”Joulu on taas riemuitkaa nyt…”, ”Tonttu Torvinen on salainen ja pukin tärkein alainen…” ”Mantelit puuroon mantelit puuroon mantelit puuroon piilottaa…” ”Hipsishopsis pimpelipompeli hiiri se kissalle takkia ompeli…” ”..mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijäänsä, onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha…”.

Kolme viikkoa joulutorilla on ohitse. Mieletön määrä juttutuokioita, kivoja kohtaamisia ja asiakkaita. Mieletön määrä tuttuja moikkaamassa. Tauoton joululaululista päässä. Luulin ennen osaavani sanasta sanaan joulubiisit, mutta nyt ne vasta osaankin! Oli ihanaa vaihtelua olla töissä joulutorilla ja tiimi siellä taustalla on myös mieletön!

Joulun suuret tunteet

Joulu on hyvin tunteita herättävä tapahtuma. Toiset rakastavat, toiset eivät. Toisille se herättää ikäviä muistoja. Toiset ovat yksin, moni töissä. Kuulin ensi kertaa tänä vuonna, millaisia olivat 96-vuotiaan mummoni joulut hänen lapsuudessaan. Hän ei ole halunnut niistä puhua. Itku tuli kuunnellessa.

Minä rakastin lapsena joulua. Sitä, että vanhemmilla ei ollut töitä. Sitä, että sai olla pyjamassa. Kaikki vain olivat. Ei lapsena kiinnostanut, onko koti puunattu tai mitä ruokia on, silloin kiinnosti yhdessäolo. Oli todella tärkeää, että isovanhempani Helsingistä jaksoivat matkustaa Jyväskylään. Se ensimmäinen vuosi, kun eivät enää jaksaneet, tuntui todella pahalta. Joulua ei ehkä tule, kun mummo ja ukki eivät tule! Tuli se. Mutta kaipasin heitä kovin.

Tuli teini-ikä, jolloin kolme päivää kotona veljien ja vanhempien kesken oli vähän liikaa. Onneksi alkoivat laskea lukioiässä tapaninpäivänä kavereille. Tuli Thaimaan vuodet, kun joulu oli ”pakko” olla Thaimaassa. Se tuntui aluksi hirveältä. Siellä ollessa ei, sillä oli hektisin aika töissä, eikä joulu oikein näkynyt. Ei jäänyt mistään paitsi, kun ei joulua siellä hehkutettu tai lunta kaivattu. Paitsi…

Vaikea joulu 2007

Ensimmäinen joulumme Thaimaassa oli vuonna 2007. Ukkini kuoli joulukuun puolivälissä ja minä veljieni kanssa olen ainoa lapsenlapsi. Olimme ajatelleet, että Thaimaassa menee yksi talvi ja siksi perheeni vierailut oli sovittu siihen. Pikkuveljeni olivat tulossa jouluksi Thaimaahan, kun koulusta oli loma. Koko ajatus joulusta kaksin oli vanhemmilleni vaikea, mutta he lupasivat tsempata. Kun ukkini kuolema osui joulun alle, oli se ns. vähän liikaa. Isäni on ainoa lapsi ja kaipuu kolmesta lapsesta ei ollut todellakaan ainoa kaipuu sinä jouluna. Kipuilin itse kovasti sen suhteen, mitä pitäisi tehdä ja missä olla. Katselin kyynelsilmin kuvia Suomesta.

Elämäni paras joulu

Osaisitko nimetä elämäsi parhaan joulun? 40 joulua, joista tämä on jo 22. yhteinen mieheni kanssa. Kolme joulua Thaimaassa, kaikki muut vanhempieni luona. Mieleen on jäänyt muistaakseni joululta 2003 autoilu Petäjävedelle. Mummoni asui silloin Petäjävedellä ja lähdimme myöhään illalla mieheni kanssa viemään häntä Jyväskylästä kotiin. Kotimatkalla mies ajoi tien sivuun ja kysyin, mitä teet? Hän vastasi, että katso miten upea pakkaskeli ja tähtitaivas, istutaan hetki katselemassa.

Mieleeni on jäänyt myös joulu 2000, kun olimme todella kipeitä, kaikki muut paitsi isäni. Hytisimme kovassa kuumeessa, mutta silti tunnelma oli lämmin.

En muuten muista erityisesti lahjoja, jotka olisivat tehneet joulusta erityistä. Kyllä se eniten on se yhdessäolo. Mieleen jäi vuonna 2014 saamani Kööpenhaminan matka, mies oli nähnyt kovasti vaivaa sitä varten. Mieleen on jäänyt myös noin vuonna 1993 saatu Akun Ankan jättikirja, jota luin kahteen asti yöllä.

Vuonna 2018 saapuessamme Jyväskylään odotti pihassa palju, jonka äitini oli hommannut yllätyksenä vuokralle. Siitä tulikin muutamaksi vuodeksi perinne, jonka jätimme tänä vuonna väliin.

Toki mieleeni ovat jääneet lasteni ensimmäiset joulut, kuinka esikoinen nukahti mummin syliin, ennen kuin lahjat oli jaettu. Joulu on täynnä hajuja, makuja, tunteita, musiikkia, laulua ja naurua. Piirrettyjä, lautapelejä, juustoja, ulkoilua.

Joulu 2022

Kirjoitan tätä tekstiä matkalla mummilaan. Vettä sataa ja maisema on pikimusta. Oli aika, kun kelillä oli merkitys joulumieleeni. Se aika on kaukana takana. En toki toivoisi vesisadetta, mutta perheeni on ympärilläni. Ensi kertaa ikinä on saman katon alla mummilassa viisi serkusta. Viisi! Joista kaksi viettää ensimmäistä jouluaan! Luvassa on siis varmasti villiä menoa, mutta samalla paljon yhdessäoloa.

Tein juuri 35 päivää putkeen töitä ilman vapaapäivää. Eilen, kun oli 36. päivä, tein vain vähän töitä. Silti olin miettinyt, että jos ei mennäkään mummilaan tänä jouluna. Ettei tarvitsisi pakata tai voisi nukkua omassa sängyssä. Lapset olivat järkyttyneitä koko ehdotuksesta. Vielä ihmettelin sitä ja juuri kirjoitin, ettei joulua meinannut tulla, kun mummo ja ukki puuttuivat. Päätimme siis saapua mummilaan.

Tänä jouluna kiitän teitä, jotka olette jaksaneet Instassa ja blogissa olla mukana ja vielä kommentoida! Se kun on niin harvinaista nykyään! Kiitän perhettäni, niin ”pienessä” kuin ”isossa” mittakaavassa. Kiitän upeita yhteistyökumppaneita.

Ja halaan teitä, joilla joulu on syystä tai toisesta vaikea. Maailmanlaajuisesti tilanne on vaikea monestakin syystä. Toivon kaikille kaikkea hyvää ja lämpöä sekä rauhallista joulua 2022!

Kuvat Saara/Mimi & Nöde Photography