Avainsana-arkisto: elämä

Mikä viikko, jossa yritin pysyä kyydissä!

12.5.2022
2

Blogeihin kirjoitellaan enää hyvin harvoin ihan perinteisiä kuulumisia. Sellaisia postauksia, jotka olivat arkipäivää vielä vuonna 2015. En tiedä moniko niitä lukee ja Instagram syöttää palasia kaikkien elämästä stooreissa koko ajan. Tykkään itse nykyään enemmän tehdä sellaisia postauksia, mistä on ihmisille ”hyötyä”. Siis liittyen ravintoloihin, matkailuun tai vaikka kirjavinkkeihin. Vertaistuki on arvokasta, ainakin itse odotusaikana luin paljon vauva-aiheisia blogeja. Koen pudonneeni vähän sellaiseen elämänvaiheeseen, etten osaa enää juuri kertoa arjesta. Toki työstä olisi hauskaa höpistä, sillä hyvin harva tietää mitä kaikkea teen, mutta kiinnostaako se ketään?. Lapset ovat ihmeellisen tasaisessa vaiheessa, takana ovat pikkulapsiajat, vielä edessä teinivuodet. Toki omia haasteita on ja monia asioita, mitä haluaisi jakaa, mutta usein ne ovat sellaisia, että jäävät kertomatta julkisesti.

Miehen kanssa meillä tulee yhdessäolon vuosia kahden viikon kuluttua täyteen 21 kappaletta ja… Taloasioita en jaksa enää kertoa, ne ottavat niin päähän edelleen, lähes 10 vuotta on kulunut.

Joten on tullut kynnys kirjoittaa mitään ns. oikeita kuulumisia, mutta tuli tarve kirjoittaa ihan yhden viikon aikana tapahtuneista jutuista. Heräsin nimittäin viime viikonloppuna siihen, miten hurjan hektinen kevät on ollut. Joka viikonloppu oltu vähintään rinteessä. Muutaman päivän kuluttua minun oli tarkoitus suunnata Kreetalle kirjoittamaan, mutta nyt tuntuu ihan kivalta, että reissu siirtyi elokuulle. Siis toukokuun alun kuulumisia!

Lautailukauden päätös Himoksessa ja 40 v kemut

Laskukausi oli upea. Siis kerta kaikkiaan. Olimme rinteessä joulukuun ekalla viikolla 2021 ja siitä joka viikko aina vappuun asti. Lähes viisi tauotonta kuukautta lautailua ja asumme näinkin etelässä! Tästä olen hyvin iloinen.

Vappuaattona oli tiedossa miehen pitkäaikaisimman ystävän (ovat tunteneet vuodesta 1982) nelikymppiset Jyväskylässä. Matkalla pysähdyimme Himoksessa, jossa oli kauden viimeinen laskupäivä. Rinteet olivat huippukunnossa! Iltapäivästä avattiin ns.vesimäki, jossa piti luisua lammikon yli. Mies ja ystävänsä menivät monta kertaa siitä, jopa käsi kädessä ja lapset halusivat perässä. Vannotin, että siihen täytyy ottaa kova vauhti ja kuopus ottikin, mutta painon ollessa liikaa edessä lasku päättyi uimareissuun. Mies juoksutti hänet vaihtamaan vaatteita ja tyttöä nauratti. Hän totesi itse, että vaihtoi kautta lautailusta uimiseen. Olipa hauska päivä!


Kuvankaappaus videosta, siksi surkea kuvanlaatu.

Iltapäivällä siirryimme juhliin, olemme juhlineet viimeksi kyseisten ystävien luona pitkän kaavan mukaan kolmekymppisiä. Oli ihanaa nähdä tuttuja, jutella, tehdä kaikkea vähemmän viisasta, kuunnella mitä kaikki kertovat sankarista ja.. Nähdä ihmisiä! Ekat kunnon kotibileet vuosiin! Olisikohan meitä ollut paikalla reilut parikymmentä. Ihana ilta, yö ja aamu, ei muuten saanut takseja vappuyönä! Ja homma pysyi yllärinä, sankari ei arvannut mitään. Mahtavaa!

Maikkarin haastattelu ja ristiäisiä

Ex tempore lähdin huhtikuun vikoina päivinä keskustaan Maikkarin haastatteluun, kun pyydettiin. Tuuli repi tukkaa ja kysymyksiä en tiennyt eteenpäin, mutta toukokuun alussa julkaistusta haastattelusta tuli ihan kiva. Tuon haastattelun ja videon voi katsoa täältä. Hauskaa, että olen otsikossa jyväskyläläinen, vaikka olen ollut pidempään tamperelainen kuin jyppiläinen ja alkujani helsinkiläinen.

Parin viikon sisään meillä oli myös kahdet ristiäiset. Molemmat veljeni saivat vauvat ja heidät kastettiin juuri, toinen viime sunnuntaina äitienpäivänä. Paikalla oli muun muassa vanhempani, molemmat mummoni (joista toinen täyttää jo 96 vuotta kesällä) ja tietenkin esimerkiksi veljeni perheineen. Ihan käsittämätöntä! Milloin olemme olleet saman katon alla kaikki yhtä aikaa. Emme vuosiin. Ja että mummotkin jaksoivat ja oli vielä äitienpäivä. Ihanaa, harvinaista ja erittäin mieleenpainuvaa!

Tallinna ja lakkohommia

Toki oli myös viikon lakko toukokuun alussa, joka toi omat haasteensa. Vanhempani hoitivat yhden päivän, kun olin Tallinnassa, lapset olivat paljon kavereillaan ja maanantain tällä viikolla olin HopLopin synttärihuoneessa tekemässä töitä. Oli ehkä viikon kiireisin työpäivä ja kuopus päätti jäädä jumittamaan tulivuoren huipulle ja huusi siellä. Minä mietin kuumeisesti, miten saan hänet alas. Ennen on tullut mukisematta. Juuri kun sain lapsen alas ja kaappasin itkevät neidin syliin soi puhelin sovitun työpuhelun merkeissä. Selvittiin siitäkin! Ihan hauska mahdollisuus nuo synttärihuoneet työntekoon, mutta oli siellä aika meteli silti ja penkit synttärihuoneessa aivan kamalia vs. pöydän korkeus. Toki lapsille suunniteltu.

Tällä viikolla ehtikin olla yksi päikkypäivä, sitten kuopus jäi loppuviikoksi kotiin terveyssyistä. Kikkailua siis, mutta hyvin olemme selvinneet. Tänään leipastiin muun muassa teeleipiä, ihan hauska paluu kotiäitivuosiin.

Uusia ja vanhoja töitä

Olen ilokseni saanut pari uutta toimeksiantoa, olen aina jokaisesta ihan hurjan onnellinen. On myös niitä vanhoja jo vuosia olleita töitä ja olen edelleen älyttömän iloinen jokaisesta lehtiartikkelista, jonka saan tehdä.

Ensimmäisenä lakkopäivänä, eli 3.5. lähdin tekemään iltapäivästä galluphaastattelua keskustaan. Kun pääsin perille, kuvaaja soitti, että on itsekin lakon takia jumissa ja pääsee myöhemmin. Hän oli soitellut aiemmin, mutta olin lyönyt luurin korvaan. Mietin ihmeissäni tätä asiaa, että kuinka niin löin, kunnes tajusin. Kuopus oli katsonut Disney-kanavaa puhelimestani hetken ja sujuvasti lyönyt luurin korvaan soittajalle ja minä en ollut tästä tietoinen.

No, gallup saatiin tehtyä ja kirjoittelin siitä tämän jutun seuraavana aamuna kuudelta. Tallinnaan tuli lähteä jo 5.45 starttaavalla junalla ja junassa oli aikaa kirjoittaa. Rakastan rakastan kohdata ihmisiä ja kirjoittaa!

Aika haipakkaa on siis ollut. Huomenna olisi vielä kaksi isompaa työjuttua, lisäksi pitäisi tehdä ruokaa valmiiksi viikonloppua varten ja ladata kaikki laitteet. Lauantaina odottaa nimittäin Helsingissä puolimaraton, jonne menen nyt aivan nollavalmisteluilla. Pelottaa, mutta yritän ottaa pitkän lenkin kannalta. Sen verran vauhdikas kevät on ollut. Ihan rehellisesti sanottuna nyt väsyttää ihan kamalasti. Garmin näyttää viimekin yölle 9,5h unta ja silmä luppaa silti.

Mutta aivan myös ainutlaatuinen! Olen nähnyt parissa viikossa enemmän ihmisiä kuin vuosiin! Sukua! Ystäviä! Sellaisia ystäviä, keitä en ole nähnyt 10 vuoteen! Se on ollut jotain niin arvokasta, ettei pää oikein pysy mukana tässä kaikessa. Kaikesta hurjan kiitollinen ja iloinen. Kuvia on kertynyt muistoksi valtavasti.

Mies juuri kyseli, mitä meillä on suunnitelmissa toukokuun lopuille viikonlopuille ja leukansa loksahti, kun sanoin, että ei mitään. Suunnitelee jotain pyöräreissujaan siis. Kyllä, toukokuun kaksi seuraavaa viikonloppua ovat näillä näkymin kotoilua, pihan laittoa ja peruselämä. Tosin meidät tuntien… Saas nähdä!

Onko itselläsi ollut vauhdikas kevät? Innostavatko tällaiset kuulumispostaukset enää?

*juoksukuvan Haltin Pallas-takki saatu

Väliinputoaja

21.4.2020
4

Tällä hetkellä tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Koti on siivoamatta, postimyynnistä tilatut pari paitaa olleet viikon sovittamatta ja yritykselleni suunnittelemat asiat tekemättä. Minulla oli maaliskuun alussa ihan tosi vahva tunne ja draivi päällä yritysjutuista. Oli kaikkea kivaa suunnitteilla keväälle ja olin juuri tavannut ensi kertaa yrittäjyysbuustin ihmisen, markkinointinaisen, jonka tarkoitus oli auttaa minua kehittämään liiketoimintaa. Olin ihan into piukeana etsimässä tekijää yrityksen kotisivuille, tein uuden mediakortin, laadin portfoliota. Ja sitten kaikki rysähti niskaan ja kaikki suunnitelmat peruuntuivat. Päivät täyttyivät lasten kanssa ulkoilusta, eskaritehtävistä, lukemisesta, leipomisesta ja ruoanlaitosta. Tulipalojen ja tappeluiden sammuttelusta. Sitten kun mies lopettaa illalla työt ja olisi minun aika paahtaa, olen monesti niin väsynyt, että on pakko pitää tauko. Lähteä yksin juoksemaan ja hengittää. Ja kohta ollaan jo iltapuuhissa. Taloudellinen pärjääminen ahdistaa ihan hirveästi, mutta aikaa keskittyä mihinkään ei ole.

Päällimmäisenä on kuitenkin huoli kuopuksesta. Hänelle on hirveän tärkeää, että pysytään tiukoissa rytmeissä. Kuinka moni pysyy tällä hetkellä ihan täysin samoissa ruoka-ajoissa? Väkisin välillä esimerkiksi lounas venyy. Hän kaipaa eniten meistä tiukkaa päiväkodin rytmiä, ikävöi päivittäin rakkaita ihmisiä, niin opettajia kuin kavereita sieltä. Purkaa sen vanhempiin raivoamalla. Siinä missä isosiskolla on ikätovereita naapurustossa, ei pienemmällä ole. Hän menee sinnikkäästi isompien mukana ja pärjää hyvin, mutta välillä isojen tyttöjen supatukset ja jutut saavat hänet kyllästymään ja sitten puuhaa yksin. Lisäksi kun hän on luonteeltaan todella omatoiminen ja jaksaa pitkäänkin pihalla tehdä tiedeprojektejaan ja laulaa mennessään, hän helposti myös unohtuu sitten yksin puuhailemaan.

Tänään aamu aloitettiin neuvolalääkäristä, jolle yritin asiaa puhua. En saanut kyseiseltä ihmiseltä mitään tukea vauva-aikoinakaan ja nyt kommentti oli ”toisille ottaa lujemmille kuin toisille, ota syliin”. No, minäpä otan. Soittelin myös päiväkotiin, jossa oltiin hyvin ymmärtäväisiä ja annettiin kasa numeroita, jos äidin jaksaminen ei riitä. Yritin kyllä sanoa, että ikätoveriksi en vain millään muutu, vaikka soittelisin mihin. No, ehkä siitä saisi henkistä tsemppiä tilanteeseen, sillä vaikka äitini sanoi, ettei lapsi tästä rikki mene, minusta on alkanut tuntua, että puolessa vuodessa ehkä meneekin. 4-vuotiaamme on hyvin fiksu ja erittäin aktiivinen, joka tuntuu tarvitsevan puuhaa koko sen ajan kun on hereillä. Jos sitä ei järjestä, niin hän kyllä keksii. On edelleen täynnä siirtotatuointeja, lattiasta olen putsannut kynsilakkaa, hinkannut niin seinistä kuin tuoleista piirrustuksia ja… Tiedätte.

Esikoisen tutkimuksia on puolestaan jatkettu, ihan mielettömän perusteellisen ja ymmärtäväisen lääkärin olemme saanet Mehiläisessä avuksi ja yritetään nyt pala kerrallaan selvittää terveyttä kohdilleen. Palaan tuohon vielä, kiitos teille ymmäryksestä ja tuesta! <3

Miten teillä lapset voivat? Onko joku ikä helpompi kuin toinen tässä tilanteessa? Eilen kun kysyin ystävältä kahden samanikäisen tytön ja etätöiden kanssa jaksamista, oli sieltäkin viestinä, että meinaa uuvuttaa. Niin varmasti monia. Jaksamista jokaiselle!

*kuva MR Photo/Marina Rotkus Photography

Korona-ajatuksiani Aamulehdessä ja muutenkin

12.4.2020
12

Kaikkia ahdistaa. Toisia enemmän, toisia vähemmän tämä muuttunut arki ja uhkana oleva virus. Minä olen puhunut ahdistuksistani aika suoraan muun muassa Instagrammissa. Elämä muuttui hetkessä aika paljon töiden loppuessa lähes kokonaan ja lasten ja miehen jäädessä kotiin. Olemme olleet nyt neljä viikkoa nelistään ja ikävä on kova. On ikävä isovanhempia, isoisovanhempia, lasten enoja, ystäviä, ihan kaikkia. Toisaalta aika on mennyt äkkiä, miettikää että huomenna on se 13.4., jolloin poikkeusolojen piti ensimmäisen säädöksen mukaan loppua.

Aluksi näin paljon painajaisia. Ne ovat helpottaneet, mutta tuntuu, että olen koko ajan eristäytynyt enemmän ja enemmän. Kun ahdistaa, ei tee mieli edes jutella naapureille. Ajattelin aluksi, että varmaan tappelemme enemmän kun olemme niin tauotta yhdessä, mutta ei, päinvastoin. Olemme enemmänkin lähentyneet ja kun arjen kiirettä ei ole, emme ole tapelleet stressin ja aikataulujen kanssa, olleet vain.

Sainkin viestin, että olen puhunut ahdistuksestani ääneen, mutta kuitenkin vaikuttanut kohtuu täysjärkiseltä, voisinko avata ajatuksiani Aamulehden haastatteluun. Ja näin tein. Juttu on luettavissa täältä (valitettavasti vain tilaajille) ja printtiin se tulee ensi viikolla. Jutussa on muuten hirvein kuva ikinä, missä oikaisen mekkoani ja huudan jotain ympärillä juokseville lapsille. Miksi ihmeessä se sinne on valittu, voi apua. No, pikkuvikoja.

Minkälaisia asioita on tullut tässä viime viikkojen aikana huomattua? Jaatteko nämä ajatukset?

– Mietityttää kovasti, palaako mikää enää ennalleen. Milloin näen muut ihmiset niin, että en juokse heitä pakoon tai loiki lenkillä autotien kautta ohi? Että halaisin taas ihmisiä?

– Koti on karmeimmassa kunnossa ikinä. Kun olemme siellä 24/7, on lasten leluja, vaatteita ja värityskirjoja ihan joka puolella. Imuria on saanut heiluttaa joka päivä, kun ulkoa tulee hiekkaa ja lehtiä tauotta. Luulin, että nythän on aikaa siivota ja koti pysyy siistinä, totuus on täysin päinvastainen.

– Olen tehnyt oman henkilökohtaisen ennätyksen siinä, paljonko olen leiponut ja tehnyt ruokaa. Olemme testanneet todella monta uutta ruokalajia, on ollut aamupalapöydässä tuoreita sämpylöitä ja kaksi kakkuakin on syntynyt! Mietin että pitäisikö tuoda näitä ruokajuttuja blogiin, jos saisitte uusia ideoita kun ruokaa tarvitsee monen tehdä nyt huomattavasti useammin kuin ennen?

– Olen pukeutunut kahdesti johonkin muuhun kuin juoksutrikoisiin ja Adidaksen verkkatakkiin. Miksi pukeutua? Sama meikkauksen kanssa.

– Olen aina inhonnut kotitreenejä. En vain saa itsestäni irti samoja asioita kotona, enkä aikaiseksi treenata olkkarissa. Nyt olen tehnyt salilta facebookiin tulevia jumppia jopa neljästi viikossa. Kun ei ole vaihtoehtoja. Ja teen kuin ohjaaja näkisi minut ihan täysillä.

– Siinä missä jalassa on aina samat trikoot eikä pyykinpesukone pyöri, astianpesukone jyllää joka päivä ja roskiksia saa viedä myös jatkuvasti.

– Olen aina ollut todella huono suunnittelemaan ruokia etukäteen ja käymme kaupassa liian usein. Nyt on ollut pakko suunnitella ja uskon, että tämänkään puolesta ei ole paluuta ns. entiseen elämään. Osaamme suunnitella kun on pakko.

– Olen aina harmitellut, ettemme ehdi pelata lautapelejä tai katsoa leffoja. No nyt on tehty sekin. Pelattu niin paljon Trivialia, että on opittu kysymykset lähes ulkoa.

– Emme lähtisi pubivisaan pääsiäisenä, mutta olipa hauskaa osallistua siihen Aamulehden sivujen kautta! 20 kysymystä ja voitin miehen pisteellä, hahaa!

– Lapset kehittävät ihan uskomattoman paljon tekemistä kun on aikaa. Montako tuntia jaksoivat leikata vanhoja lehtiäni ja tehdä unelmakarttoja? Maalata itsensä vesiväreillä, kun kananmunat oli maalattu? Pitää kauneushoitoa kylppärissä?

– Kodin on nähnyt ihan eri tavalla. Ehtinyt kurkkia ikkunoista maisemia. Kiitellyt, että onneksi on kohtuu iso koti ja saamme kaikki omaa tilaa. Miettinyt, että onneksi on piha.

– Kaikki se kunnianhimo, joka vielä kuukausi sitten oli on painunut johonkin piiloon. Piti tehdä yritykselle nettisivut, myydä ja markkinoida. Olin ihan tarmoa täynnä ja innoissani. Nyt kun lapset ovat kotona, en ehdi edes blogia päivittää, saatikka että ehtisin yritystoimintaa kehittää. Elämä on vähän kuin tauolla.

– Hiljaisia hetkiä ei ole. Kotona on tauoton meteli ja yksin tulee oltua, jos käy juoksulenkillä. Välillä mietin ihan ihmeissäni, miten osasin olla päivät yksin töitä tekemässä hiljaisuuden vallitessa?

– Mikä onni on, että naapurissa on esikoisen paras ystävä. Pihalla ovat jatkaneet leikkejään. Ja nyt ei tarvitse sumplia aikatauluja, kaikki ovat ja aina kotona.

– Olemme tehneet ihan ihme juttuja kun aikaa on. Mies muun muassa kuvasi videota rairuohon kasvusta. Kylläpä muuten kasvaa ja paljon päivässä!

– Alun innostus eskaritehtäviin on laimentunut niin äidillä kuin lapsella ja häntä saa vähän puskea tekemään niitä. Pihalla leikkiminen kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin laskea tuoleja sisällä (teimme tuolinlaskutehtävän lopulta paljussa yhdessä muistellen tuolien määriä)

– Kiitos koronan ja eskaritehtävien, tiedän että meillä  on 27 ikkunaa, 29 pistorasiaa, 19 tuolia ja…. Lamput on muuten laskematta vielä!

– Miehen lomautukset alkavat pyöriä ensi viikosta alkaen ja niitä on paloissa ainakin kesäkuun loppuun asti. Tiedossa on mm. viikon mittainen vappu vailla mitään tekemistä. Sen lisäksi että vaikuttaa taloudellisesti, ahdistaa kyllä kovasti. Kuinka iloinen joskus olisi ollut viikon vappuvapaasta? Nyt työtäkin arvostaa ihan eri tavalla.


mekko PAPU DESIGN/ panta VALKAMA ACCESSORIES/ sukkikset KAIKO/ kengät DR. MARTENS/ korvikset MAMAKORU/ takki GLOBAL ESSENTIALS

Lista olisi loputon. Arki on todella erilaista kuin kuukausi takaperin. Entä teillä? Asu on muuten valittu ajatuksella, että mahdollisimman monta kotimaista merkkiä päälle, kun lehteen kuvataan.