Luovuuden etsintää pitkässä neuletakissa

Ihanaa isänpäivää kaikille iseille! Minä palasin myöhään eilen illalla takaisin kotiin ja parin päivän aikana kertyi niin iso läjä kuvia ja tietoa, etten tiedä mistä lähtisin purkamaan vyyhtiä. Päätin aloittaa eilisen asusta, joka oli ihanan lämmin pitkä neuletakki.

Eilen meillä oli Helsinki Design Schoolissa opettajana Krista Launonen, joka on työskennellyt aiemmin mm. Voi Hyvin-lehden päätoimittajana ja luennoi nykyään luovuudesta. Hän aloitti eilen aamulla luennon puhumalla täydellisyyden tavoittelusta, siitä kuinka perfektionismi uuvuttaa ja tappaa luovuuden. Päivä oli upea ja innostava, mutta ensimmäisen tunnin ajan meinasin purskahtaa itkuun joka välissä ja ajattelin jo lähteä pihalle haukkaamaan happea, niin syvälle nuo sanat kolisivat. Jos luit blogipostaukseni uupumisesta ja täydellisyyden tavoittelusta muutama päivä sitten, niin ymmärrät, miksi minusta välillä tuntui, että Krista puhui minusta. Osui ja upposi. Samalla kun mietin, että pitäisi ottaa rennommin, suorittajaminäni iloitsi ja innostui tästä palautteesta ja arvosanasta. Ristiriitaista.

Mutta tästä lisää myöhemmin, nyt siihen asuun! Ihastuin aivan totaalisesti näihin Vilan pitkiin neuletakkeihin, joten niitä löytyy kahdessa värissä. Lauantaina päällä oli harmaa takki, joka oli niin lämmin, ettei pihalla palellut ilman takkia. Hassua, että Tampereella tarvoin lumihangessa ja Helsingissä talvesta ei ollut jälkeäkään! Ahdistelin opiskelijakollega Misorellaa molempina päivinä kameran kanssa, ihanaa kun joku ymmärtää ja jakaa tämän blogiharrastuksenkin! Misorellalla oli molempina päivinä ihanat asut, josko saan jakaa täälläkin kuvan perjantailta…?

housut Gaultier for Lindex/paita&neule Vila/huivi Desigual/laukku Bulaggi/kengät Nizzasta/korvikset Gemini/kello Guess

kuvat Misorella

Tykkäsin kovasti asusta muuten, mutta vanha hieman venähtänyt raitapaita ei näytä kyllä kovin hyvältä. Vaakaraita leventää, taas se on todistettu. Mutta nuo neuletakit, ah!

Kyllä hymyilytti kotimatkalla kun luin bussissa uusinta Me Naisten numeroa. Huomasin asussani jotain samaa… :D

 

Miten viikonloppu ja isänpäivä on sujunut? Kuuluvatko neuletakit omiin suosikkeihin?

Poncho ruskan väreissä

Kyllä syksyn ja ruskan värit inspiroivat ihmistä, ah kuinka kauniit värit luonnossa on! Keltaisia, punaisia ja oransseja lehtiä katsellessani muistin ponchon, jota en ole hetkeen käyttänyt. Innostuin ostamaan muutama vuosi sitten pari ponchoa, mutta olen kokenut niiden pitämisen haasteelliseksi. Joko on pihalla kylmä tai sisällä kuuma ponchossa ja mitä muuta sinne alle keksii laittaa kuin neulepoolon? Kaikki vinkit ponchon käytöstä otetaan ilolla vastaan!

Lauantaina keli oli sopiva ponchon käyttämiselle, eikä minulle tullut kuumakaan kahvilareissulla, vaikka en riisunut ponchoa. Kiitos ruska, että muistin tämän ponchon kaapissani!

 

neulepoolo Promod/poncho Object/saappaat Barcelonasta/hattu Global Accessories/hame Vero Moda/laukku Bulaggi

 

Minusta tuntui, kuin heittelisin lehtiä jossain satumaassa, kun katsoin näitä kuvia. Upeaa aikaa, nautitaan tästä vielä hetki!

 

Kaunista sunnuntain jatkoa kaikille!

Alla koivu… ei kun omenapuun

Nyt muuten soi päässä Movetron, kun aloin tuota biisiä miettiä! Dahlia oli blogissaan päätynyt omenapuun alle asukuviin ja halusin välittömästi ikuistaa itsekin omenapuun kauneuden, sillä nyt se on upeimmillaan. Perjantain kesäasua ei tarvinnut kauhean pitkään miettiä, suurin osa kesävaatteista on nimittäin pakattuna varastossa. Tämä mekko löytyi kaapista ja teki valinnan helpoksi. Yhdeksän tuntia hiihtelin pihalla taaperon kanssa tässä asussa, eikä kylmä tullut! Lähes tasan vuosi sitten poseerasin samassa mekossa ja silloinkin kelit olivat upeat.

 

Mekko Halens, kengät Seppälä, aurinkolasit Dior

 

Laukkuni kuvasin Koskipuistossa hengatessa ja taaperon nukkuessa. Olipa muuten hölmö olo maata mahallaan kuvaamassa laukkuaan siellä auringonottajien keskellä! Laukku on ihanan pehmeää nahkaa ja sinne mahtuu hyvin kaikki kamerasta vaippoihin, eväisiin ja mehuihin.

 

Laukku Bulaggi

 

Aurinkoista viikonloppua kaikille! Minä lähden ensimmäiseen blogitilaisuuteen ikinä ja jännittää niin, että jalat tärisee!