Ihanat kesämuistot sekä pieniä uusia tuulia

Kesä alkaa vedellä viimeisiään ja voi että, elokuu on tuntunut todella kesältä. Mitkä kelit! Meillä on ollut esimerkiksi pihan uima-allas kovemmassa käytössä kuin heinäkuussa. Ajattelin, että olisi kivaa summata mitä kesällä tapahtui ja kertoa syksyn uusista tuulista. Kesällähän tapahtui vaikka mitä, mutta yritän pitää postauksen järkevän mittaisena. Sanoisin, ettei kesä ole ikinä mennyt näin nopeasti. Se oli yksi hujaus, ehkä siksi, että oli paljon menoja koko ajan.

Ylöjärven kesäkumppanuus oli ihanaa

Toimin kesän ajan Ylöjärven kesäkumppanina, joka oli aivan todella kiva kesätyö. Siinä tuli tutkittua Pirkanmaata ja Ylöjärveä taas aivan eri tavalla ja ihastuin moneen juttuun. Kävimme kesän aikana Seitsemisessä päiväretkellä, tutustuimme Räikän rantaan, nautimme useamman hyvän lounaan Ylöjärvellä ja seikkailimme Näsijärvellä veneillen. Oli pyöräilyä ja oli Kurun kesämarkkinat, joiden tunnelmaan ihastuin täysin. Jotenkin ihmeellisesti aina paistoi aurinko, kun teimme Ylöjärven retkiä, Kurussa alkoi sataa, kun kävelin jo kohti autoa. No Seitsemisessä oli aika viileä, muttei satanut! Vaikka kesä tuntui kylmältä, niin todistettavasti hyviä kelejä piisasi! Olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta toimia kaupungin kesäkumppanina.

Lisäksi tein kesän aikana erilaisia viestintähommia, sosiaalisen median yhteistöitä sekä lehtijuttuja ja kaikki muutkin työt olivat hurjan kivoja!

Monenlaisia kesämenoja

Kesällä oli paljon erilaisia juttuja, jotka painuivat mieleen. Rodoksen viikko kesäkuussa oli hyvin onnistunut. Kesäkuussa lapset olivat viikon seurakunnan leirillä ja esikoinen osallistui myös Kymppileirille. Siellä oli satoja tänä vuonna 10 vuotta täyttäviä neljän päivän ajan leireilemässä. Jäi todella vahvasti hänelle mieleen! Esikoinen oli myös partioleirillä, josta hain hänet ns. kesken pois, sillä halusi ehdottomasti osallistua luokkakaverin yökyläsynttäreille.

Koin, että ensi kertaa oli paljon tällaista ohjelmaa, mihin esikoinen lähti yksin ja välillä tuntuivat aikataulut haasteelliselta, mutta kaikki saatiin toteutettua. Mikä rikkaus, että lapset olivat terveenä kesän!

Täytyy päästä-kesäjuttuihin kuuluivat myös festarit ja osallistuimme kolmena päivänä Suomipop-festareille heinäkuussa. Ehdimme käydä myös Jyväskylän wibit-radalla ja tsekkaamassa uuden Teeleidin keskustassa. Livemusan puolesta kesä oli erittäin onnistunut, sillä kesäkuussa näin ensi kertaa nuoruuden suosikin eli Offspringin Seinäjoella livenä ja elokuussa Samuli Edelmannin. Suomipopeillakin olimme kaikki kolme iltaa, eli kesän musakattaus oli mahtava!

Linnanmäen reissu oli myös hyvin onnistunut, lapset saivat sinne rannekkeet joululahjaksi ja sielläkin keli oli täydellinen. Meillä on käynyt hurja tuuri kelien kanssa, emme menneet yhtään kesämenoa sadetakeissa. Yö Laplandissa oli täydellinen tuon Lintsi-päivän päätteeksi ja samalla reissulla veimme myös 97-vuotiaalle mummolleni onnittelukortit.

Vahvasti mieleen jäi myös äiti-lapsi-leiri heinäkuun lopussa, jossa jotenkin kierrokset laskivat vauhdikkaan kesän jälkeen!

Pakolliset kesän jutut

Itselläni kesään kuuluu aina täkkien ja tyynyjen pesu, ikkunoiden pesu ja mielellään myös mattojen pesu. Samoin kuuluu marjojen säilöminen ja poimiminen, tosin mikään metsässä möyryäjä en ole. Mansikoita meni pakkaseen useampi laatikko, vadelmat kävimme poimimassa elokuun alussa ja eilen keitimme soseeksi neljä ämpärillistä omenaa. Saimme puolet niistä naapurista ja oli hauskaa, miten eri väristä sosetta tuli heidän omenoistaan. Useampi kysyi, mikä lajike on kyseessä, kun sose niin valtavan punaista, mutta en kyllä tiedä.

Ikkunoiden pesu on vähän puolitiessään edelleen ja emme ole muuten oikein yhtään iltaa istuneet omalla terassilla grillaamassa, mutta eipä tuo niin justiinsa. Sen sijaan testasimme lähialueelta esimerkiksi Munkkiksen ja ajelimme katujunalla.

Kesän harrastukset

Kesällä tuntuu, että moni ajoittaa menojaan esimerkiksi jalkapallon treenitauolle. Monet kesäharrastukset tuntuvat olevan todella sitovia nekin! Meillä pyöri kesän ajan kerran viikossa lapsille triathlontreenit, minä pääasiassa lenkkeilin, salikin jäi vähemmälle ja mies tähtäsi kohti päätavoitettaan, eli Turku Challengea. Siitähän jäi vähän nälkä, sillä se meni yli odotusten, joten viime lauantaina suuntasimme kohti Vierumäen perusmatkaa. Jälleen keli oli aivan huikea, kisassa oli useampi tuttu ja mies meni tavoitteenseensa myös tuon matkan. Turusta jäi lapsille todella rakas muisto, jota on kerrottu jopa vieraille ihmisille. Vierumäen kisa-alueella oli puolestaan leikkipuisto, jossa kuopus viihtyi koko kisan ajan ja vaihtoi numerotkin uuden kaverin kanssa.

Olen muuten pitkään halunnut käydä Apulandiassa ja kävimme kotimatkalla myös siellä. Oli huomattavasti pienempi kuin olin luullut, mutta tulipahan käytyä ja kirjoitettua nimensä seinälle.

Syksyn uusia tuulia

Viime viikolla aloitin Ahlmanilla Tampereen alueen matkailuopaskoulutuksen ja hieman jännitän, kuinka jaksan kaiken. Eilen saimme tenttikirjalistan ja kyllä siinä noin 1500 sivua on luettavaksi. On retkiä, tenttejä, luentoja ja toki täytyy kerätä materiaalia itsekin. Halusin vähän uusia tuulia yrittäjyyteen, sillä jos jotain siitä olen oppinut, se on se, ettei kannata panna kaikkia munia samaan koriin. Aina voi kehittää itseään, oppia uutta ja saada uusia asiakkuuksia. Ensi kesänä toivon mukaan olen sitten valmistunut, jos vaan kaikki menee talven aikana putkeen. Aika mahtava porukka meillä on opiskelemassa, iloisen ja innostuneen ja puheliaan oloista väkeä!

Lisäksi aloitan ensi viikolla yrittäjyyden oheen palkkatyön, jota teen osa-aikaisena. Tämän myötä pääsen yhteistyötilaan työskentelemään ja on jotain jatkumoa yrittäjyyyden rinnalle. Olen hyvin innoissani siitä, että saan irrota kotitoimistolta!

Kaikkea kivaa on siis tiedossa, kunhan pitää langat ja aikataulut käsissään. Lasten harratusmäärä hieman laski ja kaksi harrastusta on heillä samana iltana, eli tämäkin sitten helpottaa sitä, mihin tarvitsee suhailla.

Mutta vaikka kesä oli välillä vähän uuvuttava, oli se kuitenkin älyttömän onnistunut ja täynnä huippuja tapahtumia. Syksykin näyttää kivalta ja tiedossa on niin puolimaratonia kuin hääpäivän juhlintaa arjen ohella. Myös kirjoituskurssille olisi tarkoitus lähteä viikoksi. Myös koulu on lähtenyt kivasti sujumaan ja ekaluokkalainen ainakin vielä hurjan innoissaan.

Kyllä kesäkuvia katsella tuli iloinen mieli! Miten oma kesäsi sujui? Tuliko arkeen uusia tuulia nyt syksyn kolistellessa?