Ihastuttava Hohde on täällä taas!

Mikäpä piristäisi marraskuun harmautta paremmin kuin kimaltelevat jouluiset koristeet, ihanien kukkien tuoksu ja lämmin tunnelma? Nämä kaikki löytyvät Tallipihan Joulukauppa Hohteesta, jonka avajaisia kuten myös Tallipihan joulun avajaisia vietetään huomenna. Joulukauppaa pitää yksi pihan yrittäjistä, eli Nooran putiikin Noora ja hän on taas loihtinut talliin mitä upeimman tunnelman. Valtava määrä erilaisia ihania koristeita odottaa tutkijaansa ja viereisestä Suklaapuodista saa ihania muistamisia esimerkiksi opettajille näin joulun alla.

Tallipihan joulu

Tallipihan joulu avaa ovensa huomenna lauantaina ja paikan päällä on tavattavissa muun muassa joulupukki. Joulukauppa Hohde aukeaa samassa tohinassa ja sinne kannattaa mennä kurkkimaan. Ihastuttavia muistamisia lahjoiksi tai tyylikkäitä asusteita vaikka itselleen on tarjolla. Lisäksi Hohteesta löytää sellaisia koristeita, joita väittäisin, ettei muualta Tampereella saa. Noora on tilannut suloisia ja vähän erikoisempiakin koristeita. Viime vuonna kotiutin mm. yksisarviskoristeen, ehkä tänäkin vuonna käymme valitsemassa jonkun. Nooralla on nimittäin perinne, missä hänen kummityttönsä saa valita yhden koristeen joka vuosi kaupasta. Niin suloinen idea, että taidan ehkä käydä valitsemassa tyttöjeni kanssa tänäkin vuonna jotkut koristeet.

Hohde on kuin satumaailmasta, sen tunnelma on onnistuttu joka vuosi luomaan täydelliseksi. Tänä vuonna uutuustuotteissa on tarjolla muun muassa makramee sekä tamperelaisen Poikain parhaat-tuotteita, joista glögi on aivan ihanaa. Kannattaa testata!

Joulukauppa Hohde on avoinna aina 23.12.2021 asti ja se on avoinna joka päivä kello 10-19.

Ja hei – Hohteella on myös virtuaalitonttupalvelu! Jos näet esimerkiksi näissä kuvissa jotain ihanaa, laita viestiä esim. IG:ssa (@hohde_joulukauppa) heille ja he postittavat tuotteet haluamaasi osoitteeseen, maksaa viisi euroa ostosten päälle!

Käy ihastumassa, joka vuosi Noora keksii kauppaan jotain uutta! Kiitos kun pääsin tutkailemaan ennakkoon!