Kaikkia ahdistaa. Toisia enemmän, toisia vähemmän tämä muuttunut arki ja uhkana oleva virus. Minä olen puhunut ahdistuksistani aika suoraan muun muassa Instagrammissa. Elämä muuttui hetkessä aika paljon töiden loppuessa lähes kokonaan ja lasten ja miehen jäädessä kotiin. Olemme olleet nyt neljä viikkoa nelistään ja ikävä on kova. On ikävä isovanhempia, isoisovanhempia, lasten enoja, ystäviä, ihan kaikkia. Toisaalta aika on mennyt äkkiä, miettikää että huomenna on se 13.4., jolloin poikkeusolojen piti ensimmäisen säädöksen mukaan loppua.

Aluksi näin paljon painajaisia. Ne ovat helpottaneet, mutta tuntuu, että olen koko ajan eristäytynyt enemmän ja enemmän. Kun ahdistaa, ei tee mieli edes jutella naapureille. Ajattelin aluksi, että varmaan tappelemme enemmän kun olemme niin tauotta yhdessä, mutta ei, päinvastoin. Olemme enemmänkin lähentyneet ja kun arjen kiirettä ei ole, emme ole tapelleet stressin ja aikataulujen kanssa, olleet vain.

Sainkin viestin, että olen puhunut ahdistuksestani ääneen, mutta kuitenkin vaikuttanut kohtuu täysjärkiseltä, voisinko avata ajatuksiani Aamulehden haastatteluun. Ja näin tein. Juttu on luettavissa täältä (valitettavasti vain tilaajille) ja printtiin se tulee ensi viikolla. Jutussa on muuten hirvein kuva ikinä, missä oikaisen mekkoani ja huudan jotain ympärillä juokseville lapsille. Miksi ihmeessä se sinne on valittu, voi apua. No, pikkuvikoja.

Minkälaisia asioita on tullut tässä viime viikkojen aikana huomattua? Jaatteko nämä ajatukset?

– Mietityttää kovasti, palaako mikää enää ennalleen. Milloin näen muut ihmiset niin, että en juokse heitä pakoon tai loiki lenkillä autotien kautta ohi? Että halaisin taas ihmisiä?

– Koti on karmeimmassa kunnossa ikinä. Kun olemme siellä 24/7, on lasten leluja, vaatteita ja värityskirjoja ihan joka puolella. Imuria on saanut heiluttaa joka päivä, kun ulkoa tulee hiekkaa ja lehtiä tauotta. Luulin, että nythän on aikaa siivota ja koti pysyy siistinä, totuus on täysin päinvastainen.

– Olen tehnyt oman henkilökohtaisen ennätyksen siinä, paljonko olen leiponut ja tehnyt ruokaa. Olemme testanneet todella monta uutta ruokalajia, on ollut aamupalapöydässä tuoreita sämpylöitä ja kaksi kakkuakin on syntynyt! Mietin että pitäisikö tuoda näitä ruokajuttuja blogiin, jos saisitte uusia ideoita kun ruokaa tarvitsee monen tehdä nyt huomattavasti useammin kuin ennen?

– Olen pukeutunut kahdesti johonkin muuhun kuin juoksutrikoisiin ja Adidaksen verkkatakkiin. Miksi pukeutua? Sama meikkauksen kanssa.

– Olen aina inhonnut kotitreenejä. En vain saa itsestäni irti samoja asioita kotona, enkä aikaiseksi treenata olkkarissa. Nyt olen tehnyt salilta facebookiin tulevia jumppia jopa neljästi viikossa. Kun ei ole vaihtoehtoja. Ja teen kuin ohjaaja näkisi minut ihan täysillä.

– Siinä missä jalassa on aina samat trikoot eikä pyykinpesukone pyöri, astianpesukone jyllää joka päivä ja roskiksia saa viedä myös jatkuvasti.

– Olen aina ollut todella huono suunnittelemaan ruokia etukäteen ja käymme kaupassa liian usein. Nyt on ollut pakko suunnitella ja uskon, että tämänkään puolesta ei ole paluuta ns. entiseen elämään. Osaamme suunnitella kun on pakko.

– Olen aina harmitellut, ettemme ehdi pelata lautapelejä tai katsoa leffoja. No nyt on tehty sekin. Pelattu niin paljon Trivialia, että on opittu kysymykset lähes ulkoa.

– Emme lähtisi pubivisaan pääsiäisenä, mutta olipa hauskaa osallistua siihen Aamulehden sivujen kautta! 20 kysymystä ja voitin miehen pisteellä, hahaa!

– Lapset kehittävät ihan uskomattoman paljon tekemistä kun on aikaa. Montako tuntia jaksoivat leikata vanhoja lehtiäni ja tehdä unelmakarttoja? Maalata itsensä vesiväreillä, kun kananmunat oli maalattu? Pitää kauneushoitoa kylppärissä?

– Kodin on nähnyt ihan eri tavalla. Ehtinyt kurkkia ikkunoista maisemia. Kiitellyt, että onneksi on kohtuu iso koti ja saamme kaikki omaa tilaa. Miettinyt, että onneksi on piha.

– Kaikki se kunnianhimo, joka vielä kuukausi sitten oli on painunut johonkin piiloon. Piti tehdä yritykselle nettisivut, myydä ja markkinoida. Olin ihan tarmoa täynnä ja innoissani. Nyt kun lapset ovat kotona, en ehdi edes blogia päivittää, saatikka että ehtisin yritystoimintaa kehittää. Elämä on vähän kuin tauolla.

– Hiljaisia hetkiä ei ole. Kotona on tauoton meteli ja yksin tulee oltua, jos käy juoksulenkillä. Välillä mietin ihan ihmeissäni, miten osasin olla päivät yksin töitä tekemässä hiljaisuuden vallitessa?

– Mikä onni on, että naapurissa on esikoisen paras ystävä. Pihalla ovat jatkaneet leikkejään. Ja nyt ei tarvitse sumplia aikatauluja, kaikki ovat ja aina kotona.

– Olemme tehneet ihan ihme juttuja kun aikaa on. Mies muun muassa kuvasi videota rairuohon kasvusta. Kylläpä muuten kasvaa ja paljon päivässä!

– Alun innostus eskaritehtäviin on laimentunut niin äidillä kuin lapsella ja häntä saa vähän puskea tekemään niitä. Pihalla leikkiminen kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin laskea tuoleja sisällä (teimme tuolinlaskutehtävän lopulta paljussa yhdessä muistellen tuolien määriä)

– Kiitos koronan ja eskaritehtävien, tiedän että meillä  on 27 ikkunaa, 29 pistorasiaa, 19 tuolia ja…. Lamput on muuten laskematta vielä!

– Miehen lomautukset alkavat pyöriä ensi viikosta alkaen ja niitä on paloissa ainakin kesäkuun loppuun asti. Tiedossa on mm. viikon mittainen vappu vailla mitään tekemistä. Sen lisäksi että vaikuttaa taloudellisesti, ahdistaa kyllä kovasti. Kuinka iloinen joskus olisi ollut viikon vappuvapaasta? Nyt työtäkin arvostaa ihan eri tavalla.

mekko PAPU DESIGN/ panta VALKAMA ACCESSORIES/ sukkikset KAIKO/ kengät DR. MARTENS/ korvikset MAMAKORU/ takki GLOBAL ESSENTIALS

Lista olisi loputon. Arki on todella erilaista kuin kuukausi takaperin. Entä teillä? Asu on muuten valittu ajatuksella, että mahdollisimman monta kotimaista merkkiä päälle, kun lehteen kuvataan.