On suorastaan hullua pysähtyä ajattelemaan, että olen ollut yli puolet elämästäni enemmän tai vähemmän sairas. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta raudanpuute ilman anemiaa (=matala ferritiini eli varastorauta) ei ole virallisesti sairaus, sen sijaan anemia (eli alhainen hemoglobiini) on verisairaus. Olin 14-vuotias, kun se ensi kerran bongattiin. Söin kuurin rautaa, verikoe ja siinä se. Kärsin valtavan runsaista kuukautisista ja kukaan ei sen koommin kiinnittänyt hemoglobiiniini huomiota. Ei ikinä. Vaikka lähtöarvo oli ollut hb 90.

Olen oppinut, että tällainen minä olen. Tämä paha olo ja sumu ja kiristyvä pinna ovat vain luonteeni ja miettinyt usein, olisinpa leppoisampi. Raskausaikana vuonna 2012, ollessani 30-vuotias hemoglobiini tietenkin mitattiin. ”Onko se aina näin alhainen?” kysyi terveydenhoitaja ja pisti rautakuurille raskausviikolla 8, jolloin rautojen ei pitäisi vielä romahtaa. Uskon, että olin ollut aneeminen aina, eikä se liittynyt niinkään raskauteen. Pohjamudissa menin taas vuonna 2018, kun arvoikseni mitattiin hb 90 ja ferritiini 3.

Oli kyse sitten anemiasta, kilpirauhasoireista tai monesta muusta asiasta, on tietenkin aivan mahdoton laittaa kaikkea selkeästi anemian piikkiin. Mutta kun vuoden 2018 jälkeen toivuin hetkellisesti anemiasta, tajusin miten hirveästi se on vaikuttanut olooni. Olen oppinut paremmin tunnistamaan miksi minusta tuntuu näin pahalta ja monesti paniikin kivutessa rintaan olen pystynyt pääni sisällä sanomaan, että se on anemia joka siellä ahdistaa, et tälläkään kertaa tukehdu. Luota siihen, että henki kulkee. Ja näin olen kerta toisensa jälkeen rauhoittunut.

Anemia ja sen oireet

Viime kesäkuussa huomasin, että olo alkaa huonontua. Oireet, mitkä minulle tulevat hemoglobiini tippuessa ovat seuraavia, näistä olen pahentuvassa määrin kärsinyt viimeiset kolme kuukautta:

• Jatkuva hengenahdistus, paino rinnan päällä. Kuin olisi sairastunut masennukseen (tai mistä tiedän, mutta voin kuvitella, ainoa miten osaan kuvata olotilaa on sanoa ääneen että mua ahdistaa!).
• Hiustenlähtö. Kesäkuussa pahentunut olo alkoi näkyä puoli vuotta myöhemmin tukassa, joka kirjaimellisesti jäi käsiin, aivan kuten vuonna 2018. Se on iso merkki pahasta anemiasta, kun hiukset irtoavat, ainakin omassa tapauksessa.
• Happi loppuu lenkillä. Kun syke alkaa nousta, se ei nousekaan enää niihin lukemiin kuin ennen, vaan jo aiemmissa lukemissa tulee vastaan olo, ettei henki kulje.
• Paniikkiolot. Liittyy siihen hengenahdistukseen, painoon rinnan päällä, siihen, kun välillä hengästyn kodin portaissa niin, että pakko ottaa yläkerrassa seinästä tukea.
• Unettomuus ja levottomat jalat, sydän joka hakkaa korvissa öisin kun uni ei tule.
• Voimaton olo. Ei väsynyt, ei sellainen, että haluaisin nukkua tauotta, vaan voimaton. Voimat ovat lihaksista poissa.
• Lyhentynyt pinna. Sellainen aivosumu, joka saa pinnan kiristymään.
• Kohina korvissa. Tätä on oikeasti vaikeaa selittää, mutta välillä veri kohisee korvissa kun pyörryttää ja en kuule kunnolla. Olo tasaantuu istumalla yleensä. Teen edelleen usein sen virheen, että pomppaan vauhdilla ylös esimerkiksi makuuasennosta.
• Alakulo. Vaikka kuinka ajattelen ja tunnen, että olen hirveän onnellinen ja koen onnenhetkiä liikkuessa sekä perheen parissa, mieli vetää alas. Siinä ei ole mitään järkeä, kun ei ole oikeasti alakulo päällä! Mutta onko ihme, jos rinnan päällä istuu virtahepo ja kunnon unta ei ole ollut puoleen vuoteen, jos pukkaa sen alakulonkin päälle?
• Palelu. Ei sellainen vähän kylmä pakkasessa, vaan ajoittain iskevä tärinä, jota ei saa loppumaan, iskee erityisesti iltaisin ja yritän ostaa aina vain paksumpia peittoja, mennä villasukat jalassa kahden peiton alle miehen kainaloon nukkumaan.
• Mielialanvaihtelut. Tämäkin asia, mitä on vaikeaa panna yhden asian piikkiin, mutta itkuherkkyys on kova!

Anemia ei saa estää elämästä

Nyt tunnustan. Kesäkuussa, kun tajusin juoksulenkillä miten huonolta tuntuu hengityksessä ajattelin, etten sano esimerkiksi miehelle mitään. Kyllä minä tämän selvitän, kippaan rautaa ja kyllä se siitä. Mutta kun maha ei kestä enää rautaa ja homma ei korjaannu ilman sitä. Halusin ensimmäisenä kieltää asian – ei taas, onko tämä luonani aina ja ikuisesti, miksei koskaan voi olla hyvä olo! Aika pian tunnustin miehelle, että tiedän olevani anemian puolella ja hommalle täytyisi tehdä jotain.

Koska on tuntunut siltä, ettei vaiva ikinä poistu ja olotilani nyt on tämä mikä on, en ole halunnut niin sanotusti lakata elämästä. Rakastan liikkua, rakastan puuhailla ja mennä ja touhuta. Välillä se vaan on täytynyt tehdä aikamoisen ahdistuksen tai huonon olon kanssa, mutta olen silti tehnyt. Sillä tämä vaiva ei poistu esimerkiksi nukkumalla – päinvastoin, mitä pahempi anemia, sitä pahempi unettomuus. Siksi harmittaa, kun usein saan neuvoksi että nuku ja lepää. Ei se verisairaus siellä peiton alla poistu vaikka toki on totta, että esimerkiksi kestävyysurheilu syö rautavarastoja.

Siksi olen mennyt ja touhunnut ja päivittäin mielessä vilahtaa, miltä se tuntuisi ilman anemiaa? Juosta ilman painoa rinnassa? Nukkua sikeästi? Voida oikeasti hyvin? Kun sairaus ei juurikaan näy päällepäin, on mahdotonta selittää miksi olen välillä niin poissaoleva tai hermostuin vähästä.

Rautainfuusion aika on tänään – miksi se pelottaa?

Taisteltuani yli puolet elämästäni näiden olotilojeni kanssa sain vihdoin lähetteen rautainfuusioon. Alkaa kuulemma olla näyttöä aika pitkältä ajalta vaivasta. Itkin ilosta, sillä toivon todella sen auttavan. Samalla valvoin yön pelosta. Se ei ole oikotie onneen ja rauta-arvoja on pidettävä yllä jatkossakin ja toivon vatsani kestävän jotain rautavalmistetta, se ärsyyntyi jopa siitä uudesta kehutusta Sideralista.

Lisäksi olen lukenut, että jos anemiasta on kärsinyt pitkään, voi infuusio tuoda mukanaan valtavan, jopa invalidisoivan väsymyksen, joka kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Apua! Miten käy yrittäjän, jos olen jossain hirveän väsymyksen kourissa kuukausia? Ja tietenkin on mahdollista, että saan allergisen reaktion ja homma täytyy keskeyttää, eikä siitä tule ikinä toivomaani apua.

Ja jos rehellisesti sanon, viimeksi kanyylia laitettaessa pari kertaa puhkotut suonet ja se pelkkä neulan laittaminenkin jättivät kammon.

Ei auta siis kuin toivoa, että homma menee hyvin.

mekko PAPU DESIGN/ korvikset UHANA DESIGN/ takki PBO/ kengät DR. MARTENS (second hand)

Koska viime vuoden otsikoissa oli vain korona, minä mietin, etten todellakaan kehtaa alkaa puhumaan mistään anemiasta ja sen aiheuttamasta pahasta olosta. Loppuvuodesta sisuunnuin, että nyt riittää tämä olo ja menin vihdoin lääkäriin. Ei ole mikään vakava sairaus, eikä tarkoitus ole valittaa, vaan kertoa, että mitä kaikkea siihen saattaa liittyä. Miten huonossa olossa se reipas ihminen meneekään oikeasti. Ja jos voit huonosti, hae apua! <3

Sitten mennään. Koska olen tällainen jännittäjä-ihminen, mies lupasi ystävällisesti heittää minut, etten hermoa parkkipaikkaa etsiessäni vaan saan rauhassa mennä. Kohta olen viisaampi, miten hommassa kävi ja saatiinko se tehtyä.

Aiempia kirjoituksiani anemiasta löydät mm. täältä, täältä sekä täältä.