Voi miten ilahduin eilen, kun sain kysymyksen tähän alkuvuoden rautainfuusiosta kertovaan postaukseeni, jossa kysyttiin kuulumisiani nyt. Miten hyvältä se tuntuukaan, kun joku kysyy kuulumisia! Jotain alitajuntaista selkeästi tämä kysymys, sillä olin juuri eilen menossa verikokeisiin. Te olette kuulleet tästä anemiataistelustani ja paljon ja hakusanalla anemia on luettavissa vielä historiaakin blogista useamman postauksen verran, mutta kerrataan lyhyesti ja sitten kerron, missä mennään nyt!

Mistä anemia johtuu?

Tähän en ole saanut koskaan vastausta. Ensimmäisen kerran vuonna 1997 todettu anemia on varmasti liittynyt hyvin runsaisiin kuukautisiin ja tuona kesänä lakkasin syömästä punaista lihaa, joka varmasti vaikutti myös asiaan. Olen aina keikkunut suositusrajoilla hemoglobiinin kanssa  – 120 on suositeltu alaraja ja siihen olen hätinä päässyt. Raskausaikoina menin noin arvossa 110 ja kukaan ei kehottanut syömään rautaa imetysaikana tai raskauksien jälkeen, jota olisin varmasti tarvinnut.

Pahin notkahdus tuli juoksuharrastuksen ja alipainon myötä: vuonna 2018 olin aika paljon alipainon puolella, urheilin paljon, olin kahden pienen kotiäiti ja kevytyrittäjä (= arki on hyvin hektistä). Sieltähän se romahdus sitten tuli kahden viikon vatsataudin muodossa, jonka syitä tutkittiin, eikä saatu muuta vikaa ilmi kuin rauta-arvoni. Hemoglobiini oli 90 ja ferritiini 3. Silloin, keväällä 2018 kuulin ensi kertaa sanan ferritiini.

Aloitin juomaan rautamehua aamuin illoin ja hemoglobiini alkoikin siihen reagoimaan hyvin, ferritiini tietenkin hitaammin. Pääsin arvoihin hb 127 ja ferritiini 39 vain kolmessa kuukaudessa, mikä on minusta todella hyvin! Lääkärin määräyksestä vähensin myös juoksua ja pidin lenkit maksimissaan 10 kilometrin mittaisena. Juoksu kuluttaa (ja muukin pitkäkestoinen kestävyysurheilu) hyvin tehokkaasti rautavarastoja.

Mutta eiväthän ne arvot sitten pysyneet siellä ylhäällä, eivät millään jos en syönyt rautaa. Mahani alkoi vuoden jälkeen sanoa stopit kaikille rautavalmisteille ja lopulta viime vuonna luovutin kokonaan niiden syömisen. Minulta tutkittiin keliakiat ynnä muut, mutta mitään ei löytynyt. Endometrioosi, kasvispainotteinen ruoka ja kestävyysurheilu lienevät ne omat anemian aiheuttajat. Ehkä huono imeytyminen?

Miten oireilin anemiasta?

Tämänkin olen kertonut monesti, mutta tiivistetysti vielä: kampaaja huomasin hiusteni irtoavan, unettomuus oli rajua, kävin ns. ylikierroksilla tauotta sen sijaan, että olisin ollut loputtoman väsynyt. Pinna paloi helposti. Olin itkuinen. Lenkillä huomasin, etten jaksa enää juosta ylämäkeen. Minulta loppui happi. Sykemittarin lukeminen noustessa lähemmäksi lukemaa 170 minun oli pakko laittaa kävelyksi. Otti päähän, miksei kunto kehity! Mies, joka vielä silloin juoksi vierellä sanoi, että teen liikaa. En palaudu ja siksi en jaksa. En uskonut tähän. Tuntui todella pahalta, kun jossain vaiheessa olin saanut maksimisykkeeksi 196, että miten ihmeessä happi loppuu lukemassa 170!

Sain paniikkeja. Sydän lähti ns. ihan radaltaan pienimmästäkin stressistä ja ahdistelin ties mitä tilanteita jatkuvasti. En hallinnut hermojani yhtään, oli kyse hissimatkasta tai lentokoneesta.

Miten anemiaa hoidettiin?

Tuossa alussa linkkaamassani postauksessa onkin tieto siitä, miten lopulta vuosikausien taistelun jälkeen pääsin tammikuussa rautainfuusioon. Menin joulukuussa sitä yksityiselle kysymään, vielä kerran minulle suositellulle sisätautilääkärille. Hän sanoi, että nyt on kyllä sellainen näyttö anemiasta 20 vuoden ajalta, että kirjoittaa minulle lähetteen. Olin varautunut maksamaan homman itse yksityisellä, mutta yllätyksekseni sain lähetteen julkiselle ja minun tarvitsi maksaa vain muutama kymppi toimenpiteestä. Olin maailman kiitollisin sillä hetkellä ja pompin pois infuusiosta.

Kroppani, joka on ollut suurimman osan elämääni aneeminen oli kyllä shokissa. Viiden viikon ajan olin kipeä ja ensimmäinen viikko oli hurjin. Teki suunnilleen mieli kontata, olin niin väsynyt. Nukuin kuin huumattuna, en herännyt lasten itkuihin. Kroppaa särki ja söin ensi kertaa elämässäni 800mg Buranaa. Kipu oli kova. Selkeästi kehoni oli aivan ihmeissään tuosta rautamäärästä, mutta se toimi. Maaliskuussa otettiin seurantaverikokeet, jotka kertoivat, että hemoglobiini on 141 ja ferritiini 80. Ylös oltiin tultu ja paljon. Lääkäristä tuli kotiin kirje, jossa luki ”anemia hoidettu”. Jäin vähän hölmistyneenä tuijottamaan tuota lausetta. Ei siis mitään jatkoseurantaa? Mutta laskevatko arvot taas?

Mikä on olo nyt, kun 7 kuukautta rautainfuusiosta on kulunut?

Keväällä aloin vahvasti huomaamaan merkkejä siitä, että olen parantunut. Juoksin kuin vettä vaan ne ylämäet, missä aiemmin tuli stoppi vastaan. Happi ei loppunut mihinkään. Nukuin, unettomuus oli kadonnut. Kampaaja sanoi, että hiukseni voivat ihan todella paljon paremmin. Olin rauhallisempi ja jotenkin seesteisempi. Siinä missä aiemmin sain heti hepulin, pystyin rauhoittumaan. Tämän huomasin useamman kerran muun muassa lasten riidellessä. Kun lensimme Kyprokselle, mies ihmetteli kun en hepuloi koneessa kuten aiemmin.

Mutta eihän se perusminä mihinkään muutu. Sellainen stressiherkkä suorittaja, tiedätte. Siksi onkin ollut kesän aikana todella vaikeaa analysoida, mikä johtuu mistäkin. Huomasin pahasti aneemisena, että helteet tekivät pahaa, tänä kesänä vain nautin kuumasta. Mutta samalla tuli hirveä unettomuus mukanaan. Helle ja kuumuus, valoisat yöt, anemia, stressi, mikä? Mistä sitä aina tietää, mikä valvottaa?

Olen juossut kesällä ihan hurjan vähän ja samalla napsinut erilaisia rautavalmisteita ainakin kuukautisten jälkeen hommaa tasatakseni. Sideral on ollut eniten käytössä, se on vahva ja sen ei pitäisi ärsyttää vatsaa. Grilliin olen laittanut rapuja ja yrittänyt miettiä kesän mittaan, että rautaa tulisi.

Olin silti päättänyt, että loppukesästä tarkistan tilanteen, missä mennään, vaikka lääkärien mukaan anemia on hoidettu. Että saisin tilanteesta kiinni, ennen kuin se menee liian pahaksi. Täytin netissä terveysaseman yhteydenottopyyntölomakkeen, johon kirjoitin, että haluaisin labroihin. Seuraavana päivänä minulla oli lähete. Eilen kävin kokeessa ja tulokset ovat tulleet. Mielettömän hyvin ja nopeasti toimi julkinen puoli tässä asiassa!

Olen ollut hervottoman väsynyt viime aikoina, mutta toisaalta kesä oli hurjan hektinen ja aika uneton. Olen jo pelännyt anemiaa, mutta samalla huomasin jolkottavani helposti kympin ylämäkineen, eli ainakaan siellä se ei tuntunut. Kävin toissapäivänä bodycombatissa ja vaikka kuinka revin, hengästyin, mutta en huohottanut. Happi tuntuu riittävän. Kyproksen 38,5 astetta ei tuntunut ns. missään, ei ahdistanut lämpö yhtään, päinvastoin.

paita, shortsit ja kengät H&M/ laukku Ahvenanmaalta/ aurinkolasit Le specs/ korvikset PinjaPuu

Verikoe kertoi totuuden

Eilisen verikokeen tulokset olivat hämmentävät. Hemoglobiini on 130 (maaliskuussa 141, mutta viime viikon todella runsaat kuukautiset varmasti vaikuttavat) ja mikä oudointa, ferritiiniarvoksi pamahti 101. MITÄ! Maaliskuussa infuusion jälkeen arvo oli 80. Siis menty ylöspäin! Mahtaa tuo Sideral sitten toimia!

Eli siis väsymys on ihan väsymystä, ajoittaiset hermoromahdukset ja itkukohtaukset sitten hormoniperäisiä. En muuten tunnista itsessäni tuota hormonihommaa oltuani niin kauan aneeminen ja huonovointinen, en ymmärrä mikä PMS ja milloin saa syyttää hormoneja siitä kun vaan itkettää. Täytyy oikeasti ihan opetella tuntemaan itseään!

Mutta siis anemiaa täällä ei ole, eikä ilman anemiaa olevaa raudanpuutetta eikä mitään. Olen ihan todella todella helpottunut tästä ja on ehkä pakko kipaista lenkille, tulin niin iloiseksi!

Miten muut raudan kanssa taistelijat voivat?