DIY: Ikean Duktig-keittiö

Tätä postausta on mietitty kaksi kuukautta ja odoteltu, että lapsen leikkikeittiö valmistuu. Ja nyt saan postauksen ulos, keittiö on valmis! Sitä on rakennettu lapsen nukkuessa yöaikaan ja postilaatikkoon on satanut erinäisiä netistä tilattuja nappuloita ja katkaisimia. Kerronpa teille miksi meillä alettiin hieman tuunata lapsen keittiötä…

 

 

Isovanhemmat ostivat lapselle joululahjaksi Ikean Duktig-leikkikeittiön. Sitä ei jouluna Jyväskylässä avattu, koska emme olisi saaneet sitä tuotua kotiin, joten mieheni googletteli minkä kokoinen keittiö on valmiina. Hän törmäsi blogipostaukseen, jossa keittiö oli maalattu ja tapetoitu. Ja meni näyttämään sitä minulle. Se oli sitten menoa, totta kai meidänkin likan keittiö pitää maalata vaaleanpunaiseksi!

 

 

Onneksi mies tykkää tehdä käsillään, joten kun pääsimme joulunvietosta kotiin, hän hommasi maalit ja alkoi töihin. Suurin homma taisi olla hioa lakkapinta pois ennen maalausta. Ja se maalauksen jälki ei miestä ihan heti miellyttänyt, joten osia maalattiin uusiksi muutamaan otteeseen. Taustalevyt saivat pintaansa samaa tapettia mitä meillä on olohuoneessa ja valmis lopputulos oli mielestäni todella kiva! Taapero alkoi leikkiä keittiöllään ja tässä vaiheessa miehellä lähti vähän mopo käsistä…

 

Keittiö oli nimittäin hänen mielestään pimeä! Täytyyhän siinä työvalo olla! Hieman hämmentyneenä seurasin, kun hän lähti muksun kanssa loppiaisena Ideaparkkiin ostamaan jouluvaloja alesta. Kyllä, jouluvaloja. He palasivat takaisin mukanaan sekä kirkkaita että punaisia jouluvaloja. Niistä tuunattaisiin kuulemma työtason valo, valo vitriiniin (joka oli alun perin mikro, mutta lapsi käytti sitä vitriininä ja äidinkin vitriinissä on valo, joten…). Punaiset valot menivät uunin alatasolle hoitamaan grillivastuksen virkaa.

 

 

Keittiö siis purettiin ja siihen porattiin paikka eBaysta tilatuille uunin kytkimille sekä valokatkasijoille. Nämä valo- ja johtoviritykset piilotettiin piilopohjaan, joten taapero ei niihin pääse käsiksi. Jouluvaloista tuunattiin työtason valo palanen kerrallaan. Tässä hommassa oli niin monta vaihetta, etten todellakaan ole kaikkia seurannut tai osaa niistä kertoa, minä ihailen vain lopputulosta!

 

Ihailen sitä intoa, millä mies puuhasi pienen keittiöön valoja ja sitä, että hänelle tuli ylipäätään mieleen että tällaista voi tehdä. Kyllähän tässä näkee kättensä tuloksen ja taaperokin sanoi ”hieno” ja ”wau”, kun valot syttyivät keittiöön. Sivussa olevista katkasijoista saa päälle työtason valon sekä vitriinin valon. Toisesta uunin katkasijasta uuniin tulee ”virta päälle”, eli siellä syttyy kirkas valo. Toisessa katkaisijassa on monta eri asentoa, sitä kiertämällä saa ensiksi uunin ylätasolle punaisen grillivastuksen. Seuraavassa asennossa grillivastus syttyy alatasolla, kolmannessa asennossa se palaa ylä- ja alatasolla yhtä aikaa. Huh! Aika taitavaa sanon minä!

 

 

Myönnetään, että niin minua kuin ystäviämme on naurattanut tämä projekti pariin otteeseen, mutta hyvällä tavalla. Tulihan siitä komea lopputulos. Aikaa ja vaivaa siihen vaadittiin ja Ikean keittiö on nyt tuplahintainen alkuperäiseen verrattuna. Tosin suurin kustannus syntyi maaleista ja pensseleistä, itse katkasijat ja jouluvalot eivät montaa euroa maksaneet.

 Tältä keittiö siis näytti alkuperäisenä:

 

Kuva lainattu Ikean sivuilta.

 

Aikamoinen ero vai mitä?

Myös kaveriperhe oli tuunannut joululahjaksi saadun keittiön, joten tässä vielä vinkkinä miltä keittiö näyttää turkoosina!

 

 

Mitäs tykkäätte tuunatusta keittiöstä? Eikö olekin aika erilainen alkuperäiseen verrattuna?