Suurin oppi, mitä Kreetan reissusta sain, oli ehdottomasti olla puhumatta itsestään rumasti ja nähdä asioiden hyvät puolet. Se ei ole ollut minulle koskaan helppoa ja itsemyötätunnon opettelu on ollut vaikeaa. Porukasta sai valtavasti uusia ideoita ja näkökulmia itsestään. Oli myös helpompi miettiä ja työstää asioita ilman sitä arjen jatkuvaa hälinää ja kiirettä.

Kun viimeisenä päivänä tehtävänä oli kirjoittaa runo kirjoittamisesta, aluksi tuli nielaisu. EN OSAA! En minä kirjoita runoja! Aikaa sai käyttää noin 20 minuuttia, joten ihan hirveän kauaa ei voinut hokea mielessään ettei osaisi. Aloin kyhätä sanoja paperille. Aina, aina saa jotain tajunnanvirtaa paperille, kun ei estä sitä hokemalla ettei osaa.

Runo kirjoittamisesta

Joten, nämä sanat sain aikaiseksi viimeisenä päivänä Kreetalla, hetkellisesti miettien kirjoittamista. En muokannut sanoja yhtään, tällaisena se syntyi siinä hetkessä ja todisti, että aina pystyy kirjoittamaan jotain. Sitä, onko teksti ”oikea” runo tai yhtään järkevä on aivan turhaa miettiä. Sen sijaan sitä, poistiko sen kirjoittaminen jonkin lukon sydämestäni ja siivitti eteenpäin, on syytä miettiä. Iltajuhlassa tekstit luettiin ääneen yhden kurssilaisen toimesta. Sekin oli avaavaa, kuulla toisen lukevan ääneen tekstiäsi. Olkaapa hyvät siis:

Minä rakastan kirjoittamista
mutta se on usein haasteellista.
Haluaisin olla toimittaja
mutta tuntuu, että olen pelkkä harrastelija.
Kynä kädessä kaikki tunteeni aukeavat
ja muut ihmiset katoavat.
On täysin eri asia kirjoittaa käsin,
kuin pusertaa koneella väkisin.

Istuin oikeudenkäynissä ja kirjoitin,
koska sitä osasin parhaiten.
Kirjoitin kaikki katkerat tunteeni,
jotta ymmärtäisin niitä paremmin.

Miksi kirjoittaa elämästään,
kiinnostaako se ketään?
Rakastan kirjoittaa käsin,
sillä….”

Aika loppui. Mutta hetkessä olin saanut avattua elämäni rankimman kokemuksen, oikeudenkäynnin talostamme, haaveni toimittajanurasta sekä blogin kirjoittamisen vaikeuden. Sanat tulevat, kun annat niiden tulla. Tunteet tulevat, kun annat niiden tulla.

Sinä riität

On muuten erikoinen juttu, että juurikin Kreetalla Spotify ehdotti minulle biisiä kuuntelemieni kappaleiden perusteella. Nimi ”Sinä riität” innosti ja laitoin soimaan eräänä aamuna meikatessani. En ollut koskaan kuullutkaan artistista nimeltään Mikko Harju. Miksi biisi hyppäsi esiin juuri tällä viikolla, kun olen pyörittänyt elämääni ja tunteitani sekä juurikin sitä itseinhoa joka päivä? Hämmensi. Biisi oli ihana ja olen kuunnellut sen varmaan 50 kertaa sen jälkeen. Lenkillä juostessani viimeksi eilen. Siinä on sanomaa ihan meille kaikille vaikka biisi kertookin parikymppisen yksinäisyydestä.

Sinä riität, sinä riität
Olet kaunis juuri noin
Ja sä löydät vielä jonkun
Joka ei koskaan mene pois
Sinä riität, sinä riität
Olet täydellinen noin
Aurinko nousee, aurinko laskee
Mut hymys aina loistaa voi

Mietin tässä juuri kertoessani monia tarinoita perheelleni Kreetalta (opin Merjan kautta valtavasti muun muassa kasvistosta, eihän sellaista kuule tavallisella lomalla lasten kanssa!), että taidan toivoa 40-vuotislahjaksi sitä kevään kurssia. Keneltä. En minä tiedä, mutta jotain suurta vavahti sisälläni ja tuntui, että se oli vähän se herätys mitä tarvitsen.

Näillä ajatuksilla siis sunnuntaihin, aurinko paistaa ja me olemme lähdössä synttärijuhlille koko perheenä. Lempeää oloa ja hyvää mieltä kaikille!

Kuvista kiitos ihana Seija Väre.