Torstaina astelin pyöräilykypärä päässä vauhdilla kohti Tampereen työväen teatteria. Alkamassa oli Billy Elliotin ensi-ilta ja minä tapani mukaan pyyhälsin paikalle tukka pystyssä ja välttelin tehokkaasti niin kameroita kuin punaista mattoa. Mutta wau mikä tunnelma talossa oli! Tupa täynnä ihmisiä, puheensorinaa ja sekä innostunutta fiilistä. Jännityksellä odotin mitä tuleman pitää, oli ihan erilaista mennä katsomaan näytöstä sen jälkeen, kun oli seurannut harjoituksia ja hiippaillut kulisseissa. Täältä voit lukea tuosta reissusta! Koska ohjaaja Samuel Harjanne oli sanonut, että ensi-ilta on hänelle luopumisen paikka pojista ja he saavat alkaa loistaa, kurkin tuolistani hänen reaktioitaan pariinkin otteeseen esityksen aikana.
Istumme Annan kanssa paikoillemme salissa ja esitys alkaa yllättäen videolla, jossa kerrotaan ajankuvaa 1980-luvulta, jonne musikaali sijoittuu. Se kertoo pitkään kestäneestä kaivoslakosta Margaret Thatcherin hallintokaudella ja siitä, kuinka työttömyys kosketti satojatuhansia brittiläisiä. Tuon taistelun keskellä nuori poika Billy käy nyrkkeilytunneilla vaikkei haluaisi ja eksyy vahingossa eräänä päivänä balettitunnille. Loppu on historiaa.
Musikaali on kestänyt varmaankin 10 minuuttia, kun olen nauranut, niellyt kyyneleitä ja katsonut alun kohtausta vähän jopa irvistäen, sillä alussa esitetty nyrkkeilytreenikohtaus on ahdistavan väkivaltainen. Siihen sitten jääkin kyllä suurin osa väkivallasta ja alkaa tanssi ja laulu. Ensimmäisen vartin jälkeen on selvää, ketkä ovat musikaalin tähtiä: nuoret pojat, Billy sekä Michael. Rooleissa vuorottelee kolme poikaa, torstain ensi-illassa olivat vuorossa Simo Riihelä sekä Ilmari Kujansuu. En kerta kaikkiaan pysty katsomaan heidän esiintymistään itkemällä ja nauramalla vuorotellen. Poikien heleissä äänissä on jotain todella koskettavaa ja kuollutta äitiään muisteleva Billy meinaa aiheuttaa itkukohtauksen. Pojat esiintyvät ammattimaisesti, varmasti, laulavat ja tanssivat upeasti eikä pienintäkään jännitystä näy. Jo heidän takiaan tämä musikaali pitäisi nähdä.
Ihania ovat muutkin lapsinäyttelijät, joista pienin saa heti alussa yleisön remahtamaan nauruun. Esityksessä kiroillaan paljon, mikä tuntuu välillä vähän hurjalta lapsinäyttelijöiden suuhun, mutta sekin kuuluu tuohon ajankohtaan ja kaivostyöläisten elämään. Vaikka lapset ovat ehdottomasti esityksen tähtiä, koko joukko vetää mielettömän hyvin. Petra Karjalaisen esittämä rouva Wilkinson on ihastuttavan ronski naishahmo ja Billyn mummo aiheuttaa useammat naurut. Se tässä esityksessä onkin ehkä parasta, että vaikka aihe on vakava ja ajankuva vähintäänkin surkea, ei mikään ole niin surkeaa tai epätoivoista, etteikö huumoria olisi saatu vähän joka väliin mukaan. Itkin ja nauroin siis tasapuolisesti. Aihe on ajankohtainen edelleen: voivatko pojat harrastaa balettia tai pukeutua mekkoihin, jos siltä tuntuu? Billy ja Michael murtavat muureja 1980-luvun Iso-Britannia.
En muista, koska olisin ollut teatterissa yhtä vaikuttunut. Pojat lauloivat tiensä suoraan sydämeen. Esiintyivät vilpittömän aidosti ja vakuuttavasti. Yllätyksiltäkään en voinut välttyä, sillä kun Billy löysi kaverinsa Michaelin pukeutuneena mekkoon, olikin lava täynnä äijiä mekoissaan tanssimassa. Tai kun lopussa pojat kohtaavat… No, näette sitten, kun menette katsomaan! Lopun angry dance on myös todella vaikuttava ja pitkä veto yksinään Billyä esittävältä Simolta. Sitä katsoessani ajattelin vain yleisössä varmasti istuneita vanhempia ja aloin itkeä pelkästä ajatuksesta, kuinka järjettömän ylpeinä he istuvat jossain tuolla pimeässä. Seuraavat, miten upea näyttelijänalku pojastaan on Billy-koulun myötä kehittynyt.
Kun esitys loppui, koko sali taputti seisaallaan. Esiintyjät näyttivät vilpittömän onnellisilta ja useampi pyyhki silmäkulmiaan taputusten aikana. Aamulehden arvostelun mukaan aplodit kuuluivat ulos kadulle asti ja tämä voi olla hyvinkin totta: itse taputin niin, että olkapäissä asti kihelmöi. Näinhän sen kuuluukin mennä, teatteri sai jokaisen aistin äärimmilleen. Kotiin pyöräilessä olin yhtä hymyä: mieletön elämys!
Onko Billy Elliotin tarina tuttu, suuntaatko katsomaan? Iloista uutta viikkoa!
* liput esitykseen saatu
* kuvat 2 ja 3 Tampereen Työväen Teatterin pressikuvia