Jotkut ihmiset ovat todellisia uranuurtajia. He luovat aina nahkansa uudelleen, keksivät uutta, kohtaavat ihmiset sydämellisesti eivätkä anna periksi. Tällainen ihminen on Teeleidin Anne. Syksyllä hän kääri hihat, laittoi kuntoon Lutakon tilat ja palasi juurilleen. Sinne Lutakon rakennukseen, jossa mekin kohtasimme ensi kertaa yli yhdeksän vuotta sitten. Tosin nyt Teeleidi on eri päässä rakennusta ja tilat ovat suuremmat. Lisäksi pihassa on kaikkea muutakin, mitä Teeleidin kautta voi vuokrata. Kokonaisuus on aivan ihastuttava, enkä voinut kuin ihastella paikkaa ja Annen ideoita!
Uusi vanha Teeleidi Lutakossa
Menimme viikonloppuna tutustumaan Teeleidiin koko perheen voimin ja hämmästyin, kuinka täynnä tupa oli. Tilaa on kahdessa kerroksessa ja suurin osa pöydistä oli varattu. Teelaatuja on edelleen monia (noin 150 kpl) samoin kuin on suolaisia sekä makeita herkkuja vitriinissä. Myös glögiä ja kahvia on saatavilla, jos seurueessa ei ole teen ystäviä.
Seinillä on upeista upeimpia Päivi Soikkelin taideteoksia, jotka ovat myytävänä. Joka puolella on pieniä koriste-esineitä, joita tekee mieli jäädä kuvaamaan. Ikkunoista näkyy lunta ja kaunista pihapiiriä – kuinka täydellistä olisikaan istuskella pitkään rauhassa teen kanssa ja tuijotella ulos ikkunoista. Yläkertakin on todella tunnelmallinen ja siellä on varmasti mukavaa järjestää yksityistilaisuuksia.
Me valitsimme maisteltavaksi yhden mustan ja yhden vihreän teen. Mustana teenä toimi mansikkaa ja persikkaa sisältävä Lemmen liekki ja vihreänä puolestaan Sitruunapommi. Tykkäsimme kyllä kovasti molemmista. Oli niin hauskaa ajatella, että siitä on tosiaan yli yhdeksän vuotta, kun ensi kerran astuin Teeleidiin sisälle ja ihastuin paikkaan välittömästi. Täällä on postaus tuosta kerrasta. On ihanaa, kun voi luottaa, että paikassa saa ystävällistä palvelua, täydellisesti haudutettua teetä sekä erilaisia herkkuja. Teeleidistä en ole ikinä poistunut kiukkuisena.
Mahdollisuus saunailtaan Teeleidin pihapiirissä
Uutena juttuna Teeleidissä on, että heidän kauttaan voi varata saunaillan pihassa olevaan suureen saunatilaan. Sauna on kymmenelle hengelle, mutta erilaisiin tiloihin ja takkahuoneeseen mahtuu paljon väkeä. Saunan voi varata kello 12-16 tai 17-23 välille, varauskalenteri löytyy täältä. Vaikka lauantai oli kiireinen päivä, iloksemme Annella oli aikaa esitellä pihapiirin tilat meille.
Saunasta on ovi takapihalle, josta löytyy lämmitetty poreallas. Se on aivan kivenheiton päässä keskustasta, mutta silti korkean aidan takana aivan omassa rauhassaan. Hieno paikka kerta kaikkiaan! Saunaan saa tilattua saunamenun ja siellä on myös anniskeluoikeudet.
Saunan vierestä löytyy suloinen pieni kaksio, jota saa vuokrata esimerkiksi päiväksi työkäyttöön. Siellä voi sitten haudutella vaikka teetä töitä tehdessään. Lähellä keskustaa, mutta aivan omassa tunnelmassaan.
Teeleidi on siis kasvanut monessa mielessä ja Anne on tehnyt hartiavoimin töitä tämänkin paikan eteen. Oli ihanaa nähdä se ja aivan varmasti tulemme uudemmankin kerran. Tietenkin tulemme.
Kävellessämme takaisin autolle, lapseni kyseli mistä tunnen Annen. Kerroin, että ihan siitä, että olen ollut vakiasiakas ja olemme pitäneet myös somessa yhteyttä. Hän mietiskeli hetken ja ilmoitti, että isona ryhtyy Teeleidin myyjäksi, kun siellä on noin mukavaa väkeä.
Hymyilin. Niin on. Onnea Anne tuhannesti uuden paikan pyörittämiseen! Käykää ihmeessä tutustumassa! Ja kannattaa kurkata myös mahdollisuudet erilaisiin joulumuistamisiin.
Aukioloajat Lutakossa
ti-pe 11-19
la 11-16