut kiinnostunut tarkistamaan niitä, kun puhuin etten nuku?

Anemian oireita

Näitä on varmasti ihmisillä lukuisia. Ajatellaan, että ihmiset ovat väsyneitä ja haukottelevat eivätkä jaksa tehdä. Minulla anemia ei oireile näin. Tämän kevään myötä uneni loppuivat. Syytin stressiä ja koronaa, mutta kun kesäkuussa korona-ahdistus helpotti ja elämä tuntui jo aika normaalilta ja samalla unet vain huononivat, aloin aavistella. Nukahdin hyvin, mutta heräsin jo tunnin päästä ja torkuin tuskaisesti aamuun asti koiraunta. Joka tietenkin teki sen, että aamulla en ole kovin virkeä ja pari ekaa tuntia menee vähän sumussa. Yöt ovat hirveitä, jos uni ei vain tule.

Elämänilo. Monet tosi kivatkin asiat kyllästyttivät tai kyllästyttävät. Ärsyttää itseänikin, olen innoissani, mutta samalla tympäisee. Mikä minua vaivaa? Tekisi mieli vain potkia kiviä ja äksyillä ihmisille, vaikka tiedostan samalla, että kaikki on ihan hyvin.

Helle ja ahdistus. Helteellä sen huomasi paremmin, ettei happi kulje. Ahdistaa. On koko ajan paino rinnan päällä ja pyörryttää. Juokseminen helteellä oli vaikeaa, kun viileällä se vielä kulki. Aloin olla varma, mikä minua vaivaa ja helteellä varasin lääkärin.

Kielen kärjen tunnottomuus. En oikeasti tiedä, onko tämä mikään oire anemiasta, mutta sykkeiden noustessa keväällä korkeaksi ylämäkeen juostessa kielenkärkeni pisteli ja puutui. Kun menin alamäkeen, tunne poistui. Mietin, että nyt on joku häikkä kropassa.

Paniikin tuntemukset. En varsinaisesti ole saanut mitään paniikkikohtauksia, mutta välillä tulee olo, että saan paniikin, koska en saa henkeä. Kun happi ei kulje kunnolla. Sitten pysähdyn hengittelemään ja huomaan, että se on vaan siitä ns. anemia-ahdistuksesta johtuvaa.

Mistä anemia johtuu?

No syitä on varmaan satoja. Kun kerroin Instassa, että huonoilla arvoilla mennään taas, sain ihan sata kyselyä, onko minulla keliakia. Eli keliakia voi ilmetä näin. Ei ole todettu, tutkittu kyllä on viimeksi viime vuonna. On tutkittu kilpirauhasjutut ja muut, eikä ole löydetty mitään yhtä oikeaa syytä anemialle. Olen ilmeisen taipuvainen, sillä jo lapsena/teininä siitä kärsin. Olen ollut 23 vuotta ilman punaista lihaa, voi että olen miettinyt, että pitäisi alkaa kiskoa verilettuja ja mustamakkaraa! Juoksen paljon ja se on sitten kuulkaa ihan parasta punasolujen pilkkomista. Tiesittekö? Tutkimuksissa sanotaan mm. näin:

Muita syitä mataliin rauta-arvoihin kestävyysurheilijoilla ovat mm. hien ja virtsan mukana menetetty rauta, alhainen raudansaanti, juoksussa tapahtuva jalkapohjan hemolyysi (punasolujen hajoaminen askelkontaktivaiheessa, tosin tästä tutkimus on hieman ristiriitaista).

Lisäksi kärsin jonkinasteisesta endometrioosista ja sen myötä rautatasojen vajenemisesta. Aika hyvä kombo vai mitä?

Yksi syy asialle on kulunut kevät. Olen juossut ja juossut. Kaikki punttitreenit ja bodybalancet salilla jäivät koronan myötä pois. Normaali arkirytmini jäi pois ja söin välillä todella huonosti, kun en jaksanut aina miettiä lapsille kelpaavaa ruokaa ja itselleni sopivaa (esimerkiksi pastasta tulee todella kipeä maha ja lapsilla taas se on lemppari). Oli niin täysi työ pitää työ, koti ja muu kombo pystyssä, että lakkasin ihan miettimästä itseäni ja omaa hyvinvointia. Oli huoli lapsesta, joka sysäsi omat verikokeet hamaan tulevaisuuteen. Ja lopputulos on… Huoh.

Miten korjata anemia?

Tämä on se kohta, joka minua masentaa. Kieriskelen tälläkin hetkellä mahakivuissa, mutta nyt on vain pakko kestää. Olen kokeillut ties mitkä rautavalmisteet läpi pillereistä kapseleihin, mehuihin ja suihkeisiin. Kaksi vuotta sitten sain todella hyvät tulokset Ferronol-mehulla, otin sitä aamuisin tyhjään mahaan ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Pidin huolta, etten syönyt tuntiin sen jälkeen aamulla tai tuntiin ennen illalla. Mietin jatkuvasti, että söin mahdollisimman rautapitoisia asioita ja välttelin kofeiinia (se Pepsi Max!), teetä ja maitotuotteita raudan yhteydessä. Mutta. Se on raskasta miettiä lopun elämäänsä näin. Sillä tuntuu, että jos lopetan, heti romahtaa. Tällä mehun ja ravinnon miettimisellä sain kuitenkin kuudessa viikossa hemoglobiinin nousemaan 25 pykälää ja ferritiinin yli 30 pykälää, että toimii!

Sain lisäksi verenvuotoa lopettavia lääkkeitä, eli jos sinulla on kovaa verenvuotoa kerran kuussa, tämäkin on mahdollista.

Sitten se kuuluisia rautainfuusio. Siis tippa käteen, josta tiputetaan rautaa suoraan suoneen. Jota olen jo kerran kysynyt sisätautilääkärillä, joka nauroi: sitä annetaan munuaispotilaille tai syöpäpotilaille, mene sinä terve nainen kotiin ja syö rautaa! Mutta samalla olen lukenut mm. Monnan tai Annan blogista, että infuusion ovat saaneet. Sanoin itsekin lääkärissä, että maksaisin itse, eli enkö saisi, olo on ollut niin pitkään huono ja maha räjähtää jatkuvasta raudasta. Ei vaikuta kuulemma. Ymmärrän kyllä, että infuusiossa on paljon riskejä ja moni saa siitä allergisia reaktioita, en tiedä onko se perimmäinen syy välttää sitä? Mutta nyt kun saisin aikaiseksi, etsisin käsiini uuden sisätautilääkärin Tampereelta, jolta ehkä saisin lähetteen infuusioon. Niitä kuitenkin paljon mm. Mehiläisessä tehdään.

Kuinka tästä eteenpäin? Voiko aneeminen juosta?

Tiistaina sain tulokseni. Rautavarastoni ovat tyhjät (ferritiini alle 10) ja hemoglobiini 110. Tiesin. Itketti hirveästi, sillä vaikkei tämä ole mikään kuolemantauti, ei tunnu mihinkään ikinä menevän. Olen todella väsynyt siihen, että mahani on aina kipeä ja olen myös väsynyt siihen, että aina äitini ollessani lähelläni kyttää että syön, koska rauta. Nyt kun mies sanoi, että minun ei pitäisi juosta meinasin ratketa täysin. Mutta tottahan se on, kovimmat treenit on parempi unohtaa, jotta keholla on paremmin aikaa toipua. Ja tiedän, että molemmat haluavat vain parastani.

Koska todella monella on kokemuksia huonoista raudoista, siihen saa myös ihan loputtomasti vinkkejä, mitä valmistetta kannattaa kokeilla ja mitä kannattaa tehdä. Ja ettei kannata juosta. No, viimeksikin sain arvot nousemaan vaikka juoksin, mutta mitään puolimaratoneja en alkanut repiä. Ja niin ironista kuin se onkin, nukun huonosti, saatan välillä olla arjessa kiukkuinen ja kulkea ns. aivosumussa unohdellen, mutta olen juossut kovempaa ja paremmin kuin aikoihin. Mikä ihme siinä on?

Toivon, että kun taas mietin tarkemmin mitä syön ja missä järjestyksessä, skippaan limpparit ja kiskon rautani ja saan sen vielä ehkä pysymään paremmin kyydissä (verenvuotoa vähentämällä!), saan myös tuloksia aikaan. Mutta oikotietä onneen ei ole ja mielialaa veti alaspäin tieto siitä, että taistelen homman kanssa ehkä (?) aina.


t-paita & hattu LINDEX/ caprit SOYA CONCEPT/ tennarit CONVERSE/ korvikset KATOKO

Tiedän tämän olevan monelle tuttu vaiva. Ihmiset oireilevat eri tavoin ja mielestäni rautatasojakaan ei voi täysin yksi yhteen vertailla, olemme kaikki yksilöitä. Suosittelen silti lämpimästi, että jos esimerkiksi uni ei maita tai helle ahdistaa rinnassa, tsekkaa rauta-arvosi. Aneeminen täällä taas hei, vitsi että harmittaa että on antanut sen tapahtua, ärrr! Tästä on tie vain ylöspäin!

Muita asiasta kärsiviä?

Elämänlaatu huonoilla rauta-arvoilla – #letsshakeitup

Mielestäni päässäni pyörinyt aihe sekä tämä asu ja malliston nimi sopivat niin hyvin yhteen, että ymppäsin ne tuollaiseen kauhuotsikkoon. Kummasta siis aloittaisin? Kevyistä vaateasioista vai rankemmista jutuista. Paukastaan rankemmat jutut eka ja tullaan sitten näihin huomenna myyntiin tuleviin vaatteisiin, ok? Ottakaa kahvikupeistanne kiinni, yritän pitää taas tekstin inhimillisen mittaisena.

Mistä aloittaisin? Siitä, että minulla todettiin ensimmäisen kerran anemia 1990-luvulla vai siitä, että rauta-arvoni ovat aina olleet onnettomat. Raskausaikoina tankkasin rautaa maha hirveän kipeänä. Kun esikoinen oli puolivuotias, alkoi raju, vuosia kestänyt unettomuuskierre. Kuuluu asiaan, sanottiin. Teet liikaa, pitäisi levätä, sanottiin. Lääkärissä annettiin unilääkkeitä ja kun eivät toimineet, päälle masennuslääkkeitä. Olo paheni niin, että lopetin top tykkänään kaikki kemialliset avut.

Olin hirveän väsynyt koko ajan. Olin myös elämäntilanteessa 1-vuotiaan äitinä ja talo-oikeudenkäynnin sekä remontin keskellä, jossa ”kuuluu” olla hirveän väsynyt. Olin hirveän epätoivoinen, kun uni ei tullut silloinkaan, kun sain tilaisuuden nukkua. Mutta koska ihmisen on pakko jaksaa, se jaksaa. Tuli uusi raskaus, uudet hemoglobiinimittaukset, rautahommat, uusi synnytys ja imetys. Kun vauva on maailmassa, ei kukaan enää tutki äitiä.

Olin moneen otteeseen äärettömän väsynyt, siis en sillä tavalla väsynyt, että nukahtelisin joka paikkaan, vaan niin epätoivoisen väsynyt, etten saanut enää unta. Heräsin aamulla ns. tatti otsassa ja pala kurkussa miettien, jaksanko tätäkään päivää. Käskettin ottaa omaa aikaa välillä, nukkua välillä, liikkua, tehdä omia juttuja. Minä tein, lepäsin ja tein, tein omia asioita ja liikuin. Mikään ei tuntunut tuovan palautusta. Teet liikaa, sanottiin. Lepää. Ei lepo auttanut, ei minua niin sanotusti nukuttanut, vaan olin eri tavalla väsynyt koko ajan. Ärtynyt, alakuloinen, itkuinen, pessimistinen, lyhytpinnainen ja kireä. Halusin olla iloisempi ja aurinkoisempi, nauttia enemmän lasteni seurasta ja olla ennen kaikkea parempi ystävä. Kun uupuneena tykitin menemään kevytyrittäjähommia, puolimaratontreenejä ja pidin kahta lasta kotihoidossa, ajattelin että tässä nyt kuuluukin olla vähän kireä ja väsynyt. Ehkä välillä, mutta yön olisi pitänyt korjata tuo tilanne. Se, että neuvolasta sanottiin, että pyydä isovanhempia hoitamaan yö ei kantanut kovin pitkälle, kun se ei oloa korjannut. 8 tunnin yöuni ei tuntunut missään.

Vuosia kestäneen tuskailun, neuvolaan valituksen, yksityislääkäreillä käyntien ja unettomuuden itkemisen aikana yksikään taho ei ollut kiinnostunut veriarvoistani. Ei yksikään. Alas pudonneet, omassa tapauksessa TÄYSIN TYHJÄT rautavarastot aiheuttavat itkuisuutta, alakuloa, paniikkikohtauksia, rajuakin unettomuutta, hengästymistä, pyörrytystä, you name it, I got it. Surettaa, etten itse ymmärtänyt, eikä kukaan muukaan missä vika on.

Viime talvena alkoi tosissaan sapettaa. Olin ajatellut, että puolikkaan aikani paranee toukokuussa, mutta sykkeet nousivat ja tahti hidastui. Miehen kanssa tappelimme parilla lenkillä, kun hän kuuli millä sykkeillä juoksen peruslenkkiä ja käski kävellä ylämäet. Mutta enhän voi mennä takapakkia, miksi!

Toukokuussa se paljastui. Rajun vatsataudin myötä hemoglobiinit vihdoin mitattiin ja koska ne olivat 102, huikattiin Taysista, että mene mittauttamaan ferritiinit. Mitkä? Kuulin sanan toukokuussa ensi kertaa, vaikka anemiaa sairastin tiettävästi ensi kertaa yli 20 vuotta sitten.

Otin homman tosissani ja olen tehnyt kaikkeni toipuakseni. Heinäkuussa arvot olivat jo normaalin puolella, mutta ferritiinit saavat vielä vaikka kolminkertaistua. Rautakuuri jatkui. Nyt syyskuussa olen herännyt siihen, kuinka erilainen ihminen olen. En herää vihaisena. Herään ihan tavallisena ei aamuihmisenä, muttei tee mieli karjua jokaiselle vastaantulijalle. Jaksan juosta puistossa lasteni kanssa ja nauttia jokaisesta hetkestä. En mene itkien nukkumaan vaan ihanasta päivästä kiittäen. En herää aamulla ajatukseen, etten kerta kaikkiaan jaksa tätäkin päivää, olisipa joku joka auttaisi. Ajattelen, että tästä päivästä tulee hyvä ja ehdimme tehdä vaikka mitä kivaa. Nukun hyvin. Vaikka nukkuisin vain 7 tuntia, se riittää, koska uni palauttaa. Se on normaalin ihmisen unta. Vasta nyt tajuan olleeni jollain tapaa sairas. Lenkillä vauhdit ovat koventuneet ja sykkeet laskeneet. Askel lentää 15 kilometriä siinä, missä keväällä vedin sen hammasta purren loppuun asti.

En muista, milloin olisin ollut näin… Tavallinen. Pystyn ottamaan rauhallisesti vastaan kiukut, haistelemaan kukkia pihalla ja kipittämään portaita ylös alas ilman pyörtymisen tunnetta. Olisi ehkä pitänyt herätä omaan tilaansa aiemmin, mutta koska en ole luovuttajatyyppiä, päätin jaksaa. Muistan talvella huojuessani olohuoneessa sohvalta nousemisen jälkeen, että mies käski mennä veriarvoja tutkimaan. Pöh, taisin sanoa. Niin. Yksi ehkä parhaista parantumisen merkeistä on paniikkien vähentyminen. Sain paniikkioloja jopa junassa, kun se mennä puksutti tunninkin pysähtymättä. Viime viikolla junassa istuessani mietin, että miksi ihmeessä minua täällä ahdistaisi. Niin. Koska ferritiinit.

Minulle elämään tuli nyt aika ennen ja jälkeen anemian, niin erilaiselta elo tuntuu, nyt kun rautakuuria on takana viitisen kuukautta. Olen varmasti kärsinyt vaivasta vuosia, enkä ikinä halua päästää itseäni viime kevättalven oloon, nyt kun tiedän mistä se johtui. Kuka haluaa elää unettomuuden, paniikkien, pyörrytyksen ja hengästymisen kanssa? Räjähtää ihan liian pienistä asioista?

Ferritiinimittauksen sanotaan olevan muotisairaus ja uskon, että tämä sairaus onkin ns. muodissa. Ihmiset söivät ennen sisäelimet ja kaikki muut vastaavat, mutta prosessoidun ruoan, kasvisruoan ja muiden syiden takia homma on varmasti yleistynyt. Ja asiasta täytyy puhua, sillä itseäni harmittaa todella, ettei 4,5 vuotta sitten yksityinen lääkäri ehdottanut vaivaani mitään muuta kuin kolmiolääkkeitä. Ne eivät todellakaan auta. Välillä asiaa ajatellessa itkettää, miten paljon parempi äiti olisin ollut, jos en olisi niin usein sanonut että äitiä väsyttää, mutta asiaa on turha miettiä. Olen nyt sitten satasella läsnä kun jaksan.

Jottei tulisi liian ruusuinen kuva, niin kyllä minä edelleenkin hermostun, itkeskelen tai olen ylipäätään vain ihminen. Mutta hyvin erilainen ihminen. Helpottuneempi ihminen. Ihminen, joka itkee ilosta juostessaan ylämäessä ilman, että täytyy pysähtyä puuskuttamaan. Elämä on erilaista terveenä. Suosittelen kaikkia joskus tsekkaamaan arvonsa, oli muotia tai ei.


neule, housut ja kengät LIDL by Heidi Klum (saatu)/ takki ONLY/ korvikset Via Minnet (saatu)

Lisää muotia sitten loppuun ja kevyempiä juttuja. Kuvissa näkyvä asu on Lidlin uusinta Heidi Klum-yhteistyömallistoa nimeltään letsshakeitup. Sopi hyvin mielestäni tähän postaukseen, kun naista vaatteiden sisällä on vähän ravisteltu eloon. Sain valita mallistosta omat suosikkini ja pinkki neule oli ihan ykkönen. Mustat housut supermukavat päällä ja kengät tyylikkäät ja joka asuun sopivat. Nämä olivat siis omat lempparit, joita saa huomenna hakea Lidlistä! Edelleen yhtä hassua, ostaa vaatteita Lidlistä.

Mielelläni kuulen ajatuksianne Lidlin vaatteista tai ferritiiniarvoista ja kokemuksista anemiasta? Heittäkää juttuja kommenttiboksiin! Leppoisaa sunnuntaita!