Afternoon in Monaco & my favourite dress

Pahoitteluni jo etukäteen, että näistä matkapostauksista tulee aika kuvakyllästettyjä, mutta toisaalta itse katselen kiireessäkin mieluummin paljon kuvia, kuin että lukisin pitkää tekstiä, tietysti ihan aiheesta riippuen. Kumpi sinulla muuten menee edellä, kuvat vai teksti?

 

Aiheeseen siis. Vietimme tiistai-iltapäivän Monacossa ajoittaen lähtömme niin, että ehdimme kuuden aikaan illalla kentälle. Emme pitäneet aamulla kiirettä, sillä olimme katsoneet netistä, että junia Monacoon menee vartinkin välein ja matka-aika on vain 20 minuuttia. Pääsimme puolilta päivin asemalle ja kuinkas ollakaan, tiistaina suurin osa junista oli peruttu, syystä johon ranskankielentaitomme loppuivat (kun viimeksi olimme Ranskassa, lennonjohtajilla oli lakko ja lentomme oli peruttu, jonka jälkeen Italiassa oli junalakko…). Onneksemme juna lähti klo 12.22 Monacoon, sillä myöhemmillä emme olisi enää ehtineet! Paluuliput ostimme saman tien perille päästyämme, jotta ehtisimme lentokentälle.


Suosittelen ehdottomasti junailemaan Nizzasta Monacoon. Merimaisemia näki hieman matkalla ja asema on molemmissa päissä täysin keskustassa, eikä parkkipaikkaa tarvitse etsiä. Hintaa matkalla on alle 4 euroa. Meille sattui huono tuuri, sillä junathan olivat täpötäysiä ja siinä litistyessä hikisten ihmisten sekaan kiittelin onneani, että a) kärsin ahtaanpaikankammosta b) matka kestää vain 20 minuuttia. Ikkunat huurustuivat ja junavaunu oli rehellisesti kuin sauna.

 

Meille oli kerrottu, että Monacon tutkii puolessa päivässä ihan hyvin. Olen nyt tästä hieman eri mieltä. Kävelimme rauhassa rannassa, istuskelimme hetken baarissa ja tapasimme maailmankaikkeuden suloisimman hauvan (vai oletteko eri mieltä?).

 

 

 

Katsastimme Formuloiden maalilinjan ja siinä olikin katsomista, sillä juuri tuo asfalttiin maalattu kohta oli tietyömaan ympäröimä. Sen jälkeen kipusimme rauhassa Monte Carlon kasinolle, tutkimme siellä maisemia, istuimme Cafe du Parisissa ja katselimme tunnelmaa.

 

 

Tässä tulee kohta, miksi suosittelisin olemaan Monacossa ainakin sen päivän. Minä olisin voinut istua tuntikausia tuijottelemassa ohilipuvia merkkiautoja, katsella ihmisten vaatteita (aika hulppeita merkkejä vilisi ohi niissäkin) ja vaan huokailla. Avomallisen Rolls Roycen jälkeen ohi lipui Mustang, sitten Porsche, jonka jälkeen vuorossa oli niin keltainen kuin punainen Ferrari. Wau. Kävimme jopa pelaamassa 4 euroa kasinolla (:D), ei lähtenyt voittoa tai Ferraria mukaan. Luksusliikkeitä oli joka puolella, mutta niitä katselimme vain vaivihkaa ulkopuolelta.

 

 

Aikamme istuskeltuamme tulikin kiire kipittää alas rantaan, jossa söimme nopeasti Nizzan salaatin puoliksi ja sitten kipitettiinkin jo portaita ylöspäin kohti juna-asemaa. Hyvä idea vetää pieni lämpö portaissa ja sitten mennä sinne saunajunaan. Huh!

 

Otsikon toiseen osaan, lempparimekkooni. En tehnyt siitä enää erillistä postausta, koska olette nähneet sitä blogissa aika ajoin jo kahden vuoden ajan. Mutta kyllä se on vaan niin lemppari ja kerännyt kehuja jokaisessa maassa, missä olen sitä käyttänyt. Siis ainakin vielä kerran se ansaitsee päästä tänne.

 

Aamupäivällä Nizzassa oli synkkä ilma, mutta Monacossa paistoi!

 

 

mekko Century21 NYC/jakku Zara, arskat Dior/kengät Vagabond

 

Itse siis suosittelisin viettämään Monacossa ainakin päivän, jos yhtään aihe ”fancy cars & shopping” innostaa. Hyvällä kelillä noita rannan jahteja olisi tuijotellut pidempäänkin ja olisin halunnut myös käydä ruhtinaan palatsilla, siihen aikamme ei enää riittänyt.

 

Onko itselläsi kokemusta Monacosta? Yllätyin miten moniin suomalaisiin törmäsimme siellä ja pelkästään jo junamatkalla!

Tampereella tapahtuu: kalamarkkinat ja Designtori

Viikonloppuna Tampereella oli tiedossa ihania tapahtumia, joihin osallistuimme pienen perheemme voimin. Hyvin olivat ihmiset nämä tapahtumat löytäneet, sillä facebookin newfeedissä minulla oli viisi päivitystä peräkkäin joissa ihmiset mainitsivat käyneensä kalamarkkinoilla sekä Designtorilla. :)

Let’s face it: olen äärettömän väsynyt, joten aurinkolasit ovat tervetullut lisä asussani. Ei näy verestävät silmät! :D Lisäksi kun kaupungille rynnistää heti kun neiti on syötetty ja vaippa vaihdettu, ei siinä tuhlata aikaa esim. hiustenlaittoon. Näin maksimoidaan aika jonka neiti nukkuu vaunuissaan ja kaupungilla oleminen on leppoisampaa. En siis kuulu upeisiin aina laitettuihin äiteihin joita blogeissa näkee, mutta tuskin tuo haittaa?

Upeat kelit hellivät koko viikonlopun ja saimme nauttia auringosta Laukontorilla syödessämme lohta ja jälkkäriksi vetäisimme vielä vohvelit!

 

takki Desigual, aurinkolasit Dior

 

Erikoisin löytö kalamarkkinoilta oli kahvikuppikorvakorut, ihastuin näihin täysillä! Käyttöön ne pääsivät heti sunnuntaina.

 

 

 

Näitä valmistaa Taikamylly-yritys, nettisivut ovat kuulemma vielä kesken, mutta facebookin kautta löydät enemmän kuvia Taikamyllyn tuotteista.

 

Sunnuntaina aurinkoinen keli jatkui ja suuntasimme Designtorille. Joku muukin oli paikalle löytänyt, joten sen sijaan että olisin ahkerasti kiertänyt siellä kameran ja vauvan kanssa, jäi mies vauvan kanssa pihalle lenkkeilemään ja minä yritin tutkia valikoiman nopeasti. Asiat täytyy tosiaan tehdä eri tavalla kuin ennen. :)

 

 

Tässä ripaus toritunnelmaa, Designtori järjestettiin siis Pakkahuoneella.

 

 

 

Vaikka mitä ihanaa siellä oli tarjolla, minulle tarttuivat mukaan nämä:

 

 

Päädyin hommaamaan Mary A. Jalavan turkoosit talosukkahousut, sillä syksyllä Designtorilta ostamani mustat talosukkikset ovat olleet ahkerassa käytössä. Niistä kirjoitin täällä ja täällä.

 

Funky Homo Sapiensin valmistamia My little pony-henkisten korvisten kohdalla mietin ovatko ne liian lapselliset, mutta päätin että eivät ole. Heidän tuotteitaan löydät myös enemmän facebookista. Metsolan Miina ja Manu-haalareita olen ihallut jo aiemmin ja nyt kun olivat ”torialessa”, hommasin ne pikkuneidille syksyä varten.

 

Missä tapahtumissa sinä kiersit viikonloppuna, mitä kaikkea kivaa oli tarjolla?

 

Mallihommia ja violetti-oranssin pään päivitys

Olipahan kokemus taas nämä lehtikuvaukset! Eli mallihommissa oltu tänään. Lehtijuttu ja video on tulossa lauantaina, eli sitten kerron asiasta enemmän! Mä olen sitä mieltä, että aina kaikkea täytyy kokeilla ja kokemuksia kerätä, ettei sitten jälkeenpäin kaduta. Eikä kaduta tämäkään, ehkä vähän nolottaa korkeintaan. :D

Tsekatkaa lauantaina lehdestä/netistä, munasinko pahasti. Kuvausasuksi valitsin Olivia Rougen laukkumekon, koska halusin tamperelaisen suunnittelijan saavan näkyvyyttä. :) Eli tällaisena mentiin.

Arskat on Diorin, second hand-löytö.

Aamulla kaupungilla kävellessäni huomasin, että kesäinen sää on tuonut ”ihania” asioita taas katumuotiin. Bongasin jo monet Crocsit sekä hame/caprit+sandaalit/avokkaat+nilkkasukat-yhdistelmiä. Ah. Katukuvaan oli palannut myös kesästä toiseen pysyvä yhdistelmä leggingsit + farkkuminihame. Luulin ihan oikeasti, kun noin 5 kesää sitten näin tällaisen viritelmän, että tuo on hetken muotijuttu. Vaan eipä ole, siellä se oli taas ja eri väreissä. No, menen itsekin välillä täysin metsään pukeutumisessani ja tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, mutta eikö tuo ole jo nähty? Toisaalta taas kaupungilla näkyi paljonkin ns. Iineksiä, eli tyttöjä pelkissä leggareissa ilman pitkää paitaa/tunikaa/hametta tms. Eilisessä Aamulehdessä muuten Indiedaysin Nata kommentoi, että pahin asusetti naisilla hänen mielestään on leggarit, farkkuminari ja tuubitoppi ja Crocsit.

Paras kai asuun kuin asuun olisi suhtautua niin, että antaa kaikkien kukkien kukkia ja jokaisen puketua niin kuin haluaa. Mitä se muilta toisaalta on pois. Kyllä minunkin värioksennuksia varmasti moni kauhistelee, mutta onneksi suomalaiset eivät sano sitä ääneen. :D Sen sijaan hiuksistani useampi on kommentoinut, ovat ne myös kehuja saaneet, mutta yllättävän paljon haukkujakin. Ja kyllähän se masentaa, että päin naamaa haukutaan hiuksia. Joten sen kunniaksi taas tänään kirkastin oranssin ja violetin hiuksissani!

Eilinen asu oli taas pinkkiöveri.

Päällä siis Elloksen caprit, Vagabondit korkkarit (jotka näyttävät ballerinoilta kun upposin maahan), Nanson tunika ja tukassa kukka. Tässäkin on vielä opettelemista, että saa järkeviä asukuvia. Sen kerran kun saan miehen kuvaamaan en a) katso itseäni peilistä ja tunika on rullalla ja hiukset sekaisin b) laita vaikka aurinkolaseja päähän, niin etten irvistäisi noin tai c) seiso sellaisella alustalla, etten uppoaisi maahan. Nuo farkkucapritkin näyttävät vähän leggareilta!

Mutta mä opin vielä asukuvat, ainakin haluan vakaasti uskoa siihen!

Tänään kävin siis päivittämässä myös pääni, harmillisesti kampaaja oli illalla ja mallihommat aamulla, eli aamu piti hoitaa ”vanhalla” tukalla! Jäimme miehen kanssa vielä istuskelemaan Hämeenpuistoon kampaajan jälkeen, kamera oli taas unohtunut matkasta. Kampaaja siis taiteili lettikampauksen, kännykkäkamera ikuisti jotain.

Koko ajan mä haluaisin niistä tukkaväreistä luopua ja silti rakastan niitä niin paljon!

Muuten, jos joku näki mut kaupungilla tänään, niin voin kertoa mitä nyhdin ja nyin asussani. Laitoin sinne alle hienosti hommaamani Lindexin alusmekon, mutta se rullautui viiden askeleen välein napaan. Hieno homma, siis todella kiva. Että otti päähän. Sitä sitten revin sieltä mekon alta alas, enkä toiste sitä laita päälle.. Ja mä hartaasti etsin hyvää alusmekkoa ja luulin sen sellainen olevan, kun maksoikin jotain. Voi pöööööh! Mistä mä saan hyvän alusmekon, joka pysyy edes viisi MINUUTTIA paikallaan?

Onko kukaan muu muuten käynyt nauttimassa Hämeenpuistossa? Ihana tuo tori, voi kun jotain tuollaista olisi koko kesän!