Mutta asiasta kukkapurkkiin, vieläkö jaksatte lukea viime lauantain meiningeistä, niitä on jo monessa blogissa piisannut! Viime viikonloppuna järjestettiin puolivuosittainen Indiedaysin bloggaajapäivä iltabileineen, joka on omasta mielestäni ihan mahtava tapahtuma. Viime keväänäkin tapahtumapaikkana ollut Maxine toimii paikkana mielestäni hyvin ja ydinkeskustaan on helppo saapua. Tällä kertaa tapahtumaa oli nipistetty tunnin lyhyemmäksi ja tällaiselle hölösuulle se aiheutti ongelmia; en ehtinyt kolmessa tunnissa millään höpötellä kaikkien kanssa kunnolla ja kiertää yhteistyökumppaneiden pisteitä. Loppuvaiheilla yritin vielä kuvata itseni Vagabondin pisteellä ihanissa saappaissa ja seisoin jonossa saappaat jalassa, todeten että jono liikkuu liian hitaasti ja junani lähtee. Nooo, sillä ei olisi ollut mitään väliä, sillä en koskaan ehtinyt tuohon junaan (koska menin väärän junan kyytiin, haloo hei!). Vagabondin pisteelläkin harmittelivat kun kuvat jäivät ottamatta, sillä saappaat istuivat hyvin mekkoni kanssa. Minä haluan siis nelituntisen tapahtuman takaisin! :D
Parasta tapahtumassa onkin tavata toisia bloggareita, tutustua uusiin naamoihin sekä halata vanhoja tuttuja. Yhteistyöpisteiltä saa inspiraatiota omaan blogiin ja Helsingin kattojen yllä on ihanaa nauttia kuplivaa. Tällä kertaa tarjolla oli pikkujoulukauteen sopiva drinkki, joka sisälsi Blossaa ja Fresitaa. Aika erikoinen yhdistelmä, eikö! Minä kävin pöydän vieressä haistelemassa huumaavaa glögin ja mansikan tuoksua, maku jäi ymmärrettävistä syistä maistamatta, mutta ehdottomasti ensi syksynä kokeilen miltä tämä drinkki maistuu!
Tarjolla oli myös kuohuvaa Anna Codorniulta Black and White Loungessa sekä hurmaavan hyviä kuppikakkuja. Muut sormisyötävät oli tehty aasialaishenkisesti ja jopaa lihaa syömätön löysi joukosta maisteltavia, jihuu! Santa Marian pisteeltä kannoin läjän maustekastikkeita ja muita herkkuja kotiin, saas nähdä millaisia reseptejä onnistun niistä kehittelemään!
Instrumentariumin pisteellä sai kuvauttaa itsensä kauden uusissa laseissa ja koska en ole koskaan laseja tarvinnut, en ole kauheasti niitä sovitellutkaan. Kuvaukseen valitsin lasit, mitkä olivat omaan makuun kaikkein erikoisimmat, en siis välttämättä niitä, jotka olisivat minulle sopineet parhaiten. Yhdistettynä tuohon mekkoon ja kampaukseen… Opettajatar on valmis!
Olin muutenkin ihan vuosisadan hönöpönö lauantaina ja mm. kuvasin ensimmäisen tunnin kamera ihan väärillä asetuksilla (en tajua miten on mahdollista, kun en niihin koskenut aamun asukuvien jälkeen) ja sain kasan tärähtäneitä kuvia aikaiseksi. Ja sitten menin väärään junaan. Ja niin, puhelinkaan ei ladannut junassa ja jouduin sen jättämään baaritiskille tilaisuuden ajaksi latautumaan, joten Insta-kuvia ei kertynyt. Kunnon kohnopäivä!
Mutta mitäpä noista, sillä hauskaa oli. Kiitän siis kovasti kaikkia seurasta, kenen kanssa ehdin jutella ja Indiedaysia sekä yhteistyökumppaneita tilaisuuden järkkäilystä!
Miten oma viikonloppusi on sujunut? Kuka on onnistunut menemään joskus väärään junaan?
Kivaa viikonlopun jatkoa sekä isänpäivää, vielä huominen aikaa osallistua arvontaan!
Suomen Kultapörssin ilta Lietsussa!
Suomen Kultapörssejä löytyy Tampereelta kolme, Lielahden lisäksi liikkeitä löytyy keskustan Anttilan yhteydestä sekä Lempäälän Ideaparkista. Brändejä Suomen Kultapörssin alla piisaa, ne voit kurkata täältä. Me tutustuimme Tommy Hilfigerin uutuuksiin samoin kuin Kokoa-sarjaan sekä Fight Back-koruihin, jotka ovat PlantinOron alla olevia mallistoja. Fight Back-korujen tuotto käytetään FightBack-organisaation hyväksi. Tuo organisaation takana on päävammasta toipuva, paljon mediassa näkynyt Pekka Hyysalo, jolla on asenne kohdallaan. Kokoa-sarjan on puolestaan suunnitellut Marja Aalto-Setälä ja koruja on tarkoitus yhdistää useampi oman maun mukaan, jolloin saa persoonallisen sormuksen.
Itseäni jännitti kovasti illan kuvaussaldo, sillä olin saanut uuden objektiivin vain pari tuntia ennen tilaisuutta. Tuli olo, kuin en olisi ikinä kuvannutkaan, onneksi muutamia onnistuneitakin otoksia oli joukossa!
Ilta oli ihanan lämminhenkinen ja lämpöiset valot saivat posket hehkumaan. Meitä oli kivan pieni poppoo, jotta ehti jutella niin tuttujen kanssa kuin rauhassa tutkimaan koruja ja kuulemaan vinkkejä heidän edustajiltaan. Mukaan saimme Kokoa-sarjan sormukset ja paikalla olleiden kesken arvottiin sekä Fight Back-koru että Hilfigerin kello. Todennäköisyys oli jo aika hyvä pienellä poppoolla (kelloa siis himoitsin), mutta onnellinen voittaja on tässä:
Kun olimme lähdössä, saimme vielä yllärinä Hilfigerin korut jokainen. Ihan mahtavaa, kylläpä tuli hyvä mieli! Jokaisen kassista paljastui erilaiset korut ja omani oli keltakultaa, jota en kauheasti käytä. Sainkin sen vaihdettua ruusukultaiseen versioon ja totta kai olin illan aikana ihastunut ruusukultaiseen kelloon. Kuvasin ne siis yhdessä ja tulin korun kanssa kotiin, vinkaten kovasti miehelleni ensi viikon syntymäpäivästä ja kellohaaveesta… Tilauksessa on. ;)
Minä olen muuten pitkään ihaillut ruusukultaisia kelloja, mutta koska kellot ovat hintavia hankintoja ja reilut neljä vuotta sitten saamani kello moitteeton, en ole sellaista hankkinut. Nyt kun bongasin tuon kimaltelevan ruusukultaisen kellon Hilfigerin kellojen joukossa, en voinut enää hillitä ihastumistani! Samalla kun sovittelin sitä, edustaja kertoi minulle ruusukullan olevan jo ”menossa ohi” ja totesi, että joulua vasten myydään todennäköisesti jo enemmän keltakultaa. Aika yllättävää! Olen siis aika jäljessä tästä trendistä, muttei se laimentanut ihastustani.
Kiitän kovasti tämän illan järjestämisestä, tällaisista tapahtumista jää hyvä mieli ja suuri plussa hyvistä järjestelyistä sekä kotikaupungista!
Oletko itse ruusukullan kannattaja vai onko se jo out? Entä ovatko muut merkit Kokoan tai Fight Back tuttuja?
P.S. Käykää osallistumassa ihan huippuun huiviarvontaan täällä!
#Blogimuijat Mansessa viikonloppuna!
Pelkäsin olevani outolintu näiden sisustusbloggaajien seassa, mutta mitä vielä, kamerat heiluivat kaikilla ja ottivat minut joukkoon vaikken hihkukaan ihastuksessa jokaisen sisustusjutun kohdalla. Wiuh, siis turha pelko. :D
Päivä aloitettiin Vapriikista, jonka aulassa skoolattiin päivä alkavaksi lasilla kuplivaa. Museossa Sallamari Angeria kierrätti meitä eri näyttelyissä Aika Leikkiä-näyttelystä Kivimuseoon. Vapriikkihan toimii upeassa tehdasmiljöössä Tampellassa, jossa aikanaan valmistettiin pellavaa sekä vetureita ja turbiineja. Edellisestä visiitistäni on ehtinyt kulua viitisen vuotta ja nyt äitinä katsoin Aika Leikkiä-näyttelyä ihan uusin silmin, sillä toiminnallisia pisteitä oli useita. Kuinka lapsi viihtyisikään tuolla! Sallamari vinkkasi, että perjantaisin klo 15-18 museoon pääsee maksutta, eli käyn kyllä ehdottomasti tyttären kanssa testaamassa paikan toiminnalliset osiot. Ja hei, en ole ikinä päässyt keinumaan aikuisten keinuhepalla, olisin kiikkunut siinä loputtomiin!
Me pääsimme kurkkaamaan myös mediamuseo Rupriikkiin, joka oli vielä työn alla, mutta aukeaa yleisölle huomenna 16.10.!
Seuraavaksi teimme siirtymän paikkaan, jossa jokainen Tampereen vieras täytyy ehdottomasti käyttää, nimittäin Pyynikin näkötornille ja niille maailman parhaille munkeille. Pelkästään se tuoksu on niin huumaava! Nautiskelimme munkit, jonka jälkeen toiset kipusivat reippaina näkötorniin portaita pitkin, itse kuuluin hissiporukkaan. Vaikka olen käynyt tornissa lukuisia kertoja, aina se jaksaa ihastuttaa maisemillaan. Kunhan ei erehdy kurkkaamaan tunnelityömaan suuntaan. ;)
Muotopuolen Jutan kyydissä pääsin myös seuraavan siirtymän ihanalle 100 vuotta vanhalle Rajaportin saunalle. Tuo paikka henkii vanhanajan tunnelmaa ja sisällä saunassa tuntuu, kuin siirtyisi ajassa taaksepäin. Sitä tunnelmaa ja rauhaa on vaikeaa selittää, se täytyy kokea. Valitettavasti voin tällä hetkellä kuumassa pahoin ja skippasin saunan, mutta onneksi Rajaportilla on myös kiva kahvila, jossa istuimme ja höpötimme muiden ei saunojien kanssa. Haikeana ajattelin sitä ihanaa hämärää tunnelmaa, josta saunojamme pääsivät nauttimaan.
Illan kruunasi Pyynikintorilta löytyvä ravintola Heinätori. Tuo pieni tunnelmallisen näköinen paikka, josta olen useasti sanonut, että se pitäisi testata. Heinätori on entinen vaakahuone, joka rakennettiin jo vuonna 1914. Siis pala Tampereen historiaa täälläkin! Pispalassa asuessa menin päivittäin sen ohi bussilla ja mietin aina, että haluan sinne syömään. Montako kertaa olen siellä käynyt? No en yhtään! Joten olin erittäin iloinen, että Suvi ja Niina olivat valinneet tämän paikan illan kruunuksi.
Paikka oli juurikin niin tunnelmallinen kuin odottaa saattoi, kynttilöitä oli joka puolella ja pöydissä esillä kauniit ruska-asetelmat. Valkoisista liinoista huolimatta paikka oli mutkaton ja siellä oli välitön tunnelma, eikä ns. pingottamispaniikkia tullut. Valitsin listalta kolmen ruokalajin menun, jossa oli oikeasti tekemistä Pyyninkin munkin jälkeen. Metsäsienikeitto oli järjettömän hyvää, pääruoan kuhassa ihanan tuoreita ja puhtaita makuja ja jälkkärinä syömäni omppu tarpeeksi kevyt lopetus aterialle. Sanoinkin miehelle kun palasin kotiin, että nyt kun pääsin tuolla käymään, haluan ehdottomasti hänen kanssaan kahden kesken tuonne uudestaan!
Syömisen jälkeen köröttelin bussilla kotiin illan pimeydessä hymyssä suin. Olipa mukava päivä! Matkaan saimme vielä ihanan goodiebagin, joka oli koottu tamperelaisen Noukin kassiin. Sisältä löytyi Cilla’sin saippua, joka oli kuin tilauksesta siellä, sillä mietin EDELLISENÄ päivänä mistä saan uuden kun meidän edellinen loppuu, tämä on paras käsisaippua ikinä! Niitä myy OmaShop Tampereella, kuulin heidän ottaneen sen valikoimiinsa juuri syksyllä. Huippua! Kassissa oli lisäksi Mia Höytö Cosmeticsin VALO- voide (jota sitäkin olen halunnut testata!) sekä Heijastinkauppa.fin TATTI- heijastin, joka on tamperelaisen Hanna-Riikka Heikkilän käsialaa. Lisäksi tämän vuoden Earl Greyn makuinen Blossa odotti kassissa ja on jännää maistaa, mitä on teen makuinen glögi, ensi syksynä saan vihdoin tietää! Kun sitten lokakuun pimeässä illassa ensi vuonna pääsen sitä maistelemaan, voin palata tähän kivaan viikonloppuun muistoissani!