*liput saatu Helsingin kaupunginteatterilta
Ariel, siis Pieni merenneito oli ehdottomasti oman lapsuuteni lempielokuvia. Vedenalainen maailma ja värikkyys iskivät täysillä ala-asteikäisenä puhumattakaan lauluista. Harjoittelin ahkerasti piirtämään tokaluokkalaisena Arielia ja eräs hauska muisto kyseiseen hahmoon liittyy. Mummoni tilasi minulle Aku Ankan joululahjayllätyksenä ja ensimmäinen lehti tuli jo ennen joulua. Ihmettelin, miksi laatikossamme on Aku Ankka nimelläni, mutten koskaan unohda sen kantta. Akun sijaan siinä oli maailman kaunein kuva Pienestä merenneidosta! Googletin lehden, se näyttää ilmestyneen 5.12.1990. 33 vuotta on kulunut, enkä unohda tuota kantta!
Edelleen tuo elokuva biiseineen näkyy arjessamme vahvasti, sillä esimerkiksi ovikellomme soittoääni on ”Aalloissa siis” ja lempiteemukini on valtava Ariel muki, jonka kahvana on tuo ”kuuluisa” haarukka Arielin aarrevarastosta.
Pieni merenneito-musikaali on upeinta ikinä
Rakastan Disney-juttuja edelleen aikuisena ja olinkin onnessani päästessäni katsomaan Ariel-musikaali tyttärieni kanssa Helsinkiin. Olimme juuri pari viikkoa aiemmin katsoneet Disney-kanavalta näytellyn version elokuvasta ja tarina on tuttuakin tutumpi meille kaikille kolmelle. Elokuvassa äänenä kuullaan teatterinkin nimiroolissa näyttelevää Yasmine Yamajako, joten se teki teatterista nuorimmallekin jotenkin todella aidon. ”Tuo on äiti se oikea Ariel!” Mietinkin, etten varmaan ikinä ole mennyt katsomaan teatteriesitystä, missä tarina on niin vahvasti tiedossa. Silti se yllätti niin monella tavalla.
Samuel Harjanne on ohjannut sellaisia jättimenestyksiä, että odotukseni musikaalia kohtaan olivat suuret. Kaikki arviot olivat myös ylistäviä ja pelkäsin, odotanko jopa liikaa niiden perusteella.
En odottanut. Astuimme täyteen saliin ja esityksen alkaessa olin välittömästi yhtä hymyä. Koko työryhmä on upea, mutta puvustus ja lavastus ansaitsevan kyllä suuren kiitoksen myös. Se värikkyys mikä lavalla oli oli suorastaan pökeryttävää! Upea näky. MIten hienosti olikaan luotu merenneitojen pyrstöt ja uintiliike. Miten upeasti oli kuvattu kohtaus, jossa Erik meinaa hukkua. Miten maaginen oli suurikokoinen Ursula ja ykkösenä sydämeeni meni kyllä Pärskyä esittänyt Pauli Halonen. Miten upea ja herttainen nuori näyttelijä!
Täyttä tykitystä 2,5 tuntia
Näyttelijöiden ammattitaito on myös huikeaa ja esitys valloitti täysillä koko 2,5 tuntisen ajan. Tutut laulut, koskettavat kohtaukset, tanssit ja värikkyys – kaikki toimi. Itketti, nauratti ja kädet tulivat kipeäksi taputtamisesta.
Meidän suosikkikohtaukseksemme nousi hetki, kun Sebastian meinaa päätyä lautaselle. Siinä oli jotain todella mahtavaa, kun kaikki näyttelijät tanssivat ja lauloivat niin täydellisen yhtä aikaisesti.
Esitys oli todella sopiva 7- ja 10-vuotiaille, pienempi säikähti kerran pamausta, mutta muuten molemmat nauttivat kovasti. Pelkästään upean käsiohjelman tutkiminen oli ohjelmanumero ja väliajalla nautittiin Pärsky-leivokset. Esikoiseni ehti nähdä esityksen kummitädin kanssa vuonna 2019, ennen kuin pandemia pysäytti näytökset, mutta hän ei kuulemma muista sitä kauhean hyvin. Oli ihanaa katsoa esitys nyt kolmisin, kun kuopuskin oli sopivassa iässä.
Tämä on sen luokan show pukuineen, tehosteineen ja näyttelijöineen, että tämä on pakko nähdä. Menisin milloin vain katsomaan uudelleen, niin valloittava esitys oli. Ja ajatus siitä, että katsomossa voisi olla tylsää näin tutun tarinan kanssa oli turha. Esitys vangitsi meidät täysin!
Yritin kysellä tyttäriltäni mikä oli upeinta, mutta hekin olivat sitä mieltä, että kaikki oli niin hienoa. Oletko sinä päässyt nauttimaan tästä musikaalista?