En usko, että ruudun takana on enää ketään, joka ei tietäisi miten kauheasti olen tykännyt tai tykkään Apulannasta. Vai onko? Parhaita fanitusvuosia olivat ne vuodet 1990-luvun puolivälissä, kun pojat päästivät faneja takahuoneeseen, vastasivat fanikirjeisiin ja ennen keikkoja sai ottaa heidän kanssaan kuvia tai kiivetä lavalle Tonin syliin keikan jälkeen. Siis oikeasti, eikö tunnu nyt hullulta! Keikkalippu maksoi 10 markkaa ja pojat kiittivät, kun olimme tulleet heidän keikalleen. Meitä ei ollut vuonna 1995 monta. Sinä vuonna tilasin myös Apulanta-fanipaidan, en muista mistä sain puhelinnumeron mihin soittaa, mutta soitin ja pyysin lähettämään sähkönsinisen Apis-paidan. Ai että, se päällä istuin sitten Tonin syliin keikan jälkeen.

Rakkaus bändiin on säilynyt siis yli 20 vuoden ajan, edelleen keikoilla saa suurimmat hepulit niistä ysärihiteistä. Olen miettinyt, olisinko kuunnellut bändiä niin uskollisesti sen kasvaessa ilman tuota alkutaipaletta ja sitä, miten mahtavasti kohtelivat fanejaan ja selkeästi olivat innoissan, kun heitä kuunneltiin? Tiedä häntä.

Mutta siis, nykypäivään, aikaan, jossa olen ollut 14 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka on pakko tehdä käsillään jotain. Aina on joku projekti, joko harrastusprojekti tai joku talonkorjausjuttu. Käsillä tekeminen on mahtavaa vastapainoa toimistotyölle ja arvostan hänen taitojaan suuresti, sillä itse olen ihan urvelo mitä tulee mihinkään tuunaushommiin. Suorastaan pelkään, jos pitäisi yrittää edes askarrella.

No, mies tarvitsi sitten projektin talveksi ja halusi hajottaa pyöräni palasiksi ja maalata sen. Olin vähän hämmentynyt ja minulta tietysti kyseltiin väristä. Saimme suorastaan tappelun aikaiseksi, kun mies ehdotteli ihmeellisiä liukuvärjäyksiä ja kuvioita, jotka saivat lähinnä oman pääni särkemään. Mutten osannut ehdottaa mitään parempaa. Lopulta, matkalla Apulannan Areena-keikalle helmikuussa tokaisin, että eikö se voisi olla vain pinkki? En tiedä pettyikö mies ettei saa taiteilla enempää, mutta pinkkiin päädyttiin. Heitin oikeasti ihan vitsillä, että sitten vielä Apulannan yhdestä lempibiisistä, Maanantaista sanat siihen kylkeen ja avot.

Huhtikuussa ajoin ensimmäistä kertaa maalatulla pyörälläni ja minua kyllä hihitytti. Siinäpä on nyt sitten nelikymppisen perheenäidin pyörä, karkkipinkki pyörä, jossa on päällä vielä glitterilakka, eli se kimmeltää auringossa aika villinä. Ja kyllä, ne sanatkin löytyy molemmin puolin runkoa, eri pätkät, sama biisi. Ne sai tulostaa tarrakoneella puolestaan kälyni, mies pisti siskonsakin hommiin pyöräprojektissaan.

Onhan se täysin hämmentävää, että hän osaa pistää pyörän palasiksi ja koota sen takaisin. Takarengaskin kuulemma vaihtui (arvatkaa olisinko huomannut) ja kaikenlaisia yksityiskohtia hän väänsi tarroja ja maalauksia myöten. Kysyin vinkkejä tekemiseen, jos joku innostuu pyöränmaalailusta, tässäpä pari yleistä, vinkkejä olisi tullut vaikka kuinka, mutta meni jo itselläni yli hilseen.

Ennen maalausta pyörä hiottiin, jotta vanha maali irtoaisi. Maalit hommaan tilattiin spraybikesta, jossa myydään erityisesti tähän hommaan tarkoitettuja maaleja. Kuulemma vahva suositus, jos meinaa pyörää maalailla vs. että ostaisi vain jonkun maalin Motonetistä. Fluorovärit olivat omaan silmään parhaita, joskin niillä voi olla haastavinta saada tasainen lopputulos aikaiseksi. Kuulemma perusvärit ovat helppoja, fluorot vaativat vähän enemmän ravistelemista, mutta lopputuloksena on kauniin kiiltävä väri. Omaan pyörääni tarvittiin kaksi purkkia. Sen jälkeen kun oman pyöräni värit valittiin, on valikoimiin tullut mahtavia metallivärejä, kuinka hienoja nekin ovat! Ehdottomasti mies suositteli myös hommaamaan kunnon suojat kasvoille, maali on aika tiukan hajuista. Hän osti kasvosuojan sekä suoja-asun parilla kympillä Motonetistä. Suositteli maalaamaan pihalla jos mahdollista, mutta jos yhtään tuulee ja roskaa lentää niin tiedätte… Hän maalasi varastotiloissa suojavaruisteissaan ja meinasin saada hepulin, kun näin että kaikki lumilaudasta lautakenkiin ovat myös pinkkinä. Mutta se oli vain pölyä, joka lähti ulkotiloissa ilman sen kummempia toimenpiteitä. Huh!

Ilmeisesti vähän kuumottelemaan jäi, että lastenkin pyörien pitäisi vaihtaa väriä. Minä tykkään ihan hirveästi pyöräni uudesta ilmeestä, mutta samalla mietin viikonloppuna keskustassa pyöräilessäni, että apua, nolottaakohan samalla vähän. Saahan sitä edelleen tykätä pinkistä, glitteristä ja erityisesti Apiksesta? Olisin itkenyt onnesta yläasteella tällaisesta fanipyörästä, kannatti siis ehkä toteuttaa haaveitaan, vaikka siihen meni 20 vuotta. Kiitos mieheni!

Mitä pidätte? Onko innostusta alkaa tuunailemaan omaa pyörää?