Avainsana-arkisto: bodyattack

Miten voi sattua näin paljon?

20.1.2020
2

Maanantaita ihmiset! Täällä kävelen kuin ankka, jalat ja pakarat ovat täysin tulessa, lapojen väliin sattuu kamalasti ja portaat ovat tuskaa. Että mitäkö olen tehnyt? Käytiin miehen kanssa lauantaina Megatreeneissä Pirkkahallilla. Koko päivän kestäneessä tapahtumassa olisi ollut vaikka minkälaista jumppaa tarjolla, me osallistuimme iltapäivällä Kipan ja Nikon vetämään bodyattackiin sekä Nanna Karalahden kehonpainotreeniin. Ja eilisen sekä tämän aamun olen miettinyt, olenko ikinä harrastanut mitään liikuntaa, sattuu niin paljon.

Bodyattack sisältää aikamoisen määrän hyppyjä; askelkyykkyhyppyjä, kerähyppyjä, lumilautahyppyjä, haarahyppyjä, juoksua ja taas hyppyjä. Kävin ennen useamman kerran viikossa kyseisellä tunnilla, mutta nyt on ollut pitkä tauko. Juokseminen ottaa ihan eri paikkoihin kuin räjähtävät hypyt, sen huomaan. Päälle vedetty kehonpainotreenit oli sekin todella paljon hyppyjä. Lopussa oli kahden minuutin burpee-setti, joka ryydytti totaalisesti. Jalat ovat niin kipeät ja puhki, ettei ikinä!

Tuon kehonpainotreenin voisi tehdä hyvin vaikka kotipihassakin. Siinä tehtiin yhtä liikettä 18 sekuntia, samanlainen palautus ja seuraava liike. Oli burpeeta, askelkyykkyhyppyä, hyppynaruhyppyä ja muita yksinkertaisia liikkeitä. Ja hauskaa oli, vaikka tuntuukin pahasti nahoissa. Megatreenit olivat GoGo-kuntosalin yksi juhlanumero, kun juhlivat 30v juhlia. Ja edelleen vetäjissä on ohjaajia, joita on ollut silloin alkujaankin!

Kyllä täytyy sanoa, että jumppapirkko minussa heräsi taas. Täytyisi mennä useammin jumppiin, juoksu on ajankäytöllisesti niin helppoa, että tulee usein valittua se. Voi mennä mihin vuorokauden aikaan vain ja lähteä heti kotiovelta. Ja kuinka hauskaa oli hikoilla miehen kanssa! Vuosi aikaa edellisestä yhteislenkistä, joten tämä teki tosi hyvää. Kunhan lihakset palautuvat, kuinka paljon voi sattua!

Onko ruudun takana muita attack-faneja? Onko ryhmäliikunta oma juttusi?

Urheilu – onko minulla ongelma vai ei?

13.3.2018
26

Tänä aamuna herätessäni oli jotenkin ”kipeä” olo. Samalla tuntui niin lapojen välissä, jaloissa, pakaroissa kuin vatsalihaksissakin, että jotain on tehty. Aloin miettiä, minkä verran olen treenannut viimeisen viikon sisään. Kun tuntui, etten ehtinyt oikein tehdä pitkiä treenejä. Saldo näytti seuraavalta:

ma: 5km juoksulenkki
ti: 11km hiihto
ke: 5km juoksulenkki
to: –
pe: 4km juoksu + cxworks-tunti
la: 10 km juoksulenkki
su: 2h lumilautailua + 8 km hiihto
ma: 30 min bodyattack + pieni salitreeni päälle

Niistä pienistä jutuista olikin kertynyt viikon sisään kohtalaisen paljon erilaista liikuntaa, yhdellä varsinaisella vapaapäivällä. Istuin miettimässä, miksi se on niin hirveän vaikeaa pitää vapaapäivä liikunnasta, vaikka aivan ehdottomasti niitä täytyy olla. Levossa lihas kehittyy, kroppa palautuu ja tuloksiakaan ei tule, jos koko ajan höyryää menemään. Tiedän hyvin. Miksen sitten pysty siihen lepopäivä-asiaan?

urheilu+jumppauusi urheilu+hiihto

Omat kompastuskiveni ovat seuraavat: liikunta vähän kuin kuuluu päivärytmiin. Kun ”mitään” ei tee, tuntuu, että unensaanti on hankalampaa, eikä uni tule illalla. Saan liikunnasta valtavasti energiaa – jos päivä on ollut vähän kökkö ja täynnä raivareita, tunnin lenkin jälkeen jaksan taas ”mitä vain”. Se energia, mitä se antaa, on aivan uskomatonta.

Ruoka maistuu paremmalta liikunnan ja ulkoilun jälkeen. Se on minun tärkeä oma aikani. Jos tällä hetkellä pystyn ottamaan esimerkiksi tunnin päivässä omaa aikaa, mitä järkevää sinä aikana voi tehdä? Kotona olen kuitenkin koko ajan, eli jos jäisin kotiin tunniksi yksin, siivoaisin, tökkisin luuria tai ehkä parhaassa tapauksessa lukisin muutaman sivun kirjaa. Sen sijaan tunnissa olen jo hiihtänyt pitkälle, ajatukset virtaavat, happi kulkee ja mieli lepää metsässä.

Lisäksi maailma on täynnä kivoja urheilulajeja. Sitä haluaisi juosta, voisin osallistua vaikka mille jumppatunneille, rakastan niitä ja hiihto on ollut ihanaa kunnollisen talven myötä. Kun alkaa tekemään vähän kaikkea, liikuntasuorituksia kertyy äkkiä useampia tunteja. Mutta kun se on niin kivaa.

urheilu+fischer urheilu+niihama urheilu+sukset

Toisaalta monet suoritukset ovat lyhyitä ja viiden kilometrin lenkistä palautuu nopeasti. Mutta välillä yhdistettynä aktiiviseen arkeen tiedostan, että enemmänkin voisi palautua tai ottaa esimerkiksi joogapäivän väliin. Ottaisinkin mielelläni viikko-ohjelmaani bodybalancen tai joogan, mutta minä en pysty tekemään mitään jumppaa kotona (en vain saa mitään aikaiseksi) ja tällä hetkellä en pysty aikatauluttamaan viikkotuntia elämäntilanteeseemme. Jokainen viikko näyttää urheilujen puolesta erilaiselta, teen aina sitä, mihin sinä päivänä on aikaa tai pystyy.

Edelleen itselläni on myös viehätys koviin lajeihin ja vauhtiin, eli se tekee myös vaikeaksi mitkään joogaharrastukset vaikka yllättävän paljon astangastakin pidin. Yritän venytellä ennen nukkumaan menoa, mutta myönnetään, etten tee sitä läheskään joka päivä.

Liikunta on itselleni elämäntapa, intohimo, joka kuuluu päivään siinä missä uni ja ruokakin. Se ei ole juuri ikinä pakkopullaa tai en joudu pähkäämään sohvannurkassa, miten pääsisin liikkeelle. Ongelmani on tällä hetkellä vähän päinvastainen. Tiedätte, kun joku asia on niin suuri intohimo, ettei siitä osaa pitää näppejään erossa? Oli se sitten lukeminen, käsityöt tai liikunta, se kutsuu aina puoleensa.

Tunnistatteko tällaista ”ongelmaa”, ettei malta lepäillä? Toisaalta, vaikka tänä aamuna heräsin vähän lihaskipuisena, olin nukahtanut sillä hetkellä kun pään laitoin tyynyyn ja nukuin sikeästi ja heräilemättä kahdeksan tuntia ja heräsin virkeänä. Kyllä liikunta siis auttaa nukkumiseen valtavasti ja koen, että hyvin yön aikana palaudunkin. En siis tiedä onko minulla ongelmaa vai ei, mutta tiedän, että nautin liikunnasta varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin.

Mutta tiedätte sen olon, mikä tulee, kun puolikin tuntia juosta viilettää pihalla? Naama kääntyy hymyyn, veri kohisee suonissa, raitis ilma virtaa kehon läpi ja posket alkavat punoittaa. Se on yksi parhaista fiiliksistä mitä tiedän ja taidan olla aika koukussa tuohon fiilikseen.

urheilu+juoksu urheilu+lumilautailu

Mitä ”järkevää” sitä tekisi, jos saa tunnin omaa aikaa, eikä oikein haluaisi jäädä kotiin pyörimään? Mitä sinä teet? Mitkä ovat omat liikuntamuotosi, mitä ilman et osaa olla?

Aina muuten kun olen ajatellut, etteivät nämä urheiluhörhötykseni kiinnosta ketään, olen saanut Instagrammissa viestiä, että inspiroin jonkun seuraajan lenkille. Se on ihan parasta palautetta, mitä ihminen voi saada, joten kiitos kaunis niistä viesteistä! 

*postauksen kuvat otettu viimeisen kuukauden sisään Huawei Mate Lite-puhelimella ja minun mielestä jokaisesta paistaa liikunnan riemu!

Work hard play hard work hard play hard

6.10.2014
4
Arvontapostauksessa minulta toivottiin treenijuttua ja en ole oikein keksinyt, miten lähestyisin aihetta parhaiten. Aihe on minulle rakas, sillä rakastan treenaamista todella paljon. En silti ole malliesimerkki, sillä välillä vedän liikaa ja liian kovaa, unohdan levätä ja venytellä. Kirjoitan nyt jotain omia mietteitäni treenaamisesta ja siitä, mitä se omalla kohdallani tarkoittaa. Valitettavasti olen lähes poikkeuksetta salilla yksin (tai en kehtaa pyytää jumppakaveria kuvaamaan), joten kuvat on otettu kotosalla parin viime viikon sisällä palattuani jumpasta kotiin. Ei siis täysin lavastettu, kun on hikinen naama mukana. ;)

Hoover, lankku, yksi parhaita keksintöjä ikinä.

Otsikko juontaa juurensa biisistä, joka Les mills-ohjelmissa on soinut aikanaan. Tiedättekö, kun kuulet kaupassa jonkun hittibiisin ja sinun tekee mielesi tehdä askelkyykkyhyppyjä, tiedät käyneesi aika monta kertaa uudessa bodyattack-ohjelmassa. Meille kävi äitini kanssa Kroatiassa näin, radiosta tuli biisi ja molemmat totesivat ”jumppabiisi”. Tahkottu on.

Lyhyt treenihistoriani. Pulleasta ja ylipainoisesta lapsesta tuli urheiluhullu pikkuhijaa teiniaikoina. Treenasin korista 3-4 kertaa viikossa, kävin tallilla, pyöräilin joka paikkaan, lenkkeilin äitini kanssa, jopa hiihdin (tämä on nykyään käsittämätöntä, hiihdin viimeksi vuonna 2001…). Lukioaikoina aloitin säännöllisesti käymään jumpassa. Silloin vielä jokainen ohjaaja keksi tuntisisällöt itse, nykyään tahkotaan Les Mills-tunteja saleilla ympäri maailman. Tylsää välillä, mutta tähän on sopeuduttava. Olin muuten bodypump-tunnilla 1990-luvun lopussa kun se tuli Suomeen, siellä olivat kyllä kaikki täysin ulalla. Hauska kokemus!

Salijäsenyyden otin Tampereella vuonna 2003 ja siitä asti on Les Mills-tunteja tahkottu, jäsenyys on ollut tauolla kun olemme olleet ulkomailla ja vuonna 2011 vaihdoin salia muuton vuoksi. Suosikkini ovat tällä hetkellä (nämä ovat muuten suosikkijärjestyksessä) bodyattack, bodystep, bodypump ja bodycombat. Lisäksi käyn säännöllisesti muokkaustunnilla ja satunnaisesti kahvakuulassa, cxworksissa ja bodybalancessa.

Attackissa minua kiehtoo sen yksinkertaisuus sekä hyppiminen. Siis tiedättekö miten mahtavaa on ponnata niin korkealle kuin pystyy? Entisenä koripallon harrastajana suunnilleen nauran ääneen ja itken ilosta, kun saa hyppiä attackissa. En ikinä lähde juoksulenkille yksin, vihaan juoksemista. Mutta attack-tuntihan on juoksua? Nii-in, tämä on mystistä. Ohjaajan kannustamana ja hyvän musiikin siivittämänä juoksen täysillä, hyppään korkealle ja punnerran kovaa. Jos urheilisin yksin, olisin jo luovuttanut. Siinä missä toiset vihaavat ryhmäliikuntaa, minulle se on ehdoton ykkösliikuntamuoto. Porukka ja ohjaaja kannustavat ja liikkuminen yksin ryhmässä sopii minulle äärimmäisen hyvin.

Yritin tehdä uusimmassa attackissa olevia tuck-hyppyjä ja hymyillä samalla kameralle valaistuksen ollessa hieman hämärä. No, kyllä näistä ainakin naurut irtoaa. :D

Arkiaktiivisuus on myös erittäin tärkeä osa elämääni. Pyöräilen ja kävelen aina kun voin, taaperon kanssa pyöräily onneksi onnistuu, vaunulenkit eivät enää. Kävelen portaat kuin mahdollista ja teen pieniä juttuja, kävelen kauppaan monesti auton sijasta ja niin edespäin.

Iltarastit ovat olleet myös kiva juttu, olemme käyneet maanantaisin toukokuusta asti niillä. Työnjako menee hyvin, kun mies kantaa taaperoa selässä ja minä ryntäilen sitten hakemaan rasteja. Sykemittari on paukuttanut 180 kun olen juossut kohti rastia, olen kaatunut kerran jyrkässä mäessä kunnolla, lähes jokaisella kerralla olen tullut metsässä läpimärillä kengillä. Superhauskaa silti. Aluksi mies oli sitä mieltä, että tärkeintä on yhdessäolo ja ulkoilu, mutta kun tajusi kuinka kilpailuhenkinen olen (tulokset kun on nähtävissä jälkikäteen netissä), on hänkin hölkännyt parhaansa mukaan taapero kantorepussa. Pisteet hänelle, mahtaa 12 kiloa selässä hapottaa jonkin verran.

 

Mikä minua liikuttaa? Endorfiinit. Hiki. Se fiilis kun lähdet väsymyksestä huolimatta jumppaan, pomppaat kattoon bodyattackin hypyissä ja huomaat, kuinka väsymys jäi jumppaan. Ulkonäkö. Onhan se kivaa, että olkapäiden lihaksissa huomaa kasvua tai keskivartalo tuntuu tiukemmalta. Kuntoasiat. Ei ole ongelma tehdä miestenpunnerruksia, nostella taaperoa, juosta taaperon perään tai sotkea pyörällä taaperokärry perässä. Jaksan tehdä paljon asioita, pysyn virkeänä ja elinvoimaisena. Ruoka maistuu paremmin ja voin syödä suklaata välillä surutta. Uni tulee paremmin. Siinäpä muutamia asioita, jotka minua liikuttavat.

Mikään liikuntaviikkoni ei näytä samanlaiselta. Esimerkiksi viime viikolla kävin bodystep+cxworks-yhdistelmässä, bodystepissä, attackissa sekä LesMills-maratonissa (sisälsi pumppia, steppiä, attackia, combatia sekä bodyjamia, joka on henk-kohtainen ”yöks” tuntini). Lisäksi pyöräilin muskari- ja kyläilymatkoja.

Paras treenikaverini (anteeksi nyt te, kenen kanssa olen käynyt jumpassa, tämä ei ole henkilökohtaista!) on sykemittari. Se kertoo jos menen liian kovaa (välillä huomaan mittarista lämppäribiisissä repiväni liian lujaa ja tajuan himmata) ja toisaalta se kannustaa menemään kovempaa. Se kertoo jälkikäteen millä alueella treenasin, paljonko kulutin ja sieltä on mielenkiintoista tutkia jälkikäteen suorituksiaan. Jos mittari unohtuu, en saa jumpasta läheskään niin paljon irti. Sykemittari on kulkenut suorituksilla mukanani vuodesta 2000 asti ja jokainen on ollut Polarin mittari. Onneksi muovinen sykevyö vaihtui jossain vaiheessa kankaiseen. Minulta kysyttiin joskus vinkkiä siitä, mikä on paras sykemittari, mutta enpä osaa tähänkään vastata muuta kuin, että Polarissa ei ole ollut valittamista.

Viime viikon jumpat mittarissa.

Liikunta on osa minua. Se on niin itsestäänselvyys elämässäni, että löydän sille aikaa lähes aina. Hankalinta on pitää lepopäiviä ja venytellä, siinä pitäisi parantaa ja isosti. Keskimäärin käyn jumpissa 4 kertaa viikossa ja mieheni kysyy yleensä aina, olenko miettinyt seuraavalle päivälle jumppaa, se kuuluu elämäämme siinä missä nukkuminen, syöminen tai muut elämän perusasiat. Ilman liikuntaa en ole minä. Olen pahalla tuulella, väsyn ja kiukuttelen. Jumpasta kotiin palaa aina iloinen Katja. Lapsen myötä liikunnan harrastaminen vaatii vielä enemmän sumplimista kuin ennen, emme enää käy yhdessä perjantai-iltaisin pumpissa, mutta vuorotellen sitten. Raskaana ollessa minulle oli juuri vaikeinta tämä liikunnan muuttuminen; en voinut enää riehua päivittäin kovassa jumpassa maksimisykkeillä, vaan kävelin koiran kanssa, kävin sekä äitiyspilateksessa että -joogassa ja olo oli ahdistava. En osaisi sanoa, että harrastan liikuntaa, vaan liikunta on tärkeä osa elämäämme.

Uusimman ohjelman hyppybiisi (myös esim. uusimman pumpin olkapääbiisi) EAT SLEEP RAVE REPEAT. Ei muuta kuin hyppimään!

En tiedä miten treenijuttuja pyytänyt olisi halunnut että käsittelen aihetta, mutta pureuduin siihen nyt aika yleisellä tasolla. Jos on toiveita, että erittelen tarkemmin uusimman pumpin, attackin tai muun tunnin, toki voin näinkin tehdä. Jos on toiveita saada vinkkejä liikkeistä salilla, venyttelyohjeita tai treenaajan ruokavaliosta vinkkiä, älkää kysykö minulta. ;)

Mitä urheilu sinulle merkitsee? Tykkäätkö urheilla vai käytkö lenkillä vain pakotettuna? Ovatko Les Millsit tuttuja, mikä on lempparisi? Muiden liikuntatottumuksista olisi kivaa kuulla!