Kyllähän se oli aamulla ensimmäisenä mielessä. Hymyilin, kun ajattelin mikä päivä tänään on ja minkä syntymäpäivä. Aatonaatto. Minun juoksuharrastukseni täyttää tänään tasan 4 vuotta!
Ensimmäisen virallisen juoksulenkkini, 8 kilometriä, juoksin mieheni kanssa kuopuksen vauvavuonna aatonaattona. Olin katsellut hänen harrastustaan ja jupissut, että kun tilaisuus tulee, että pääsemme kaksin juoksemaan, minäkin lähden. Ja aatonaattonahan se tuli, kun lapset jäivät mummilaan odottamaan lenkin ajaksi. Koska olen aina liikkunut, uskoin jaksavani juosta kunhan juoksen tarpeeksi hitaasti. Minkä verran, sitä en tiennyt. Miksi edes halusin juoksemaan, vihasin sitä! Tappavan tylsää ja aina menin liian kovaa mikä kostautui jos yritin ja… No, aatonaattona lähdettiin lenkille Jyväskylässä kuitenkin.
Aatonaatto 2016. Kiskaisin päälle jonkun iänvanhan koiranulkoilutustakin.
7 puolimaratonia, tuhansia kilometrejä
Seuraavan lenkin juoksin tammikuussa. Kolmannen kohdalla sanoin, että lähden kanssasi puolimaratonille ja ilmoittauduimme miehen kanssa Helsinki City Runille toukokuulle 2017. Siitä kirjoitin näin.
Neljässä vuodessa olen juossut monessa paikassa, eri maissa ja samalla satoja kertoja niitä samoja kotireittejä. Olen toista vuotta juoksulähettiläänä Helsinki City Running Dayssa (joka juostaan toukokuussa taas!) ja olen tarponut 7 puolimaratonia läpi. Valitettavasti kärsinyt myös anemiasta jatkuvasti ja tammikuussa edessä on rautainfuusio. Saa nähdä vaikuttaako se juoksuihin, toivottavasti!
Neljä aatonaattoa putkeen olen juoksennellut Jyväsjärvellä miettien, miten kivaa homma on. Tänä vuonna juoksin aamulla kotimaisemissa, mutta sain juosta valkoisessa maisemissa Mansessakin!
Aatonaattona 2017 oli ihan hirveä myrsky!
Aatonaattona 2018 oli upean kirkas ja suhteellisen kylmä keli!
Miehen polvivaivan takia juoksin yksin aatonaatona 2019 ja hämmästelin sorsien määrä. Oli suhteellisen jäinen keli.
Tänään juostiin silmät täynnä räntää ja tossut märkinä. Ei haitannut!
Kiitos juoksuharrastus ja onnea 4-vuotiaalle! Kiitos kun olen saanut kehittyä kanssasi! Olen nauttinut valtavasti, juossut kaatosateessa, loskassa, 32 asteen helteessä, Kyproksella ja Prahassa, juoksumatolla ja metsässä. Hyvällä fiiliksellä, pökkelöjaloilla, hampaat irvessä, lentäen. Kaikenlaisia lenkkejä on tullut koettua. Toissavuonna kilsoja kertyi 1300 km, nyt olen lakannut tarkistelemasta. Kunhan lennetään!
Kuinka moni jakaa fiiliksiä?
P.S. Kuvien perusteella en kauheasti päivitä lenkkikuteitani, mutta tossuja on kulunut aika monta paria!