Mistäköhän aloittaisin purkamaan eilisen tunnemyrskyä? Vaikka siitä, että ajattelin aina yrittäjyyden olevan hulluinta, mitä ihminen voi tehdä? Ajattelen ehkä edelleen välillä niin, mutta kohta ensimmäiset puoli vuotta yrittäjyyttä on takana ja olen kokenut suuria aallonpohjia ja välillä taas tuulettanut onnistumisesta ja innostumisesta.
Eilen aamulla marssin polvet vähän hyytelönä kohti TE-toimiston haastattelua. Olin huolella tehnyt tammikuussa starttirahan jatkohakemuksen ja sen perusteella minut oli soitettu tapaamiseen. Starttirahahan haetaan aluksi puoleksi vuodeksi ja sitten voi hakea jatkoa toiseksi puoleksi vuodeksi. Koska luonteeni on vähän stressaava, sain pienen pa***halvauksen puhelusta. Että nyt en saakaan sitä, olenko tienannut liian vähän vai liian paljon, mitä minä siellä sanon, kun tämä koko homma on vähän epävarmaa tauotta! Maanantaina ei välttämättä tiedä, mistä viikon työt (ja sen myötä palkat) kilahtavat. Starttiraha ei ole kauhean suuri, mutta on se varma kuukausittainen tulo, jolla pystyy kuittamaan esimerkiksi päivähoitomaksuja. Ehdoton apu siis näin aloittelevana yrittäjänä.
Nauroin sisäänpäin, kun haastattelussa selvisi, että TE-toimisto haluaa tavata kaikki starttirahan jatkoa hakevat, jotta tietävät missä mennään. En ollutkaan mikään silmätikku tai mokaaja, miksei sitä kerrottu aiemmin, olen kaksi viikkoa hermoillut! Ensimmäisten kolmen kuukauden tulojen perusteella kuulemma näki, että on moni uskonut ideaani ja sen verran tuloja on ollut, että olen selkeästi tehnyt töitä. Puhua palpatin (tapani mukaan) tunnin tapaamisessa vähän liikaakin, kun innostuin niin purkamaan kaikkia fiiliksiä kuluneelta puolelta vuodelta. Että miten haluaisin tehdä töitä vähän koko ajan, koska kaikki mitä teen, on niin kivaa. Mutta miten niitä ei sitten riitäkään vielä tarpeeksi ja myynti meinaa tökkiä. Kerroin miten ylpeä olin syksyn projektistani, jossa väänsin kunnan työntekijöille viestintäohjeet ja miten paljon tuo projekti opetti ja haastoi itseäni. Kun pöydän toisella puolella sanottiin, ettei ole mitään syytä olla myöntämättä minulle jatkoa starttirahassa, nielin vimmatusti kyyneleitäni. Olen vähän itkuherkkä aina, oli kyse onnistumisesta, epäonnistumisesta tai liikuttumisesta. Kyynel vierähtää aina poskelle.
Sain myös vinkkejä siitä, mitä TE-toimisto tarjoaa Pirkanmaalla uusille yrittäjille. Yrittäjyysbuusti on käytössä vain täällä ja siinä jo kokeneet yrittäjät mentoroivat aloittelijaa haluamassaan asiassa. Otin heti yhteyttä yhteen yritykseen, sillä haluan nimen omaan myynnissä ja yrityksen kasvattamisessa apua. Mieletön ilmainen palvelu! Ja sen lisäksi tarjolla on psykologin pari käyntiä ilmaiseksi, joissa käsitellään yrittäjän jaksamista ja ajankäyttöä. Päälle vielä starttirahaa. Tuli hirveän iloinen olo, ei tämä yksinyrittäminen olekaan niin yksinäistä, mahtavia tukitoimia on järjestetty!
Siinä tunnepalossa sitten pompin eteenpäin kaupungilla ja töihin oli vaikeaa keskittyä. Mietin, olenkohan nyt ihan ”oikea” yrittäjä? Sen sanominen on todella outoa. Tekisi mieli sanoa, että jotain puuhastelen. Miksi nolottaa? Sehän on hienoa! Viime viikolla toimittaja haastatteli minua, äitiäni ja lastani ja kysyi mitä teen työkseni. Ajattelin, että jos voisin painua maan alle tekisin sen nyt, kun vastasin ”olen yrittäjä”. Ehkä kun en osaa niin kauniisti napakkana litaniana kertoa mitä kaikkea teen, se tuntuu hullulta. Tai kuten eilen sanoin, tuntuu että jotenkin mokasin, kun taskussa on KMn paperit. Eivät ne ihan tähän tähdänneet! TE-toimiston virkailija sanoi rohkaisevasti, että mieti, että ilman niitä papereita et välttämättä olisi yrittäjä tai tässä tilanteessa. Etteivät ne todennäköisesti ole ihan hukkaan menneet. Niin, totta. Rohkaisevaa.
En koskaan ole halunnut yrittäjäksi, sillä ajattelin, että minun luonteellani sellainen on mahdotonta. Etten pysty hetkeäkään olemaan ajattelematta mitä seuraavaksi, kenelle myyn, mistä ensi kuun tulot. Kyllähän se kaikki pyörii koko ajan päässä, mutta toisaalta kun saa jotain läpi ja alkaa toteuttaa, sitten mennään kyllä ilolla ja flowssa. Päätin ryhtyä yrittämään siksi, että menetin hermoni toivottomaan hakemusten lähettelyyn, joka ei johtanut mihinkään. Suutuin, että työllistän sitten itse itseni! Vielä kun yrittäjyyskurssi tarjottiin ilmaiseksi työttömille korkeakoulutetuille, niin homma oli selvä.
Nyt pari päivää olen lukenut Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivä-kirjaa ja vähän yli puolet on luettu. Kirja on ihan huikea, voin kertoa siitä myöhemmin lisää, mutta se kädessä olen kirkastanut ajatuksiani. Istunut päivittämässä LinkedIn-profiilia raflaavammaksi, selkeyttänyt ajatuksiani siitä, mitä kaikkea haluaisin tehdä ja taputtanut itseäni olkapäälle jossain kohdissa tajutessani, että hei juuri noin olen toiminut!
paita Apulannan fanikaupasta (olen saksinut jonain vuonna hihat irti)/ sukkikset KAIKO/ hame POMP DE LUX/ kengät DR.MARTENS (second hand)/ korvikset MAMAKORU
Kirjaa lukiessani minulle on selkeytynyt yksi unelma lisää, jota haluaisin yrittäjänä toteuttaa: puhuminen. Puhun siis ihan hirveästi ja aina, rakastan esiintymistä ja rakastan kertoa tarinoita. Matkaopas-hommassa oli maaiman parasta vetää 10 tunnin retki, jonka aikana sai suoltaa faktoja Thaimaasta ja tutustua ihmisiin, jotka ovat retkilläni. Miksi he ovat reissussa, keitä he ovat ja kuka minä olen. Vaihdoin paljon ajatuksia. Rakastin ottaa ihmisiä vastaan lentokentällä ja jutella. Thaimaassa asuessa vietin yhden kesän opettaen maahanmuuttajille suomea. Rakastin sitäkin työtä, joskin se oli hyvin haastavaa ryhmän ollessa valtavan heterogeeninen. Mutta Unelmaduunareita tahkotessa olen tajunnut, että haluaisin ihan hirveästi luennoida, opettaa, kertoa tarinaa yrittäjyydestä, esiintyä. Miten sellaisiin tilaisuuksiin pääsisi tai miten tätä toteutetaan? En tiedä, mutta otan selvää. Sinnikkyydellä ja tahdonvoimalla pääsee lopulta pitkälle. Nyt seuraavaksi sovin sen Yrittäjyysbuustaus-ajan. Niin ja olen ylpeä tästä yrittäjyydestä, jolle nyt ainakin syksyyn asti on näytetty vihreää valoa!
Jaatteko fiiliksiä urapolkujenne suhteen? Kuinka moni on lukenut Unelmaduunareita, tätä uutta tai edellistä?
